Mustikkapasta

Merenrannalla.  Takana on kaksi rantapäivää peräkkäin. Roomassa hellelukemat ovat kohonneet lähes neljäänkymmeneen, mutta me olemme paenneet sitä Anzion rannalle heti aamusta ja tulleet vasta illansuussa kotiin. Mikä on lopputulos? Kolme tällä hetkellä makuuhuoneessa sikeästi nukkuvaa, uinnin, meren ja auringon uuvuttamaa lasta (tulimme kotiin äsken eli puoli yksitoista illalla, sitten nopea suihku ja nukkumaan), kolme palanutta selkää (joista onneksi vain yksi lapsen selkä ja sekin lievästi palanut), yksi palanut nenä ja maha ja yleinen yltäkylläisestä auringosta ja valosta johtuva raukeus. Iho tuoksuu vielä suihkunkin jälkeen suolalta. On väsynyt mutta onnellinen olo. Paitsi jos ajattelee ihon palamisen terveyshaittoja ja syöpäriskejä. Mutta niitä en halua nyt ajatella, vaikka olenkin palanut jo lapsena monta kertaa ja varsinkin aikuisena sen jälkeen, kun aloin viettää kesiä Italiassa. Jos ei näitä aurigon vaaroja ota huomioon, rantaelämässä ja auringon paahteessa ei ol...

Neptunuksen suihkulähde ville d`Estessä. Jos ei tämä viilennä, niin ei mikään! Kun matkustamme Italiassa, saamme usein Suomen päästä osaksemme kyselyjä lämpötiloista ja ihmettelyjä siitä, miten mahdamme kestää tätä kuumuutta täällä. Ja onhan täällä kuuma! Ensimmäiset pari viikkoa lomasta sujuivat leppoisissa "vain" 30-33 asteen lämpötiloissa, mutta nyt alkavat tuntua ensimmäiset liepeet luvatusta helleaallosta. Hyvä mittari on vuorokauden minimilämpötilat. Kun ne pysyttelevät alle 20 asteessa, ollaan vielä siedettävissä rajoissa. Mutta heti 20 asteen yölämpötilojen ylityttyä (eli nyt parin viime yön aikana) alkavat vaikeudet eli yöllinen tukaluus. Miten lapset jaksavat sellaista? Eivätkö he hermostu kuumassa? Kokemuksestani voin sanoa, että eivät he kuuman takia hermostu normaalia enemmän. Lämmönkesto heillä on ehkä jopa parempi kuin aikuisilla. En ainakaan muista lapsiperhevuosilta yhtään valituskohtausta tai hermoromahdusta, joka olisi suoranaisesti johtunut helte...

Järistyksen jälki seinässä. Miltä maanjäristys tuntuu? Eilisiltaan asti minulla ei ollut asiasta aavistustakaan, mutta nyt on. Olimme juuri viettäneet päivän Albano-järvellä tulivuoren purkauksesta syntyneen valtaisan kuopan kupeessa. Ja kuten niissä maisemissa aina, mielessä kävi kunnioitus luonnonvoimia kohtaan. Tällainenkin niistä on syntynyt, 3,5 km pitkä ja 2,3 km leveä järvi, jonka syvyys on jopa 170 metriä. Olen monta kertaa juossut tai kävellyt järven ympäri noin 10 kilometrin lenkin, ja nähnyt sitä kiertävillä rinteillä kasvavat varjoisat, sankat metsät. Kukkulan laella sijaitseva Castel Gandolfon kylä on vakiopaikkojamme, jossa käymme pizzalla tai muuten vain viettämässä aikaa kylän ihastuttavalla piazzalla. Eilen rannalla puhuimme lasten kanssa siitä, kuinka erityisesti tällä järvellä on tärkeää muistaa, että ei harhaudu liian kauaksi rannasta. Järven syvyyden vuoksi sen keskiosissa liikkuu voimakkaita virtauksia, jotka saattavat viedä varomattoman mennessään. Jos...

Rakkautta on...jättinalle jonka yrittää huvipuiston pallonheitossa voittaa rakkaalleen! Liekö Suomessa parhaillaan vietettävä keskikesän juhla tuonut romantiikkaa ilmaan tänne Roomaankin asti, tai sitten ole muuten vain tunteellisella tuulella. Ehkä siksi, että näimme mieheni kanssa eilen toisemme kymmenen päivän erossaolon jälkeen. Ehkä siksi, että olen joutunut pohtimaan rakkauden olemusta ja rajoja, tosin tässä tapauksessa vanhemman rakkauden, koska keskimmäiseni on viime päivinä näyttänyt vähemmän miellyttäviä puoliaan, toisin sanoen kiukutellut sumeilematta ilmeisesti kuumasta tai uusien kokemusten liiallisesta määrästä johtuen. Joka tapauksessa en ole saanut päästäni lauseita kirjasta, jonka luin juuri ennen tänne Roomaan lähtöä eli Jonas Hassen Khemirin Isän säännöt (Johnny Kniga 2019). Ehkä yksi parhaita koskaan lukemiani kirjoja muuten, ainutlaatuisella tavalla kerrottu tarina seitsemästä päivästä erään perheen elämässä. Isästä joka on isoisä ja joka saapuu aikuisen p...

Siellä se lippujono kiemurtelee, oliivipuiden takana. Viikkona menneenä olen viettänyt aikaa Roomassa turistin näkökulmasta katsottuna, kuten käy aina kun saamme vieraita Suomesta lomallemme. Se on piristävää ja hauskaa, sillä omalla porukalla innostumme enää valitettavan harvoin viettämään tällaisia turistipäiviä. Hyvä jos kerran lomassa käymme Colosseumin juurella, syömme jäätelöt Trasteveressa tai Piazza Navonan kulmilla ja ajamme keskustan läpi autolla. Museoihin olemme astuneet jalallamme viimeksi joskus vuonna yksi tai kaksi, ja kun jonnekin menemme ulos syömään niin ehdottomasti pois päin turistikeskustasta. Mutta nyt viikon ajan seuranani on ollut ystävä Suomesta lapsineen, ja olemme eläneet vaiherikkaita turistipäiviä keskustassa sekä täällä provinssin laitamilla lähiössä, ohjelmaa on riittänyt aamusta iltaan ja joskus keskiyöhönkin asti, kun on syöty pitkän italialaisen kaavan mukaan ulkona tai käyty kesähuvipuistossa, jossa ohjelma alkaa italialaisittain kello yhdek...

Stressinkarkottajaporejuoma. Anoppini on nyt reilun viikon ajan seurannut, kuinka huidomme menemään kuuden lapsen ja kahden äidin voimin hänen kodissaan. Milloin laitamme ruokaa, milloin vaihdamme pienimpien vaippoja, milloin lakaisemme murujen täyttämää lattiaa ja milloin kiirehdimme koko porukan voimin junalle. Onko vesipullot mukana, onko matkaeväät, varavaatteet ja aurinkolasit, missä kenenkin kengät ja hellehatut? Äsken kun saimme jälleen yhden lounaan onnellisesti päätökseen markkinoilla vietetyn aamupäivän jälkeen, anoppini totesi että teidän pitäisi kyllä nyt päästä lomalle. Minne lomalle, mehän olemme lomalla! Ei, loma on sitä että mennään hotelliin jossa joku siivoaa ja kantaa valmiit ruuat eteen, ja päivän voi viettää merenrannalla tai uima-altaalla, anoppi sanoi. Oikeassahan hän tavallaan on. Sellainen on perinteinen käsitys lomasta useimmille. Mutta sitten kävimme keskustelun siitä, mikä on toisenlainen käsitys lomasta:

Olisiko sitä silloin uskonut, kun kohtasimme ensimmäistä kertaa tihkusateisessa suomalaisessa leikkipuistossa, niin syvälle talvivaatteisiin ja arkirutiineihin hautautuneita, ettei edes ajatus auringosta ja yhteisestä lomasta Roomassa olisi käynyt mielen vieressäkään vaikka olisi kuinka yrittänyt? Oikeastaan ensimmäistä kohtaamista on vaikea määritellä, koska se tapahtui niin vaivihkaa. Olimmehan nähneet toisiamme leikkipuistossa lukuisat kerrat, vieneet ja tuoneet lapsiamme kerhoon ja seisseet ulkona pitämässä vahtia, kun he laskivat liukumäkeä, kiipesivät keinuun tai läiskivät hiekkakakkuja. Sellaista tyypillistä kotiäidin arkea siis, joka niin monelle näyttäytyy pitemmän päälle tappavan tylsänä tai ainakin sietämättömänä. Mutta sitten siitä, "tylsästä ja sietämättömästä" kotiäidin arjesta tuli juuri se tarttumapinta, jossa huomasimme jatkuvasti enemmän meitä yhdistäviä tekijöitä ja lopulta suuren ahaa-oivalluksen:

Terveisiä Roomasta! Olemme siirtyneet ikuisen hikoilun kaupunkiin (näin kesällä), lämpötila näytti eilen 36 ja tänään on tiedossa vielä kuumempaa. Hikoilemisen lisäksi on muitakin asioita, jotka Roomassa ovat ennallaan. Esimerkiksi suhtautuminen lapsiin. Nimittäin jos olet monilapsisen perheen vanhempi ja haluat saada positiivista huomiota lapsiluvullasi, matkusta Italiaan! Se että italialaiset ovat lapsirakkaita, on jo ollutkin tiedossa. Jotenkin siitä on vaan taas paljastunut uusia puolia ja vivahteita, nyt kun takana on kolme päivää Rooman-reissua kuuden lapsen ja kahden äidin porukalla. Liikkuessamme lapsikatraamme kanssa kaduilla ja piazzoilla osaksemme tulee paitsi ihailevia tai kannustavia katseita, peukutuksia ja muita hyväksyviä eleitä, myös jatkuvaa sanallista huomiota:

Laukku täyteen ja Roomaan mars! Kun lähtee lomamatkalle kolmen lapsen kanssa, on pidettävä mielessä aika monta juttua. Riippumatta matkakohteesta ja matkustusvälineestä, muistettavat asiat ovat niin moninaiset, että helpommalla pääsee kun heti aluksi alistuu suosiolla sille, että jotain kumminkin unohtuu. Joka kerta kun matkalle lähtö on edessä, päätän saman asian: nyt aloitan aikaisin. Olen järjestelmällinen ja käytännöllinen äiti, joka valitsee lasten vaatteet väriteemoittain niin, että kaikki sopii yhteen ja mukaan otettavien vaatteiden määrä minimoituu, äiti joka silittää vaatteet ja konmarikäsittelee sukat, jotta menevät pienempään tilaan matkalaukussa. Pakkaa lääkelaukun valmiiksi ja muistaa ottaa sinne mukaan erikokoiset laastarit, lääkkeen joka vaivaan ja rasvan jokaista eri ihottumatyyppiä varten. Miettii kooltaan ja viihdytysarvoltaan ideaalit lelut ja viihdykkeet lento- tai automatkoja varten ja pakkaa ne käytännöllisesti eri kassiin kuin vaipat, vaihtovaatteet, ko...

Jaffaa ja lepoa - sillä se vatsatauti talttuu! Kesto vähintään viisi päivää, ripuli sitäkin pidempään. Mitä pienempi lapsi, sen rajumpi tauti. Aikuisilla ja rokotetuilla lapsilla oireet lievemmät. Näin kuvaillaan monissa lähteissä rotavirusta. Olen viime päivinä lukenut netistä aika paljon vatsataudeista. Ja näin itseoppineena melkein-lääkärinä (hah hah) olen tullut siihen tulokseen, että meillä jyllää juuri se, rotavirus. Oireet täsmäävät, samoin kuin se että minä, toistaiseksi ainoa sairastunut aikuinen, tunnun pääsevän vähän vähemmällä kuin lapset. Nyt kolmannen sairauspäivän aamuna olo on jo ihan "kohtuullinen" eli jaksan olla jo pystyssä (istuallani) enemmän kuin makuulla. Lisäksi join jopa miniannoksen cappuccinoa, Jaffan ja omenamehun lisäksi ensimmäisen energiapitoisen suuhunpantavan kahteen ja puoleen vuorokauteen. Lapsilla sen sijaan menee huonommin:

Vatsatauti tulee aina huonoon aikaan, mutta erityisen huonoon aikaan se tulee juuri nyt. Kun ulkona kesä on parhaimmillaan, kun on kesäloma ja ulkona 30 asteen helle. Se joka saa meidät suomalaiset aina hullaantumaan ja ryntäämään ulos aurinkoon, oli mikä oli. Tänään on tasan kaksi viikkoa juhannuspäivään. Keskikesään. Olemme taas jo tässä pisteessä, näin nopeasti! Juurihan iloitsin siitä, että löytyi ensimmäinen leskenlehti, juurihan linnut alkoivat vasta taas laulaa (se tunne kun kuulee mustarastaan ensi kertaa laulavan koivunnokassa, vielä lehdistä paljaassa, lumilaikkuisen maan yllä), äsken vasta krookukset kukkivat, kielon varret törröttivät suippoina maasta ja saniaiset suoristelivat kippuroitaan. Nyt vallitsevat helteet ovat menneet minulta täysin sivu suun. Jalat eivät ole kantaneet kuin välttämättömän matkan vessaan ja sieltä takaisin sängyn pohjalle. Linnun laulua olen kuullut vain avoimesta ikkunasta - onneksi edes sieltä, ja illalla sentään jaksoin istua muutaman minu...

Pystytkö nimeämään elämäsi onnellisemman hetken? Siis sen ajan, jolloin olet ollut kaikkein onnellisin? Useimmat meistä sijoittavat tämän hetken jonnekin menneisyyteen: lapsuuteen, nuoruuteen, viiden vuoden taakse, naimisiinmenoon, lapsen saantiin, viime kesän unelmalomaan. Ja sitten on niitä onnellisia, jotka kokevat elävänsä elämänsä onnellinta hetkeä juuri nyt, onnellista nykyhetkeä. Ja sitten on niitä asiat monimutkaisesti näkeviä, jotka ovat kyllä tyytyväisiä ja iloisia elämäänsä, muistavat moniakin hohdokkaita hetkiä menneisyydestään joita voisi nimetä kaikkein onnellisimmiksi, mutta sitten he sotkevat kaiken kysymällä monimutkaisia kysymyksiä: mistä onni oikeastaan koostuu? Onko onnellisuus hyvän elämän mittari? Tarvitseeko sitä tavoitella, tuota pettävää ja katoavaa olotilaa? Eikö jatkuvan onnen tavoittelu päinvastoin vie meitä koko ajan kauemmaksi hyvästä elämästä, sillä oman onnellisuutemme tavoittelun vuoksi olemme valmiit uhraamaan niin paljon kaunista ja hyvää, j...

Tämä punkki on jo vähän isompi! Se löytyi lattialta viime viikolla koiran pedin vierestä... Erottaisitko, jos hiustesi alla olisi ihoon tarttunut kiivinsiemen? Siis sellainen pikkuruinen piste, jonka näkemiseen tarvitaan melkein suurennuslasia.  Minä en ainakaan erottaisi. Asiasta on myös kokemusta, kerranhan sellainen minulta jäi huomaamatta lapseni päästä, ja siitä tarinasta olenkin kertonut  täällä .  Punkista siirtyi lapseen borrelioosi, joka eteni nopeasti neuroborrelioosiksi. Oli mahdotonta huomata hiusten seasta rengasihottumia, ja tyhmästi luotimme hyvään onneen: ei voisi olla niin huonoa tuuria, että koko perhekunnan ensimmäisessä punkissa ikinä olisi heti borrelioosi!  Unohdimme nopeasti koko punkin. Varsinkin kun koulussa lapsi oli opettajan kanssa yhdessä päästä löytynyttä ötökkää katsonut ja opettaja ei ollut edes varma, oliko se punkki.  Eilen illalla sain taas muistutuksen siitä, kuinka pirullisen pieni ja vaikeasti tunnistet...

Tossua toisen eteen, näillä poluilla kerran toisensa jälkeen!  Olen harrastanut juoksua noin kolme- tai neljätoistavuotiaasta lähtien. En muista tarkkaan ikää, mutta sen muistan että jossakin vaiheessa minun vain teki mieli alkaa juosta. Meillä oli tapana pelata nurmikkosählyä porukalla kavereiden ja naapurien kanssa keväästä syksyyn takapihan puistossa, ja kesän kuluessa siinä juostessa kunto tietysti kasvoi kasvamistaan. Pian ei enää riittänyt juoksu sählykentällä, vaan pelien jälkeen saatoin lähteä heittämään lenkin läheiselle pururadalle. Se oli aivan mahtavaa! Juosta juoksemistaan, kilometri toisensa jälkeen. Jäin koukkuun. Ja siinä olen vieläkin. Mutta tavoitteellisesti en ole juossut melkein koskaan, eli en ole seurannut harjoitusohjelmia tai osallistunut juoksukilpailuihin. En ennen kuin sisarukseni ja perheeni vallannut juoksu- ja kisainnostus saavutti lopulta minutkin reilu puoli vuotta keskimmäisen syntymän jälkeen. Silloin pikapäätimme kälyni kanssa (joka oli sa...

Pisan-tornin suoristajat!  "Nyt ei tarvitse enää joka vuosi lähteä Roomaan, Italia on täällä kylässä ja voidaan tulla tänne!" Tämän kommentin kuulin eilen Little Italy -festivaalilla Teurastamolla, mutta ei, se ei kuulunut lapsieni suusta vaikka olisi hyvin voinut kuuluakin. Heistä varsinkin vanhin kun on alkanut viime aikoina valittaa, että "taasko sinne Roomaan pitää lähteä". Kieltämättä olemme viime aikoina käyneet tavallista useammin Roomassa  vähän ikävämmistä syistä johtuen (halutessasi voit lukea niistä  täältä ), emmekä pelkästään huvimatkoilla. Silti esikoisen valitus huvittaa ja on osoitus siitä, että lapset ottavat ihanasti itsestäänselvyytenä kaiken johon ovat syntymästään asti tottuneet, vaikkapa sitten lomat Italiassa, ja näyttävät kyllästymisensä jollekin toiselle ainutlaatuisena näyttäytyvään etuoikeuteen peittelemättä. Alun Rooma-kommentin lausui vieressämme päivän artistivierasta Claudio Sassoa kuunnellut nainen ystävälleen. Tunnelma oli...

Kevätjuhlapäivä, ylioppilasjuhlalauantai - se on taas käsillä. Päivistä hempein ja lämpimin, täynnä iloa, tulevaisuudenuskoa, nuoruutta ja uuden alkua. Kirjoittaisin listaan myös tuomen tuoksua, mutta tätä nykyä keväät ovat niin ajoissa, että tuomi usein on ehtinyt kukkia jo ennen ylioppilasjuhlia, niin tänäkin vuonna. Mutta muistoissani ylioppilasjuhlissa tuoksui aina tuomi, silloin kun sisarukseni yksi toisensa jälkeen kirjoittivat ylioppilaaksi ja kotimme täyttyi vieraista, juhlat levittäytyivät pihalle asti ja nurmikolla otettiin valokuvia, laulettiin hartaita isänmaallisia lauluja, tuomenkukkien alla. Viimein tuli oma vuoroni. Keltavihreässä kukkamekossa, Tallinnasta ostetusta ja sinne varta vasten suunnatulla mekonostoreissulla, elämäni ensimmäisessä kampaajalla laitetussa kampauksessa (epäonnistuneessa) poseerasin minäkin pihalla perhekuvissa, kummikuvissa ja yksilökuvissa, isän ostamat kaksikymmentä punaista jättiruusua kädessäni ja olin ihan hämmentynyt siitä, että olin ju...