Epävirallinen oksennusennätys? 4 viikkoa, 9 oksennusta, 6 eri syytä ja parin tonnin lasku

 Joskus huonot asiat vain kasaantuvat - kuten oksennukset. 

Ämpäreillä läträäminen alkoi yli kuukausi sitten, kun esikoisemme sairasti parin viikon korkeakuumeisen taudin, johon liittyi oksentamista kahtena yönä, onneksi siististi ämpäriin.

Ämpäreitä uudella sängyllä.

Kun siitä oli juuri edellisellä viikolla selvitty, koitti maanantai ja kuopuksemme allergiatestipäivä. Iho- ja allergiasairaalassa testattiin lapsi FPIES-kala-allergiaepäilyä varten, joka aiemmin on oireillut rajuna oksentamisena kalan syönnin jälkeen.

Testissä kalan syöntiä seurasi - raju oksentaminen. Lapsi raukka, hänelle ja meillehän oli aivan selvää, että näin siinä kävisi, mutta asia täytyi tietenkin testata lääkäreiden edessä virallista diagnoosia varten. 

Siinä touhussa likaantui onneksi vain sairaalan sänky ja vähän vaatteita. Olipahan kauhea kokemus, ajattelimme molemmat päivän jälkeen. Nyt ei enää ikinä kalaa eikä toivottavasti oksentamista pitkään aikaan!

Kuinka pahasti olimmekaan väärässä. Se oli vasta alkua ja pientä sen rinnalla, mitä oli tuleman pitävä. Onneksi emme vielä tienneet. 

Allergiatesti oli äidille iso henkinen koettelemus: maannitella ja pakottaa oma lapsi syömään kalaa, jota hän on hysteerisesti oppinut oksennuskokemusten jälkeen pelkäämään ja seuraamaan vierestä, kuinka lapsi oksentaa itsensä veltoksi siitä huolimatta, että nesteytys ja lääkkeet lähtevät saman tien tippumaan suoneen.

Liekö kokemuksen rankkuus syynä, että seuraavana päivänä iski migreenikohtaus. Se vei työpäivän jälkeen peiton alle - ja lopulta oksentamaan. 

Siitä selvittiin yhdessä illassa ja muutama päivä ehti vierähtää ilman että oksentamisen ääniä kotonamme, mutta viikonloppu toi ne taas takaisin. Ensin aloitti, tai jatkoi, kuopus, siitä mihin maanantain allergiatestissä oli jäänyt. Vähän meni sohvalle, mutta suurin osa sentään ämpäriin. 

Tiistaina oli vuorossa esikoinen, joka tyhjensi mahansa sisällön siististi ämpäriin. Ja taas huuhtelin kiltisti sotkut vessanpöntöstä alas ja vielä naiivisti toivoin, ettei tällainen yhden oksennuskerran homma varmaankaan olisi mitään tarttuvaa.

Se oli turha toivo. Seuraavana iltana oksennusvuorossa oli keskimmäinen, ja hänellä kävi tähtääminen vähän huonommin: kesken unien yllättänyt oksennus lensi parisängylle, jossa hän oli vatsakipuisena ollut nukkumassa. Onneksi ämpäri oli lähellä ja jatko-oksennus saatiin talteen. 

Petauspatja oli kuitenkin likaantunut kaatopaikkakuntoon. Jatkoimme unia runkopatjoilla ja kiitimme onneamme, ettei oksennuksia tullut lisää - sinä yönä.

Yhden viikonlopun vietin tässä asennossa.

Kahden päivän päästä eli perjantai-iltapäivänä taas tapahtui. Tasan kello neljä eli tunnollisen työntekijän tavoille ominaisesti alkoi omassa mahassani kiertää. Hetken päästä halailin jo vessanpönttöä. Oliko tuo nyt ihme, kaiken sen oksennusämpäreiden kuuraamisen ja likaisten vuodevaatteiden kanssa pelaamisen jälkeen. Saatoin enää vain toivoa, että tauti olisi lasten taudin kaltainen eli oksennuskerroiltaan sangen vähäinen (yksi). 

Jouduin lopulta oksentamaan kolmesti, mikä on vielä melko siedettävä lukema verrattuna siihen, mitä pahimmillaan voi olla. 

Tässä vaiheessa menossa oli seitsemäs oksennuskerta perheessämme 12 päivän sisään. Edelleen naiviisti ajattelin, että nyt tämä varmasti olisi tässä, ellei mieheni sitten vielä sairastuisi, mikä olisi pieni ihme. Hän, roomalaisella maaseudulla lapsuutensa kesät viettänyt rautavatsa, ei ole saanut pahimpiakaan noroviruksia niinä kertoina, kun se perheessämme muut jäsenet on kiertänyt. 

Mieheni ei tälläkään kertaa sairastunut.

Mutta oksentamiset eivät perheessämme siihen jääneet.

Seuraava sunnuntai oli palmusunnuntai, ja silloinhan lapset tunnetusti käyvät virpomassa ja saavat paljon suklaata ja yleensä myös syövät sitä päivän aikana runsaasti. Niin meidänkin lapsemme. 

Iltaan mennessä suklaata oli syöty niin paljon, että keskimmäisen maha alkoi olla siitä kipeä ja olo tuntua huonolta. Nukkumaan mennessä huono olo jatkoi, ja tottunein ottein kannoin ämpärin sängyn viereen ihan noin vain varuiksi. 

En silti oikeasti uskonut, että sitä tarvittaisiin. Mutta olin väärässä.

Kohtalokkaat virpomissuklaat.

Keskiyön paikkeilla kodissamme heräiltiin tuttuun ääneen, kun koitti perheemme 8. oksennuskerta 14 päivän sisällä. Treenauksen harjaannuttamalla nopeudella nappasin ämpärin sängyn vierestä, mutta nopeus ei aivan riittänyt. Enin osa suklaansekaisesta mahansisällöstä levisi ja imeytyi patjaan - siihen runkopatjaan, jonka onnettomasti olimme jättäneet suojaamatta vahingosta lainkaan viisastumatta. Mikä onni, että emme vielä olleet ehtineet ostaa uutta sijauspatjaa. 

Patjaostoksille siis jouduttiin. Ja hyvän uuden jenkkisängyn lopulta saimmekin, harmi vain että siitä jouduimme pulittamaan lähes kaksi tonnia sijauspatjoineen kaikkineen. 

Uusiin ämpäreihinkin on kulunut jokunen euro. Mies kävi hakemassa niitä kaupasta keskellä pahinta oksennusshowta. Meillä on ollut vain kaksi oksennustauteihin tarkoitettua ämpäriä taloudessa, mutta eiväthän ne enää tällaiseen riittäneet.

Sijauspatja ei vielä ollut ehtinyt kotiutua nettikaupasta, kun koittivat pääsiäispyhät. Nyt on oksennuksista varmasti jo päästy, ajattelimme kaikki huojentuneina. Pitkään näyttikin siltä. 

Pääsiäinen ehti kulua melkein loppuun, mutta aivan viime metreillä ämpäriä tarvittiin taas.

Pääsiäisaterian päätös ja hetkeä ennen vatsanväänteitä.

Pääsiäissunnuntain ateria oli monipuolinen, moniruokalajinen ja tukeva, kuten juhla-aterian kuuluukin. Söimme kanapaistia, rosmariiniperunoita, alkupaloja, kasvislisukkeita ja mämmit jälkiruuaksi päälle - varmaan aivan liikaa kaikista edellispäivien vatsataudeista ja oksennuksenhajuista herkistyneelle vatsalleni.

Vai mitä muuta voi sanoa siitä, että toisen pääsiäispäivän vastaisena yönä heräsin aivan järkyttävään kuvotukseen. Vatsassani kiersi erityisesti lehtikaali, jota olin syönyt ruokaa laittaessani raakana suoraan ruukusta ja samalla vielä ajatellen, että tämä täytyisi kyllä huuhdella ennen syömistä kuten ruukkuyrtit ja muut ruukussa kasvavat vihreät. 

Mieheni täytyi oikein nousta sängystä katsomaan, oliko se todella totta mitä hän oli unen läpi kuullut. Että joku TAAS oksentaa. Kyllä se vain oli. Yhdeksäs kerta neljän viikon aikana ja kuudes eri syy. Perheen ennätystä pidän minä kolmella, muut kolme pitävät perää kahdella kerralla. Miehen saldo on edelleen nolla. 

Josko tämä nyt olisi tässä. Ehkä. Toivottavasti. Varmasti en uskalla enää mitään sanoa. 

Traumat ovat vielä pinnalla. En oikein uskalla syödä mitään kovin tuhtia enkä lehtikaalia missään muodossaan. Kuopus tarkistaa tavallistakin huolellisemmin, ettei lautaselle vain joudu kalaa. Kuuntelemme vessasta kantautuvia ääniä etenkin yöaikaan tavallista herkemmällä korvalla. Nukumme yhä ämpäri jokaisella sängyn vieressä. Ihan vain varmuuden vuoksi. 


Kommentit

  1. Mitä jos johtuukin piikistä? Joillain tutuilla saman kaltaisia oireita, juuri sopivasti kaksi vuotta proteinipiikin jälkeen. Onko ollut rytmihäiriöitä...?

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hammassärkyni todennäköinen syy on niin naurettava etten ole uskoa sitä todeksi

Juoksuharrastuksen aloittaminen vuosien tauon jälkeen – Juoksen kuolemaa karkuun

Miltä tuntuu kevään valo? Haparoivia yrityksiä kertoa se sanoin: "Vain se mitä kirjoitan on totta"

Leivinuunin lämmitys - miksi se on niin vaikeaa eikä tuli syty?

Toivepostaus: Autolla Italiaan! Viimeisin Helsinki-Rooma -matkamme maanteitä pitkin