Junalla Velletriin

Junalla matkustamisessa on tunnelmaa. Erityisesti kun se tapahtuu auringon paistaessa ja kiskot kulkevat halki italialaisen maaseudun. Junan kolke kiskoilla vie mennessään raskaat ajatukset, alkaa aavistuksen unettaa, maisemat vilisevät silmissä ja hetken ajan on rutiineista irrallaan (ellei kyseessä ole työmatka junalla).

Meillä oli tytön kanssa eilen pieni seikkailu, kun läksimme aamupäivällä juna-asemalle ja kohti Velletriä sukuloimaan. Reitti kulkee läpi Via dei Laghi - alueen pikkukylien ja maaseutumaiseman ja matka kestää puolisen tuntia.

Muut menivät autolla, meidät naiset patistettiin käyttämään junaa. Teimme sen kyllä enemmän kuin mielellämme ja täysin vapaaehtoisesti, monestakin syystä:




Onhan junassa tunnelmaa, ja lisäksi juna-aseman vieressä sijaitsee lehtikioski (edicola), jonka olenkin jo kertonut olevan lapsillemme lelukaupan veroinen käyntikohde.

Asema oli yhdentoista aikaan autio ja tyhjä.






Muutenkin fiilis oli, kuin olisi siirtynyt ajassa joitain vuosikymmeniä taaksepäin. Tai sitten Andrea Camillerin kirjan sivuille. Tasoristeyspuomit, ränsistymään päästetty asema-alue tukossa olevine lipunleimauslaitteineen, väreilevä kuumuus siellä mihin ratakiskot horisontissa hävisivät. Viimein asemalaiturille ilmaantui toinen junan odottaja, vanha mies lastenrattaissa nukkuvine lapsenlapsineen, mutta ei hän junaa jäänytkään odottamaan vaan köpötteli laiturialueen toiseen päähän ja hävisi sieltä jonnekin polulle. Ja sitten alkoivat puomin varoituskellot varovasti kilkattaa, pehmeä kuulutusääni kertoi junan saapumisesta, puomit laskeutuivat ja sitten ei tapahtunut hyvin pitkään aikaan mitään.

Jos aika voisi pysähtyä tai hidastua, niin se tuntuisi varmasti juuri tältä.

Kunnes juna ilmaantui näkyviin Rooman suunnasta, lämpimän väreilevän ilman keskeltä kaukaa horisontista pienenä pisteenä, joka suureni suurenemistaan. Se on mainittava, Italiassa kun ollaan, että juna tuli täsmällisesti ajallaan.



Olimme junavaunuissa lähes ainoita matkustajia, vain yksi vanha mies nuokkui viereisillä penkeillä. Mistähän minulle on tullut mielikuva ruuhkaisista Rooman-junista? Ehkä siitä, että olen tähän mennessä aina matkustanut Rooman suuntaan, yleensä ruuhka-aikoina tai sen liepeillä. Keskipäivällä maaseudulle ei tuntunut olevan kenelläkään asiaa.

Kaikkina näinä kohta seitsemänätoista Roomanreissuvuotena olen käynyt Velletrissä lukuisia kertoja, mutta koskaan ennen en junalla. Nyt ihmettelen, miksi. Paitsi että matka taittui junalla nopeammin kuin ruuhkaisilla autoteillä (25 minuutissa), samalla sai nautiskella junalla matkustamisen muista hyvistä puolista, kuten alussa mainitusta rauhoittavasta kiskojen kolkkeesta ja tunnelmasta.

Ja maisemista.






Junamatkustuksen lisäksi päivä piti sisällään ennen kaikkea hyvää ruokaa. Velletrin täti on koko suvussa ja sen ulkopuolellakin kuuluisa ruuanlaittotaidoistaan. Hänestä sanotaan, että hän tekee vaarallisen hyvää ruokaa; kaikki mitä hän tekee, on niin herkullista, että kuin huomaamatta tulee syötyä liian paljon. Lisäksi täti itse pitää huolen, että jokaisen lautasella on mahdollisimman iso annos ruokaa, lisää tuputetaan halusi tai ei, ja vasta kun jokainen vieras on syönyt lautasensa tyhjäksi, täti on tyytyväinen.

Tässä keittiössä valmistuu Michelin-ravintolatason ruokaa. 


Yhtenä pääsiäisenä luulin jo joutuvani kuskaamaan mieheni sairaalaan tädin ruokapöydästä. Monen lautasen jälkeen mieheni alkoi hikoilla, hänen rintakehäänsä koski, hänen vatsansa tuli kipeäksi ja hänellä oli varmaan kuumettakin, mutta hän ei siltikään voinut vielä lopettaa syömistä, kun salsiccia oli niin hyvää ja jälkiruokaakin oli vielä jäljellä. Onneksi talosta löytyi runsas valikoima ruuansulatusrohtoja, ja ensi hätään patistimme miehen myös pikku kävelylle.

Kyllä hän siitä sitten tokenikin melko nopeasti, muistaakseni jo seuraavana päivänä ruokaa mahtui mahaan taas normaalisti.

Eilen söimme taas aivan älyttömän hyvän lounaan: itse tehtyjä farfalleja ja tagliatelleja itse tehdyllä oman puutarhan tomaattikastikkeella. Sitten oli niin pehmeää ja herkullista vasikanfilettä, että unohdin täysin ajatella eläinparan kärsimyksiä ja pohtia, onko liha luomua, italialaista salsiccia-makkaraa, tädin bravuuria, rosmariiniperunoita jollaisia ei saa edes parhaimmista ravintoloista sekä ehdotonta lempiruokaani, artisokkia roomalaisittain. Lisäksi oli tarjolla pikkuartisokkia friteerattuina, kauden kasvis kun on kyseessä.





Lapset söivät pastaa niin hyvällä ruokahalulla ja kehuin sitä itsekin niin paljon, että täti lupasi opettaa pastanteon minulle seuraavalla kerralla. Olemme puhuneet asiasta monesti ennenkin, mutta nyt sovimme että aie toteutetaan. Odotan jo innolla kesää ja pastanteko-oppituntia. Sen jo kuulin, että pastakoneet kannattaa unohtaa heti alkuunsa. Paras, kastikkeen optimaalisesti itseensä imevä pasta syntyy käsin kaulimalla ja leikkaamalla. Kone tekee pinnasta liian sileän, ja kastike liukuu pois.

Se on hyvä se, sillä pastakonetta en omista, eikä minulla ole koskaan ole ollut halua hankkiakaan. Jotenkin kuvittelen, että sen puhtaanapito on kauhean vaikeaa, missä tietysti saatan olla ihan väärässäkin. Sitten pelkään, että kerran koneen hankittuani pastantekoinnostukseni lopahtaakin, ja minulla on taas yksi turha keittiövehje kaapeissani lisää.

Ruuan jälkeen oli pakko lähteä vähän pihalle jaloittelemaan. Vaikka en ollut tarkoituksella syönyt aamulla mitään, olo oli ateriasta ihan supertäysi. Lapsista oli hauska seurata naapurin kanojen touhuja, juosta nurmikolla ja kerätä täydessä kukassaan olevasta camelia-puusta kukkia.



Sotilaskypäräkin sai kukan korvalliselleen.

Vuorenkilpi kukassa helmikuussa. 





Paluumatkalla junassa ilta-aurinko häikäisi ikkunasta ja maisema kylpi sen lämpimässä täyteläisessä  valossa. Reissu oli saatu heitettyä, ja mikä reissu! Päätimme tytön kanssa, että seuraavallakin kerralla haluamme matkustaa Velletrin-sukulaisiin junalla, ilman muuta.


PAROLA DEL GIORNO: treno (m) = juna Oggi abbiamo preso il treno per andare a Velletri. = Tänään matkustimme junalla Velletriin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yksi ui altaassa vastaan, toinen purjehti taivaalla - näin keksimme lapsillemme nimet

Tutti jäi mökille - vinkkejä helpompaan tutistaluopumiseen

Vastasyntyneestä kiukuttelijaksi - "kiukuttelu" on tärkeä etappi lapsen kehityksessä

Miksi kaksi on ideaali lapsiluku ja pyykkikone ei ole tehnyt meistä onnellisempia

Häviäjät nukkuvat, menestyjät heräävät kello 4.30?