Tekstit

"Siis niin noloo äiti!" Hetki jolloin huomaat lapsesi häpeävän sinua on onnenhetki

Kuva
Helsingissä riittää nyt lunta jossa peuhata! On hetkiä, jolloin lapsen kasvu konkretisoituu edessäsi niin, että tuntuu kuin sen ääriviivat voisi silmillä nähdä. Enkä nyt puhu neuvolan kasvumittauksista ja lyhyiksi jääneistä housunlahkeista.  Puhun henkisestä, sisäisestä kasvusta, jolla ei ole selkeitä mittareita eikä vaakoja. Tällaisia hetkiä ovat vaikkapa tilanteet, joissa pieni lapsi tavallisesti reagoi alkukantaisesti itkupotkuraivareilla - eikä hän yhtäkkiä sitten enää raivostukaan, vaikka pikkuveli söi keksipaketin viimeisen keksin. Tai se, kun sanot lapselle että nyt täytyy odottaa vähän aikaa (ruuan valmistumista, karkkipäivää, kaverin näkemistä yms.), eikä lapsi alakaan kiljua eikun haluan just nyt heti vaan toteaa, ehkä alistuneesti huokaisten mutta toteaa kumminkin:  okei .  Aina nämä kasvun konkreettiset hetket eivät ole vanhemman näkökulmasta selkeän myönteisiä - tai ainkaan niiden takana piilevää myönteisyyttä ei ilman vähän syvällisempää ajattelua huomaa. Ne voivat olla

Koronarokotteesta kieltäytyminen ei ole vaihtoehto - ja siihen on yksi syy ylitse muiden

Kuva
Koronarokote on täällä. Suomessa rokottamisvauhti ei taivaita hipoile, mutta alkuun on kumminkin päästy.  Moni pohtii vielä sitä, uskaltaako nopeasti kehitellyn ja vähän tutkitun rokotteen ottaa vai ei. Pelätään mahdollisia sivuvaikutuksia ja mietitään rokotteen hyöty-haitasuhdetta. Korona-aika on kestänyt niin kauan, että puhutaan jo pandemiaväsymyksestä . Rokote tuntuu sen keskellä ihmeelliseltä pelastukselta, oljenkorjelta johon tartutaan. (Tästä kirjoitin edellisessä postauksessa otsikolla Koronarokote on itsekkyydenpaljastustesti )  Ja on rokotteella toki mahdollisuus tehdäkin ihmeitä. Toimia hyvin, antaa laumaimmuniteettia sitten kun tarpeeksi moni ihminen maailmassa on saanut kaksi rokoteannosta ja jos taudin tartuttavuus niillä tarpeeksi vähenee.  Koronanhan voi saada rokotteesta huolimatta; uusien rokotteiden luvataan vain lieventävän tautia ja estävän vakavia tautimuotoja. Tutkimuksia asiasta tehdään parhaillaan eikä varmaa tietoa vielä ole - miten voisi ollakaan, kun kyseess

Koronarokote on itsekkyydenpaljastustesti

Kuva
Aurinko pilkottaa pilviverhon takaa kuin toivo - onko korona pian ohi? Vuosi koronaa takana - ja millainen vuosi! Moni laittaa juuri nyt toivonsa koronarokotteeseen , joka johdattaisi meidät pois parhaillaan vallitsevasta kurimuksesta. Koko ihmiskunnan rokottaminen on valtava ja varmasti myös utopistinen urakka, kun ottaa huomioon rokotevastaiset ja -kriittiset henkilöt sekä sen seikan, ettei kaikissa maailman maissa voida hyväksyä pakkorokottamista.  Mutta jos kaikki menee hyvin ja niin kuin on suunniteltu, rokote varmasti voi auttaa kurimuksesta pois pääsemisessä. Jos se toimii odotetusti. Jos virus ei mutatoidu liikaa. Jos rokote osoittautuu yhtä turvalliseksi kuin terveysviranomiset vakuuttelevat. Mutta jos yksikin näistä lenkeistä pettää, asia on aivan toinen. Niin pitkälle tuskinpa kukaan uskaltaa vielä edes ajatella, ainakaan tavallinen talliainen. Mielummin laitetaan silmät kiinni, sormet ristiin ja toivotaan, että piikin saaminen muuttaa kaiken paremmaksi. Mitäpä muuta toivoa

Lämpöä talven kylmimpänä päivänä - talviaamun pukemissessiot lapsiperheessä

Kuva
Ulkoilua 20 asteen pakkasessa. Silmät rävähtävät auki kello 6.58, vain kaksi minuuttia ennen kuin herätyskellon on määrä soida. Unenlämpöinen kuopus vieressä havahtuu, kun nostan peittoa pois hänen päältään. Herätys, on aamu. Lause joka on yhtä nurinkurisen tuntuista sanoa täydellisen pimeässä makuuhuoneessa.  Tavallisesti emme joudu aivan näin aikaisin heräämään, mutta tänä aamuna kuopuksella on hammaslääkäriaika kello kahdeksan. Huikean aikaisin meille. Köpöttelemme pimeään keittiöön, ja iholle lehahtaa kylmiä, kovasta pakkasesta ulkona kertovia ilmavirtauksia. 80-luvun talomme ilmanvaihto perustuu vuotavista ikkunoista ja ovista tulevaan korvausilmaan, ja talvipakkasilla sen huomaa. Katson mittaria: - 21,5 astetta. Vaikka se tietääkin järkyttäviä lämmityslaskuja, riemastun sydämeni pohjasta. Vihdoinkin tällaisia lukemia, vihdoinkin talvi! Olen odottanut näitä päiviä ja tätä kylmyyttä niin kauan, että jokainen uusi pakkaspäivä on suloinen lämmön läikähdys sisälläni.  Nopea aamupala

Vesisynnytys, elämäni kauneimpia kokemuksia: unenomainen synnytyskertomus neljän vuoden takaa

Kuva
Kuopukseni täyttää tänään neljä. Kun olin yhdeksäntoista, näin eräänä yönä oudon unen. Unessa vedestä kohosi luokseni lapsi, ruskeasilmäinen ja kaunis kuin enkeli. Hänen takaansa väreili voimallinen valo, se tuli jostakin veden pohjasta ja sieltä hän ui luokseni, saattajanaan mies joka oli ruskeasilmäinen ja kaunis kuin enkeli hänkin; heidän tummat hiuksensa leijuivat vedessä vesikasvien lailla. Sitten lapsi laski irti saattajansa kädestä ja molskahti pintaan. Otin hänen käsivarsilleni ja ajattelin, että miten ihanan lapsen olenkaan saanut. Seitsemäntoista vuotta sen unen jälkeen, tasan neljä vuotta sitten elän toisenlaista hetkeä. Avaan silmäni ja näen, että verhojen takaa pilkottaa outoa valoa. Lumen valoa. Onko satanut lunta? En ehdi ajatella sitä, sillä se mikä minut on herättänyt, ei anna rauhaa. Kipu. Heikko ja varovainen, mutta kipu kuitenkin. Se on merkki. Tiedän sen heti.  Potkaiset kerran, toisenkin. Muljahtelu mahassa tuntuu siltä kuin melonin kokoinen ilmakupla vaihtaisi p

Kaatuilijasta luistelijaksi tunnissa - lapsi on terve kun se oppii

Kuva
Talven suurimpiin ihmeisiin kuuluu jää. Ja tänä talvena sitä, oi onnea, saadaan yllin kyllin.  Heti kun lähiurheilukenttä saatiin jäädytettyä, pistimme luistimet kassiin ja lähdimme luistelemaan. (Tätä odotettiin turhaan koko viime talvi, mutta jääleikit rajoittuivat todella vähiin; lue aiheesta vuoden takainen postaus  Jäätynyt maailma ja oppitunti kauneudesta, hauraudesta ja selviytymisestä ) Tarkkaan ottaen luistelemaan lähdettiin toissapäivänä perjantaina. Kaksi vanhinta luistelevat jo kuin vanhat tekijät ja sellaisia he ovatkin, sillä molempien kanssa luisteluhommat on aloitettu jo kolmen tai jopa kahden vuoden iässä.  Tänä talvena vuorossa on kolmevuotias kuopus. Hänen luistelukokemuksensa rajoittuu yhteen kertaan viime talvena, jolloin hän muutaman minuutin ajan kainaloista kiinni pidettynä kokeili ystäväperheen lasten pienenpieniä luistimia.  Käytännössä toissapäivänä oli hänen ensimmäinen luistelunsa. Jalka oli kasvanut vuoden aikana niin, että pienimmät varastossamme olevat

5 vinkkiä väljähtäneen parisuhteen pelastamiseksi

Kuva
Olen viime aikoina tajunnut yhden pysäyttävän jutun: lähipiirissäni ja erityisesti ikäluokassani on tuskin yhtään ongelmatonta pitkää parisuhdetta, joitakin harvoja ihanneliitoilta vaikuttavia poikkeuksia lukuunottamatta. Joista niistäkään en ehkä vain tiedä tarpeeksi. Enkä nyt tarkoita mitään pikkuongelmia kuten riitelyä vessapaperirullan oikeasta asennosta telineessä, vaan ihan oikeita, syviä, perustavanlaatuisia ongelmia. (Avio)eroa mietitään tai ainakin aika ajoin väläytellään vaihtoehtona yhdessä jos toisessa pitkässä liitossa. Onneksi kaikki heistä eivät kuitenkaan eroa, vaan tekevät paljon töitä suhteen pelastamiseksi. Mutta monet eroavat, kun eivät enää jaksa yrittää.  Oma liittoni ei onneksi niin huonossa jamassa sentään ole, mutta ei meilläkään ongelmatonta ole. Riidellään harva se päivä, on päiviä jolloin kommunikointi rajoittuu murahduksiin ja puolieleisiin joista toivoo toisen saavan tolkkua, ja välillä tuntuu siltä että just lähden tästä talosta lapset kainalossani enkä