Suomen luonto 2100: sadetta, tuulta ja Keski-Euroopan kasvuolot. Uutuuskirja kertoo millainen on maailma, jossa lastenlapsesi elävät


Näinä alkuviikon tuulisina, sateisina päivinä on ollut hyvä istua sisällä ja lukea kirjaa. Eilen tosin uskaltauduin pihalle ja jopa kävelylle vain väistelläkseni puista lentäviä risuja ja huomatakseni, että tuuli oli kaatanut pätkän pihamme puuaitaa.

Tänä talvena tuulia ei ole ollut aivan niin paljon kuin viime talvena, tai sitten vain en ole kaikelta lumen riemulta tullut niitä huomanneeksi. (Lue halutessasi myrskypostauksia viime talvelta: Myrskyn jälkeen ja uutta myrskyä päin - ilmastonmuutos NYT ja Lähelle tullut painajainen tai aikaperspektiiviä antava, melkein 10 vuoden takainen teksti jonka tapahtumat voisivat olla suoraan vuodelta 2100: Sadetta ja muita ääri-ilmiöitä sekä kauhukokemus Genovassa

Viime päivien tuulet eivät kuitenkaan ole jääneet huomaamatta. Sattumoisin olen niiden ikkunalasien takana viuhumista kuunnellessani lukenut kirjaa, jolle ne eivät voisi olla sopivampaa taustaääntä: Kerttu Kotakorven Suomen luonto 2100. Tutkimusretki tulevaisuuteen -teosta (Bazar kustannus 2021).

Myrskytuulet tulevat olemaan Suomessa yhä tavallisempi sääilmiö. Muun muuassa tämä selviää meteorologi Kotakorven kirjoittamasta, kanneltaan hieman Mitä missä milloin -kirjasarjaa muistuttavasta kirjasta, jossa seikkaperäisesti käydään läpi ilmastonmuutoksen vaikutuksia Suomen sääoloihin ja luontoon kuluvan vuosisadan aikana. 

Ilmastonmuutoksesta kirjoitetaan nyt paljon ja kansantajuisesti (onneksi, vihdoin). Aiheesta ilmestyy kirjoja kiihtyvään tahtiin; ilmaston muutoksesta ja ihmisen toiminnan muista kohtalokkaista seurauksista huolestunut ei ole yksin. Se on toisaalta oudon lohdullista. Että niin moni muukin on huolissaan, haluaa lisätä ihmisten tietoisuutta ja yrittää vielä tehdä jotakin, ennen kuin on liian myöhäistä.

Kerttu Kotakorpi: Suomen luonto 2100. Tutkimusretki
tulevaisuuteen. Bazar kustannus 2021.


Suomen luonto 2100 on näiden kirjojen joukossa kiinnostava poikkeus siinä mielessä, että se käsittelee ilmastonmuutosta Suomen näkökulmasta. Sehän tiedetään, että ihmistä koskettaa vahvimmin se mikä tapahtuu aivan hänen lähellään ja että vasta kun jokin haitta koskettaa häntä itseään, hän ottaa sen tosissaan.

Ilmastonmuutoksen kaltainen valtava ja monisyinen asia voi vielä tässä vaiheessa olla nykyihmiselle hahmoton ja epämääräinen, kaukaisen tuntuinen asia.

Tämän kirjan lukemisen jälkeen asia korjaantuu eikä ilmastonmuutos taatusti tunnu enää kaukaiselta ja epämääräiseltä! Monet kirjan asioista ovat ilmastonmuutoksen vaikutuksista jotain tietäville jo tuttuja, kuten sateisuuden lisääntyminen, keskilämpötilan nousu, sään ääri-ilmiöiden lisääntyminen ja muuttuminen uudeksi normaaliksi, biodiversiteetin väheneminen, hyönteiskato ja yhä lopullisemmat hyvästit lumisille jouluille.

Mutta mukana on myös paljon uutta ja yksityiskohtaista tietoa näiden asioiden seurannaisvaikutuksista ja toisaalta jo yleisesti tiedossa olevien muutosten kertomista tuoreesti ja helposti ymmärrettävässä muodossa. Oikeastaan kirjaa voisi suositella eräänlaiseksi kansantajuiseksi yleisteokseksi ilmastonmuutoksesta jokaiselle suomalaiselle. Jos ei nimittäin vielä ole ymmärtänyt ilmastonmuutoksen käsitettä ja mitä konkreettisia seurauksia se tuo tullessaan (ja on jo tuonut), niin tämän kirjan luettuaan ymmärtää kyllä. 



Kirja on kiihkoton, lähestymistavaltaan lähes lempeäksi määriteltävä. Kotakorpi ei syyllistä, saarnaa tai pelottele, kaikkea muuta. Asiat esitetään faktoina ja jokaiselle ilmiölle kerrotaan selkeä syy: 

Keväiset kuivuusjaksot pahentuvat etenkin maan etelä- ja keskiosassa, koska lumi ei ole enää tuomassa maahan kosteutta ja kevään aurinko kuivattaa pintamaan nopeasti. 

Ja ääri-ilmiöstä toiseen: 

Sateet voimistuvat ja infrastruktuuria vahingoittavia sateita tulee aiempaa useammin, sillä Pohjois-Atlantin lämmetessä meille kulkeutuvilla matalapaineilla on käytössään selvästi aiempaa meriveden tuomaa energiaa sekä lämpimän ilman varastoimaa vesisisältöä. 

Lämpenemisen vaikutuksia linnustoon, eläimistöön, vesistöihin, metsiin, kosteikkoihin ja tundraan käydään niin ikään läpi järjestelmällisesti ja yksityiskohtaisesti konkreettisin faktoin, joihin on helppo tarttua ja joiden avulla hahmottomasta, isosta ilmiöstä tulee ihmisenkokoinen ja ymmärrettävä. Syy-seuraussuhteet aukaistaan ja vaikeudet ja vahingotkin, joita muuttuneet asiat ilmastossa ihmiselle ja luonnolle tuovat, esitetään rauhalliseen tyyliin faktana muiden joukossa. 



Kirja maalaa eteemme 2100-luvun muuttuneena maailmana, mutta toisaalta niin tuttuna että lukijalle ei tuota vaikeuksia samaistua siihen ja kuvitella, mitä tulevaisuus on tuomassa tullessaan, jos tutkijoiden olettamukset ja ilmastomallit pitävät paikkansa. Moni sellainen ilmiö ja haitta, joka on jo nykyään olemassa tai johon juuri olemme saaneet ensituntuman (kanipopulaatioden kasvu, sateiden ja myös lumimäärien kasvu, kettujen kaupungistuminen, lupiinit, jäätävät sateet, ikuinen marraskuu), kerrotaan kirjassa normaaliksi ja entisestään vahvistuneeksi todellisuudeksi vuonna 2100. 

Toisaalta kirjassa tuodaan samaan kiihkottomaan sävyn esiin myös hyödyt, joita ilmaston lämpenemisestä seuraa ja asetetaan ne kokonaisuuteensa. Tosin ajatteleva lukija huomaa nopeasti, että jokaista hyötyä kohti on aina vähintään yksi haitta tai kolikon toinen puoli. 

Otetaan esimerkiksi linnusto. Sinisorsa, isokoskelo ja kyhmyjoutsen hyötyvät siitä, kun meri ja järvet eivät enää jäädy niin laajasti kuin ennen ja runsastuvat. Telkkä hyötyy pesinnän aikaistumisesta ja voi hyvin. Harmaapäätikka hyötyy lauhoista lumettomista talvista ja voi hyvin sekin. Vuoden 2100 ilmastossa Suomi itse asiassa on eräänlainen lintujen keidas, yksi lajirikkaimmista alueista linnuille Euroopassa - niille sopetuvaisille lajeille ja romahtaneille lintumäärille jotka vielä ovat ihmisen toiminnan jäljiltä olemassa. 

Tai talvien lämpeneminen (talvet lämpenevät lähes kaksi kertaa nopeammin kuin kesät eli noin seitsemällä asteella ja kesät neljällä). Pakkasten vähenemisen myötä  myös kylmään ilmaan liityvät terveysongelmat ja kuolemat vähenevät. Toisaalta ikuinen marraskuu masentaa ja aiheuttaa omat terveysongelmansa. Nollan molemmin puolin sahaava talvisää lisää liukkaita kelejä ja luunmurtumia. Leudot talvet laskevat lämmityskuluja, mutta toisaalta talojen rakenteet joutuvat koville ikuisen marraskuun kosteudessa ja loputtomissa sateissa, joista lisääntyvät tuulet ja myrskyt tekevät usein seiniä kastelevaa viistosadetta. 


Kesät lämpenevät, hellepäiviä koetaan nykyistä enemmän (Etelä-Suomessa keskimäärin jopa noin kuukauden verran enemmän), kevät aikaistuu ja syksy siirtyy myöhäisemmäksi. Tämä tarkoittaa tukalia oloja helteensietokyvyltään heikommille suomalaisille mutta myös kasvukauden huomattavaa pidentymistä: uusia perunoita on mahdollista saada jo vappupöytään. 

Suomessa vallitsee vuonna 2100 nykyisen Keski-Euroopan ilmasto, ja yhdessä pohjoisen sijainnin valoisuuden kanssa se tekee Suomesta suoranaisen paratiisin viljelijän ja kasvimaaihmisen näkökulmasta. Etelä-Suomessa kasvatetaan jopa meloneita, eikä viiniviljelmätkään ole Etelä- ja Lounais-Suomessa mahdoton näky. 

Toisaalta sään ääri-ilmiöiden muuttuminen normaaliksi tarkoittaa myös kuivuusjaksoja keväällä ja kesällä, viljapelloille haitallisia rankkasateita, runsaita hulevesiä ja ravinnekulkeumia vesistöihin. Entisestään rehevöityneen Itämeren tila on surkea, ja uiminen sen levältä löyhkäävissä syanidibakteerivesissä on suurimman osan kesästä mahdotonta. 

Monet herkät ja elinoloiltaan vaativat kasvi-, eläin-,  kala-, lintu-, ja hyönteislajit ovat hävinneet Suomesta. Kuuluisin esimerkki on saimaannorppa, joka suojelutoimista huolimatta kirjan kuvittelemassa maailmassa on kuollut sukupuuttoon muutamia eläintarhoissa olevia yksilöitä lukuunottamatta. Vähentynyt jää ja lumi järvissä oli sen selviytymistoiveille viimeinen kuolinisku. 

Suomen metsätkin muuttuvat. Lehtipuut valtaavat alaa, havumetsävyöhyke vetäytyy pohjoisemmaksi. Metsän merkitys hiilensitojana ymmärretään yhä paremmin (metsiin ja metsien maaperään on sitoutunut yhteensä noin 2000 teragrammaa hiiltä), samoin soiden (5 500 teragrammaa), ja se on otettava huomioon metsien käytön suunnittelussa kaiken aikaa. Metsien kasvukausi pidentyy. Kuivuus, kuumuus ja rankkasateet ovat toisaalta verottamassa niiden kasvua, samoin uusien tuholaislajien ilmaantuminen Suomeen ja vanhojen voimistuminen. 

Pääsiäissunnuntain kävelyllä keväisessä luonnossa.
Tämän talven lumet ovat juuri sulaneet, mutta tulevaisuudessa
lumettomat talvet ovat yhä tavallisempia.


Listaa teoksen luettelemista suomalaisen luonnon muutoksista ilmastonmuuton kourissa voisi jatkaa loputtomiin, mutta viesti on varmaan mennyt jo perille heille joihin se on mennäkseen: Kerttu Kotakorven Suomen luonto vuonna 2100 on lukemisen arvoinen kirja. 

Itselleni sen lukeminen on ollut paitsi tajunnanlaajentava kokemus myös erittäin kiinnostavaa aivan henkilökohtaisista syistä. Paljastan nimittäin nyt, että postauksessa Miten päästä kirjoitusjumista? Näin minä sen tein ja miksi tiedän, että NYT syntyy romaani kertomani kirjaidean yksi isoista teemoista on juuri ilmastonmuutos. 

Osa kirjan tapahtumista sijoittuu vuoden 2080 paikkeille, ja vaikka ilmastonmuutos ei pääosassa minun kirjani tulevaisuusdystopiassa olekaan, niin kuitenkin tärkeä sivuosa sitä ja tapahtumien luonnollinen kehys. Ilmasto ja Suomen luonto nimittäin muuttuu vääjäämättä eikä sitä voi enää ainakaan kokonaan estää, vaikka mitä muutoksia saataisiin aikaan ja päästörajoitustavoitteisiin jonkin yliluonnollisen ihmeen tai jonkin katastrofin aiheuttaman radikaalin yhteiskuntien muutoksen kautta päästäisiin. 


Ja ilmastonmuutos on vain yksi harjoittamamme luonnon tuhoamisen, liiallisen lisääntymisen ja lajien massamurhaamisen seuraus, vaikka toki monet tuhoamistavat liittyvät toisiinsa ja linkittyvät ilmastonmuutokseen. Tämä kaikki täytyy ottaa huomioon, jos haluaa kirjoittaa tulevaisuudesta kuten minä tällä hetkellä teen. Kotakorven kirja on minulle kultaakin kalliimpi lähdeteos tulevaisuudenkuvaa romaaniani varten maalaillessani. 

Tuuli on tätä kirjoittaessa ulkona hetkeksi tyyntynyt ja aurinko pilkahtelee, mutta säätiedotus lupailee loppuviikoksi jälleen uutta myrskyn rintamaa etelärannikolle. Tuulivahingot mahdollisia, varoitti otsikko sääuutisessa. Esimakua tulevaisuudesta, tiedän nyt Kerttu Kotakorven kirjan luettuani. 

Kuten tiedän myös, että kaikkein tärkein arkinen asia jota ihminen vuonna 2100 tarvitsee on kunnollinen sadevarustus - ja paljon kärsivällisyyttä, positiivisuutta ja surkean sään sietokykyä ikuisen marraskuun talviin ja sään ääri-ilmiöihin sekä kaikkeen mitä se tuo tullessaan. 

Kerttu Kotakorpi: Suomen luonto 2100. Tutkimusretki tulevaisuuteen

255 sivua

Bazar kustannus 2021 

Kiitokset kustantajalle kirjasta! 








Kommentit

  1. Se verran olen ymmärtänyt että olen onnellinen kun kuolen ennen sitä.
    Kirjan kansi on muuten pidempään tuijotettuna aika huono, liikaa fontteja, hieman sekavanoloinen ja muistuttaa juu vähän niitä Mitä missä milloin, mikä ei ole huono mielleyhtymä sinänsä. Kauhea sekamelska, on loppukaneettini kansiarvioksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samantyyppiset aatokset...onneksi en ole täällä enää silloin... Kirjan kansi on aika sekamelska joo, ilman kettua ja lehteä olisi rauhallisempi, mutta ehkä on tarkoituksella haettu "kaaosmaista" kantta kuvaamaan Suomen luonnon tulevaa myllerrystä, tiedä häntä!

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Miten savusauna lämmitetään ja miksi sen löylyt ovat täydelliset kuin vanha parisuhde

Lapsiperheen kymmenen kolhun kaupunkiloma Firenzessä ja Spoletossa

Green pass voimaan Italiassa 6.elokuuta lähtien: covid ei lakkaa koettelemasta italialaisia