Koronakampaukselle ja -kohmelolle kyytiä - käykää ihmiset kampaajalla!

Kirja kaverina myös kampaajalla.
Kävin tänään kampaajalla. Koronakevään aikana hiukseni olivat ruvenneet muistuttamaan enemmän päästä kasvavaa heinää kuin tukkaa, ja tyvikasvu - siitä en viitsi edes mainita. Kolme kuukautta oli kulunut 7-14 päivän pesuvälillä, ja kaiken kotona pysyttelemisen seurauksena hiukset alkoivat uhkaavasti takkuuntua. Eihän ollut joka aamu syytä edes harjata niitä, hyvä jos peiliin päivän aikana tuli katsottua. (Tästä olen kirjoittanut postauksessa Kaksi viikkoa ilman hiustenpesua, käynti yleisessä vessassa ovet auki, tapaaminen pyjamassa roskakuskien kanssa - oudoimmat tilanteet, joihin korona on minut laittanut)

Pahimman koronaoireiluni aikana maaliskuussa ehdin jo ajatella, että tuskin koskaan tulee enää päivää, jolloin näen hiusten suoristamista vaivannäkönsä arvoisena hommana. Mitä ihmeen väliä sillä on, kuljenko hamppukiharoissa vai suoristetuissa hiuksissa, kotona neljän seinän sisässä?

Muu maailma ja normaalielämä tuntui yhtä kaukaiselta ja saavuttamattomalta kuin koronatestiin pääsy maaliskuussa. Harjasinko joskus todella hiukseni joka aamu ja astuin ulos ovesta, matkustin junalla ja oleskelin ties missä ihmispaljouksissa? Ei tänä maailmanaikana, jos suinkin vain oli mahdollisuus jäädä kotiin.

Elämä törmäsi koronakriisiin päistikkaa, niin että taju hetkeksi lähes lähti. Loppukevät on mennyt siitä törmäyksestä selviämiseen. Ojentelemme jalkojamme kuin seinään törmännyt hyönteinen ja huomaamme, että kyllä, onneksi, liikkuvat ne, ja siivetkin tuntuvat toimivan kun niitä varovasti räpyttelee. Jokohan sitä kohta jo voisi nousta jaloilleen, lentääkin ehkä.

Ja mennä vaikka kampaajalle. Jos asuisin missä tahansa muussa maassa kuin Suomessa, olisin laittanut maskin kasvoilleni (en ole vielä onnistunut lähikaupoistamme maskeja löytämään), mutta nyt menin ilman maskia.

Meillä on vain kaksi työntekijää paikalla, loput on lomautettu, kampaamosta kerrottiin. Etäisyys on helppo pitää. Minut istutettiin laitimmaiseen tuoliin, toinen asiakas toiseen äärimmäiseen laitaan vinosti vastapäätä, ja niin me pälyilimme toisiamme turvallisen 3-4 metrin päässä toisistamme. Ja hymyilimmekin vähän. Taisi olla molemmilla pitkä aika edellisestä kerrasta.

Väri iskettiin päähäni, ja sitten se alkoi. Kampaajalle avautuminen nimittäin. Löysimme yhteisen puheenaiheen välittömästi: korona (ai, ei kai). Kampaajallehan saa avautua, ja niin totisesti teinkin. Hän sai (tai joutui) kuulemaan koko sairauskertomukseni, seikkailuni terveydenhuollossa ja hitaan paranemiseni. Välillä kyllä vedin henkeä ja pidin taukoa, ihan vain jotta kampaajalla olisi tilaisuus osoittaa, ettei jaksaisi enää kuunnella. Mutta hän ei antanut minun olla hiljaa, vaan teki jatkokysymyksiä ja alkoi kertoa omien tuttujensa seikkailuja koronatestiin pääsyn vaikeuden kanssa ja sitten siitä, miten testiin nyttemmin on alettu suorastaan maannitella ihmisiä. Kampaajan mieskin oli käynyt testissä, pikkuruisin oirein mutta ei puhettakaan, että jätettäisiin testaamatta.



Kun hiustenpesuun päästiin, olin ehtinyt jo kertoa koko tarinan ja olimme siirtyneet etäkoulukokemuksiimme. Oli käynyt ilmi, että meillä oli samanikäiset esikoiset, ja heidän etäkoulujärjestelyjensä eroista saimme seuraavan kiintoisan puheenaiheen. Kampaaja oli joutunut lapselleen sijaisopettajaksi, sillä heidän koulustaan ei ollut saanut uusien asioiden opetusta. Oman esikoiseni opettaja taas piti päivittäin videotunnin, jossa käytiin uudet asiat läpi. Tasan eivät menneet taululiidut etäkouluopetuksessakaan. (Etäkoulusta olen kirjoittanut postauksissa Koronaeristysarkea osa 1: etäkoululaisen digiloikka, kaloreiden ja kauppakassin metsästystä sekä pölypallojen keskeltä nouseva toivo ja Millainen oli kokemuksemme etäkoulusta?)

Seuraavaksi lähti 15 senttimetriä latvoista, ja samalla tiputin sisältäni vielä vähän lisää patoutunutta kiukkua siitä, miten kurja tuuri kävi: ensin pelkäsimme Italiassa asuvien sukulaisten ja ystävien puolesta viikkokaupalla, mutta sitten saimmekin taudin itse eikä yhä vieläkään kukaan tuntemistamme henkilöistä Italiassa (onneksi!) ole sairastunut.

Kampaamon toisessa päässä tukka tuolilla oli vaihtunut jo moneen kertaan, kaksi pystytukkaa ajettu pulipääksi ja nyt paikalla istui vanhempi rouvashenkilö leikkauttamassa upeaa hopeanhohtoista tukkaansa. Tuollaisen minä haluan, ajattelin kun näin hänen kiiltävän harmaan tukkansa. Sitten joskus 30 vuoden kuluttua. En ihan vielä. Niin, miksi en vielä?

Ajattelin hetken ajan turhamaisuuttani ja sitä, että minä sittenkin, kaiken keväällä kokemani jälkeen, istun nyt tässä kampaajantuolissani ja haluan hiukset taas hyvin. Eikö se terveys ollutkaan tärkeintä ja se, että saan olla rakkaitani lähellä?

Onko minusta tullut pinnallinen höttöpää sittenkin taas?

Sitten katsoin peilistä upouutta tukkaani ja tajusin, että näytän ehkä 100 kertaa pirteämmältä ja elinvoimaisemmalta. En muistanutkaan, että sellainen voi olla. Turhamaista, ehkä, mutta jos sillä hinnalla saa tällaisen elämänvoiman ja piristysruiskeen kaupan päälle, niin voi, olen sitten oikein mielelläni turhamainen! Haluan edelleen elää ja nauttia siitä etten vielä sittenkään ole niin kauhean vanha vaikka välillä siltä tuntuukin, tuntui etenkin niinä maaliskuun viikkoina jolloin en jaksanut nousta sängystä vaihtamaan kuopuksen kakkavaippaa tai kävellä makuuhuoneesta olohuoneeseen asti ilman hengästymistä ja uupumusta.


Nyt jaksan taas. Siltä ainakin tuntuu. Jos olisin tiennyt kuinka hyvää kampaamokäynti koronakevään jälkeen tekee, olisin mennyt jo aikaisemmin. Käykää ihmiset tekin kampaajalla! Koronakohmelo voi hyvinkin irrota. (Olen muuten ennenkin puhunut kampaamossakäynnin puolesta, postauksessa Äidit, käykää kampaajalla!)

Kampaamokäynnin ainoan ikävän hetken eli maksamisen jälkeen ajoin Jopollani kaikessa rauhassa takaisin kotiin läpi lämpimän, vihreyttä hehkuvan kesämaiseman. Tuuli heilutti leikkauksesta keventyneitä hiuksiani, aurinko kimalteli puiden lehdissä ja lämmitti käsivarsien ja reisien iholla, jotka UV-varoituksista huolimatta olin jättänyt paljaaksi. Polkiessa nousi kevyt hiki, olin näkevinäni iholla ensimmäiset rusketuksen merkit. Muistin taas, miltä näyttää ja tuoksuu auringonlämmin iho.

Kesä, olet täällä sittenkin taas. Elämäni kauhein ja kaunein kevät on jäänyt taakse, ja minulla alkaa varovasti olla jo tunne, että kyllä tämän törmäyksen jälkeen kävellään taas. (Tästä yhtäaikaisen kauheuden ja kauneuden paradoksista voi lukea enemmän postauksesta Poikkeustila on laittanut koville, ja siksi se on ollut elämäni onnellisimpia ajanjaksoja ) En vielä lähde junaan ja ihmisjoukkoihin kuten ennenkin, en ehkä vielä pitkään aikaan, mutta pyörä minulla onneksi on ja sillä pääsee aivan tarpeeksi pitkälle.

Esimerkiksi Haagan Alppiruusupuistoon, johon kohta lähdemme ihastelemaan parhaassa kukassaan olevaa kukintaa. Tai piknikille Töölönlahden rantaan, merenrannalle, Keskuspuiston poluille. Sattumaa tai ei, mutta yhtä aikaa kampaamokäynnin aiheuttaman piristymisen jälkeen minulla on ensimmäistä kertaa kuukausiin tunne, että haluan taas elää. 

Ja uskon vakaasti, että maailma on kaiken tämän jälkeen vähän parempi paikka elämiseen. Pidän viimeiseen asti kiinni naiivista uskostani, jonka mukaan korona on ihoomme kivuliaasti tökkäisty tienviitta joka näyttää suuntaa parempaan maailmaan päin. Kunhan emme vain vetäise häiritsevää tikkua pois ja heitä sitä menemään, mokomaa ikävää häiriötekijää.





Piditkö tekstistä? Jaa se myös muille otsikon oikealla puolella olevasta jakolinkistä!

Lue myös muita kirjoittamiani korona-aiheisia tekstejä: 

Koronatestissä Jorvissa: "Pitkät testitikut ovat meiltä loppu." Näyttävätkö tartuntaluvut niin hyviltä, koska testaus epäonnistuu?

Oliko minulla korona vai ei?

Rakkautta koronan aikaan

Kahvilassa koronan aikaan

Kehtaako mökille mennä?

Parhaat koronauneni

Poikkeustila on laittanut koville, ja siksi se on ollut elämäni onnellisimpia ajanjaksoja

Hyvästit etäkoululle - millainen oli kokemuksemme kotona opiskelusta ja onko koulujen avaaminen virhe vai ei

Voi meitä pussinperäläisiä! Milloin lie Italiaan voi taas matkustaa?

Onko varmasti kyseessä pitkäaikainen kiintymyssuhde vai pelkkä pano? Italia siirtyy vaiheeseen 2 ja kohtaa yllättäviä ongelmia

Paolo Giordano: Tartunnan aikaan. Maailman ensimmäinen koronakirja osuu ytimeen mutta loppuu lyhyeen

Mitä tänä vappuna menetetään ja mitä saadaan tilalle - ja mikä meillä on Italiaan verrattuna loppujen lopuksi hyvin

Kahden kuukauden tauon jälkeen ruokakaupassa: turvavälejä, eristyshöperyyttä ja todellisuustokkuraa

Mitä jos elämä onkin aivan hyvä juuri näin?

Mistä koronavirus sai alkunsa, milloin voimme palata "normaaliin"? Vastaus on epämiellyttävämpi kuin uskotkaan

Koronakriisin opetuksia osa 2: kuolema on "vanha tuttu" ja elämä kuin kakku

Rajat auki - eikun mökille siis! Yksilön vastuu ja selkeiden sääntöjen tarpeellisuus epidemian hillinnässä

Koronakriisin opetuksia: pärjään kahdella vaatekerralla ja muita kulutuspaaston oivalluksia

Hiljainen pääsiäinen Suomessa, Italiassa ja koko maailmassa

Koronaeristysarkea osa 2: unohtunut oliiviöljy, parisuhdeterapiaa etänä ja erilaisia tapoja suhtautua poikkeustilan suosituksiin

Onko Jumala kuollut?

Ensin "Mitä korona tähän nyt liittyy, vaikka lapsesi onkin vaikea hengittää?" sitten "Kerro kaikki koronaoireistasi, vaikka soititkin selkäsärkyasioissa." - Suomen terveydenhuollon täyskäännös koronaan suhtautumiseen vain 2 viikossa 

Kolme viikkoa koronaa: näin tauti alkoi, eteni ja parani

"Ennen" ja "jälkeen" - korona on vedenjakaja ja kollektiivinen painaisuni, josta ei pääse hereille. Mitä voimme tehdä auttaaksemme toisiamme?

Koronaeristysarkea osa 1: etäkoululaisen digiloikka, kaloreiden ja kauppakassin metsästystä sekä pölypallojen keskeltä nouseva toivo

Kaksi viikkoa ilman hiustenpesua, yleisessä vessassa ovet auki ja tapaaminen yöpuvussa roskakuskien kanssa - oudoimmat tilanteet joihin korona on minut laittanut

Suurimmasta kivusta syntyvät elämän kauneimmat hetket - tänään täytän 10 vuotta äitinä

Kirja on koronakaranteenilaisen paras kaveri ja ikkuna maailmaan - entä kuinka selitän nykytilannetta lapsilleni?

"Isovanhempamme lähtivät sotaan maansa puolesta, ja te valitatte koska teidän täytyy pysyä kotisohvallanne"

Paljonko saan blogista palkkaa, kirjoitanko koronasta rahan takia sekä maailma, jossa lääkäriin ei pääse

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Yöllinen soitto hätäkeskuskeen - korona on tällä hetkellä päivystyksessä "kirosana"

Hoitohenkilökuntaa ilman maskeja, ihmiset jonottava viimassa - tämä on todellisuus Laakson koronaterveysasemalla

Meillä sairastetaan ehkä koronaa ja pelottaa että lapsellani on vakava tautimuoto. Olisi sata muutakin huolta ja kysymystä, mutta mistä saamme tietoa ja apua? 

Minulla voi olla korona mutta en pääse testiin ellen mene sairaalakuntoon

Tällaista on arki karanteeni-Italiassa - tyhjät kadut, autiot piazzat, taskussa kulkuluvat. Tämä voi olla edessä Suomessakin, mutta sekin on parempi olla tekemättä tarpeeksi

Tässä syy miksi hallituksen pidättäytyminen "spektaakkeleista loukkaa jokaista suomalaista

Miksi koronavirus ei ole vain mikä tahansa influenssa, vanhusten tauti tai Italian vaiva, vaan vaarallinen kaikille meille

Koronavirus on levinnyt Italiaan. Tuleeko se meillekin, täytyykö alkaa täyttää ruokakaappeja?

Hyvää laiskiaista - ja tyyneyttä ja rauhallisuutta! (Koronaviruksesta osa 2)

Terveysviranomaisten ohje koronaviruksen estämiseksi: "Älä mene sairaana töihin" - helpommin sanottu kuin tehty

Koronakriisin vaikutus Italian turismiin: Venetsiassa ilmaisia aperitiiveja ja Roomassa hotelli, jossa hinnan päättää asiakas

Miehet ja vanhukset enemmistönä kuolemantapauksissa - Italian koronaviruskuolemat numeroina ja tunnelmia maskien takaa

Koronaviruspelkoa Roomassa: "Kiinasta tulevilta pääsy kielletty"

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Kun jokainen iltalenkki voi olla viimeinen

Ei vauva-ajat, ei kuorsaus, ei riidat - vaan mikä lopulta sai minut ja mieheni nukkumaan eri huoneissa?

Lämmintä, valoisaa ja liian täyttä: kesäyö korona-aikaan Helsingin keskustassa