Mustikkapasta

Kesäaamujen rakastajana en uskonut, että niistä voi vielä vuosikymmenien jälkeen löytää jonkin uuden, entistäkin ihastuttavamman puolen. Olin väärässä. Ja nyt kerron miten. Aamucappuccinokuppi. Ne ovat taas täällä, autereiset, valoisat, yön haihtuvalta kasteelta uuden päivän arassa lämmössä tuoksuvat kesäaamut. Neljältä verhon takaa hiipivä sarastuksen valo. Kuudelta unen silmistä karistava voimallinen auringonpaiste. Alkanut uusi päivä joka jatkuu käsittämättömät yhdeksäntoista tuntia.  Kaikki kylpee valossa, niin aamuvarhaisen tunnit, iltapäivän viimeiset liepeet kuin koko pitkä, loputonta lähentelevä ilta. Tänään heräsin seitsemältä. Se oli oikeastaan aika myöhään verrattuna moniin muihin aamuihin alkaneena kesänä.  Usein herään jo ennen kuutta. Herään noin vain, itsestään, ilman että mikään erityinen herättää, enkä tunne enää itseäni väsyneeksi. Valon voima on vastustamaton ja ihmeellinen, sillä talviaamuina kaikki ennen kahdeksaa tapahtunut herääminen on kuin suosta yritt...

Ensin raotan silmiäni, sitten verhoja. Taivas on tukevasti pilvessä kuten se tänä keväänä ja alkukesänä usein on ollut. Tietää lämpömittarista katsomattakin, että lämpötila on 10,5 astetta, viime viikkojen hievahtamaton vakiolämpötila. Kun avaan ikkunan, sisään tulvahtaa raikas syreenintuoksuinen ilma. Kuulen pääskysten äänen. Niiden silhuetit kiitävät taivaalla, korkealla pilvissä. Tietääkö se sadetta vai poutaa, en muista enää.  Täytyy siis olla kesä, koska pääskyset ovat täällä, vaikka jalassani ovat villasukat ja lapsilla yhä paksummat yöpuvut päällään kun he tuhisevat untaan viereisissä sängyssä.  Jotakin erilaista aamussa kuitenkin on. Juhlan tuntua, vaikka erityistä juhlaa ei olekaan. On koulujen loppumisen päivä, lauantai neljäs kesäkuuta, lapset täytyy viimeistä kertaa herättää ennen kuin edessä on kahden ja puolen kuukauden ajaton loma.  Koulujen kevätjuhlapäivä on lakannut olemasta erityinen paitsi silloin, kun tehtiin muutos siirtää päivä kesäkuun ensimmäiseen...