Mustikkapasta

Hyvästi aurinkolaseille ja hienommille vaatteille? Kuva juuri päättyneeltä Rooman-lomalta. Mitä tapahtuu keholle ja mielelle, kun palaa kolmen viikon lomalta Italiasta Suomeen? Paljonkin. Ensimmäiseksi iskee ilmastonvaihdos-shokki, lo shock termico. Sen tuntee heti kun astuu ulos lentokentän ovista Helsinki-Vantaalla: iholle hiipivä viileys, hengitysilman puhtaus, meidän paluumme aikaan vielä äskettäisen ukkoskuuron äärimmilleen raikastama. Siinä missä aikaisemmin kehoa ympäröi tasainen lämpö, on Suomen kesässä enemmän virkistävää(?) vaihtelua: auringossa on herkästi jopa kuuma, mutta varjoissa viipyilee viileys joka on valmis nostamaan ihon kananlihalle heti kun siihen auringon lämmöstä joutuu. Tuuli ei ole leuto eikä lämmin vaan siinäkin on alati kylmästä muistuttava pohjavire; olemme tiukasti Pohjolan perukoilla, älä erehdy luulemaan muuta. Hiestyneelle iholle osuva varjo tai tuuli tekee olosta epämukavan, ja vilustuminen tuntuu olevan vain ajan kysymys. On kuin keholla kest...

Kuka on naamion takana?  Hyvää laskiaistiistaita! Nyt on se aika vuodesta, jolloin tekisi mieli olla Italiassa, mutta harvoin tähän aikaan kuitenkaan olemme (viimeksi vuonna 2012!). Samaan aikaan suomalaisen laskiaisen kanssa nimittäin Italiassa vietetään karnevaalia, ja jos niistä kahdesta pitäisi valita, ottaisin ilman muuta karnevaalin. Onhan meillä Suomessa laskiaispullamme ja -mäkemme, mutta siihen se sitten jää. Kun taas Italiassa karnevaaliaika on ehkä vuoden iloisinta ja vallattominta aikaa. Kadut täyttyvät karnevaalikulkueista, lapset ja aikuiset pukeutuvat naamiaisasuihin, paperisilppu lentelee ja ilmassa tuoksuu rasvassa uppopaistettujen karnevaalileivonnaisen viekoitteleva tuoksu. Venetsian karnevaalit ovat tietysti vielä asia erikseen. Venenetsian karnevaalien tuhatvuosinen historia yhdistettynä kaupungin omaleimaiseen ilmeeseen tekevät niistä jos ei nyt maailman suurimmat, niin ainakin tunnetuimmat. Karnevaalien esikuva on antiikin Roomassa vietetyt riehakka...

Lauantain makea aamiainen. Kun perhe kasvaa, kahvilareissuistakin tulee helposti iso menoerä. On eri asia tilata cappuccino ja pulla kuin cappuccino ja neljä leivonnaista, päälle mahdollisesti kaakaot lapsille. Usein käykin nykyään suomalaisessa kahvilassa niin, että jätän pullan itselleni tilaamatta ja nyysin lapsilta makupaloja. Se on tietysti kätevää monelta kantilta, eiväthän lapset tarvitse niin isoa herkkua enkä itsekään. Jakamalla kaikkien sokeri- ja kalorimäärä pienenee. Viime viikonloppuna kävimme taasen hakemassa lähikahvilastamme Greenbakesta voisarvet. Nauttiessani huippuhyvää mantelivoisarvea pikkuruisessa kahvilassa, jonka kevätlikaisista ikkunoista avautui Helsingin laitamilla sijaitsevan  teollisuusalueen maisema, huomasin katselevani paljon mielummin seinälle ripustettua hinnastoa kuin keväistä, toki ihanan valoisaa mutta kieltämättä kovin ankeaa maisemaa:

Uusi lähikahvila löytyi Arinatie 4:stä, evviva! Noin puolitoista vuotta sitten iloitsin täällä blogissakin siitä, että lähistöllemme avautui kahvila. Vihdoinkin meille tuli mahdollisuus käydä aamiaiscappuccinolla ja -voisarvella kahvilassa, etäinen häivähdys italialaisista arkirutiineista. Sitä iloa ei kauan kestänyt, sillä lähikahvilamme sulki ovensa viime vuoden lopulla. Täällä pohjan perukoilla vähänkään kauempana kaupungin keskustasta on näköjään mahdotonta ylläpitää kahvilaa tai haaveilla italialaisesta kahvikulttuurista, valitettavasti. Me kyllä kävimme ahkeraakin ahkerammin kahvilassa, mutta eihän se tietenkään riitä, jos muita asiakkaita ei ole tarpeeksi... Lähikahvilaa tuli kova ikävä, varsinkin nyt kun joulun Roomanreissu alkaa olla jo kaukana ja aamiaisvoisarvia kahvilaympäristössä tekisi taas mieli. Mutta vastikään korviini kantautui, etteivät asiat sittenkään ole lähialueellamme niin huonosti: