Mustikkapasta

Teetä ja aurinkoa. Tänä aamuna uima-altaalla oli syytä olla iloinen siitä, että italialaiset ovat niin arkoja pilvisyyden kanssa. Kun taivas on pilvessä, tarkoittaa se automaattisesti brutto tempo a, huonoa ilmaa. Vaikka lämpötila olisi + 28 ja ilma siis miellyttävän lämmin. Tuuli melko rivakasti, joten kieltämättä välillä tuntui viileähköltä, ainakin verrattuna siihen jos aurinko paistaisi kirkkaalta taivaalta. Mutta silti ei suomalaisena ollut mitään valittamista, erinomainen rantakeli kaiken kaikkiaan. Olimme kuitenkin ainoat ihmiset, jotka uskaltautuivat uima-altaalle. Koko iso ihana turkoosinsininen allas vain meille. Samoin rantabaari, hengenpelastaja, pensasaitoja leikkaava puutarhuri. Välillä tultiin kysymään, haluaisiko herrasväki aurinkovarjoa auki, ja kun teki mieli virvokkeita, teetä tai espressoa, kaikki tuli siltä tilaamalta ilman jonottamista. Hetken ajan saattoi melkein kuvitella, että tältäkö ökyrikkaista tuntuu, kun he lomailevat omilla yksityisillä lukaalei

Aitoa oikeaa tiramisua. En ole ollut koskaan erityisen hyvä kakkuleipuri, mutta yhdessä asiassa olen aika haka: tiramisun teossa. Asiaan vaikuttaa ehkä se, että tiramisu on pitkään ollut lempijälkiruokani. Jo kauan ennen kuin minusta tuli italialaisen miehen vaimo, tutkailin ja vertailin tiramisureseptejä ja halusin oppia valmistamaan itse hyvää tiramisua.  Viimein joskus pari vuosikymmentä sitten törmäsin jossakin vanhassa lehdessä muistaakseni Susanna Rahkamon tiramisureseptiin. Se vaikutti yksinkertaiselta mutta hyvältä: muutama hyvä raaka-aine eikä liikaa monimutkaisia vaiheita. En enää muista alkuperäistä reseptiä, sillä vuosien varrella olen kehitellyt siitä omanlaiseni. Meni pitkään, ennen kuin ymmärsin kuinka hyvää tiramisua reseptillä saa aikaan:

Sadepilviä Rooman yllä. Helteiden vihdoin hellimässä Suomessa ei heti ehkä uskoisi, mutta täällä Roomassa lämpötilojen putoaminen 20 asteella on hartaasti odotettu tapahtuma. En olisi joskus muinoin pahimpina auringonpalvonta-aikoina uskonut, että itsekin sitä niin odottaisin. Kuitenkin kun ensimmäiset 18 asteen yöt saapuivat, tuntui kuin olisi saapunut virvoittavien vesien äärelle erämaataivalluksen jälkeen. Hyvästi tuuletin ja jatkuva hikoilu! Hyvästi nihkeät lakanat ja jatkuva epäsiisteyden tunne! Vihdoinkin voi istua päivällä hetken auringossa, ilman että taju paistuu. Viilennyksestä pitivät huolen pari ukkosmyrskypäivää. Parina aamuna satoi niin, että viemärit tukkeutuivat, ja ukkosen jyrinä helisytti ikkunoita.Silti me reippaina ihmisinä suuntasimme lähikahvilaan aamucappucinolle - ilman sateenvarjoa, josta appivanhemmat jaksoivat pitää meteliä pitkään ja hartaasti. Kahvilan terassilla katoksen alla oli mukava kuunnella sateen ropinaa, seurata veden ryöppyämistä kaduill

Roomassa vallitsee saunalämpötila. Pitkän blogitauon päätteeksi on hyvä palata hetkeksi perusasioiden äärelle. Aiheena olkoon siis sauna. Kirjoitan tekstiä hieman saunaa vastaavissa oloissa eli 5 viikkoa jatkuneiden 36- 40 asteen helteiden lämmittämässä anoppilan yläkerrassa. Silti en aio sen enempää kuvailla vallitsevia sääoloja, jotka tosin ovat tänään osoittaneet ensimmäisiä viilenemisen merkkejä mahtavan ukkoskuuron myötä, vaan kirjoittaa ihan oikeasta saunasta. Pitkän Helsinki-Rooma automatkan kohokohtiin nimittäin kuului Trentino-Alto Adigessa sijaitsevassa hotellissame oleva supisuomalainen saunakokemus.  Hotellin esitteessä puhuttiin selvin kirjaimin sauna finlandesesta, mutta mieheni varoitti jo etukäteen hotellihuoneesta pyyhe kainalossa poistuessani, että älä sitten odota mitään oikeaa suomalaista saunaa. Oliko hän oikeassa?