Mustikkapasta

Vihdoinkin lunta! Harvoin tuntuu niin mukavalta istua kodin lämmössä kädet teekupin ympärillä kuin silloin, kun ikkunan takana raivoaa myrskylukemien vauhtiin yltynyt lumituisku. Vielä mukavammaksi olotilan tekee se, kun ajattelee sitä, miten tämän päivän olisi alun perin kuulunut mennä: vielä aamulla vakaa aikomus oli lähteä laivalla Tallinnaan, liput varattuna ja passi pakattuna. Uutisten mukaan oksentaminen on ollut tuttua puuhaa tänään Tallinnan-laivoilla. Tällä hetkellä heiluisin minäkin keskellä Itämerta matkalla kotiin ja yrittäisin tähdätä oksennukseni vessanpönttöön niin hyvin kuin kaikelta keikkumiselta kykenisin. Risteily siis osaltani peruuntui, mutta ei suinkaan sääolosuhteiden takia. Myrskyynkin olimme ystäväni kanssa jo ehtineet varautua, merisairauslääkkeet oli otettu ja henkinen valmistauminen yhdeksänmetristen aaltojen kohtaamiseen alkanut. Valmistautuminen keskeytyi, kun näkökenttääni alkoi yhtäkkiä ilmaantua perin outoja valoilmiöitä:

Raakaa ruokaa. En varmasti ole ainoa, joka viime aikoina on kuullut kovasti puhuttavan elävästä ravinnosta ja raakaravinnosta. Vaikuttaa siltä, että elävän ravinnon syöminen on navakassa nousutuulessa, eikä pelkästään viherpiipertäjiksi leimattujen idunmutustelijoiden puuhaa. Superfoodit ovat totta kai osa ilmiötä, mutta eivät suinkaan kokonaan sitä muodosta. Raakaruokailu oli pitkään minulle tuttua lähinnä koiramaailmasta, mutta ihmisten raakaruokailussa onkin kyse vähän samasta asiasta: paluusta juurille eli ruokavalioon, jonka oletetaan olevan lajille se kaikkein sopivin. Koirille raakaa lihaa, ihmisille raakoja kasviksia. Raakaruuan puolestapuhujat korostavat, että raa`assa kasvisruuasta vitamiinit ja entsyymit ovat tallella toisin kuin keitetyissä, prosessoiduissa ja lisäaineilla kyllästetyissä perusmarketin sapuskoissa. Raaka ruoka sulaa paremmin, imeytyy tehokkaammin ja ennen kaikkea ravitsee oikeasti, ei vain täytä vatsaa. Elävä ruoka on raakaruuasta vielä vähän jalostetu...

Jouluna näitä riittää - joillakin ympäri vuoden! Oma lapsi avaa kummasti uutta näkökulmaa kotikaupunkiin.Vaikka olen syntynyt ja koko ikäni asunut Helsingissä, oli Senaatintorin joulunavaus juhlakulkueineen ja joulupukkeineen jäänyt minulta aina väliin - tähän päivään asti.  Ilman häntä olisin tuskin tänäänkään vääntäytynyt tihkusateiseen keskustaan joulupukin perässä. Joulu on nyt siis virallisesti alkanut, syttyiväthän jouluvalotkin Helsingin Aleksanterinkadulle. Miehellenikin joulunavaus oli Suomessaoloajan ensimmäinen, ja hän kuvailikin kännykkäkamerallaan tapahtumia samanlaisen innostuksen vallassa kuin paikalla olleet lukuisat ulkomaalaiset ja turistit. Ilmassa oli isommankin juhlan tuntua, jota ei latistanut edes se, että juuri kun hytisevän odotuksen jälkeen pukki karautti paikalle (ei sentään pororeellä vaan stadilaisittain komeasti ratikalla), tihku yltyi kunnon vesisateeksi ja kasteli Senaatintorin. Mutta eipä siinä mitään, näihin ankeisiin mustan asfalti...

Pian Colosseum on taas valkoinen. Isäni antoi minulle aikoinaan hyvän elämänohjeen miehiin liittyen: Jos mies välittää sinusta  tarpeeksi, hän kyllä tulee luoksesi Suomeen, eikä sinun tarvitse matkustaa tuhansia kilometrejä hänen luokseen. Isä tietysti viittasi ilmitulleeseen viehtymykseeni ulkomaalaista miestä kohtaan, eikä hänen mielestään naisen pitänyt milloinkaan juosta miehen perässä, vaan asian oli tapahduttava toisinpäin. Aika näppärä ohje muuten, ja hyvin se paikkaansa pitikin. Kun tulevan mieheni vaihto-oppilasvuosi Helsingissä päättyi, minä pysyin viileänä ehkä tehnyt elettäkään muuttaakseni hänen perässään Italiaan.  Sen sijaan mieheni järjesti elämänsä uusiksi, jätti kaiken taakseen ja muutti kylmään ja pimeään Suomeen minun vuokseni.  Sitä en koskaan lakkaa arvostamasta. Mieheni ei suinkaan ole ainoa tai edes harvinainen italialainen, joka jättää kotimaansa. Vuosien 1860 ja 1985 välisenä aikana yli 29 miljoonaa italialaista on muuttanut ulkomaille ( ...

Tyhjät sipsipussi ja suklaalevykääre: joku on  sairaana! Monet mielellään toistelevat, että keho kyllä tietää, millaista ravintoa se tarvitsee - jos vain osaa kuunnella. Että jos appelsiini himottaa, olet C-vitamiinin puutteessa, jos taas liha niin raudan, ja niin edelleen.Voi hyvinkin olla totta, mutta mistä kummasta se johtuu, että kun minuun joku sairaus tai vaiva iskee, niin kaikki ruokaan liittyvät mielihalut löytyvät sieltä kaikkein epäterveellisimmästä päästä? Luulisi, että hetkenä jolloin elimistö taistelee viruksia vastaan tai tarvitsee kaikki voimansa toipumiseen, niin himo heräisi kaikkea mahdollisimman terveellistä, kuten parsakaalia, gojimarjoja ja valkosipulia kohtaan. Mutta ei. Jos jotain ylipäätään tekee mieli, niin sipsejä, sokerijaffaa ja irtokarkkeja. Vaikka kuinka yrittää järkeillä, että banaanilakut tai hampurilaisateria eivät auta elimistöä vahvistumaan, vaan se tarvitsisi aivan toisenlaisten ruokien voimaa, tavallinen terveellinen ruoka ei mene alas - t...

Näitä esineitä ei tule ikävä. Monesti mietitään, miltä tuntuu kun jokin elämän suurimmista toiveista viimein toteutuu. Onko se ylitsepursuavaa iloa, ylimaallista tyytyväisyyttä ja onnentunnetta? Minulla on tänään mahdollisuus saada selville, onko näin. Ei,  valitettavasti en ole voittanut lotossa, julkaissut esikoisromaania enkä laihtunut viimeistä kriittistä viittä kiloa. Minä pääsen tänään eroon likinäöstäni. Mikä siinä muka on niin ihmeellistä? Nykyäänhän laserleikkauksen avulla likinäkö on nopeasti hoidettavissa, eivätkä silmäläsit enää edes ole takavuosien pullonpohjapöllöhirvityksiä, vaan tyylikkäitä asusteita.Tämä pätee kuitenkin vain silmälaseihin normaalilla tavalla suhtautuviin ihmisiin. Minä en heihin lukeudu. Oma suhteeni silmälaseihin on aina ollut vähintäänkin sairaalloinen, ja siksipä maailmani sumeni entisestään muutama vuosi sitten, kun kävi ilmi että miinuksia oli liikaa laserleikkaukseen. Joutuisinko siis loppuelämäni liikakäyttämään piilolinssejä, tai ai...

Rakkautta on - hyvät raaka-aineet kuten laadukas kookosöljy. Italialaisessa aamu-tv:ssä mainittiin tänään mielenkiintoinen fakta: joka kolmas minuutti päättyy eroon yksi italialainen avioliitto. Tilasto perustuu kai avioerohakemuksen jättöihin ja niiden keskiarvojakaumaan, ja joka tapauksessa luku pistää ajattelemaan. Suomalaisesta avioerovauhdista en tiedä, mutta suhteutettuna se lienee lähellä italialaista suuntaan tai toiseen. Siksi aamulähetyksen aihe olisi ollut hyödyllistä kuunneltavaa myös suomalaisille. Aiheena kun oli rakkaus ja avioliitto, sekä tietysti ne erot. Pohdittiin sitä, miksi Italiassa niin moni avioliitto päättyy nykyään eroon eikä enää pysytä yhdessä, niin kuin ennen. Erään asiantuntijaprofessorin aluksi kuivakan kuuloinen puheevuoro paljastui lopulta helmeksi, jonka avulla tajusin yhtäkkiä minäkin kaiken (tai ainakin melkein) aidosta, oikeasta rakkaudesta: