Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2019.

Minulla on kolme pientä lasta ja luen yli sata kirjaa vuodessa. Miten sen teen?

Kuva
Yli sata kirjaa vuodessa. Nämä kirjat ovat tällä hetkellä kesken. Eilen illalla luin vuoden 98. kirjan, Soili Pohjalaisen Valuvian . Kirjasin luettujen listaan uuden nimekkeen ja tajusin, että ihan kohta tulee sata täyteen. Ja koska vuotta on vielä jäljellä, tulen pääsemään ainakin parilla, kolmella kirjalla yli sadan. Jos nimittäin normaali lukutahti säilyy joulusta ja jouluhössötyksestä huolimatta. Tänään voi olla, että lukemiset jäävät vähemmälle. Nimittäin aamulla herätessä verhojen takaa pilkisti jotain outoa, jotain joka enteili loistavaa ulkoilupäivää. Vallitsi yhtä outo hiljaisuus, pehmeä ja kylmä, eikä sitä rikkonut edes aamupiirrettyjen ääni olohuoneesta. Piti oikein tarkistaa kellosta, olisiko sellainen ihme päässyt tapahtumaan että olisimme kaikki nukkuneet yli yhdeksään. Ei tietenkään ollut, kello oli se tavanomainen vähän yli kahdeksan. Outo valo kajasti ulkoa siksi, että siellä oli lunta. Ohut, hädin tuskin maata peittävä kerros, mutta silti riittävä hohtamaan va

Katja Kärki: Jumalan huone. Heikot, vahvat naiset synnin ja sallitun puristuksessa

Kuva
Katja Kärki: Jumalan huone Lestadiolaisaiheisia romaaneja on viime vuosina tullut melkein liukuhihnalta. Suuri buumi alkoi Pauliina Rauhalan eteerisestä Taivaslaulusta , jossa joka toinen lause on kuin suoraan runokirjan sivulta. Sen jälkeen on ilmestyneistä olen lukenut myös Essi Ihosen  Ainoan taivaan, Tarja Leinosen  Koti koivun alla -teoksen sekä Suvi Ratilan  Matkaystävän , josta lavea arvostelu  täällä . Ja nyt Katja Kärjen Jumalan huone . Kun kuulin Kärjen teoksesta, olin juuri lukenut Matkaystävän, ja ajattelin että ei, ei enää näitä, tämän aihepiirin kirjoja ei enää pysty lukemaan. Yliannostus uhkasi, vaikka minusta koko ajan tuntuikin, ettei kaikkia näkökulmia ole aiheesta vieläkään esitetty, että jotain tärkeää on jäänyt huomiotta. Nyt sitten Jumalan huone osui silmään kirjaston bestseller-osastolla ja pakkohan siihen oli tarttua. Ja onneksi tartuinkin! Kirjassa on yli 450 sivua, mutta luin sen kahdessa osassa, ensimmäiset 300 sivua ensimmäisenä iltana ja loput s

Vedensäästöviikonloppu ja romantiikkaa paskaämpärin äärellä

Kuva
Likakaivon äärelläkin voi olla romantiikkaa ilmassa. Montako litraa vettä kuluu, kun vetää wc-pöntön? Entä kun pesee käsin kauramaidon lämmitykseen käytetyn kattilan? Huuhtelee espressopannun?  Onko niin pikaista suihkua olemassakaan, ett ä selviäisi viidellä litralla? Ja miten sitä on joskus ollut niin hullu, että on jättänyt veden juoksemaan sillä aikaa kun saippuoi kädet? Näitä kysymyksiä olemme joutuneet viime aikoina pohtimaan perheessämme. Kaikki alkoi reilu viikko sitten, kun wc-pöntön vesiraja rupesi vessaa vetäessä uhkaavasti nousemaan, ja yhtä uhkaavan hitaasti se sitten laski. Eikä lopulta enää oikein laskenut. Toisin sanoen vessat vetivät huonosti. Sitten keittiön lavuaari alkoi keräännyttää vettä. Kylpyhuoneen viemärissä pulputtaa. Haiskahti siltä, että meillä oli viemäriongelma. Tottuneesti laskimme vedenkäyttötasoamme, otimme viemäri-imukupin esiin ja aloimme syytää viemäreihin kaikenlaisia avausaineita, geelejä, rakeita, soodaa ja etikkaa, sillä kerta ei suink

Sähköpotkulauta on hölmöläisen keksintö

Kuva
Eduskuntatalo, hanhiparvi ja sähköpotkulauta. En enää muista alkoiko se viime keväänä vai sitä edellisenä. Kaupungilla kävellessä huomasi, että yhtäkkiä joutui katselemaan taakseen ihan uudella tavalla. Sieltä saattoi suhahtaa jotain ohitse, niin että säikähdys kävi. Tai vielä hurjempaa: alamäessä tulla vastaan, eikä tiennyt oikealtako vai vasemmalta mennä ohi. Ne eivät olleet pyöriä, mutta liikkuivat yhtä kovaa. Niihin ei osannut varautua, koska tavallaan ne näyttivät kävelijöiltä - mutta eivät kuitenkaan olleet. Ja sitten niitä alkoi olla lojumassa vähän joka paikassa. Keskellä jalkakäytäviä, kauppojen edessä, siellä sun täällä puistoissa ja porttikongeissa. Ahaa, näitä voi siis vuokrata ja käytellä pitkin keskustaa, jättää mihin sattuu. No jopas on jollakin tullut fantastinen liikeidea - fantastisen hölmö. Tuosta ei voi seurata muuta kuin ongelmia, ajattelin jo silloin kun sähköpotkulautoja ensimmäisiä kertoja näin. Tuollainen vauhti yhdistettynä väkijoukossa kulkemiseen,

Mitä enemmän rakastaa, sitä enemmän joskus myös **tuttaa

Kuva
Tunteet ovat kuin nämä saamenpuvun huivin hapsut Outi Pieskin kolmiulotteisessa "piirrustuksessa" Kiasman Yhteiseloa-näyttelyssä, värikkäitä ja toisiinsa lomittuneita. En ole voinut välttyä sivusilmällä seuraamasta keskustelua joka on virinnyt, kun eräs tunnettu bloggaaja tunnusti   keskusteluohjelmassa ,  että välillä oma lapsi vituttaa.  Sitä seurasi haukkumaryöppy - miten äiti voi sanoa jotain tuollaista, miten kauhea, tunteeton äiti. Miten tuollaisella on lapsia, olisi jättänyt hankkimatta, minä ainakin yritin lastani viisi vuotta ja kun viimein sain, en ikinä hermostu lapseeni jne. jne. Tuomitsijoita on riittänyt. Äitiys on yksi tunnetusti vapaata riistaa, mitä tulee arvosteluun, vertailuun, tuomitsemiseen ja niin ylemmyyden- kuin alemmuudentunteisiin.  Teki äiti niin tai näin, aina on joku joka on valmis ilmaisemaan oman arvostelevan mielipiteensä. Somessa tämän kaiken voi vielä nostaa potenssiin kymmenen. Jos olen jotain somemaailmasta oppinut niin sen, että si

Ettemme hukkaisi toisiamme arkeen: parisuhdeaikaa ja nostalgiaa käsi kädessä

Kuva
Oopperatalo iltavalaistuksessa - Töölönlahden rannalla on pimeällä näin romanttista. Viime viikonloppuna meillä oli harvinaista ohjelmaa, miehelläni ja minulla. Lapset jäivät hoitoon, ja vietimme kokonaisen iltapäivän ja illan ihan kahdestaan Helsingin keskustassa. Olemme tosi huonoja järjestämään yhteistä aikaa, vietämme sitä oikeastaan hävettävän vähän. Edellisen kerran esimerkiksi elokuvissa olemme olleet kolme vuotta sitten, syömässä viimeksi hääpäivänä  keväällä. Nyt oli aikakin. Mikä ihmeellinen tunne se olikaan, lähteä keskellä päivää kävelemään kohti juna-asemaa, jättää lapset kotiin eikä rattaita tarvinnut ottaa mukaan, ei vaippoja, ei varavaatteita, ei matkaeväitä. Olihan se askel aika kevyt, ja hämmentyneenä kuin nuori tyttö otin miestäni kädestä. Tähän käteni kauan sitten kuului,  tähän isoon miehen käteen, tähänkö se yhä vielä kuuluukin, eikä aina vaan siihen rattaiden työntöaisaan tai lapsen pieneen käteen. Bussissa yritimme pitää näppimme erossa - ei toisistam

Aino Leppänen: Positiivinen yllätys - romaani teiniraskaudesta paljastaa, että ehkäisyvalistuksessa on petrattavaa

Kuva
Aino Leppäsen Positiivinen yllätys -esikoisromaanin kansi on hempeän kaunis.  Haahuilin pari viikkoa sitten kirjakaupassa, kuten usein haahuilen, silmäilin uutuuskirjoja ja metsästin tapani mukaan takakansista sanoja "autofiktiivinen" tai "kirjoittajan omiin kokemuksiin perustuva". Autofiktio kiinnostaa, sattuneesta syystä.  Tummanpuhuvien kirjankansien seasta silmiin pomppasi vaaleanpunaisen sävyinen, sinisten lappuhaalareiden koristama kansi. Kun tarkemmin katsoi, siinä erottui myös pikkuruiset lastenvaunut, haikara nyytteineen ja pallovatsainen nainen. Kirjan nimi vahvisti mielikuvat: Positiivinen yllätys. Aino Leppäsen esikoisromaani alkaakin juuri sillä, yllätyksellä. 17-vuotiaan lukiolaisen koulupäivä keskeytyy, kun hän ystäviensä kannustamana uskaltautuu terveydenhoitajan pakeille raskaustestiä tekemään - ja yllättyy. Positiivinen, sanoo testi, ja nuoren tytön elämä muuttuu peruuttamattomasti. Seuraa tuhansien tunteiden ristituli ja mielipiteet, jot

Oi Suomi on - vain yksi on juhlista poissa

Kuva
Tuntia ennen Suomi-Liechtenstein -ottelua Oodin edustan jättiscreeneillä eilen oli vielä väljää. Kun Suomi eilen Töölön jalkapallostadioniumilla voitti Liechtensteinin ja eteni historiallisesti EM-kisoihin, katselin näytelmää televisiosta monista tunteista sanattomana. Tietenkin aluksi jännitti, sitten voiton yhä enemmän varmistuessa riemastutti, varsinkin maalien kohdalla, ja l opussa sitä oli jo silmät kosteana kaikista niistä tunteista, joita mielessä myllersi. Olin havahtunut vasta vähän aiemmin siihen, että tilanne tosiaan oli se mikä oli: Suomella oli ensimmäistä kertaa enemmän kuin erinomaiset mahdollisuudet ja Pukin lupaus edetä lopputurnaukseen. Se mikä tähän mennessä on tuntunut kaukaiselta utopialta, onkin ihan oikeasti nyt mahdollista ja todellista. Mitä on tapahtunut sille maajoukkueelle, joka aina näytti siltä kuin olisi joutunut kentälle suoraan jostakin puulaakiliigasta kesken päiväunien huippumaihin verrattuna, syötöt menivät minne sattuu ja kaikki taktiikka t

Vuoden harmain aamu

Kuva
Jouluvalot pimeydessä.  Tuijotan pimeyteen. Sateen ääni katolla. Eikö se vieläkään ole loppunut. Pimeyteen nukahdin ja pimeyteen herään. Näistä aamuista on valovuosi niihin aamuihin, jolloin cappuccinokupin saattoi ottaa mukaan ulos ja juoda sen häikäisevässä auringonpaisteessa ja sen lämmössä. Kuten tässä viime kesän aamussa, josta olen kertonut tekstissä  Hellepäivän aamu . Mitä siitä on nyt jäljellä, kesän auringosta ja lämmöstä? Valonvirkaa toimittaa keittiön valju valaistus ja ikkunaan kiinnitetty ennenaikainen jouluvalo. Viimeksi mainitut on pakko ottaa esiin viimeistään tähän aikaan,  ei tätä pimeyttä muuten kestä, vaikka jouluun on pimeyden keston ja määrän näkökulmasta vielä iäisyys. Nyt se on täällä, vuoden pimein (ja pahin) aika. Kuka kutsuu sitä realistisesti kaamokseksi (vaikka oikeasti kaamos on vain Lapissa), kuka positiivisesti hyggeilyn kulta-ajaksi, kuka ironisesti suomalaiseksi "talveksi". Lauantai eli 16.11. on virallisesti nimetty vuoden harma