Nyt se on kokeellisesti todistettu: näistä aineksista syntyy jouluaattotunnelma, ja sen voi loihtia kotiin milloin vain!

Mistä on jouluaattotunnelma tehty? Jos tätä kysyy sattumanvaraisesti joukolta suomalaisia, vastaus on kutakuinkin seuraavaa:

Kynttilöistä, piparintuoksusta, jouluruuista, lumisateesta ja lumihangesta, hyasinteista ja joulutähdistä, joululauluista, kuusesta, tontuista, lahjoista, tunnelmasta. 

Entä mistä konkreettisista aineksista ja ohjelmanumeroista koostuu jouluaatto? Samalta sattumanvaraiselta joukolta kysyttäessä, vastaus olisi varmaankaan jotakin seuraavanlaista:

Riisipuurosta, joulupiirretyistä, joulusaunasta, jouluateriasta, kodin joka huoneeseen sytytetyistä kynttilöistä, odotuksesta, kuusen alle ilmestyneistä lahjoista, uusista lahjayöpaidoista, yömyöhään jatkuneista lautapeleistä perheenjäsenten kanssa.


Ainakin meidän perheessämme jouluaatto koostuu täsmälleen näistä asioista.

Olen omaksunut nämä asiat lapsuuteni jouluista ja siirtänyt ne lähes identtisinä omille lapsilleni luomiini jouluaattoihin. 

Italiasta olemme ottaneet mukaan seimen (joita kodissamme on jouluaikaan useampi kappale), Pandoro-joulukakun syömisen ja kuusen välkkyvät valot (italialaisesta tunnelmasta poiketen kuitenkin valkoisina, ei-värillisinä!).

Kaikki muu tulee suomalaisuudesta, perimelankolisia joululauluja myöten vaikka lapsiperhe olemmekin. (Jopa viisivuotias kuopus osaa ulkoa pitkiä pätkiä Sylvian joululaulusta, sentään lempijoululaulu on iloisempi Joulu on taas, riemuitkaa nyt, lapsi on meille tänä yönä syntynyt -kappale.)

Tänä vuonna tulemme viettämään jouluaattoa Roomassa, mihin tietysti liittyy eräs tietty logistinen mutta toki Joulupukille mitättömän pieni ongelma: lahjojen löytyminen oikeaan osoitteeseen.

Joulupukki matkaa sujuvasti reellään joka puolelle maailmaa, mutta me vanhemmat emme ole yhtä sujuvia lahjojen siirtelemisen kanssa.

Tästä "ongelmasta" syntyi ajatus pikkujouluaaton viettämisestä. Lisäksi kun kokemuksesta tietää, että jouluaatto ja joulu ylipäätään tulee Italiassa olemaan aivan toisenlainen kuin Suomessa ollaan totuttu, kypsyi toteutus pikkujouluaatosta mahdollisimman identtisenä suomalaisen jouluaaton kanssa.


Niinpä eilen sunnuntaina, aivan tavallisena sunnuntaina joulukuun neljäs päivä, aloitimme päivämme kuten jouluaattoina yleensä aloitetaan, joulupuurolla. 

Siinä välissä esikoinen kävi pelaamassa yhden jalkapallo-ottelun, mitä yleensä toki jouluaattoina ei tapahdu, mutta sen jälkeen pääsi "aatto" jatkumaan. Lumileikkiulkoilujen jälkeen hieman piirrettyjen katsomista (joiden aikana äiti hiki hatussa paketoi viimeiset lahjat makuuhuoneessa), sitten alkoi päivän tuoksuvin osuus eli pipareiden leivonta.

Joulutunnelma sen kun tiivistyi, kun ensimmäiset paistuneet piparit vedettiin uunista ulos ja niiden mausteinen tuoksu täytti keittiön. 


Kuusi tai seitsemän pellillistä myöhemmin oli aika siirtyä pikkujoulusaunan puolelle peseytymään leipomisessa lentäneistä jauhoista. Saunassa paloivat kynttilät ja pukuhuoneessa soivat joululaulut aivan kuten oikeanankin aattona, koko perhe saunoi yhdessä ja ilmassa oli yhtäkkiä aivan oikean jouluaaton tuntua, varsinkin kun havuntuoksu leijaili ilmassa löylyveteen lisätyn eteerisen öljyn seurauksena.

Siinä saunan lauteilla istuessamme saunarauha äkisti rikkoontui, kun koiramme Greta alkoi haukkua vimmatusti. Se odotteli saunojia olohuoneen puolella, ja nyt jokin oli saanut sen aivan tolaltaan. Sillä tavoin se yleensä haukkui ovikellon soidessa , jonkun kävellessä pihalla tai jos vieras auto ajoi pihaan.

Itsekin ajattelin, että joku siellä varmasti nyt on ovella, ehkä yllätysvieraita juuri parahiksi kun olemme kaikki saunassa.

Lapset ihan jo säikähtivät koiran raivokasta haukuntaa. Kenelle tai mille se oikein haukkuu, onko joku tulossa?

Ajoitus oli hämmästyttävä. Lapset eivät tietenkään tienneet, että isän tehtävänä oli ollut ennen saunaan tuloaan käydä laittamassa pikkujoululahjoja kuusen alle. 

Koiran haukkuessa ja aiheuttaessa hälinää sain salassa kysyttyä häneltä, kai muistit laittaa lahjat paikoilleen. Kysymyksen kuullessaan mieheni löi harmistuksesta otsaansa. En muistanut! 

Ennen kuin kunnolla ehdin sättiä häntä unohduksesta, ensimmäinen lapsista oli jo ehtinyt käydä pesulla ja rynnätä olohuoneeseen rauhoittelemaan levotonta koiraa. 

Siinä meni tilaisuus yllättää lapset pikkujoululahjoilla jouluaaton tapaan, ajattelin hiukan harmissani mutta annoin sitten harmin sulaa saunan suloiseen lämpöön ja havuntuoksuun.

Äitiii, lasten villi huuto keskeytti saunaeuforiani. Kuusen alla on lahjoja! 

Ne olivat sittenkin siellä, lahjat. Lasten riemu ja innostus kertoivat siitä lahjomatonta kieltään. Mistä ne ovat siihen tulleet, kuka ne on siihen laittanut?

Siinäpä arvoitusta kerrakseen. 


Sitten meille alkoi valjeta. Koiran haukunta, sitähän se oli tarkoittanut! Pikkujoulutonttu oli käynyt tuomassa paketit. Ei ihme, että koira oli ollut vauhkona ja villinä, haukkunut kuin viimeistä päivää. 

Joulun ensimmäinen ihme oli tapahtunut, vaikka edes jouluun asti emme ole vielä päässeet, oikeasti. 

Ennen lahjojen avaamista oli vielä pikkujouluaterian aika. Se noudatteli oikean jouluaterian kaavaa niin pitkälti kuin mahdollista: savukalaa, pikkusuolaisia, leikkeleitä, joululaatikoita ja tietenkin kinkkua ja sinappia. 

Juhlajuomana coca-cola (tietenkin, lapsuuteni joulujuoma jota omat lapsenikin ovat tottuneet pitämään kippistelyjuomana, vaikka kaksi nuorimmasta heistä eivät edes cociksen mausta tykkää), jälkiruokana vastaleivottuja pipareita ja piparijäätelöä. 

Kun lopettelin ateriaa viimeisiä lanttulaatikon ja kinkun jämiä haarukoiden ja kuuntelin lasten ääniä olohuoneesta (pakettien avaamisen halu oli jo pakahduttavan kova) ja Arkihuolesi kaikki heitä -lempijoululauluani Jouluradiosta, se yhtäkkiä minut valtasi, odottamatta ja yllättäen: aito ja jäljittelemätön jouluaattolo.


Tuntui aivan täsmälleen samalta kuin jouluaattona. Tunne oli samaan aikaan hassunhauska ja kerrassaan outo. Hassua ja outoa, että on mahdollista saavuttaa täydellisen aito jouluaattotunnelma kaukana jouluaatosta, joulukuun neljäntenä. 

Samalla se oli osoitus ja kokeellisen testin tulos siitä, että jouluaatto tosiaan on mahdollista luoda milloin vain noudattamalla pilkuntarkasti jouluaaton traditioita. 

Kynttilät paloivat pöydässä, ikkunalaudalla ja leivinuunin päällä, eteisessä ja olohuoneessa. Ulkona lumisella pihalla, lasten huoneissa ja vähän joka huoneessa muuallakin paloivat jouluvalot. Tuoksui piparille ja kinkulle ja hyasintille. Olohuoneessa välkkyi joulukuusi, olimme kaikki saunapuhtaita ja odotimme vimmatusti kuusen alle ilmestyneiden lahjojen avaamista.

Voiko enempää jouluaattomaista ollakaan?


 

Eikä edes loppuilta pettänyt, mitä jouluaattotunnelmaan eli meidän perheen kohdalla pelien pelaamiseen tulee. Tosin perinteisten lautapelien (ja italialaisittain tombolan) pelaamisen sijaan pelit tarkoittivat tänä "jouluaattona" jalkapalloa.

Onnettomasti Qatariin myönnetyt jalkapallon miesten MM-kisat ovat tehneet todelliseksi sen, että jalkapallon maailmanmestaruuskisoja pelataan tänä vuonna joulutunnelmissa. Outoa, ennenkuulumatonta ja toivottavasti ei enää koskaan toistuvaa, Qatarin kaltaisen maan järjestämät kisat ja vielä tähän aikaan vuodesta.

Mutta niin vain tämänvuotinen Suomi-jouluaattomme kului jalkapallon MM-kisojen parissa, kun Englanti ja Senegal ottivat yhteen puolivälierässä.

Joululaulut soivat taustalla, olohuone oli täynnä revittyä lahjapaperisotkua, joulukuusi välkehti ja kynttilät loivat tunnelmaansa, kun perheenjäsen yksi toisensa jälkeen nuupahti sohvalle jouluisen päivän väsyttämänä. Pienimmät kannettiin vuoteisiinsa, isommat kävelivät niihin itse, ja ennen puoltayötä olivat jo kaikki unessa.

Ehkä jotakuta ajatuksiinsa harhautunutta, jouluaattotunnelmaa yhä ihmettelevää ja siitä odottamatonta, käsittämätöntä iloa tuntevaa aikuista lukuunottamatta. 






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hammassärkyni todennäköinen syy on niin naurettava etten ole uskoa sitä todeksi

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Leivinuunin lämmitys - miksi se on niin vaikeaa eikä tuli syty?

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Mitä jos elämä onkin aivan hyvä juuri näin?