Mustikkapasta

Syksyä ilmassa. Näinä ihmeellisen lämpiminä syyspäivinä olen tajunnut, miltä tuoksuu ilma, kun aamuaurinko lämmittää oikein kunnolla kylmän yön jälkeen. Ilmankosteus, nopeasti lämpenevä ilma ja häipyvä yönviileys tuoksuvat - miltäpä muultakaan kuin talviselta Roomalta. Sama tuoksu tuntuu näinä ihmeellisen lämpiminä syyskuun päivinä Helsingissä. Harvemmin Suomessa eletään aikoja, jolloin yöllä hengitys höyryää, mutta päivällä vallitsevat t-paitakelit. Italiassa taas sellainen on ihan tavanomainen talvisää. Ilmastonmuutosko lie asialla tai jokin muu vaarallinen tai vähintään arveluttava syy. Silti lämmin syksy sykähdyttää. Sillä on sitä paitsi yllättäviä, vaatevalintoihin liittyviä seurauksia. Kun isovanhemmat antoivat viimeisimmällä Rooman-reissulla tyttärelleni lahjaksi hihattoman hapsuponchon, olin ihan varma, että se jäisi kaapinpohjalle pölyttymään. Vaan kuinkas kävikään:

Kokkausta ulkoilmassa. Aamuinen maisema oli sykähdyttävän hiljainen. Koivujen ja mäntyjen välissä välkehti meri.  Tuoksui suolalle, loppukesän kosteudelle ja aavistuksen jo kirpeälle syksylle. Mistään ei kuulunut ääntäkään. Oli vain minä, koira, teekuppi ja mökkiterassi. Pienen matkan päässä telmi toki joukko lapsia, omanikin siellä joukossa. Mies kävelytti vauvaa ja leirintäalue ympärillä heräili jo hyvää vauhtia sunnuntaiaamuun. Mutta pienen hetken tuntui siinä aamuteetä hörppiessä, kuin olisin ollut ainoa sielu avarassa maisemassa. Kello oli kymmenen, mutta olin jo ehtinyt tehdä reippaan lenkin merenrantamaisemissa, saunoa ja kastautua kangistavan kylmässä Itämeressä. Voisivatpa kaikki aamut alkaa näin! Ensimmäinen vierailuni suomalaisessa lomakylässä oli ehdottomasti myönteinen kokemus. Oikeastaan alun alkaen luulin olevani menossa leirintäalueelle, mutta vasta perillä valkeni, että Santalahden leirintäalue onkin viiden tähden lomakeskus. Oikea lomakylä siis. Mieleeni...