Mustikkapasta

Äiti en jaksa kävellä enää yhtään askelta , valittaa neljävuotias kuopus kun lähdemme kävelemään metsätietä pitkin kohti marja-apajia. Ota syliin, en jaksa. Minähän kannan kipeä selkä väärällä, mutta ihan vain siksi että lapsella on vielä flunssan rippeet päällä ja kuumeettomia päiviä takana vasta yksi.  Ehkä tuo on vielä taudista voimaton, ajattelen ja yritän unohtaa heikon kohtani eli alaselkäni vihlonnan joka askeleella. Mitäpä sitä ei äiti lapsensa eteen tekisi! Olo on muutenkin vähän nahju. Saavuimme mökille myöhään edellisenä iltana ja yöuni jäi lyhyeksi, kun nukkunut kuopus herätteli rytminsä mukaisesti aamutuimaan.  Aamulla lapset eivät muuta tehneetkään kuin nahistelivat, heilläkin vähäinen yöuni ehkä purkautui ärsytyksenä jokaista sisaruksen tekemistä kohtaan. Ei kai vain joku saanut muroja enemmän kuin minä? Tuo tönäisi tahallaan! Olet ihan tyhmä, inhoan sinua!   Riitaa tuli milloin mistäkin (mitättömästä) syystä. Miehen oli saatava etätyönsä rauhassa tehtyä, ...

Sateen ropina kantautuu avonaisesta ovesta sisälle. Ulkoa kulkeutuu kostean uhkea alkukesän tuoksu: tuomenkukkia, märkää ruohoa, vastapuhjenneita koivunlehtiä, villisti kasvavaa vihreyttä.  Tavallisina aikoina tällaiset sadepäivät yhdessä kesän tulon kanssa ovat tarkoittaneet sitä, että yhdessä lasten kanssa avonaisesta ovesta ravaa jatkuvasti sisään ja ulos perheemme koira. Tällaisien päivien aromeihin on siis voinut laskea märän koiran hajun ja kuraiset tassunjäljet lattioilla.  Nyt mitään sellaista ei näy eikä tunnu. On vain pienten ja vähän isompien kumisaappaiden sekamelska eteisessä ja se kuran ja hiekan määrä, jonka lapset sisään kantavat, ei enempää.  Olemme eläneet tasan kaksi viikkoa ilman koiraa. On todella vasta kaksi viikkoa sitten kun saatoimme koiramme viimeiseen uneen tässä samaisessa keittiössä jossa parhaillani kirjoitan tätä postausta. Kun käännän hiukan päätäni oikealle, näen paikan jossa se tapahtui: uunin edessä ruokakupin vieressä, siinä missä koira...

Kevään valo on kaikkialla, se hyväilee talven pimeyden aiheuttamat haavat umpeen. Onneksi tuli kevät - ja linnunlaulu! Sitä tarvitaan nyt, tällaisen talven jälkeen jonka on viettänyt turvavälin päässä muista, ihan vain kotona .  Iho on kalvennut ja kylmä koetellut. Kasvojen iho siinä kohtaa minkä maski ruokakaupassa, kirjastossa ja muussa yleisessä sisätilassa välttämättömällä asialla käyntien aikana peittää, on tavallistakin kalpeampi ja  oudon epätasainen, hautuneen turpea.  Mutta kun kevät ja sen valo on taas täällä, saa anteeksi taas kaiken, talven virheet ja kaikki sisällä pimeässä vietetyt tunnit ja päivät. Vain päivä tai pari auringonvalon lämpöä, eikä niistä mitään enää muista!  Linnunlaulu alkoi jo viikkoja sitten. Ensin talitintit ja varpuset, sitten viimein varovasti myös ensimmäiset mustarastaat aloittivat ääntelynsä. Erityisesti mustarastasta odotin tänä vuonna pitkään, tuntui ettei se millään alkanut laulaa ja kun viimein alkoi, niin pienesti ja jotenk...

Tuuli paukuttaa kattopeltejä ja ujeltaa ikkunoissa. On aivan pimeää. Makaan sängyssä peiton alla ja kuuntelen tuulta. Välillä se tuntuu rauhoittuvan, hiljentyvän, ja ehdin jo ajatella, nytkö se on ohi, kyllästyikö se pauhaamiseensa ja antoi viimeinkin olla.  Mutta sellaista ajatusta seuraa joka kerta entistä kovempi puuska ja paukahdus, ehei, en todellakaan aio vielä lopettaa, keräsin vain voimia jotta voin heiluttaa puita vielä kovemmin, koetella kattojen kestävyyttä vielä enemmän.  Varasimme mökkiyön espoolaisella merenrannalla jo viime syksynä. Juuri tämä huhtikuinen viikonloppu olisi hyvä yhden jos toisen syntymäpäivän juhlimiseen, valitaan juuri se. Ja kaikista mahdollisista  viikonlopuista juuri tänään se saapui, kevään mahtavin myrsky joka vihmoo sadetta ja puhaltaa lännenpuoleista tuultaan voimalla joka hipoo ihmisille ja rakenteille vahingollisen tuulen nopeuksia. Rannikolla puuskissa on mitattu yli 20 m/s tuulia, merellä jopa 27 m/s.  Ja kuten myrskyistä jo...

Kasvisruokaa lautasella. Laskiaistiistain ilta. La sera di Martedi grasso. Italiassa päivää kutsutaan lihavaksi tiistaiksi, sillä karnevaali on rasvaisen herkuttelun aikaa. Tänään on karnevaaliajan viimeinen päivä, paastoon ollaan laskeutumassa, huomenna alkaa 40 päivän kieltäymyksien ja itsehillinnän aika aina pääsiäiseen asti. Viime postauksessa vihjailin, että tänä vuonna saattaisin minäkin alkaa paastota. En ole koskaan ennen paastonnut pääsiäisen alla, mutta nyt tuntuu että voisi olla sen aika. Minulla on tunne, että haluan laittaa itseäni koville, koetella, harjoittaa pientä itseruoskintaa.  Alkuvuodesta olin somepaastolla. Lupailin uutenvuotena kaikenlaista (lue siitä postauksesta Kolme uudenvuodenlupaustani ), kuten kirjan kirjoittamista tämän vuoden aikana. Sille lupaukselle kuuluu huonoa, olen saanut mitättömät 15 liuskaa tekstiä aikaiseksi. Minua vaivaa jonkinlainen kirjoitusblokki, joka näkyy täällä blogissakin. Luottamus itseeni kirjoittajana horjuu, samaten vaivaa tu...

Kesä on kääntynyt elokuuksi. Se tarkoittaa pimeneviä iltoja, kurtturuusun tuoksua, koulun alkua, sumua peltojen yllä, kypsynyttä viljaa, iltaisin hiipivää kylmyyttä ja vähenevää valoa. Kaiken ylikasvamista luonnossa. Elokuussa kaikki on kasvanut liian paljon, mikään ei enää pysy muodossaan. Alkukesän metsä, jossa saniaisten lehdet työntyivät esiin maasta varovaisina nupullaan olevina pyörteinä ja metsäkorteiden alut törröttivät ohuina huomaamattomina vaaleanvihreinä tankoina valkovuokkojen seassa on muuttunut valtoimenaan ryöpsähtäneeksi saniaisviidakoksi ja metsäkorteiden utuistenohuiden mutta kaikkialle levittyvien varsien valtaamaksi aluskasvillisuudeksi. Osa lehdistä rusottaa jo ja on käpristynyt päistään.   Kaikkialla metsässä tuntuu täyteläinen, maatumisen alkamisesta kertova tuoksu, jota ei voi olla vetämättä nenään keuhkojen täydeltä sisään, sillä täyteläisyydestään huolimatta siinä on jotakin sanomattoman raikasta ja vastustamatonta. Siteeraan tähän alkuun runoilija ...

Kyykistelen pöpelikössä varpujen seassa. Korvassa vuoroin inisee, vuoroin surisee. Joku ötökkä hyökkää suorastaan päälle, jää hiuksiin jumiin. Nytkö ne hirvikärpäset iskevät? Sitten tunnen kuinka jokin puraisee nilkasta ja kirvelee oikein kunnolla. Sukka lähti lahkeiden päältä juuri äsken, mutta se oli aivan riittävä aika että joku ötökkä ehti iholle. Raaputtelen aikani, sitten löydän rikoskumppanin eli toisen kusimuurahaisen, joka nousee säärtäni pitkin. Opetus numero yksi: sukka on aina pidettävä lahkeen päällä, kun on mustikanpoiminnassa. Siinä hommassa nimittäin olen. Kaikkein parasta olisi olla kumisaappaat jalassa, mutta tällä kerralla minulla ei niitä ole. Tämä kun ei ole mikään totinen poimintasessio vaan kirkkonummelaisessa metsässä perheen kanssa toteutettu metsäretki, jonka ohessa poimimme sen minkä ehdimme. Olemme varustautuneet kolmella Lidlin jogurttipurkkisangolla, mikä osoittautuu erittäin optimistiseksi arvioksi saaliin määrästä. Esikoinen karkaa heti ensimmäiseks...