Mustikkapasta

Tämä kuva tässä ihan vain siksi, että Italiaa (tai italialaisia)on ikävä! Olenko muuttunut pahantuulisten valittajien puoleensavetäjäksi? Vai onko vain totta, että me suomalaiset joko pysymme hiljaa tai sitten käyttäydymme huonosti kanssaeläjiämme kohtaan. Siltä alkaa pikku hiljaa tuntua. Kohtaus oli seuraavanlainen: Ulkoilin lasteni kanssa mätäjoen varrella, ja päivän ohjelmaan oli kuulunut muun muuassa sorsien ruokkimista ja virtaavan veden ihmettelyä. Olimme siirtyneet syrjään ruokintapaikalta ja esikoiseni viihdytti itseään havainnoimalla, kuinka vesi käyttäytyi, kun sen pinnalle heitteli pikkukiviä, kuivia lehtiä ja risunpätkiä. Paikalle sattui eläkeikään ehtinyt pariskunta, isokokoinen (erityisesti mahasta) mies ja polkkatukkainen nainen, siististi pukeutuneita ja muutenkin päällepäin ihan asiallisia. En olisi heihin edes huomiota kiinnittänyt, elleivät he olisi päättäneet avata ohi kulkiessaan sanaista arkkuaan:

Liikkennemerkkitaidetta Roomasta. Tapahtuipa tammikuussa eräänä lauantaiaamuna. Lähikaupan edessä ei näkynyt ristinsielua eikä autotiellä autoja. Bussipysäkillä sentään odotteli yksi matkustaja. Koko tienoo oli vielä yöunilla. Me olimme sinä aamuna aikaisessa autolla liikkeellä, ja oli asiaa kaupan vieressä sijaitsevalle ottoautomaatille. Mieheni ajoi auton kaupan tavaraovelle vievälle pihatielle niin, että auto jäi puoliksi jalkakäytävälle ja pisti vilkut päälle väliaikaisen pysähtymisen merkiksi. Minä kiirehdin nostamaan rahaa, koska hiukkasen kiirus meillä siinä oli. Matkaa otolle ei ollut kuin parikymmentä hassua metriä, eikä  rahannostossakaan minuuttia kauempaa paljon kulunut. Silti siinä ajassa ehdin todistaa tapahtumaa, joka sai minut, yleensä sangen rauhallisen ihmisen, tosissaan vihoihini:

Espressoa, lattea vai kylmää kahvia äideille? Törmäsin vastikään jännittävään uuteen termiin: latteäiti. Sana sai minut kiinnostumaan, sillä olen äiti, joka juo mielellään cafè lattea. Päivieni pieniin tähtihetkiin kuuluu ihanan lämpimän lattekahvikupillisen juominen kaksi kertaa päivässä, kotikeittiössä toki sentään. Reilu puoli desiä vahvaa espressoa, muki täyteen lämmintä täysmaitoa ja ecco fatto, nautinto on valmis! Päivät lasten kanssa ovat usein yhtä menoa ja meinikiä, niin ettei istumaan tahdo ehtiä. Varsinkin kun talossa on juuri liikkumaan oppinut vauva. Jos joskus ajattelenkin, että nytpä pötkähdän ihan pikku hetkeksi sohvalle, tapahtuu varsinkin jotakin, joka vaatii minut kiireen vilkkaa paikalle. Lattelasillisten juominen ruuan päätteeksi on kuitenkin asia, josta pidän kiinni. On ihan järjestelykysymys, löytyykö siihen aikaa ja mahdollisuutta. Vilkas vauva kurkkutikkujen kanssa syöttötuoliin ja esikoinen maalaamaan vesiväreillä, ja on aikaa kahvin juontiin. Olen si...

Vihdoinkin vitamiineja! Keittiönpöytäni nurkassa kököttää kauankaivattu vempain, Huromin "toisen sukupolven" mehulinko. Yleensä uusia kodinkoneita ostaessa ensimmäiseksi miettii, jääkö ostos alkuinnostuksen jälkeen pölyttymään ja kaappeihin tilaa viemään. Näin on minulla käynyt muun muuassa massiivisen yleiskoneen kanssa, jota käytän lähes pelkästään tiramisun tekoon (ja vain siksi, että on kätevää vatkata kananmunan valkuainen ja keltuainen eri koneilla, eikä tarvitse pestä vatkainta välillä...). Mehulinko saapui keittiönpöydän nurkkaan jo kolmisen kuukautta sitten, mutta välttelin tahallaan siitä kirjoittamista heti kättelyssä (ja muutenkin oli luova tauko paikallaan). Mehustin nimittäin sai minut niin innostuneeksi, että pelkäsin alkuhuumassa ylistäväni sitä aivan liikaa. Sitä paitsi on ollut mielenkiintoista testata, säilyykö alkuinnostus.

Onni on uusi terassi. Neljäkymmentä neliötä, kolmesataa metriä ja viivasuoraa riviä sileää, tummanruskeaa, 145-millistä kestopuulautaa.  Tuoreen puutavaran nenäähivelevä tuoksu. Kyllä on meidän Halloween-kurpitsalla tänä vuonna hulppeat puitteet, kunhan se illan hämärtyessä pääsee ulos loistamaan. Vaikka uusi etupihan terassimme tähän vuodenaikaan näyttääkin avaran tyhjältä puutarhakalusteiden ja kesäkukkien puuttuessa, on sitä silti silmiähivelevää katsoa. Aikaa mokoman kasaamisessa meni velitalkoovoimin lopulta monta viikkoa, mutta projektin hitaus ei millään tavalla haitannut. Kuka on sanonut, että kaiken pitää aina tapahtua sillä samalla sekunnilla? On vain ihanaa, että elämässä ei koskaan ole niin kiire, että kattoremontti pitäisi valmistua kolmessa päivässä ja terassi kahdessa. Terassin valmistumista seuratessa (itse osallistuin ruokahuollon lisäksi lähinnä pihakivien purkutöihin) ehti kokonainen vuodenaika vaihtua:

Vanhan ajan rakkauskirje... Vanhojen tavaroiden raivaaminen, kierrättäminen ja poisheittäminen tekee hyvää. Sanotaan, että jokaiseen tavaraan jonka omistat, on kiinnittynyt osa mielestäsi ja samalla myös voimavaroistasi. Kun miettii, miten paljon jokainen länsimainen ihminen omistaa turhaa tavaraa, voi vain kuvitella, miten paljon voimavaroja on siinä kiinni. Eilinen päivä oli täynnä turhan tavaran poisheittämistä. Raivasimme varastohuoneestaamme vähintäänkin peräkärryllisen verran rikkinäisiä ja tarpeettomia tavaroita, jopa sellaisia, joiden käyttätarkoituksesta meillä ei (enää)ollut hajuakaan. Se oli hyvin vapauttavaa, vaikka jouduinkin tekemään siivousta sietämättömästi pitkittyneen flunssani kanssa. Siivouspäivän parhaimmaksi anniksi nousi kuitenkin odottamaton asia:

Flunssannujertajakeitto. Jos jollakulla on toimivaa vinkkiä yöunia häiritsevään yskään, se olisi mukava kuulla. Höyryhengitys saunassa on kokeiltu, samoin hunaja, inkivääri, kuumat juomat ja liemet, kolmen tyynyn kanssa nukkuminen sekä imeskelytabletit. Ehkä niistä on apua, ehkä ei. Luultavimmin parhaiten tekee tehtävänsä aika, jota ennen on vain yskittävä. Kokonaan toinen kysymys on, miksi olen jälleen sairaana heti alkusyksystä. Asia harmittaa sitä enemmän, mitä paremmin tulen tietoiseksi tavoista, joilla sairastumiset, jatkuva räkäisyys ja hermostuttavat yskät olisi mahdollista välttää lähes kokonaan: