Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2020.

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Kuva
Ensimmäisenä tuli kurkkukipu. Se tuntui maanantaiaamuna 9.3. pienenä pistelynä, sellaisena josta olin kärsinyt jo pitkin alkuvuotta ilmeisesti mykoplasman takia.

Päivän mittaan kurkkukipu nopeasti paheni, nousi kuumetta (38.0), alkoivat vilunväristykset, lihaskipu ja pääkipu. Nopeasti alkoi myös kova, kuiva yskä, joka jo seuraavana yönä piti hereillä puoli yötä ja jouduin nukkumaan istuallaan (vaikka yleensä en koskaan yskissäni ole joutunut). Yskän kuivuus oli alusta lähtien poikkeuksellista, limanripettäkään ei irronnut kurkusta ja yskänpuuskat johtivat nopeasti yökkimiseen.

Minulla on ollut monia yskiä, mutta ei koskaan näin kovaa eikä etenkään näin kuivaa. Ensimmäisenä sairauspäivänäni, kun siis oireet jo pukkasivat päälle, kirjoitin blogiin viraaliksi lähteneen postauksen 
Miksi koronavirus ei ole vain mikä tahansa influenssa, vanhusten tauti tai Italian vaiva, vaan vaarallinen kaikille meille.

Huomautan tässä vaiheessa jos joku ei vielä tiedä, että blogini on harrastukseni, en sa…

"Ennen" ja "jälkeen" - korona on vedenjakaja ja kollektiivinen painajaisuni, josta ei pääse hereille. Mitä voimme tehdä auttaaksemme toisiamme?

Kuva
Kun eilen julkaisin 7.3. kirjoittamaani mutta koronakriisin takia julkaisematta jäänyttä blogikirjoitustani, minulle tuli yllättäen oudon haikea olo sitä lukiessa.

Tekstiä kirjoitti ihminen, joka oli kyllä tietoinen koronan vaarallisuudesta ja uhkan suuruudesta, olihan hän seurannut Italian tilannetta läheltä ja tuottanut blogiin tekstiä aiheesta pienen romaanin verran. Mutta se ihminen oli vielä täydellisen tietämätön siitä, mitä oikeasti tulee tapahtumaan. Kaikki oli silloin vielä "ennen."

Pelkäsin toki jo pitkään, että tilanne tulee menemään Suomessa ja muuallakin maailmassa yhtä vaikeaksi kuin se Italiassa jo oli. Olin kuullut ystäviltämme ja sukulaisiltamme Italiasta, millaista karanteeniarki on, he olivat kuvailleet sen yksityiskohtia niin tarkasti, että nyt kun ne olosuhteet ovat täällä, minusta tuntuu kuin olisi elänyt ne jo. Että kaikki olisi jo ihan tuttua.

Se on outo ja kummallinen olo. Epätodellinen. Onko se kaikki nyt tosiaan myös täällä ja koko maailmassa, onk…

Kolme viikkoa sitten: Monimuotoisuutta Talvipuutarhassa - mutta mikä on monimuotoisuuden tulevaisuus?

Kuva
Julkaisen nyt kirjoituksen, jonka kirjoitin tasan kolme viikkoa sitten edellisenä päivänä eli perjantaina 6.3. tapahtuneesta käynnistämme Talvipuutarhaan.

Tekstissä kerron paitsi käynnistämme, myös maailman nisäkkäiden ja hyönteisten sukupuuttoaallosta ja Afrikassa ja osassa Arabian niemimaata käynnissä olevasta kulkusirkka
vitsauksesta.

Ehdin kirjoittaa tekstin, mutta sitten koronatilanne vyöryi maailman päälle sellaisella voimalla, että minulle tuli halu kirjoittaa pelkästään siitä - halusin omalta pieneltä osaltani vielä varoittaa ihmisiä uhkasta, joka oli roikkunut päällämme jo kauan.

Joku blogini lukija on kommentoinut, että blogini on ollut hänen suosikkiblogejaan, mutta "koronahysteria" on laimentanut lukemisen iloa ja hän toivoo, että mahdollisimman pian palaisin muihin aiheisiin.

Valitettavasti muut aiheet tuntuvat kovin kaukaisilta ja päälleliimatuilta juuri nyt, kun koko maailma on poikkeustilassa, mutta toisaalta minulle on tullut myös voimakas halu jakaa toivoa…

Koronaeristysarkea osa 1: etäkoululaisen digiloikka, kaloreiden ja kauppakassin metsästystä sekä pölypallojen keskeltä nouseva toivo

Kuva
Takana on nyt kaksi viikkoa tiukkaa eristystä ja sitä ennen muutama päivä tavallista sairastamista (ennen kuin koronan mahdollisuus valkeni). Elämästämme saisi kirjoitettua jo kohtalaisen paksuisen romaanin, niin paljon havaintoja, tapahtumia, ajatuksia ja näkökulmia oma eristysaika ja sitä ympäröivä, yhä uhkaavammaksi ja erikoislaatuisemmaksi käyvä ulkomaailma tapahtumineen jatkuvasti tuottaa.

Päätän siis palastella havaintoni ja ajatukseni osiin. Tulossa on siis x-osainen sarja koronaeristysarjesta ja nyt jo hyvässä paranemisvauhdissa olevan tautini loppuvaiheiden kuvailusta. Aloitan etäkoulun käymisestä, kotimme ennätyssotkuisuudesta, ruokaostosten tekemisestä ja parista muusta kotiin, lapsiin ja koronaan liittyvästä asiasta, kuten pohdinnalla Suomen terveysviranomaisten löperöstä ohjeistuksesta koronasta parantuneiden eristyksen purkuun liittyen.

Silmäni avautuivat tänään kello 6.20. Valo tunkeutui pimennysverhojen raoista vastuttamattomalla voimalla, ja yhtäkkiä olin täysin here…

Kaksi viikkoa ilman hiustenpesua, käynti yleisessä vessassa ovet auki, tapaaminen pyjamassa roskakuskien kanssa - oudoimmat tilanteet, joihin korona on minut laittanut

Kuva
Tänään on 17. sairauspäiväni koronassa - päättymättömältä tuntuva, vuoristoratamaisesti etenevä tauti, jossa ylä- ja alamäet ovat seuranneet toisiaan. Milloin onkin tuntunut, että vähän helpottaa, niin jo seuraavassa hetkessä on tullut uutta oiretta. Mutta paraneminen on hitaudestaan huolimatta jatkuvaa.

 Väsymys on edelleen huomattavaa, ja eilinen vähän touhukkaampi päivä on kostautunut. Henkeä joudun välillä yhä vetämään oikein voimalla. Eilen tyhjensin ja täytin tiskikoneen, tein lapselle synttärikakun sekä pyyhin kostealla pahimmat pölyt nurkista ja sohvan alta, sillä pelkäsin meille tulevan jo allergiaoireita siivouksen puutteesta kärsivässä kodissamme. Mitä kaikkea tapahtuukaan, kun äiti tarpeeksi pitkään ja tarpeeksi pahasti sairastaa!

Olen mielenkiinnolla seurannut erästä ilmiötä, jota olen itsessäni huomannut tämän sairauden aikana: täydellisen välinpitämättömyyden ulkonäöstä. Se kaikki alkoi silloin, kun satuin sairastumaan päivänä (9.3. maanantaina), jolloin edellisestä hi…

Suurimmasta kivusta syntyvät elämän kauneimmat helmet - tänään täytän 10 vuotta äitinä

Kuva
On eristysrytmiimme nähden aikainen aamu, kello on vähän yli kahdeksan. Olen herännyt "aikaisin" valmistelemaan tyttäreni syntymäpäiväaamua.

Kymmenen vuotta sitten minusta oli juuri tullut äiti. Olin synnyttänyt esikoiseni kello 6.25 aamulla, auringonnousun aikaan juuri niin kuin pitikin. Tähän kellonaikaan olin kohta  jo kävelemässä synnytyssalista lapsivuodenosastolle vauvaa kärryissä ylpeänä työntäen. Tällä hetkellä makasimme sängyllä missäs muussakaan kuin imetyksenharjoittelu
puuhissa.

Olin ollut 24 tuntia hereillä enkä nukkuisi vielä toiseen 36 tuntiin, mutta sitä en vielä tiennyt. Pitelin vauvaa vieressäni ihmeellisessä hormonimyrskyssä ja yritin tulla toimeen ajatuksen kanssa, että minusta oli tullut äiti.

Ja olin täysin paitsi vauvan, myös vasta päättyneen synnytykseni lumoissa. Mitä juuri oli tapahtunut? Jotakin valtavaa, jotakin ihmeellistä. Mitä se oli? Oliko se todella tapahtunut minulle, olinko se ollut minä? Kyllä, todisteena siitä minulla oli vastasyntynyt vau…