Mustikkapasta

Kun jostakin lentää oikein kunnon loukkaus, syytös tai kohtuuton kohtelu, jättää se hetkeksi aivan sanattomaksi. Varsinkin jos p***aa lentää niskaan jostakin aivan odottamattomasta suunnasta ja hetkellä jolloin vähiten odottaisi. Haukkuupa joku sinua sitten idiootiksi, haaskalinnuksi, itsekkääksi paskiaiseksi tai julkisuushakuiseksi haahkaksi tai jollain vähemmänkin loukkaavilla sanoilla, ensimmäinen reaktio on usein suuttumus ja viha.  Itse olen joutunut kyseisentyyppisen loukkaamisen kohteeksi muutama päivä sitten, ja olen joutunut käsittelemään ja kohtaamaan sen aiheuttamia tunteita. Ihan ensimmäiseksi nousi omista tunteistani esiin tosin suru, sen murheen päälle mitä tällä hetkellä muutenkin kannan lähipiirissä sattuneen kuolemantapauksen ja siihen liittyvien asioiden vuoksi.  Painava, hahmoton suru, pettymys ja monet kysymykset. Miksi sellainen viha minua kohtaan ja sellaiset loukkaukset, mistä se kaikki oikein kumpuaa? Ja lisää kysymyksiä: Tähänkö tämä johtikin, näinkö päättyy er

Hengitystieinfektioni sen kun jatkuu, nyt jo kymmenettä päivää. Koronatesteissä on käyty useammassa, mutta tulos pysyttelee negatiivisena. Tämä on nyt jotain muuta, näitä nyt joka puolella pyöriviä flunssia, parainfluenssoja ja influenssoja.  Kuuden päivän kuume vei voimat, samoin yhä jatkuva ja öitä rikkova yskä. Viimeiset täydet ja hyvät yöunet nautin joskus kohta kaksi viikkoa sitten.  Sitten on sydämen murhe, joka tautia varmasti ensisijaisesti on pitkittänyt ja niin rajun siitä tehnyt. Lähipiirissä sattuneesta tragediasta seurannut murhe, joka sen kun muuttuu painavammaksi, kun siitä avautuu uusia näkymiä, ja siihen tarttuu mukaan muutakin murhetta, tarpeetonta ja turhaa. Ihmisen kovasydämisyyttä. Osoituksia siitä, että pimeyttä on sielläkin missä vähiten sitä odottaisit, hetkellä jolla vähiten uskoisi.  Millä selviän tästä kaikesta, olen joutunut kysymään itseltäni useammankin kerran. Olen ottanut käyttöön kaikki selviytymiskeinoni, ne hyväksi aiemmin todetut ja joitakin uusia my

Kun jotain oikein pahaa ja traagista tapahtuu, kuten nyt on tapahtunut eli  lähipiirissäni on lapsi kuollut, kummipoikani, nousevat pintaan syvimmätkin tunteet. Suru. Pelko. Huoli. Myös kiukku ja jopa viha. Miksi tällaista tapahtui, miksi tällaista pääsi tapahtumaan, miksi tällaista sallitaan tapahtua. Jumala, etkö välitäkään pienimmistäsi? Viha myös niitä asioita ja ihmisiä kohtaan, jotka mahdollisesti ovat olleet edesauttamassa tradegian syntyä. Tai vaikkei syyllisiä olisikaan niin kuin usein ei ole, niin ihmisen mieli heitä kuitenkin hakee kun ei muutakaan osaa. Asia on ilman syyllistä tai ilman syytä liian vaikea kohdata (hyväksymisestä en edes puhu, koska joitakin asioita ei koskaan voi eikä pidä hyväksyä).  Kaikki tunteet ovat surussa sallittuja. Tunteet tulevat ja menevät, niiden kuuluukin tulla ja mennä. Viha lehahtaa ja sitten sammuu. Pelko kouraisee ja sitten laantuu, huoli hapuilee otteeseensa mutta lopulta ei kuitenkaan saa kiinni.  Suru, se hallitsevin tunne, aaltoilee. Se

Makaan sängylläni lopen uupuneena, kuume sahaa ylös ja alas, kurkkua kivistää, yskittää. Pahinta on kuitenkin sydämen kipu. Miten tästä selviän, mietin. Miten he selviävät, miten me selviämme. Tästä kaikesta mitä on tapahtunut, mitä yhä tapahtuu, mitä tulee tapahtumaan. Äidin ja isän tuskaa en uskalla kuvitellakaan, kun omanikin on näin suuri.  Sitten keksin. Miten olin sen unohtanutkaan. Tietenkin kirjoitan. En ole koskaan liian uupunut kirjoittaakseni, vaan kirjoittaminen päinvastoin täyttää voimiani. Joten avaan koneen, laitan tyynyjä selän taakse ja  Arrival of the birds  in soimaan kuten aina kun sielu tarvitsee lohtua ja voimaa ja toivoa, vedän kaksi untuvapeittoa polvien yli. Ja annan sanojen tulla.  Viime tiistaina elämä pysähtyi niille sijoilleen ja on siitä asti ollut poikkeustilassa. Lähipiiristämme katosi lapsi. Hän löytyi kaksi päivää myöhemmin hukkuneena joesta metsän keskeltä.  Tumma yö laskeutui kaiken ylle. Putosimme. Kaikki muu menetti merkityksensä. Ahdistaa, että ny

  Flunssan sairastaminen on aina vähän kurjaa, etenkin lapsiperheessä joissa tauti usein kiertää perheenjäsenestä toiseen. Meillä on parhaillaan kuopus kipeänä, viime viikolla oli keskimmäinen. Mutta nyt jos koskaan voi sanoa, että nämä kuopuksen flunssapäivät eivät todellakaan ole menneet "hukkaan", vaikka tiiviisti kotosalla ollaankin jouduttu olemaan. Päinvastoin. Eilinen, jolloin ensimmäiset flunssan oireet alkoivat näkyä, osoittautui todelliseksi ihmeiden päiväksi - ei ollenkaan tyypilliseksi flunssapäiväksi, jolloin kyllästytään sisätiloissa ja yritetään keksiä lapselle jotakin viihdykettä.  Oikeastaan päivässä oli niin paljon ihmeellistä, että ihmettelen sitä yhä vieläkin. Kaikki alkoi lounaspöydässä, jossa nuhainen nelivuotias pyöritteli ruokahaluttomana pennepastaansa ja sanoi, ettei ole nälkä. Haluaisin mielummin lukea jotain , hän sanoi. Luetaan kirjoja kunhan äiti on saanut syötyä, sanoin hänelle ja tyrkkäsin viihdykkeeksi ensimmäisen lehden joka käteeni osui, Yht

Merenranta lokakuussa. Hyppään pyörän selkään ja lähden polkemaan. Pihapiirin ruskassa hehkuvat puut jäävät taakse ja raikas mutta lauhkea syysillan ilma osuu kasvoille, kun kiidän kohti merenrantaa. Aurinko lämmittää, taivas on sinistäkin sinisempi ja laittaa yhä puissa kiinni olevat kirkkaankeltaiset haavanlehdet ja kaikissa oranssin sävyissä kylpevät vaahteranlehdet hehkumaan kontrastinaan. Täydellinen ilma talviuinnille, siis.  Oikeastaan on siinä ja siinä, voiko vielä puhua talviuinnista. Virallisen määritelmän mukaan talviuinti on alle 10-asteisessa vedessä tapahtuvaa uimista tai kastautumista. Suomen Latu määrittelee, että talviuintikausi kestää lokakuusta toukokuuhun.   En tiedä tarkkaan Helsingin edustan merivesien lämpötilaa juuri nyt, mutta oletus on sen pyörivän kymmenen asteen tuntumassa, sikäli kun päivälämpötilat liikkuvat korkeintaan hieman yli kymmenessä ja yöllä mennään kylmimmillään lähelle nollaa.  Kalenterin puolesta talviuintikausi on varmasti alkanut, sillä on l

Olin neljävuotiaan poikani kanssa ruokakaupassa viime viikolla. Heviosastolla katseemme osui houkuttelevanväriseen hedelmähyllyyn: vihreitä ja tummia rypäleitä siistissä rivissä muovirasioissaan alle kaksi euroa rasia!  Katso äiti viinirypäleitä , lapsi sanoi ja meni hypistelemään yhtä rasioista. Ostetaanko, kysyin häneltä ja ajattelin, että ehkä hänen tekee niitä mieli. Ei osteta, poika vastasi. Näitähän kasvaa Italiassa, ei täällä Suomessa . Hän tietysti muisteli Italiassa näkemiämme viiniviljelmiä, joita leviää aivan Rooman-mummolan lähistölläkin laajat pellot ainakin vielä toistaiseksi. Ennen kuin Rooman reunalähiöiden rakennusbuumi valtaa lisää tilaa ja levittää asuntoja nykyisille vihreille seuduille, mitä ympäristöaktivistit ja monet paikalliset asukkaat pelkäävät lähitulevaisuudessa käyvän.  Niin, rypäleitä kasvaa Italiassa ja muuallakin etelässä ja sitten niitä tuodaan lentokoneella Suomeen, selitin pojalleni. Hän katsoi minua kulmat kurtussa, aivan kuin olisin puhunut höpöjä