Mustikkapasta

Vihdoinkin vitamiineja! Keittiönpöytäni nurkassa kököttää kauankaivattu vempain, Huromin "toisen sukupolven" mehulinko. Yleensä uusia kodinkoneita ostaessa ensimmäiseksi miettii, jääkö ostos alkuinnostuksen jälkeen pölyttymään ja kaappeihin tilaa viemään. Näin on minulla käynyt muun muuassa massiivisen yleiskoneen kanssa, jota käytän lähes pelkästään tiramisun tekoon (ja vain siksi, että on kätevää vatkata kananmunan valkuainen ja keltuainen eri koneilla, eikä tarvitse pestä vatkainta välillä...). Mehulinko saapui keittiönpöydän nurkkaan jo kolmisen kuukautta sitten, mutta välttelin tahallaan siitä kirjoittamista heti kättelyssä (ja muutenkin oli luova tauko paikallaan). Mehustin nimittäin sai minut niin innostuneeksi, että pelkäsin alkuhuumassa ylistäväni sitä aivan liikaa. Sitä paitsi on ollut mielenkiintoista testata, säilyykö alkuinnostus.

Chia-siemenmössöä. On hetkiä, jolloin yhtäkkiä tajuaa tai saa tietää jotakin, joka laajentaa tietoisuutta ja muuttaa ajattelutapoja. Tai sitten ymmärtää jonkin puuttuvan palasen, jonka ansiosta moni vanha asia tai tieto saa selityksensä ja asettuu laajempaan yhteyteen. Opiskeluaikoina nämä hetket olivat ihan arkipäivää ja aihekirjo vaihteli, mutta sittemmin niitä on tullut lähinnä ravitsemusaiheisiin liittyen ja vain satunnaisesti. Aina ne kuitenkin ovat yhtä tervetulleita. Tosin ravitsemukseen liittyen tajuamisilla on yleensä ikävä sivumaku, sillä melkein aina kyseessä on jokin tieto, joka kertoo, että syömistapasi ovat tavalla tai toiselle pielessä ja että ennenaikainen hauta kutsuu, jollet muuta tapojasi. Viime päivien ahaa-elämyksellä on ollut välitön vaikutuksensa ruokailuuni varsin jännittävän näköisessä muodossa. Mutta ellei sammakonkutua muistuttavaa ulkonäköä oteta huomioon, uusi ruokatuttavuuteni chia-siemen (kutumainen ulkomuoto tulee, kun niitä asianmukaisesti liott...

Rauhoittava iltajuoma: kaurajuoma-appelsiinisuklaakaakao. Rooman pääsiäissyöminkien ja Lontoon pika- ja ravintolaruokamaratonin jälkeen oli väistämätöntä, että tehosekoitin oli ennemmin tai myöhemmin kaivettava taas esille. Mehupaastopäivä näki viimein päivänvalon, muutaman epäonnistuneen ja aamuiseksi vihersmoothieksi typistyneen yrityksen jälkeen.  Viimeinen nitti oli, kun taas kerran luin lehdestä, kuinka jälleen joku julkkis oli tehnyt täysremontin ruokailussaan, jättänyt herkut, tervehtynyt ja hoikistunut tuosta vain. Jos kerran hänkin ja niin monet muutkin sellaiseen pystyvät, niin miksi minä en saa edes yhtä mehupaastopäivää viikossa pidettyä? Luonnon ja terveellisyysvakaumuksen päälle ottaa. Kaiken lisäksi olo alkaa pääsiäissuklaan pitkittyneen syönnin (lue: järjestelmällisen lipsumisen karkkilakosta) jäljiltä olla todella tunkkainen, hiilaripöhö vaivaa ja kaktuskin asustelee sitkeästi kurkussa jo viidettä päivää. Entäs nyt, päivän kestäneen mehulitkujen juonnin j...

Verigreippiä. Muistan vieläkin sen haltioituneisuuden, jonka vallassa olin päästessäni ensimmäistä kertaa italialaiseen jäätelöbaariin. Mitkä vaikuttavat valikoimat ja edulliset hinnat! Mitä värien ilotulitusta ja miten mahtavia aidoilla hedelmillä ja karkeilla koristeltuja jäätelökekoja! Vähemmästäkin meni parikymppiseltä sokerihiireltä suhteellisuudentaju sekaisin. Paikka oli Rooman Piazza Navona ja Blue Ice-jäätelöketju, johon olimme tulleet tulevan mieheni ja parin kaverin kanssa jälkiruokajäätelölle. Mies oli ystävällisesti luvannut tarjota, ja minä käytin häikäilemättä tilaisuutta hyväkseni ja valitsin isoimman pikarin. Se osoittautui virheeksi, mistä lisää myöhemmin. Italiassa jäätelöä ei myydä palloina kuten Suomessa, sillä ei italialaisesta jäätelöstä kunnolla palloja saisi, sen verran pehmeämpää se on koostumukseltaan. Sen sijaan hinta määräytyy pikarin tai tötterön koon mukaan. Mitä isompi pikari, sen enemmän saa valita eri makuja. Sitä minä en ensimmäisellä jäätelö...

Ananas-kookosmehua välipalaksi. Viime tiistainen mehupaastopäivä meni niin hyvin, että päätin heti seuraavana tiistaina siirtyä jälleen mehulinjalle. On nimittäin sen verran mukava herätä seuraavana aamuna tunteeseen, että takana on kevyempi päivä. Vatsa on litteä, olo tasapainoinen eikä ylenmääräinen nälkäkään vaivaa, vaikka toisin voisi äkkiseltään luulla pelkkien nestemäisten ruokien syömisen jälkeen. Salaisuus taitaa piillä siinä, että vaikka kutsunkin mehupäiviä paastoksi, eivät ne tosiasiassa ole mitään paastoamista, vaan päinvastoin hyvin ravintorikkaan eli vitamiini,- hivenaine- ja myös rasvahappopitoisen ruuan syömistä nestemäisessä muodossa. Keho saa tarvitsemiaan ravintoaineita, mutta samalla ruuansulatus lepoa, koska kaikki ruoka on "valmiiksi pureskeltua" eli nestemäistä tai soseutettua.   Tämän päivän ruokalista näytti tältä, ja siihen mahtui myös mukaan yksi ikävä yllätys:

Mustikkavoimaa. Se tulee joka kevät yhtä varmasti kuin päivät alkavat pidetä: tunne, että talven aikana on käynyt ihan tunkkaiseksi sekä olo, iho että koko naamavärkki. Kevätaurinko paljastaa kalpean ihon ja löllön olon ja aiheuttaa kuumeisen pohdinnan, mitä voisi tehdä asian korjaamiseksi. Joskus auttaa uusi värikäs vaate, joskus tietoisuus itseruskettavien voiteiden olemassaolosta. Piristystä naaman kalpeuteen tuo yleensä jo se, että pisamien määrä kasvoilla kasvaa aurinkohangilla vietettyjen tuntien myötä. Talven aikana kasvanut hiihtoinnostus hoitaa osaltaan löllöyttä, mutta sisäiseen puhdistukseen ja kehon energisoimiseen pitäisi vielä keksiä jotakin. Lisäboosti vastustuskyvyllekään ei tekisi huonoa. Olisikohan se tänä vuonna pieni mehupaasto? Enkä tarkoita mitään aliravittuna laimeilla litkuilla kituuttamista, vaan silloin tällöin toteutettavia mehupäiviä. Jo päivänkin kestävä pelkkien nesteiden nauttiminen antaa ruuansulatukselle lepoa, hemmottelee vatsaa, energisoi ja p...