Omicronia odotellessa

 


Etäopetukseen vai ei -soutaminen ja huopaaminen on päättynyt, ja koulut alkavat Suomessa huomenna maanantaina. Rohkeutta etäopetukseen siirtymiseen ei sittenkään ollut, ja monet asiantuntijalausunnot myös puolsivat lähiopetuksen käynnistymistä. 

Etäopetuksen kielteiset vaikutukset ovat niin kovia, että etäopetukseen siirtymistä halutaan Suomessa välttää viimeiseen asti. Mitä tämä kertoo suomalaisten lasten kotioloista ja (mielen)terveyden tilasta, sitä voi jokainen miettiä. Miksi etäopetus, pisimmilläänkin kuitenkin vain joidenkin viikkojen mittainen, on sellainen peikko kuin se on? Miksi niin monet lapset voivat huonosti, jos he joutuvat pois fyysisesti koulun vaikutuspiiristä?

Sisimmässäni tiedän vastauksen, ja se on murheellinen. Monessa suomalaisessa kodissa asiat eivät ole hyvin. Jatkuva kotona oleminen on uhka lapsen hyvinvoinnille, ja koulu turvallisine aikuisineen ja ilmaisine ruokailuineen on monen lapsen pelastus. 

Eri kysymys on, miten merkittävä tekijä etäkoulu olisi ollut tartuntojen hidastajana. Sillä siitähän tässä enää on kyse, tartuntojen määrän kasvun hidastamisesta. Omicron-variantti on täällä ja saamme sen kaikki, se on viesti jota päättäjät ja asiantuntijat ovat meille antaneet. Joillekin nousee tästä vilunväreitä (esimerkiksi ministeri Kiurulle), eikä mikään ihme. Olemmehan isojen asioiden äärellä, vaikka Kiurun puheet long covidista olivatkin kaikilla mittapuilla yliampuvia. 

Kaikki se mikä keväällä 2020 oli verhottua ja pelkojen tasolla olevaa, on nyt rävähtänyt päälle: taudin voi ihan oikeasti saada nyt mistä vain, ja kaiken lisäksi se asiantuntijoiden mukaan tarttuu monin verroin herkemmin kuin alkuperäinen versionsa. 

Meidän perheemme kannalta etäkoulu/lähiopetus -venkslaaminen on ollut toisarvoisen tärkeää. Ekaluokkalainen olisi kuitenkin joutunut kouluun, olisi etäopetuksesta tehty mitä päätöksiä tahansa. Ja jos yksi koululainen perheestä menee kouluun, on tartuntojen kannalta aivan yksi ja sama, jääkö toinen koululainen kotiin vain ei. Tauti tulee kumminkin, jos on tullakseen.

Ja tuleehan se. Siihen olemme varautuneet ja odottaneet positiivista tulosta kohta kaksi vuotta. Ensin, eli keväällä 2020, emme päässeet testeihin vaikka meillä oli kaikki klassiset k-taudin oireet ja tartuntaketju selvillä, koska testikapasiteettia ei ollut. 

Sen jälkeen elämä on ollut karanteenia toisensa perään, kaksi vahvaa altistumista eli monen tunnin läheinen kontakti ihmiseen, jonka k-oireet alkoivat heti seuraavan vuorokauden puolella. Lisäksi x-määrä karanteeneja eskarin ja koulun kautta. Muutama flunssa on ollut ja testeissä ollaan ravattu, mutta aina on saapunut sama tuttu tekstiviesti: k-testisi tulos on negatiivinen. 

Kulttuuriakin voi harrastaa ulkoilmassa. Dan Acherin teosta Borealis
katsomassa Helsingin olympiastadionilla viime viikonloppuna
LuxHelsinki -tapahtumassa. 

Nyt ensimmäistä kertaa tuntuu siltä, että pian positiivinen tulos on täällä. Sen on pakko olla. Kun Suomen yli 500 000 peruskoululaista maanantaina aloittavat koulunsa joululoman matkustusten, sukulaisvierailujen, hoplopeissa ja alennusmyynneissä juoksemisten jälkeen, voi tartuntalukuihin taas varmaan lisätä sen nollan tai jotain sinne päin. Jos vain testikapasiteettia olisi riittävästi. 

Oletan, että tartunta tulee 1-2 viikon kuluessa. Jos vielä kuukaudenkaan jälkeen ei olisi tullut, olisi se ihmeenkaltainen asia. 

Vaikka me perheen aikuiset voisimme periaatteessa pysyä kotona vaikka loputtomiin ja minimoida tartunnan saamista, tekee koulun alku tartunnan välttämisestä mahdottoman. Mutta niin se vain menee, olemme yhteiskunnan jäseniä ja siihen kuuluu oppivelvollisuus, mikä useimmiten käytännössä tarkoittaa koulupakkoa. 

Ei siis auta muu kuin ottaa vastaan mitä sieltä koulusta tulee. Olemme olleet tiiviisti kotona joulukuun puolestavälistä alkaneen karanteenin ja joululoman jälkeen, tavanneet loman aikana tasan kolme kertaa perheen ulkopuolisia eli jouluaattona joulupukin ja mummun sekä kaksi kertaa samaa ystäväperhettä. Olemme käyneet vain ruokakaupassa pakolliset käynnit ja kerran lahjaostoksilla. Kaikki muu on jäänyt pois, mikä toisaalta ei paljonkaan eroa tavallisesta elämästämme, johon ei yleensäkään kuulu esimerkiksi kauppakeskuksissa tai muissa ihmispaljouksissa oleskelu. 

Näin on elämämme oikeastaan ollut koko pandemian ajan.

Toisin sanoen olemme tehneet sen, mitä hallitus nyt suosittelee ihmisiä tekemään  (maksimi viiden perheen ulkopuolisen henkilön tapaaminen, kaikkien ylimääräisten kontaktien välttäminen, sisätiloissa tapahtuvien kokoontumisien välttäminen jne.) viimeiset kaksi vuotta.

Leikkejä leikkien perään ihan vain kotona.
Sekä joulupukki että italialainen Befana-noita toivat
uusia legoja, joten kyllä on kelvannut leikkiä! 


On niin ihanaa olla karanteenissa, huudahti keskimmäisemme joulukuun karanteenin aikana. Kun ei tarvitse lähteä minnekään vaan voi leikkiä koko päivän kotona. Saatoin yhtyä täydellisesti hänen sanoihinsa.

Mitä yritän tällä postauksella sanoa, voi joku kyyninen lukija nyt ajatella. Todistella sitä, että teille tämä elämäntyyli sopii ja olemme tyytyväisiä kotona, mutta mitä sitten? Kaikilla ei vaan mene yhtä hyvin karanteenien ja kotonaolon kanssa, mitä ihmettä oikein siinä kehuskelet? 

En kehuskelekaan, totean vain. Kerron asioista sellaisina kuin ne näyttäytyvät ja kuinka ne tunnen, eli sitä samaa mitä blogissani aina teen. 

Nyt tunnen, että omicron lähestyy. Olemme tankanneet viime kuukaudet vitamiineja ja eläneet terveellisesti, ulkoilleet ja nauttineet yhdessäolosta ja kotiarjesta. Tämän vahvempia ja valmiimpia emme voisi olla kohtaamaan tulevaa, mitä hyvänsä se tuokaan tullessaan, vaikka sen positiivisen testituloksen ja minkä hyvänsä taudinkuvan. Ilman pelkoa, sillä pelko on ihmisen pahin vihollinen.

Rutto ei tuhonnut Ateenaa, vaan ruton pelko, kirjoittaa historijoitsija Thukydides. Tässä on viisauden alku myös meille nykypäivän ihmisille. Pelko on se joka tuhoaa, pelko saa aikaan sen että asetumme toisiamme vastaan ja syytämme toisia kaikesta pahasta, jota ympärillä näkyy. Pelolla hallitaan ihmismassoja. Pelko estää ajattelemasta selkeästi, sillä pelokas ihminen on primitiivisten taistele tai pakene -vaistojensa vallassa. 


Lisäksi ihmisen pelko kasvattaa helposti sekundääritunteeksi vihan, ja viha tarvitsee aina jonkun kohteen, johon purkautua. Vihainen ja pelokas ihminen ei kestä särkymättä itse, ellei hän saa näille tunteilleen kohdetta ja kulkureittiä. Pelolle ja sen aiheuttamille rajoituksille ja ratkaisuille omassa elämässä on niin helpottavaa löytää joku syyllinen, joku jota maalittaa ja mollata. Ja erheellisesti hetken ajan tuntuu, että oma olo paranisi, vaikka oikeasti se koko ajan huononee. 

Vasta kun viha ja pelko poistuvat, tulee tilaa empatialle, rakkaudelle ja välittämiselle. Silloin olo oikeasti paranee. 

Nyt on vihan ja pelon aika, mutta ei pidä masentua sen edessä. Pian on paremmin. Pelot hälvenevät ja viha laimenee, kun on aikansa saanut riehua. Totuus tulee esiin ja asettaa kaiken oikeisiin mittasuhteisiinsa. 

Vai olenkohan liian optimistinen? 

Ulkoliikuntaa koronaturvallisesti. Onneksi on lähikenttä ja jää! 


 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Miten savusauna lämmitetään ja miksi sen löylyt ovat täydelliset kuin vanha parisuhde

Kymmenen päivää kuumetta ja kolmen viikon yskä: korona voi myös lapsella kestää kauan.

Hammassärkyni todennäköinen syy on niin naurettava etten ole uskoa sitä todeksi