Sydänkohtaus jalkapallokentällä ja toinen sen ulkopuolella - oi miten arvaamatonta elämä on

Tanska-Suomi EURO2020 lapsen silmin.

Oi Suomi on! Tämä slogan tuli tutuksi kaksi vuotta sitten, kun Suomi historiallisesti selvitti ensimmäistä kertaa tiensä jalkapallon arvokisoihin, EM-kentille. 

Oi elämä on arvaamatonta -  se voisi olla tämän hetken uusi slogan. Tuli korona ja hartaasti odotetut EM-kisat siirtyivät, jopa uhkasivat peruuntua kokonaan. Kunnes sitten tänä vuonna päästiin pelaamaan. 

Historiallinen hetki. Suomi jalkapallon arvokisakentällä. Maamme-laulun kaikuessa ilma oli tunnelatausta tulvillaan, niin stadionilla kuin kotikatsomoissa. Vihdoinkin. Tämä. Hetki. 

Istuimme sohvalla Suomen liput ja sipsikulhot käsissämme koko perhe, yritimme tehdä illasta niin mukavan kuin olimme sen etukäteen kuvitelleen olevan vaikka ihan helppoa se ei ollutkaan. Odotettua jalkapalloiltaa varjosti se mitä oli juuri tapahtunut: olin vain muutamaa tuntia aikaisemmin palannut kotiin sairaalasta, jossa olin ollut katsomassa sydänkohtauksesta toipuvaa äitiäni. 

Takana oli pari päivää suunnatonta huolta, hätää ja pelkoa pahimmasta. Lasten kanssa oli käyty läpi tapahtumaa ja sitä mitä sydänkohtaus tarkoittaa: että sydämeen tulee vika ja se uhkaa pysähtyä lyömästä ja tarvitaan lääkäreiden apua ja usein kiireellistä ambulanssikyytiä sairaalaan. 

Illan pelin piti olla tervetullutta rentoutumista jännittävän pelin parissa ja urheilun maailmassa, pakohetki sydänkohtauksen varjostamasta todellisuudesta. 


Ja sitten tapahtui se mikä tapahtui. Jotakin täysin odottamatonta, käsittämätöntä, traagista ja epätodellista. Tanskan tähtipelaaja Christian Eriksen tuupertui maahan vastaanottaessaan rajaheittoa eikä siitä enää omin jaloin noussut. 

Lääkintähenkilökuntaa juoksi kentälle. Elvytystä, sydänhieronnan voimasta sätkivä ruumis. Joukkuetovereiden hätä, suomalaispelaajien huoli, ahdistuneita, itkuisia kasvoja. Vahvasti sydänkohtaukselta vaikuttava sairauskohtaus.

Jotakin mihin yksikään jalkapallo-ottelun katsoja ei ollut oudoimmissakaan kuvitelmissaan osannut edes kaukaisesti varautua. Tämän piti olla urheilun juhlaa, Huuhkajien ja Suomen suuri päivä tai sitten Tanskan, miten vain, mutta joka tapauksessa jotakin aivan muuta kuin se mikä television ruudulta rävähti silmien verkkokalvoille: kamppailu elämästä ja kuolemasta, kirjaimellisesti. 

Kun Eriksen lopulta kannettiin kentältä paareilla kohti sairaalaan saamaan lisähoitoa ja pelin jatkuminen näytti yhä epätodennäköisemmältä, jäimme äimän käkenä katselemaan uusintalähetystä Italian avauspelistä Turkkia vastaan. Menikö pelaaja sairaalaan niin kuin mummokin, lapset kysyivät enkä osannut muuta kuin vastata myönteisesti. 


Painava väsymys koko kehossani ja mielessäni, uupuneena huolesta jonka vallassa viime päivät olin ollut. Täydellisen epätodellinen olo. Onko tämä unta, kyselin itseltäni ja oli pakko nipistää ihoa. Ei voi olla todellista, että juuri kun olen sisäistämässä ajatusta siitä että rakas läheiseni on saanut sydänkohtauksen ja olen saanut vaikeaa asiaa jotenkuten selitettyä lapsille ja olemme käyttämässä jalkapallo-ottelua päästäksemme hetkeksi irti huolestuttavasta todellisuudesta, ottelun pelaaja saa sairauskohtauksen ja mitä ilmeisimmin juuri sydänkohtauksen, mikä lopulta paljastuikin Eriksenin tajunnanmenetyksen syyksi. 

Onko jalkapallo vaarallista, kysyivät lapset seuraavaksi. Voiko siinä käydä noinkin, että melkein kuolee? Että tulee sydänkohtaus kuten mummulle tuli. Seitsenvuotias keskimmäisemme on juuri aloittanut jalkapallon harrastamisen ja muutkin kaksi lasta ovat innostuneet lajista ja potkivat palloa aina kun vain voivat. Onko se turvallista? he nyt kysyivät huolestuneina ja jouduin käyttämään kaikki senhetkiset henkiset voimavarani saadakseni heidät vakuuttumaan, että se mitä kentällä juuri tapahtui on äärimmäisen harvinaista.

Ja että päinvastoin jalkapallon harrastaminen kuten muukin liikunta vahvistaa kehoa ja sydäntä ja auttaa pysymään terveenä ja vahvana. Että pallon potkimista ei pidä pelätä, se ei ole vaarallista vaan hyväksi sydämelle. Mitä enemmän liikkuu ja potkii palloa, sitä enemmän sydän tykkää, vakuutin lapsille ja heti sen kuultuaan he riensivät ulos pihalle jalkapalloa pelaamaan vaikka illan mittaan oli ruvennut satamaan vettä. Tuntia myöhemmin he palasivat sisään kengät ja vaatteet märkinä ja rapaisina. 

Juuri parahiksi näkemään, kuinka Tanska-Suomi -ottelua päätettiin kuin päätettiinkin jatkaa ja Suomi otti ällistyttävän yllätysvoiton ennakkosuosikki Tanskasta. Tuli Joel Pohjanpalon puskumaali, tuli Tanskan rankkari jonka Suomen maalivahti torjui - ja epätodellisuuden tunne sen kuin syveni syvenemistään. Milloin jalkapallossa muka torjutaan rangaistuspotkuja tällaisissa tilanteissa, ei milloinkaan, ei ainakaan kun on Suomesta, ikuisesta akuankkamaasta kyse.


Peli päättyi Suomen voittoon mutta kaikkea himmensi juuri tapahtunut tragedia. Suomen arvokisahistorian ensimmäinen peli ja ensimmäinen voitto tullaan aina muistamaan Pelinä jossa Eriksen sai sydänkohtauksen, ja Suomen voittoa tulee ikuisesti varjostamaan epäilys siitä, hävisikö Tanska vain siksi että se oli henkisesti niin sekaisin kaikesta tapahtuneesta. 

Ihmisen sydän. Niin hauras, niin kallisarvoinen. Jos se lakkaa lyömästä, elämä pakenee ruumiista kuin öljy erkanee vedestä, ja silloin on kiire. Äiti sinä olet elossa, sinun sydän lyö, sanoi kuopukseni illalla kun oli painanut päänsä rintaani vasten, kuten hän usein nykyään tekee kuullakseen sydämeni sykkeen. 

Oikeassa olet, vastasin hänelle ja puristin häntä tiukemmin rintaani vasten. Olen elossa, sydämeni sykkii ja niin sykkii myös äitini sydän ja kentälle tuupertuneen Erikseninkin sydän, sillä meillä ihmisillä on taito elvyttää jopa pysähtynyt sydän ja saada se uudelleen käyntiin. 

Pitää vähän kauempana kuolema joka on kahden sekunnin päässä meistä jokaisesta - mahdollisuus edes hitusen verran hallita ja hillitä elämän arvaamattomuutta joka lävistää jokaisen meistä vuorollaan ja lävisti eilen Tanska-Suomi -pelissä kaikki 16 000 katsojaa stadionilla, 2,3 miljoonaa televisiokatsojaa Suomessa ja puoli muuta maailmaa kaikkialla jotka seurasivat peliä tai kuulivat siitä tiedonvälityksen kautta. 

Oi elämä on. 








 


Kommentit

  1. Voimia äidillesi, sinulle ja koko perheellesi ❤!

    VastaaPoista
  2. Toinen mistä tullaan muistamaan tietokilpailuissa on se että Suomi on ensimmäinen eurooppalainen maa joka on voittanut pelin sillä yhdellä ainoalla maalia kohti menneellä laukauksella, tai puskulla tässä tapauksessa. Ainut mahdollisuus kannattaa käyttää.

    Fiksuja kakroita sulla, olen pannut merkille;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä oli Suomalla onnistumisprosentti pelissä, se on totta! Seuraava peli ei sitten yhtä hyvin mennytkään mutta toisaalta ei ihan huonostikaan. Nyt jännitetään kolmatta alkulohkon peliä mutta siinä taitaakin tulla kylmää kyytiä, pelkään...

      Fiksuja ne on kuin mitkä, toivottasti säilyttäisivät tämän ominaisuuden aikuisinakin, se lasten viisaus kun usein tuppaa kasvaessa häviämään =).

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Miten savusauna lämmitetään ja miksi sen löylyt ovat täydelliset kuin vanha parisuhde

Lapsiperheen kymmenen kolhun kaupunkiloma Firenzessä ja Spoletossa

Tarina kahdesta perheestä italialaisella uima-altaalla