Allergiaviikko

Tervetuloa kevät - ja allergiaoireet!
Poing, poing, poing. Naapurin pihalle on ilmestynyt upouusi jättitrampoliini. Onneksi pensasaidan lehdet pian peittävät hökötyksen, eikä enää tarvitse kuin kuunnella ääntä ja odotella pahimman alkuinnostuksen hiipumista.

Totta puhuen trampoliini ei minua pahemmin häiritse, vaikka ei sitä miksikään pihan kaunistukseksi voikaan kutsua. Jotenkin olin luullut trampoliinin olevan suomalainen villitys, mutta on niitä näköjään Italiassakin. Yksi kitisevimmistä löytyy mieheni serkun rivitalon pihasta, mutta se hankittiinkin pääasiassa perheen 11-vuotiaan, päivittäin 3 tuntia harjoittelevan telinevoimistelijalupauksen tarpeisiin. Älkää kysykö, missä vaiheessa tyttö ehtii tehdä läksynsä, leikkiä tai viettää luppoaikaa.

Viime päivinä naapurista kantautuva pompotus on peittynyt toisen tutun keväisen äänen alle:

aivastelun. Päiväni on kulunut huolehtiessa siitä, että lähettyvillä on jatkuvasti nenäliinoja ja kukaan kanssaihminen ei ole tyrskähdysten tiellä. Ponnisteluni allergiaa vastaan terveellisen ruuan, ravintolisien ja tosiasioiden eli allergiataipumukseni kieltämisen avulla tuntuvat valuneen kaikki hukkaan. Sinäkin, chlorella-leväni minut siis petit ja hylkäsit, vaikka muistinkin sinua tableitteina nauttia koko talven ajan epäsäännöllisen säännöllisesti.

Toisaalta muistissa yhä ovat ne ajat, jolloin nenäliinapakettien suurkulutus oli jokapäiväistä ja -öistä hommaa, eli ollaan tässä eteenpäinkin menty. Enää näköjään tarvitsee niistää pahimpina katupöly-ja siitepölykausina sekä ajoittain Roomassa suurkaupungin saasteiden herättäessä nukkuvan nenän. (ks. Ruokalääkettä Italia-allergiaan).Tähän asti on selvitty ilman allergialääkettä, mutta voi olla että niihin olisi järkevä pian turvautua. Italiasta viime kesänä ostamani pienet siniset Aerius-tabletit eivät järin tehokkailta tunnu, ellei sitten tämänpäiväinen helpotus johdu siitä, että nyt kolmatta päivää niitä syön. Anoppilan alakerran apteekissa luvattiin lääkkeen vaikuttavan saman tien, joten kolmen päivän vaikutusaika tuntuu hieman epätodennäköiseltä.

Valuva nenä ja tukkoisena humiseva pää yhdistettynä naapurin trampoliinin sulosointuihin voisi äkkiseltään ajateltuna olla ehkä yksi ärsyttävimmistä olotiloista, mutta onneksi allergiaärtymys on ainakin tähän asti pysynyt maltillisena. Siinä on auttanut kaunis aurinkoinen kevätsää, ja tänään sadepäivänä oireet ovatkin jo helpottaneet pahimman katupölyn laskeuduttua. Etunsa on ollut myös sillä, että olen saanut superkarvaisen cockerimme vihdoin trimmattua eli nyt on yksi nenänärsytys vähemmän.

Mahtoi muuten olla hauskaa niillä kahdella ystävällisellä naisihmisellä, jotka pari päivää sitten ilmaantuivat pihaamme kyselemään, onko meiltä koira karannut. Olin parhaillani terassilla trimmaushommissa, sen minkä karvapilveltä ja nenän kutitukselta kykenin, ja koirien haukunnan säikäyttämänä tytär juoksi luokseni kesken vessatouhujen housut kintuissa. Ei meiltä ole koira hukassa, vakuuttelin ja manailin mielessäni eksyneitä koiranpalauttajia - kunnes näin heidän taluttavan hoitokoiraamme. Oli kuulemma kävellyt autotien vartta noin kilometrin päässä kotoamme varmaan luullen olleensa matkalla kotiinsa.

Auts, mikään ei ole koiranhoitajasta kamalampaa kuin ajatus hoitokoiran karkaamisesta ja ties minne auton alle juoksemisesta. Mistä lie olemattomasta aidanraosta se oli itsensä ulos tunkenut, sitä en tiedä, mutta loppuviikon koira on saanut luvan pysyä visusti hihnan päässä.

Kiitelin naisia ja olin liian hämmästynyt edes tajutakseni palkita heitä vaivannäöstä. Sen sijaan hätistelin paljaspeppuisen lapseni kiireesti sisään kevätviimaiselta pihalta ja ryhdyin maannittelemaan trimmauspelkoista,  pöytien alla piilottevaa, puoliksi lyhyt- puoliksi pitkäkarvaista Neraa takaisin parturintuoliin - aivastellen, totta kai.

Jotenkin minusta tuntuu, että naisille jäi minusta vaikutelma perheenäitinä ja koiranomistajana, jolla eivät ihan kaikki langat olleet pysyneet käsissä.

Nyt, kun pahin vaihe nuhassa on ohitettu ja jäljellä on humiseva, raskas pää ja rikkirepeytynyt, aristava iho nenänpielissä, voin jo hetkeksi hengähtää ja lausua ääneti kiitoksen siitä, että kevään tähän asti pahin allergiaviikko alkaa olla takanapäin. Kaiken lisäksi vietin sen yksinhuoltajana miehen tänään päättyvän työmatkan takia ja hoitokoira vastuullani (jonka melkein jo kerran kadotin!). On sitä isompiakin urotöitä maailmassa nähty, mutta oman maailmani mittakaavassa mainitsemisen (ja blogikirjoituksen)arvoinen saavutus tämäkin.

Naapurin uusi trampoliini on tyhjentynyt vesisateen myötä. Kolmatta päivää ylös alas pomppivia päitä katsellessa on yllättäen alkanut tuntua siltä, että tuommoinen olisi kiva omallakin pihalla. Sitä paitsi trampoliinilla hyppiminen on mitä mainiointa liikuntaa: 15 minuutin tosissaan suoritettu hyppiminen vastaa teholtaan tunnin juoksulenkkiä, sillä erolla että hyppiminen laittaa koko vartalon lihakset töihin toisin kuin juoksu. Laitammekohan siis kohta vahingon kiertämään sijoittamalla oman trampoliinimme pihan toiseen laitaan toisen naapurin puutarhapöydän tuntumaan?


Kommentit

  1. Allergiaa täälläkin! harmi ettei allergiaa pääse pakoon edes maata vaihtamalla, sillä nyt joka puolella kukkii jotkin kasvit joista tulee allergiaa

    VastaaPoista
  2. Niinhän se on, ja pahinta vielä että kun oireet alkavat niin niitä pahentaa mikä tahansa katupöly tai vaikka siivoaminen, ainakin mulla näin. Juuri luin aamun lehdestä että Suomessa koivu tulee kukkimaan vaisusti, eli ainakin koivuallergikot täällä selviävät vähemmänllä kuin viime vuonna! Rooman seudulla ei taida koivuja paljoa olla, mutta muita kasveja sitten senkin edestä...

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tutti jäi mökille - vinkkejä helpompaan tutistaluopumiseen

Yksi ui altaassa vastaan, toinen purjehti taivaalla - näin keksimme lapsillemme nimet

Lapsen sairastuminen sotki suunnitelmat - taas!

Elän mieheni siivellä ja olen onnellinen siitä

Triplaonni joka sai alkunsa Pasilassa