Ylisosiaalista lomaelämää



Lomakotikatu
Kun itse on herkkäuninen, hyväunisen unta on kadehdittavaa katsella. Omalle tyttärelleni en sentään ole kateellinen, vaan pelkästään tyytyväinen, että hän viimein nukahti päiväunille.  Hyviä unenlahjoja se vaatikin:  naapuri huudattaa seinän takana kesän hittibiisiä Tuca tucaa ja antaa varhaisteini-ikäisen poikansa puhaltaa keuhkot kaakossa linnunlaulua kimeästi ja kehnosti matkivaan pilliin. Toisen seinänaapurin vauva pitää lähes yhtä kovaa meteliä koliikki-itkunsa kanssa, ja pari huoneistoa kauempana yksin jätetty koira vinkuu sydäntäsärkevän sitkeästi. Etupihan puoleisella tiellä lappaa äänekkääniloisia, uimapukeisia ihmisiä ilmapatjat ja snorkkelit kainalossa kohti merenrantaa.

Olemme italialaisessa lomakylässä, il villaggiossa. Paikan nimi on Spiagga Lunga, ja nimensä mukaisesti se sijaitsee pitkällä ja vaalealla hiekkarannalla Apuliassa eli Pugliassa, 7 kilometrin päässä Viesten kaupungista. Nimi tosin hämää, sillä silmänkantamattomiin ulottuva ranta ei suinkaan kuulu pelkästään tälle lomakylälle, vaan myös lukemattomalle määrälle kilpailijoita. On helppo huomata, mikä on italialaisten suosikkilomanviettotapa.
Jos sille etsisi mahdollisimman kaukaista vastakohtaa, vastaus olisi vaivaton:

suomalainen lomanviettotapa. Siinä missä suomalainen vetäytyy lomallaan mökilleen mahdollisimman kauaksi muista ihmisistä, italialainen suunnistaa täpötäyteen lomakylään eli il villaggioon . Mitä enemmän hälinää ja vilskettä ympärillä, sen parempi. Lounas ja päivällinen nautitaan lomakylän yhteisessä ravintolassa italialaiseen tyyliin tismalleen samaan aikaan muiden lomalaisten kanssa. Päivät täyttyvät ryhmätanssituokioista, ohjatusta rantajumpasta, tikanheitto- ja lentopalloturnauksista, cocacolanjuontikilpailuista ja muista sosiaalisista aktiviteeteista – kaikki kesän hittibiisirenkutuksella säestettynä. 

On mainittava, että italialaiset eivät suinkaan ole ainoita, joita lomakylässä vieri vieressä asuminen viehättää. Iso osa lomailijoista on saksalaisia, jokunen venäläinenkin on näkynyt menossa mukana, ja rannan baarien lippurivistöistä päätellen ranskalaisia ja ruotsalaisiakin.  Suomalaisiin en ainakaan vielä ole törmännyt – enkä ihmettele. 

Suomalaiseen mökkielämään tottuneelle lomakylän meno voi äkkiseltään vaikuttaa turhan äänekkäältä, yhteisölliseltä ja aikataulutetulta. Miten sitä tuntee olevansa lomalla, kun heti aamusta on kiire ”lihastenherättelyyn”, risvelgio muscolareen, sen jälkeen lasten kanssa baby danceen ja iltapäivällä renkaanheittokilpailuun. Välissä pitäisi ehtiä rannallekin ja tietenkin siellä kello kolmen ranta-aerobiciin sekä uima-altaalle, jossa asiaankuuluvasti pidetään vesijumppahetki kello 17. Ilta menee jalkapallo-ottelua audiotoriossa muiden fanien kanssa seuraten sekä tietenkin koko lomakylän yhteisessä ohjatussa huvitteluhetkessä (animazione), joka tarkoittaa sketsien, laulujen ja tanssin sekametelisoppaa, jolle en äkkiseltään edes löydä sopivaa suomennosta.

Vietin ensimmäistä kertaa muutaman päivän loman calabrialaisessa il villaggiossa kahdeksan vuotta sitten. Olin tuolloin jos mahdollista vieläkin epäsosiaalisempi ja erityisesti loma-aikoina yksityisyyttä kaipaava kuin nykyisin, joten lomakylän eläväinen tunnelma tuntui kovin kaoottiselta. En ollut silloin vielä edes tottunut italialaiseen ruokailurytmiin enkä voinut ymmärtää, miksi minun oli lähdettävä rannalta syömään kello yksi, vaikka en ollut lainkaan nälkäinen. Sen sijaan nälkä olisi tullut vasta myöhemmin iltapäivällä, mutta silloin tarjoilu oli jo ohi ja täytyi odottaa kello puoli kahdeksaan, jolloin se taas alkoi. 

Toinen toistaan seuraava ohjelmoitu ryhmähetki sai minut nostamaan kulmakarvojani. Uteliaana luonteena halusin silti kokeilla, vähemmän rohkaisevin seurauksin. Ryhmätanssitunneilla olin ainoa, joka liikkui aina joko myöhässä tai väärään suuntaan. Rantajumpassa huomasin pian, että jumpan rasittavuus vastasi parin portaan nousemista ja sana jumppa oli isketty ohjelmalehtiseen lähinnä harhauttamaan löhöileviä lomalaisia ja lieventämään heidän huonoa omaatuntoaan jatkuvasta rannalla makaamisesta. Uima-allasaerobicissä olo tuntui niin hölmöltä, että päätin jättää koko leikin kesken ja uida sen sijaan itsekseni altaan toisessa reunassa. En vielä silloin ymmärtänyt italiaa enkä muutenkaan varmaan ollut terävimmilläni, sillä en kuullut tai huomannut lainkaan, kun ohjaaja yritti huudella perääni ja kysellä syytä, miksi en jatkanut muiden mukana. Olin kuulemma ollut ensimmäinen ”vastavirtaan uiva” hänen erinomaisilla tunneillaan, eikä sellaista olisi saanut tapahtua. Itseäni hiukan nolotti, mutta mieheni sen sijaan oli ylpeä suomalaisesta tyttöystävästään, joka uskalsi uida ylpeästi vastavirtaan.

Tämänkertaisella lomakylälomallani en ole vielä ehtinyt kuin vilkaista ohjelmalehtistä, mutta ryhmätanssitunti  ja babydance on ainakin testattava – ihan jo siksi, että lapseni oppisi tiputanssin ja macarenan alkeet. (Ihan välttämätön taito lapselle Italiassa, ellei halua tulla ikätovereidensa hyljeksimäksi.) Kahvipelit, aperitivopelit, vatsalihaskilpailun, ping pong-,  petankki-, siivousharja- , polvisukka-  ja erilaiset korttipeliturnaukset sekä sketsialkeiskurssit taidan jättää tällä kertaa väliin, osan jo pelkästään siksi ettei minulla ole aavistustakaan, mitä ne tarkoittavat. Kiinnostusta jonkin verran sen sijaan herättävät pizza party, Nutella party ja perjantai-iltana lomaviikon päättävä turnausten ”kuvauksellinen” palkitsemisseremonia. Mitähän sekin meinaa?

Päiväuniaika on ohi, ja on aika taas suunnata rannalle. Lomakylän säännöissä mainittu kello 14-16 välinen hiljaisuus on päättynyt, mutta nurinkurista on, että viereisen huoneiston saksalaisperhe on nyt hiljentynyt ja poikakin (onneksi)kyllästynyt lintupilliinsä.  Toivottavasti he sisäistävät nopeasti lomakylän aikataulut ja pelisäännöt, tai muuten joudun toistamiseen valittavan nirppanokan rooliin eli huomauttamaan liian kovasta musiikista. Mikähän siinä muuten on, että vaikka ihan aiheesta valittaa, niin silti tuntuu oudosti nololta mennä toisen oven taakse koputtelemaan?

Ennen illallisaikaa on vielä monta tuntia rannalla viettoon. Tämän lomakylän hyviin puoliin tosin kuuluu, että huoneistot on varustettu keittiönurkkauksella, eli ruokaa on mahdollista tehdä ja syödä oman aikataulun mukaan. Eilen illalla illallishetki olikin mitä mukavin: ruokailu hyttystulen valossa lämpimässä illassa ja hiljaisuudessa oman huoneiston terassilla, kun puoli kylää ruokaili yhteisruokalassa. 

Lounaaksi teimme kevyen mutta ruokaisan salaatin, joka on muodostunut melkein vakioruuaksemme rantalomilla.  Auringonottajille ruoka on erinomainen, sillä tomaatista ja porkkanasta saa suoja-aineita auringon haittavaikutuksia vastaan:

TONNIKALASALAATTI (2-3 hengelle)
2 purkkia tonnikalaa vedessä
iso kulho erilaisia salaatteja, rucolaa, basilikaa
saksanpähkinöitä
porkkanaraastetta
tomaattia
purkkimaissia
oliiviöljyä, viinietikkaa, suolaa

Kaikki ainekset vain sekaisin, sekaan reilusti oliiviöljyä, pari lirausta viinietikkaa ja tavallista reilumpi hyppysellinen suolaa, joka tuo takaisin rantalomalla hikoiltuja suoloja ja mineraaleja. 



Jälkiruuaksi tietenkin taas vesimelonia, kuitu- ja nestepitoista helleruokaa. Oli  muuten makeimpia meloneja, joita olen koskaan maistanut. Näköjään mitä etelämmäksi mennään, sitä paremmiksi käyvät hedelmät!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yksi ui altaassa vastaan, toinen purjehti taivaalla - näin keksimme lapsillemme nimet

Miksi tehdä piparitaikina itse, vaikka valmistaikinoitakin on?

Kukat haudalla eivät ilahduta ketään - viethän vanhemmillesi kukkia kun he vielä ovat elossa

Vastasyntyneestä kiukuttelijaksi - "kiukuttelu" on tärkeä etappi lapsen kehityksessä

Oi Suomi on - vain yksi on juhlista poissa