Kipuviikko

Terveyttä omenista.

Omena päivässä pitää lääkärin loitolla. Pitäisiköhän alkaa syödä enemmän omenia? Nyt nimittäin tuntuu, että lääkäriä joutuu näkemään ihan liikaa.

Meneillään on todellinen kipuviikko. Se on pitänyt sisällään todella ikäviä hetkiä ja tilanteita.

Kuten katsoa vierestä yön hämärässä, kun lapsi makaa liikkumattomana sängyssä ja valittaa päänsärkyä. Silmiä ei voi aukaista, puhua ei saata, liikahtaminen on mahdotonta, koska särky siitä pahenee. Odottaa että särkylääke alkaa vaikuttaa, ehkä jopa puolitoista tuntia. Pohtia soittaako päivystykseen vielä uudelleen vai ei. Laskea tunteja siihen, milloin voi antaa seuraavan lääkeannoksen ja jännittää, miten kovaksi kipu ehtii sitä ennen.

On vaikea kuvitella mitään rankempaa kuin seurata, kun oma lapsi kärsii ja olla kaiken lisäksi epätietoinen siitä, mikä häntä vaivaa.

Tällaista on jatkunut tyttäreni kanssa nyt jo viikon verran, yöt ja päivät. Kaikki alkoi puolitoista viikkoa sitten keskiviikkona, kun  tyttö alkoi valittaa niskakipua. Kehotin häntä voimistelemaan ja pyörittelemään olkapäitä, hieroin pieniä olkapäitä, sillä se pois menee, ajattelin.

Vaan eipä mennytkään. Sunnuntaina illalla mukaan tuli päänsärky, sitten nousi lievä kuume. Kun tavanomainen (valmiiksi jo iso, migreeniä varten määrätty) annos Panadolia ei tehonnut pääkipuun ollenkaan, tajusin ettei kyseessä olekaan tavanomainen syysflunssa.


Onneksi niska ei missään vaiheessa jäykistynyt liikkumattomaksi eikä kuume kohonnut taivaisiin, joten kaikkien vanhempien pelon aiheen, bakteeriaivokalvotulehduksen, saattoi sentään jättää laskuista - tai ainakin työntää taka-alalle.

Maanantaina suuntasimme heti lääkärille. Vaikka päänsärky vielä tässä vaiheessa oli sellaista, että tyttö sen kanssa saattoi liikkuakin, lääkrille ajoi tieto kuukausi sitten tapahtuneesta punkinpuremasta. Tämähän on juuri sellaista epämääräistä oireilua, jollaista punkin jälkeen ei soisi tulevan.

Lääkäri rauhoitteli ettei tällä mitään tekemistä punkin kanssa ole, liikkeellä kuulemma on paljon virusta joka aiheuttaa juuri päänsärkyä. Lepoa vain ja kyllä se siitä pian ohi menee.

Keskiviikkona löysimme itsemme uudelleen lääkäristä, yksityiseltä tällä kertaa. Jotenkin olimme pari päivää kärvistelleet eteenpäin ja päänsärky lähes taukoamatonta. Nyt alkoi tapahtua, otettiin kokeita ja tehtiin testejä. Verikokeet olivat kaikki normaaleja, onneksi, myös adenovirustesti, jota alun perin oli epäilty. Borrelioositesti otettiin myös, vaikka myös Mehiläisen lääkäri piti punkkia epätodennäköisenä oireiden aiheuttajana.

Minä taas en voi olla ajattelematta punkkia kaiken aikaa. Tuntuu niin oudolta sattumalta, että juuri punkin jälkeen alkaa tällainen oireilu, kuin klassinen borrelioosin alkuvaiheen taudinkuva tai toisaalta myös puutiaisaivokuumeen, tosin ilman neurologisia oireita. Asiassa on vain yksi mutta, eli punkista ei ole aivan täyttä varmuutta. Tyttö oli sen itse niskastaan irrottanut koulussa kesken musiikintunnin. Opettajan kanssa olivat ötökkää ihmetelleet paperin päällä, mutta opettaja ei kuulemma ole ötökkäasiantuntija eikä osannut sanoa varmasti oliko eläin punkki. Ruskea ja pyöreä se oli, ja kuvista katsellessamme tyttö aina selkeästi osoittaa punkkia kun kysyn, muistuttaako joku näistä sitä sinun ötökkääsi.

Sen jälkeen kun tajusimme lääkärin määräyksestä käyttää Buranaa tarpeeksi isoina annoksina, päänsärky on saatu hetkittäin kuriin - 4-6 tunniksi. Sitten se on taas palannut kellontarkasti. Pahimpia ovat yöt, sillä nukkuessa lääkkeenottoaika menee ohi ja särky pääsee taas pahaksi.

Tänään sunnuntaina, tasan viikon kuluttua ensimmäisistä päänsärkyoireista, on ensimmäistä kertaa tilanne, jolloin pää ei vielä 8 tunninkaan jälkeen lääkkeen otosta ole kipeä. Valoa tunnelin päässä siis, ehkä. Onneksi tyttö on aina pirteä ja iloinen silloin, kun lääke vaikuttaa. Tästäkin olemme voineet päätellä, että mistään sairaalahoitoa vaativasta asiasta ei ole kyse.

Silti voi sanoa, että takana on ehdottomasti yksi rankimmista viikoista mitä ikinä olen kokenut. Olen aina sanonut, että vanhemmuudessa ylivoimaisesti rankin asia on lasten sairastaminen. En pidä sairauksia rankkana siksi, että joutuu valvomaan ja joustamaan omista jutuista tavallistakin enemmän, vaan siksi, että huoli oman lapsen terveydentilasta on tähtitieteellisen suuri.

Pienen kärsimyksiä on tietysti myös kamala seurata. Mielummin ottaisin itselleni kaikki kivut, joita hän joutuu kokemaan. Itsellänikin on tosin kipuja piisannut kuluvana viikkona, kun olen toipunut elämäni kolmannesta noidannuolesta, pahimmillaan konttaamalla kotona edeten. Omat, lääkärin päivystyskäynninkin vaatineet kivut ovat silti jääneet nopeasti sivuosaan, kun tytön päänsärky alkoi vyöryä päälle.

Seuraavaksi suuntaamme osteopaatille niskalihasjumeja hoitamaan. Liekö koulunaloitusjännitystäkin mukana, kun ovat niin pahasti kipeytyneet. Joka tapauksessa suuri toive on, että säryt ja sairaudet voitaisiin mahdollisimman pian jättää taakse. Mukava olisi myös lopullisesti saada selville, mikä tämän kaiken on aiheuttanut. Jossain vaiheessa epäilimme luokan pulpettijärjestystä, jonka takia oppilaat joutuivat katselemaan taululle pää vinossa. Niskat semmoisesta varmasti voivat kipeytyä pahastikin, mutta selittäneekö koko tilannetta?

Yön pimeinä tunteina valvoessa on ollut aikaa miettiä ja muistella menneitä, ajatella yhtä sun toista. Muistaa ensimmäiset kerrat, kun esikoinen sairasti - voi sitä huolen määrää jo silloin! parista itkusta ja aivastuksesta veimme tytön heti lääkäriin, jossa kiltti ja tahdikas lääkärisetä kertoi, että vauvalla on tavallinen flunssa ja vastaisuudessa sellaista kannattaa mahdollisimman pitkälle hoitaa kotona, sillä vastaanotolla odotustiloissa niitä oikeasti rajuja pöpöjä vasta liikkuukin.

Lääkärireissuja on sen jälkeen riittänyt, sillä meillä on periaatteena säilynyt edelleen, että mielummin lähdetään liian helposti kuin liian myöhään. Emme toki enää ensimmäisestä aivastuksesta, mutta kuitenkin.

Huomenna kontaktit lääkäreihin jatkuvat, kun keskimmäinen lapsi menee Lastenklinikalle kaulafistelinpoistoleikkaukseen. Operaatiota on jännitetty ja odotettu aina siitä asti, kun jo synnytyssairaalassa huomattiin kaulassa tuo pieni "reikä" eli fisteli. Kaikista mahdollisista ajankohdista se nyt sitten ajoittui juuri tähän, päänsärkyjen ja selkäsärkyjen keskelle.

Puolentoista viikon aikana perheellemme tulee siis yhteensä viisi lääkärikäyntiä. Ehkä ja toivottavasti huomisen jälkeen voimme vähäksi aikaa elää ilman lääkäreitä...