Mustikkapasta

Porkkanakuppikakkuja. Harvoin kiinnitän huomiota iltapäivälehtien lööppeihin, sillä niiden tarkoitushakuisuuden tuntien mehevimmänkin otsikon takana on yleensä laiha uutinen. Eilen jäin kuitenkin miettimään näkemääni lööppiä, joka julisti hiihtoladuilla vallitsevan suoranaisen sodan. Tappouhkauksia ja mitä kaikkea kamalaa. Lööpin perusteella ei kohta uskalla lähteä hiihtämään ollenkaan! Lehti jäi ostamatta, joten uutisen sisältö ei selvinnyt tarkemmin. Hiihtolenkkikin jäi väliin, koska lämpötila nousi viiteen plusasteeseen ja lumi hupeni silmissä. Tappouhkauksia ei ladulla ole tullut vastaan eikä muutakaan ikävää käytöstä. Jotkut sekoilevat suunnan kanssa ja hiihtävät vastaantulevan ladulla, mutta siitäkin selvitään yleensä kohteliaisuudella ja joustamisella. Joskus jolkottaa koira vastaan, mutta ei hiihtäjän maailma siihenkään lopu. Niin kauan kuin koira ei käy kiinni lahkeeseen, minun puolestani se saa kävellä missä haluaa - toki omistajan toivoisi olevan sen verran fiksu, et

Mustikkavoimaa. Se tulee joka kevät yhtä varmasti kuin päivät alkavat pidetä: tunne, että talven aikana on käynyt ihan tunkkaiseksi sekä olo, iho että koko naamavärkki. Kevätaurinko paljastaa kalpean ihon ja löllön olon ja aiheuttaa kuumeisen pohdinnan, mitä voisi tehdä asian korjaamiseksi. Joskus auttaa uusi värikäs vaate, joskus tietoisuus itseruskettavien voiteiden olemassaolosta. Piristystä naaman kalpeuteen tuo yleensä jo se, että pisamien määrä kasvoilla kasvaa aurinkohangilla vietettyjen tuntien myötä. Talven aikana kasvanut hiihtoinnostus hoitaa osaltaan löllöyttä, mutta sisäiseen puhdistukseen ja kehon energisoimiseen pitäisi vielä keksiä jotakin. Lisäboosti vastustuskyvyllekään ei tekisi huonoa. Olisikohan se tänä vuonna pieni mehupaasto? Enkä tarkoita mitään aliravittuna laimeilla litkuilla kituuttamista, vaan silloin tällöin toteutettavia mehupäiviä. Jo päivänkin kestävä pelkkien nesteiden nauttiminen antaa ruuansulatukselle lepoa, hemmottelee vatsaa, energisoi ja p

Kirpakkaa kuin chilikaakao. Tänä iltana kotonamme istutaan tiiviisti Rai Unon äärellä. Italiassa ovat käsillä kohtalon hetket, ja ainakin nyt tuntuu, että niitä on ihan kiva seurata täältä vähän kauempaa. Paitsi että ennakkolaskelmat parlamenttivaalien äänimääristä ja puolueiden lopullisista voimasuhteista ovat sekavuudessaan ja kirjavuudessaan omaa luokkaansa, ärtymystä ja turhautumista aiheuttaa Berlusconin puolueen suuri äänisaalis. Se tulee joka tapauksessa olemaan ällistyttävän suuri, olipa lopullinen vaalitulos mikä tahansa. Mieheni ei kuulemma tiedä, pitäisikö masentua vai olla pelkästään vihainen. Hän haukkuu säälimättä niitä noin 30 prosenttia äänestäjistä, jotka ovat menneet antamaan äänensä Pdl:lle ja osoittaneet italialaisten keskuudessa piilevän pohjattoman tyhmyyden: Berlusconi nousee pinnalle taas kerran, kaikista niistä lukemattomista noloista, epäasiallisista, puolirikollisista, harkitsemattomista, tulenaroista ja Italialle haitallisista kommenteista ja teoista h

Bruschetta-leipä Mistä tietää, missä kohtaa pöydässä italialainen on ruokaillut? Siitä tietenkin, että leivänmuruja on hänen paikallaan joka puolella - näin ainakin meillä kotona. Jo alkuaikoina pisti silmään se leipämäärä, jonka mieheni aterioiden yhteydessä söi, eikä meno ole vuosien myötä miksikään muuttunut, vaikka vaimo saarnaa karppauksesta, huonoista hiilihydraateista ja tyhjistä kaloreista. Osa leipämäärästä on vaihtunut ruisleipään, mutta kyllä sekaleipää ja vaaleaa vehnäleipääkin kohtalaisesti kuluu. Tänään lounaalla oli taas ihan pakko aukaista suu, vaikka tiedän aiheuttavani hänessä ärsytystä jatkuvalla ruokien terveysvaikutuksia, terveellisyyttä ja ravintoainepitoisuuksia sivuavilla kommenteillani. En vain voinut olla hiljaa seuratessani, kuinka leipäpala toisensa jälkeen katosi suuhun peri-italialaiseen tapaan:

Helsingissä saatiin tänään nauttia ainakin neljä tuntia auringonpaistetta. Aikamoinen osuus yhdelle päivälle niistä 50 aurinkotunnista, joita tänä talvena Etelä-Suomeen on osunut. Vasta kun sen lehdestä luki, sen lopullisesti huomasi: kuluva talvi on tosiaan ollut poikkeuksellisen pimeä. Siksi edes hetkeksi esiin pilkahtanut aurinko on tuntunut kuin ihmeeltä, ja aamu- ja iltapäiväväsymykset painaneet käsittämättömällä voimalla. Tänään tapahtui sekin ihme, että tienvarren lumivalliin olivat ilmestyneet ensimmäiset auringon rispaannuttamat reunat. Pelloilla kävellessä tarvitsi aurinkolaseja, ja poskilla näkyivät ulkoilun jälkeen ensimmäiset hennot, vaaleat pisamanalut. Eikä iltapäivällä, monen tunnin tehovalohoidon jälkeen edes väsyttänyt, vaan harkitsin jopa iltapäiväcappuccinon jättämistä väliin. Pakkohan se oli lopulta juoda, varsinkin kun kahvileipä oli niin vastustamaton:

Makkara maistuu hiihtäjälle. Suomalaisessa luonnossa on eräs harvinaisen hyvä puoli: Ulkoiluun ja urheiluun käytettävissä oleva pinta-ala laajenee talvisaikaan vaikuttavalla tavalla, kun järvet ja merenrannat jäätyvät. Kuinka moni eteläisempi maa voi kehuskella samanlaisella liikunta-aluekapasiteetin kasvulla, vieläpä täysin ilmaisella? Silti kun jäällä kävelee, tuntuu ettei ainakaan liian moni talvista liikkuma-alueen laajennusta hyväkseen käytä. Harvoissa paikoissa tuntee sellaista tilan, avaruuden ja ihanan yksinäisyyden tunnetta kuin järven tai meren jäällä. Jos muita ihmisiä näkyy, he erottuvat pieninä hahmoina jossakin kaukana valkoisuudessa, tai korkeintaan heitä suihkii harvakseltaan vastaan hiihtoladulla. Sellaiseen valkoiseen autiuteen pitäisi viedä jokainen talvea ihmettelemään tullut turisti. Ainakin monet italialaiset ovat olleet jäämaailmasta aivan innoissaan, kun heitä on sinne vienyt. Useimpia on tosin joutunut ensin hyvän aikaa houkuttelemaan, ennen kuin jalka

Rakkautta on - vitamiinipurkki rakkaalle! Ystävänpäivä tuli ja meni, ja monien mielestä sai mennäkin. Kritisoidaan sitä, miksi ystävyyttä pitää teennäisesti juhlistaa yhtenä päivänä vuodessa, kun paljon parempi olisi osoittaa ystävyyttä ja ystävällisyyttä vuoden jokaisena päivänä. Kriitikoille muistutukseksi, että ystävänpäivä, S an Valentino on italialaiseltaan eli alkuperäiseltään merkitykseltä kaikkien rakastuneiden päivä, la festa degli innamorati. Rakastuneiden päivänä mennään rakkaan kanssa ulos syömään, vaihdetaan keskenään lahjoja, miehet antavat naisille kukkia ja päivä on muutenkin kaikin tavoin omistettu rakkaan huomioimiseen ja rakkauden ylistämiseen. Tätähän rakastuneet tekevät kaiken aikaa muutenkin, joten ainakaan ei voi syyttää, että juhla olisi teennäistä yhtenä päivänä muistamista. Kun mieheni muutti Suomeen, hänelle oli ensimmäisenä ystävänpäivänä pienen järkytyksen paikka, kun ilmoitin suunnittelevani illallista ystävien kesken, ystävyyden kunniaksi totta

Kotitekoinen lasagne, ilman hevosenlihaa. Valmislasagnekohu jatkuu.  Englannissa, perinteisessä hevosurheilumaassa, kovin kohistaan lasagnesta löytyneestä hevosenlihasta, ja ymmärtäähän sen. Asia kuulemma on hiema sama, jos Suomessa löytyisi koiranlihaa kananugeteista. Se, että eineslasagnesta löytyy jotakin mitä siellä ei pitäisi ainesosaluettelon perusteella olla, ei kuitenkaan ole minulle  mikään kovin suuri yllätys. Sama asia koskee mitä tahansa einesruokaa ja varsinkin ylikansallisten yhtiöiden tuottamaa. Näinä ruokaskandaalien päivinä ei yllätä enää mikään. Mutta kuka pakottaa syömään valmislasagneja? Milloin me ihmiset tajuamme, että lajillemme ominainen ruoka ei löydy kaupan eineshyllystä, vaan vihannesosastolta, tuorelihatiskiltä, käsittelemättömien, jalostamattomien ja ainesosaluettoltaan korkeintaan parin sanan pituisten ruoka-aineiden parista? Tosin tämäkään ei aina takaa mitään, ainakaan jos ollaan Italiassa. Erityisen ongelmallinen tuntuu olevan mozzarella di

Kotoista erikoiskahvia suklaaespressosta. Huoleton shoppailureissuni Sellossa sai tänään vikkelän lopun. Rullaportaissa katse osui uutisscreenille, jossa luki aseistautuneen miehen pakenevan poliisia aivan kauppakeskuksen kulmilla. Vähän aiemmin läheisellä huoltoasemalla oli tapahtunut ampumavälikohtaus, jonka toinen osapuoli oli saatu kiinni, mutta toista etsittiin parhaillaan. Ei paljon rauhoittanut, että tiedotteen lopussa muistettiin mainita, että "tämänhetkisten tietojen mukaan pakenija ei ole sivullisille vaarallinen". Niinhän ne kaikki ovat, ennen kuin alkavat ammuskella väkijoukkoon. Poliisia pakenevan, ties missä mielentilassa olevan asemiehen edesottamukset eivät ainakaan lähtökohtaisesti kovin vaarattomilta vaikuta. Kovin kiirehän siinä tuli kotiin. Suunniteltu hiihtotakin osto, laskiaispullilla ja erikoiskahvilla herkuttelu Robert`s coffeessa ja jopa ruokaostoksilla käynti menettivät hetkessä merkityksensä. Kauppakeskuksen puolityhjyys, laiskasti rullaavat

Pizza biancaa, Italian aamiaista kotikeittiössä! Se savuavia halkoja hankeen heittelemään päätyy, ken täydellisen pizzan perään liian aikaisin nuolaisee. Kansanviisauksia huonosti mukaillen näissä tunnelmissa sujuu laskiaissunnuntai-iltapäivä. Tällä hetkellä savuaa jokin muukin kuin kituliaasti palava koivunhalko! Juuri kun kulhossa odotti ideaalisti 36 tuntia kohonnut taikina, ammattilaiskokin vinkit pizzanvalmistuksesta oli otettu kokeiluun ja vatsassakin alkoi kurnia nälkä, sanoi leivinuuni yhteistyön kerrasta irti. Polttopuiden piti olla huippulaatuista, rautakaupasta kalliilla hinnalla hankittua koivuklapia, netistä olin opiskellut sivulta jos toiselta, miten tulisija oikeaoppisesti sytytetään. Pellit olivat auki, liesituuletin sammutettu ja keittiön pikkuikkuna raollaan. Kaiken piti olla kunnossa ja valmiina ihanteelliselle ilmankierrolle ja hormin vedolle. Ja mikä oli lopputulos:

Kermavaahtoa ja mantelimassaa vailla. Italiassa on meneillään karnevaaliaika, il Carnevale. Se vastaa Suomen laskiaista ja perustarkoitus on sama: herkuttelupainotteinen paastoon laskeutuminen ennen Quaresimaa eli 40 päivää ennen pääsiäistä. Sana karnevaali luultavasti pohjautuukin myöhäislatinan ilmaisuun carnem levare, eli levare carne (dalla dieta), lihan suitsiminen ruokavaliosta. Mutta sitä ennen mässäillään ja juhlitaan, sitä varten on carnevale ! Vaikka karnevaaliaika ei virallisesti kestäkään kuin kuusi päivää eli torstaista tiistaihin ( dal giovedi grasso al martedi grasso), alkaa karnevaalihumua olla ilmassa jo tammikuussa. Ainakin äidit aloittavat lastensa karnevaalipukujen valmistuksen tai metsästyksen, kauppoihin ilmaantuu karnevaalikrääsää ja kahviloihin superrasvaisia karnevaaliherkkuja kuten munkintapaisia frittellejä ja muita makeita ja suolaisia friteerattuja syötäviä. Karnevaaliaikana olisin mieluiten Italiassa, niin tälläkin hetkellä, mutta minkäs teet. To

Karppaajan painajainen - perunapizza. Hyvää Runeberginpäivää! Karkkilakkoa on tasan viisi viikkoa takana, ja hyvin menee. Varsinkin tänään, kun tiedossa on, että mies tuo töistä tullessaan pari runebergintorttua iltakahvien sulostuttajaksi. Totta se näköjään on, että kun vain jaksaa ne pahimmat ensimmäiset viikot, raastavinkin karkinhimo laantuu ja haihtuu ilmaan. Tämä on tapahtunut siitäkin huolimatta, että lakkoni ei ole ollut totaalista sokerista kieltäytymistä, vaan leivokset, jäätelö ja muut sen sellaiset ovat sallittuja. Kohdallani ei siis pidä paikkaansa se sokeririippuvuudesta puhuvien varoittelu, että sokerikiellon on oltava ehdoton, muuten himo ei pysy kurissa. Olisikohan asiassa myös paljon tottumusta? Olen huomannut, että tv:n iltaohjelmien ääressä tapahtuva lakritsinnapostelu on ollut ennen kaikkea huono tapa, ei fyysinen tai psyykkinenkään karkkiriippuvuus. Nyt kun tarpeeksi monta iltaa ilman karkkia on tullut sohvalla vietettyä, olen ihan tottunut siihen, että kä

Italialaista maaseutua. (Kuva Laziosta) Leivinuunin ääressä tuleen tuijotellessa on aikaa ajatella. Esimerkiksi sitä, kuinka ihastuttavaa olisi ollut oppia lämmittämään uunia kaikkina niinä palelutalvina, joita eteen on osunut ( ks. Syväjäätymisen aika ). Ajatukset juoksevat myös kaikenlaisiin elämän perustavanlaatuisiin kysymyksiin, kuten siihen, miksi minulla on oikeus istua tässä lämpimässä ja omassa kodissa, kun maailmassa niin moni kärsii kylmästä, kodittomuudesta ja muusta pahasta. Viikonvaihteessa leivinuuni lämpeni jälleen pariinkin otteeseen. Pizzaa emme siellä tällä kertaa paistaneet, vaan lauantai-illan pizzat valmistuivat tavallisessa sähköuunissa. Viikonloppu oli talvinen ja ulkoiluntäyteinen, mutta tarjoili myös runsaasti aiheita elämän epäoikeudenmukaisuuksien pohdintaan:

Appelsiinimehua sokerilla vai ilman? Aamupalalla vastapuristettua appelsiinimehua hörppiessä silmiin osui aamun kiinnostavin uutinen: Pullat ja keksit säästyivät sitten sokeriverolta, ja leipomoissa iloitaan. Vain karkeista, limuista ja jäätelöistä saa jatkossakin pulittaa haittaveroa, mutta makeat jogurtit, vanukkaat ja kakut porskuttavat ilman. Ristiriitaista? Kyllä, mutta jos suoraan sanotaan, en usko että veroilla hillitään makeanhimoa tai ratkotaan sokerin aiheuttamia terveysongelmia. Kun karkkia tekee mieli, ei keskivertokuluttajalle kauheasti merkitse, maksaako pussi 1, 99 vai 2,29 euroa. Voin tietysti olla väärässä, mutta omiin kokemuksiin perustuen muutaman kymmenen sentin hintaero ei mässäilyyn paljoa vaikuta. Sokeriveron ristiriitaisuuden takia siitä myös menee sekin vähä pohja ja maku. Myös valmistajat ovat huomanneet ristiriitaisuuden ja keksineet kaikenlaista ovelaa veroa kiertääkseen. Oletteko huomanneet, että keksihyllyille on viime vuosina ilmaantunut vaikuttav