"Kohteliaita" suomalaisia, osa 2

Tämä kuva tässä ihan vain siksi, että Italiaa (tai italialaisia)on ikävä!
Olenko muuttunut pahantuulisten valittajien puoleensavetäjäksi? Vai onko vain totta, että me suomalaiset joko pysymme hiljaa tai sitten käyttäydymme huonosti kanssaeläjiämme kohtaan. Siltä alkaa pikku hiljaa tuntua.

Kohtaus oli seuraavanlainen: Ulkoilin lasteni kanssa mätäjoen varrella, ja päivän ohjelmaan oli kuulunut muun muuassa sorsien ruokkimista ja virtaavan veden ihmettelyä. Olimme siirtyneet syrjään ruokintapaikalta ja esikoiseni viihdytti itseään havainnoimalla, kuinka vesi käyttäytyi, kun sen pinnalle heitteli pikkukiviä, kuivia lehtiä ja risunpätkiä.

Paikalle sattui eläkeikään ehtinyt pariskunta, isokokoinen (erityisesti mahasta) mies ja polkkatukkainen nainen, siististi pukeutuneita ja muutenkin päällepäin ihan asiallisia. En olisi heihin edes huomiota kiinnittänyt, elleivät he olisi päättäneet avata ohi kulkiessaan sanaista arkkuaan:

Kauheaa, miten annat lapsesi tuolla tavalla roskata vettä ja kiusata sorsia! Voisitko sanoa lapsellesi, että lopettaa heti.

Anteeksi mitä, oli minun pakko kysyä.

Niin, heidän verorahoillaan on tuokin ojanpohja ruopattu, ei sinne saa heitellä mitään. Ja enkö nähnyt, miten sorsat luulevat, että saavat ruokaa ja sitten sataakin kiviä niskaan? Vastasin, että olen kyllä opettanut lapseni kunnioittamaan luontoa, eikä hän ainakaan tarkoituksella osu sorsiin. Pikkukivet eivät varmaankaan onnistu pilaamaan kokonaista jokea, muutamasta risusta ja lehdestä puhumattakaan. Niitä sitä paitsi lentelee veteen puista ja maasta ihan itsestäänkin. Heidän verorahansa menevät siis hukkaan ihan jostakin muusta syystä kuin minun lapseni tekemisistä, jos menevät.

Mutta nuo sorsat! Enkö nähnyt, että yhteen osui juuri kivi? En tietenkään, kun näpräsin kännykkääni ja katselin ihan muualle sen sijaan, että kasvattaisin lapsiani. Minun kaltaisiani äitejä kuulemma on maailma väärällään. Aha, en tiennytkään, että äideiltä on kännykän käyttö kielletty. Ei tietenkään ole, mutta jos herrasväki olisi seurannut puistoretkeämme alusta lähtien, olisivat he huomanneet, että käytin kännykkää yhteensä ehkä reilut viisi minuuttia parituntisen oleskelumme aikana. Niistäkin pari kului pakolliseen työsähköpostiin vastaamiseen.

Lasten kasvatuksen puutettako oli, että toin hänet luontoon, annoin tutustua vesielementtiin ja koluta pitkin rantapusikkoja. Ja mitä sorsiin tulee, toki ne ovat arvokkaita luontokappaleita eikä mitään elollisia olentoja saa kohdella huonosti. Mutta oikeasti, pitääkö sen varjolla kieltää lapselta sellainenkin hauskuus kuin pikkukivien veteen lompsahtamisen kuuntelu, että ne sorsat kenties luulevat kiviä ruuaksi, tunkevat liian lähelle ja niiden päälle saattaa lennähtää kivenjyvänen? Oliko pariskunnalle sorsien maksimaalinen hyvinvointi tärkeämpää kuin lähimmäiset ihmiset ja hyvät käytöstavat? Ja olikokohan nyt heidän maailmankuvassaan jotakin pielessä ja suhteellisuudentaju hukassa, kun oli pakko tällaisesta asiasta ruveta raivoamaan? Eivätkö he kenties tienneet, että maailmassa on olemassa ihan oikeitakin ongelmia, todellisia verovarojen ja muidenkin rahojen väärinkäytöksiä, oikeita kurittomia ongelmalapsia ja välinpitämättömiä vanhempia.

Nämä kaikki asiat toin esiin heille, vaikka toisaalta ei olisi varmaan kannattanut nähdä vaivaa. Kun lopuksi kysyin, näinkö epäystävällisesti heidän mielestään tuntemattomia ihmisiä kohdellaan ja kiitin heitä päiväni pilaamisesta, miehen suusta lennähti vihainen vastaus, että sen olin ansainnutkin. Aha.

Yritin pysyä tyynenä, mutta helppoa se ei ollut. Lopuksi korotin ääntä minäkin ja päästin taas höyryjä pihalle. Harmittihan se, että lapset joutuivat sellaista todistamaan. Selitä heille sitten siinä, että maailmassa vaan nyt on tuollaisiakin ihmisiä. Esikoinen myönsi jälkikäteen, että se iso mies oli tosi pelottava.

Harmitti, suututti, mutta myös suretti. Miksi lapseni joutui todistamaan taas jotain tällaista, mikä murentaa hänen uskoaan ihmisiin ja aiheuttaa pelkoa. Miksi täällä Suomessa niin usein käy niin, että kun jotain sanotaan, se on valittamista, ja vielä erityisen usein lapsista valittamista? Olen nimittäin aivan varma, että perusmotiivi pariskunnan valittamisessa oli lapsiperhevastaisuus ja etukäteen päätetty negatiivinen mielikuva lapsista kurittomina kakaroina ja äideistä kännykkää näpräävinä, välinpitämättöminä epäkasvattajina.

En voi olla taas vertaamatta Italiaan. Jos tilanne olisi siirretty mihin tahansa italialaiseen ulkoilualueeseen, mitään tällaista ei olisi mitenkään voinut tapahtua. Ohikulkijat tuskin edes olisivat huomanneet sorsia, kun olisivat keskittyneet ihastelemaan tai moikkaamaan rannalla leikkivää iloista lasta. Tai ainakaan kukaan ei olisi ollut huolissaan sorsaparkojen hipiästä. Ja aivan varmasti kukaan ei olisi valittanut joen "roskaamisesta". Kaikki italialaiset tietävät, että heidän verovarojaan hukkaavat jotkut ihan muut kuin pikkulapset veteen keppejä heittelemällä.

Toki italialaisetkin osaavat olla epäystävällisiä tuntemattomille, mutta asiassa on silti suuri ero. Italialaiset juttelevat tuntemattomille myös myönteiseen sävyyn, kehuakseen, kysyäkseen jotakin, rupatellakseen, ihan muuten vain. Suomalainen ei huomaa, ei pukahda, ellei kyseessä ole jotain negatiivista. Ja silloin ovat ne käytöstavatkin usein ihan hukassa.

Toivottavasti näillä tyypeillä ei ole koskaan ollut lapsia. Ties miten olisivat ne kasvattaneet.

Kommentit

  1. Olettepa kurjiin tyyppeihin törmänneet. Jotenkin tuli mieleen nämä nyt tapetilla olleet laturaivoajat. Ihan kuin nyt olisi ok avata oma sanainen arkkunsa ihan vaan iän tuomalla oikeudella.. Varsinkaan kun lapsen on aivan täysin mahdotonta oikeasti heittää sinne jokeen niin paljon keppejä, kiviä tai lehtiä kuin mitä luonnostaan sinne päätyy. Toisten vaan tarvitsee jakaa omaa huonoa tuulta eteenpäin. Parempia ulkoilukokemuksia jatkossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olivat todellakin kurjia tyyppejä! Toivotaan todella että noin huonotuulisiin ihmisiin en jatkossa enää törmää. Olen vielä niin herkkä pahoittamaan mieleni tuollaisista, vaikka kuinka yritän ajatella että valittajilla oli huono päivä tms. Itse perusystävällisenä ihmisenä on vain niin vaikeaa ymmärtää, miksi joku haluaa varta vasten huomioida negatiivisesti toisia. Hymy tuntemattomalle ei maksa mitään, ja siitä saavat molemmat hyvän mielen. Mutta on näköjään helpompaa joillekin alkaa räyhätä turhasta...

      Poista
    2. Osuva vertaus laturaivojaiin muuten! Miten onkin niin vaikeaa täällä Suomessa olla ja elää kävelijöiden, hiihtäjien ja koirienulkoiluttajien rinnakkain?? =)

      Poista
  2. Hei, olen itsekkin 50-50 ja olen asunut täällä puolet elämästäni. Vieläkin pelkään suomalaisia ja he todellakin tekevät sen että saan joka toinen päivä menettää uskoni ihmisiin. Välillä olen itkenyt että kumpa ei olisi koskaan tarvinnut muuttaa Suomeen, kiusajien maahan. Katellisiakin ihmisiä on tullut vastaan.
    Kaipaan ihmisten lämpöä ja huolenpitoa ja se että voi huoletta kävellä ulkona ilman nirpottajii.
    Vaffanculo! :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tutti jäi mökille - vinkkejä helpompaan tutistaluopumiseen

Yksi ui altaassa vastaan, toinen purjehti taivaalla - näin keksimme lapsillemme nimet

Lapsen sairastuminen sotki suunnitelmat - taas!

Elän mieheni siivellä ja olen onnellinen siitä

Triplaonni joka sai alkunsa Pasilassa