Leivinuunin lämmitys - miksi se on niin vaikeaa eikä tuli syty?



Leivinuunin lämmitys on periaatteessa yksinkertaista puuhaa. Seuraavien ohjeiden mukaan sen tulisi käydä käden käänteessä:

1. Avaa yksi ikkuna tai ovi talossa, mutta vältä läpivetoa.

2. Sulje liesituuletin (jos se on huippuimurilla toimiva talon poistoilmasta huolehtiva vekotin).

3. Avaa pellit.

4. Jos edellisestä lämmityskerrasta on aikaa, lämmitä hormia puhaltamalla hiustenkuivaajalla hormiluukkuun parin minuutin ajan tai polta siellä muutama sivu sanomalehden paperia. 

5. Lado leivinuunin perälle ilmavasti ristikkäin kymmenkunta pientä ohutta kuivaa puuta, sovittele väleihin sytykkeitä kuten kuivaa kaarnaa tai sytykepaloja (tai molempia). 

6. Sytytä tuli, sulje leivinuunin luukku ja pidä luukun ilmaluukut auki. 

7. Jos haluat optimoida syttymisolosuhteet, valitse lämmitykselle korkeapaineinen poutapäivä (ei sadetta).

8. Katsele miten tuli syttyy, lisää puuta pari pesällistä, odota hiillosta, pöyhi ja levitä se tasaisesti uunin pohjalle. Kun kekäleet ovat varmasti sammuneet, sulje pelti ja nauti lämmöstä joka leviää kodin joka nurkkaan. Säästät lämmityskuluissa ja voit paistaa uunin jälkilämmössä niin uunipuurot, pizzat kuin piirakatkin. 

Tässä ovat ohjeet leivinuuniin lämmitykseen. Meillä on kodissamme leivinuuni, kaunis ja valkoinen, isäni muuraama. Näitä ohjeita olemme noudattaneet kaikkina niinä epätoivoisina kertoina, kun olemme yrittäneet saada sitä lämpiämään. 

Ai miten niin epätoivoisina?

Leivinuunimme toimii lähinnä 
koriste-esineiden säilytyspaikkana.
Esimerkiksi taikametsän...

Aloitetaan tarinan alkupäästä, sieltä jostakin vuosien takaa. Aikoinaan uuni lämpesi vähän väliä, isäni lämmitti sitä talvisin säästääkseen lämmityskuluissa ja joskus myös paistoi uunissa ruokia. Kun italialainen mieheni ilmaantui kuvioihin, paistoimme siellä myös pizzoja. 

Muistan lapsuudestani uunin lämmön ja kekäleiden hehkun, kun istuin avonaisen uuninluukun ääressä lämmittelemässä kylminä talvipäivinä tai jos hytisin kuumeessa. Muistan äänen joka syntyi, kun isä kaapi tekemällään tuhkankerääjällä tuhkat uunin alaluukkuun. Muistan tulen rätinän. 

Kun muutimme mieheni kanssa isän kuoleman jälkeen tähän taloon, lämmitimme uunia joskus mekin. Muutamia kertoja vain, sitten tapa jäi. Emme olleet niin tarkkoja lämmityslaskun kanssa kuin isäni, vanhan kansan säästäjä, oli. 

Vuosien mittaan uuni pääsi kylmenemään pahanpäiväisesti. Niin pahoin, että emme saa sitä enää syttymään. Olemme opiskelleet leivinuunin lämmittämisestä kaiken mahdollisen, noudattaneet pilkuntarkasti ohjeita, kysyneet nuohoojalta tarkat ohjeet joka vuosi kun hän on käynyt nuohoamassa hormit, ja joka kerta nuohooja on myös tarkastanut uunin ja todennut, ettei siinä pitäisi olla mitään mikään selittäisi sytyttämisongelmat. 

Ongelma on toistuvasti se, että hyvän alun jälkeen tuli tyssähtää, ja kaiken aikaa savu pyrkii sisäänpäin. Se ei halua mennä hormia kohti sitten millään ilveellä. Viime viikolla ennen nuohoojan käyntiä päätimme kokeilla taas kerran, vielä kerran. 

...ja osuvien elämänviisauksien.


Avasimme ikkunan, suljimme huippuimurin, lämmitimme hormia hiustenkuivaajalla. Päivä oli korkeapaineinen ja lämmin. Puu oli rutikuivaa ja pieneksi pilkottua ja asianmukaisen ilmavasti aseteltua, sytykepaloja oli iso rasiallinen ja sen lisäksi sanomalehteä, tuohta ja parit tyhjät kananmunakennot. 

Vaan mitä kävi. Tuli sammui heti alkuunsa, savu tuprusi sisään, palohälytin huusi ja jouduimme tekemään sen minkä ennenkin, komentamaan lapset ulos savustumasta, kaapimaan savuavat puut ulos uunista ja tuulettamaan lopun päivää. 

Kun tarkastelin vesisaaviin heitettyjä puoliksi palaneita puita, kävi ilmi, että edes sytytyspalat eivät olleet palaneet kunnolla. 

Uunimme on lopullisesti kuollut, ajattelin silloin ja katselin surumielisenä keittiön perällä nököttävää massiivista uuninroikaletta. Tilaa se vain vie, mokoma, ei suostu lämpöään antamaan joten mitä järkeä sitä on siinä pitää. Purettavaksi joutaa. 

Kun nuohooja perjantaina tuli paikalle, kerroin koko surullisen tarinan hänelle: ei syty, ei lämpene. Nuohooja, tuttu kävijä jo monena vuonna, ei halunnut uskoa tarinaani, jonka oli jo monena edellisenä vuotena kuullut. Hän tarkasti jälleen koko hormin, tarkisti vedon, tarkisti piipun, ja kaiken piti olla kunnossa.

En voi uskoa ettei tämä muka lämpiäisi, hän sanoi ja ryhtyi itse toimeen. Hänen ammatillinen uteliaisuutensa varmaan heräsi meidän leivinuunimme edessä ja hän käytti kokonaisen tunnin yrittäessään saada sen syttymään.

Leppäkertut uunin päällä tuovat onnea
- ainakin italialaisen uskomuksen mukaan.


Lopputulos? Savua täynnä oleva talo, huutava palovaroitin ja ulos komennetut lapset. Onneksi päivä oli lämmin ja aurinkoinen, joten ulkona ei ollut huono olla eikä tuulettelukaan nostanut lämmityslaskua toisin kuin niinä pakkaspäivinä, jolloin tämä katastrofi on toistunut. 

En tajua miksi se tekee noin, nuohooja toisteli monta kertaa yrityksensä jälkeen. Ei ole mitään selitystä sille, miksi se ei vedä, kaikki olosuhteet ovat kohdallaan eikä rakenteissa ole mitään vikaa. 

Onneksi nuohoojalla oli myös mukanaan savuimuri, jolla hän sai edes osan savusta imettyä pois. Silti keittiössä tuntuu vieläkin savun hajua, se lymyilee vedottomissa nurkissa ja uunin kyljessä, kiertää kehää ja tunkeutuu nenään. Uuni tuntuu sylkevän savua yhä vieläkin sisuksistaan. Sillä on jotakin meitä vastaan, se ei halua lämmetä. Se ei halua kuullakaan meistä, olla vaan omissa oloissaan ja nököttää kylmänä paikallaan.

Haaveeni lämpimistä talvi-illoista uunin kyljessä, tulen kodikkaasta ritinästä, kiviuunipizzoista ja uunipuuroista vetäytyvät yhä syvemmälle mahdottomien unelmien osastolle. Samoin ajatus leivinuunin lämmöstä hätävarana katastrofiaikojen varalle, jolloin sähköt ja muut mukavuudet lakkaavat toimimasta ja kaupunkien infrastruktuurit hajoavat. Ainakin meillä olisi uuni, joka pitäisi meidät hengissä.


Se sentään vähän lohduttaa, että jos kerran ei ammattilainenkaan saanut uuniamme syttymään, vika ei voi olla meissä sytyttäjissä, mitä olen epätoivoisimpina hetkinä joskus jo ajatellut.

Toisaalta tiesin etten ihan tumpelo voi olla, koska savusaunankin saan lämmitettyä (lue aiheesta esimerkiksi postauksesta Miten savusauna lämmitetään ja miksi sen löylyt ovat täydelliset kuin vanha parisuhde). Sammuvan tulen ääressä tulen tuprutessa uuninluukusta sisälle se ei kuitenkaan lohduta. 

Tämä uuni, tämä kotimme sydän, ei yrityksistä huolimatta syty. Silloin ei ole mitään merkitystä sillä, että savusaunat ja muiden mökkien takat ja uunit käsissäni syttyvät. Alistuneena katson kylmää leivinuunia keittiön nurkassa ja ymmärrän, että sen aika on ohi. 

Siihen asti kun saamme keittiöremontin tehtyä ja paremmin toivan takan tilalle, lämmitys on kodissamme edelleen hoidettava pattereilla. Toivottavasti katastrofiajat eivät tule ennen sitä. 










Kommentit

  1. Uunin sielu karkasi isäsi matkaan, sieluton uuni ei toimi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, tämä on ihastuttava ajatus. Miten en tullutkaan ajatelleeksi sitä aiemmin, minä joka näen ihmisen sieluja linnuissa ja perhosissa. Olin ajatukselle sokea, se oli liian lähellä. =)

      Poista
    2. Sen vähän mitä olen oppinut sinusta niin tuo tuli ihan selkäytimestä;) Joku sanoisi sinua oudoksi hipiksi, minä sanon herkäksi sieluksi.

      Poista
    3. Kiitän, niiaan ja kummarran. Ymmärrät mitä ilmeisimmin minua täydellisesti. =)

      Poista
  2. Varmaan nuohooja tiesi ja osasi kaikki keinot, mutta kerron silti omat kokemukseni. Onko talon lähellä puita? Ovatko ne kasvaneet hyvin isoiksi? Minun kotonani kävi niin ja leivinuuni veti huonosti varsinkin, kun oli korkeapaine ja ilma tyyni. Talo oli ollut asumattomana ja leivinuuni käyttämättömänä muutaman vuoden, kun menin sinne asumaan kahdeksi kuukaudeksi elokuun puolivälissä. Ensimmäisenä päivänä savua meni ulos vain ikkunoitten ja ovien kautta. Tuuletin ja yritin seuraavana päivänä. Savu tuli taas sisään. Maanittelin ja lepyttelin leivinuunia vähillä puilla. En muista, montako päivää yritin, mutta vähitellen savupiippu lämpeni kerta kerralta hiukan enemmän, kosteus haihtui ja tuli rupesi palamaan iloisesti. Kylmillään ollutta savupiippua ei saakaan lämmittää kerralla kovasti. Se saattaa haljeta. Asuin talossa pari kuukautta ja pidin huolta, että piippu ei päässyt jäähtymään kokonaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos että kerroit kokemuksesi, tämä on tosi mielenkiintoista! Voisikohan meilläkin olla sama juttu, että ollaan vaan oltu liian hätäisiä, nuohoojakin, lämmittelyn kanssa? Itse asiassa oli korkeapaine ja tuuleton ilma silloin, kun kokeiltiin, koska kuulemma matalapainekin on huono... Itse laitoin vain muutamia ohuita puita sytykkeiden kanssa, ei onnistunut. Nuohooja sanoi, että puuta pitää laittaa enemmän ja laittoikin, mutta ei onnistunut hänkään.

      Ja isoja puita on yllin kyllin pihapiirissä ja aivan savupiipun puoleisella talon seinustallakin.

      Erityisen kiintoisaa on tuo maannittelu ja lepyttely. Ehkä olimme liian hermostuneita uunin kanssa eikä se siitä tykännyt, vaan entistä suuremmalla syyllä tuprautti savut sisään. Jospa kerran vielä kokeilisin, lempeästi maannitellen ja hermostumatta...

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Miten savusauna lämmitetään ja miksi sen löylyt ovat täydelliset kuin vanha parisuhde

Flunssassa korona-aikaan: mistä tunnistan, ettei tauti ole koronaa?

Viisi päivää tuntematonta: lomailen ilman perhettäni ensi kertaa 12 vuoteen