Mustikkapasta

Olimme viime perjantaina liikenteessä vähän oudoissa kamppeissa. Oli noitahattua, noidanluutaa, poskissa hämähäkinseittejä ja haavoja, keneltä pilkotti takin alta kimaltelevan kultainen merirosvoasun kaulus tai punainen pirunhäntä.

Olimme tietenkin menossa Halloween-naamiaisiin, ja siinä missä me aikuiset vähän nolostelimme asusteitamme, lapsista oli kauhean hauskaa olla ihmisten ilmoilla sen näköisinä. Koko perhe pukeutuneena! He hihittelivät ja eläytyivät rooliinsa noitana ja lepakkona vain niin kuin lapset osaavat.

Mutta sitten he junassa menivät yhtäkkiä ihan hiljaisiksi ja heidän silmänsä levisivät hämmästyksestä.  Junavaunun toisesta päästä nimittäin käveli nainen, joka antoi esikoiseni käteen viiden euron setelin. Tämä on siitä hyvästä, että minulla ei ole antaa karkkia, ja nythän on karkin ja kepposen päivä, hän sanoi. Mieheni ennätti paikalle kovasti estelemään, itse olin puhelimessa ja "jouduin" pysymään tilanteesta sivussa, mutta estelyt eivät auttaneet. Ei autta…

Kun näit otsikon, mitä tuli ensimmäiseksi mieleesi? Ilmeisesti klikkasit kuitenkin, koska luet nyt tätä. Tai ehkä kuulut vakituiseen lukijakuntaani, tulit blogiin muuta kautta ja tiedät suurinpiirtein, mitä tekstiltä odottaa (jotakin koukkua, mikä ei ollut ennakoitavissa, ainakin useimmiten, koska en itsekään aloittaessani tiedä, minne tekstini tulee päättymään). Tai ehkä näit tämän tekstin linkin jossakin Facebookin sivustolla ja klikkasit sitä, syystä tai toisesta, vaikka olikin blogilinkki.

Joka tapauksessa kiva, että olet nyt täällä. Kunpa voisin tietää, kuka olet ja mitä ajattelet, mikä sai sinut tulemaan blogiini. Kun kirjoitan, ajattelen usein sitä, kuka tätä tulee lukemaan. Kirjoitan itselleni ja itsestäni usein erittäin henkilökohtaisia asioita, mutta en koskaan unohda sitä, että tulen julkaisemaan kaikki tekstini. Kirjoitan juuri sinulle, joka tätä luet, ja toivon että jokainen lause on uhraamasi ajan arvoinen, sillä tiedän miten arvokasta aika nykyään on ja tuhat asiaa pit…