Vaarallisia rantaleikkejä ja -lenkkejä

Tärkeä aurinkovarjo.
 Lucifer ei tainnut pitää siitä, että aiemmassa kirjoituksessani laskin leikkiä sen kustannuksella. Miten muuten selittää se, että vaikka tänään rannalla suojasin ihoani kuuliaisesti kolmenkympin kertoimella, tällä kertaa ihan aidosti unohdin alaselkäparkani. Sen alueen, joka alkaa bikinitopin naruista ja päättyy housuosaan, ja joka väistämättä osuu patjaan yöllä selällään nukkuessa. Jos aiemmin valitin palaneiden olkapäiden kivistyksestä, en silloin vielä tiennyt kärsimyksestä mitään. Ottamatta huomioon palamisen pitkäaikaisempia riskejä, kaikkein eniten minua kaiken polttelun keskellä huolettaa eräs pieni, mutta tärkeä asia:

ensi yö. Voi tulevaa untani (jos ylipäätään unta saan), siitä tulee takuulla tuskainen, ja päälle vielä aamuinen niskakipu pakollisen vatsallaan nukkumisen seurauksena. Ja ihan oikeasti, ihosyöpä pelottaa minua. Oikeastaan olen huolestunut koko perheemme puolesta, sillä mieheni selkä on italialaisen miehen seläksi harvinaisen täynnä pisamia, vaikka muuten hän tummaverinen onkin. Itsekin pisamanaamaisena tiedän, että tällainen ihonlaatu on erityisen altis kaikenlaisille ihomuutoksille. Muistan lapsena palaneeni useammankin kerran auringossa, joten olosuhteet melanooman kehittymiselle ovat olemassa. Vielä enemmän olen huolissani miehestäni, joka on lapsuuden kaikki kesänsä viettänyt Italian kuuman auringon alla, lomaillut viikkokausia kesäkodissa merenrannalla ja uinut kilometrikaupalla lämpimässä Välimeressä - kaikki ilman aurinkovoiteen pisaraakaan.

Joka kesän alussa kuulemma iho kärtsäsi ja kuoriutui, mutta siitä se sitten lähti tottumaan ja paahtumaan. Ei siihen aikaan kukaan käyttänyt voiteita eikä ollut niistä kuullutkaan. Hölmön hommana olisi pidetty, jos joku olisi ihoonsa levittänyt ainetta, joka hidasti ruskettumista. Päinvastoin tarkoitus oli tulla niin ruskeaksi ja niin nopeasti kuin mahdollista. Anoppini edelleen esittelee minulle auliisti parhaita rusketuksenedistämiskikkojaan, kuten makaamista rantavedessä ja ihon jatkuvasta kastelusta huolen pitämistä. Kaikenlaiset rusketusöljyt, suihkepullot ja pieni liikkeessä pysyminen auttavat myös asiaa. Tärkeintä kuitenkin on pysytellä visusti pois varjosta, ranta kun vielä on paikka, jossa se onnistuu toisin kuin missä tahansa muualla helteisessä ympäristössä.

Anoppini ei tunnu oikein vieläkään ymmärtävän, miksi jatkuvasti kohteliaasti kieltäydyn hänen rusketusneuvoistaan - ja edelleen jatkan aurinkovoiteiden kanssa läträämistä. Ja hän muistaa aina kehua ja iloita puolestani, jos ja kun viimein saan hiukan väriä pintaani. Palaneet olkapääni aiheuttivat hänessä todellisen innostuksen. Katso nyt, siinäs näet että sinäkin viimein onnistut ruskettumaan, kun oikein yrität! Tämänhetkistä selkäni väriä en viitsi hänelle edes näyttää, sillä sitä tekee niin pahaa katsoa. Todennäköisesti hän olisi siitäkin aivan innoissaan.

Myös appeni on samoilla linjoilla - tosin hillitymmin. Molempien mielestä rusketus on kaunista ja tervettä, ja sillä siisti. Olen yrittänyt puhua heille ultraviolettisäteistä, otsonikerroksen ohentumisesta, solumuutoksista ja sen semmoisista, tuloksetta. Sen sijaan he jatkavat ihmettelemistä, kun kuorrutan tyttäreni 50+-suojakertoimilla ja toistan operaation joka uimiskerran jälkeen. Ja vielä lierihattu päässä, niin että kasvoihin ei vahingossakaan jää väriä. Kumma juttu, kun emme anna tyttöparan ruskettua lainkaan, eihän kukaan kotiin saapuessamme edes huomaa, että olemme olleet rantalomalla. (Sehän se vasta kamalaa onkin.)

Tänään aurinko oli niin polttava, että tytölle tuli hennot rusketusraidat ja punottavat posket voiteista huolimatta - isovanhempien tyytyväisyydeksi. Uuden uimarenkaan kanssa tyttöä oli melkein mahdoton pitää pois vedestä ja varjossa paria pikku taukoa enempää, ja nekin hän vietti pääasiassa auringonpaisteessa hiekkalinnaa rakentaen. Hieno siitä tulikin, isän avustuksella:

Äidin uusi rantaharratus osoittautui vielä vaarallisemmaksi ihoterveyden kannalta: hiekassa juoksu paljain jaloin. Koska muualla on aivan liian kuuma juosta, ajattelin kokeilla rannalla, jossa vesi viilentää jalkoja ja tuuli kasvoja. Kaiken lisäksi rantahiekka tuntuu ihanalta jalkapohjien alla, ja koko kroppa saa uudenlaista treeniä epätasaisella alustalla.

Taisin innostua liikaa, sillä vaikka meno olikin sujuvaa ja lenkin jälkeinen olotila meressä uiskennellessa euforisempi kuin useimpien muiden lenkkien jäleen, toi se mukanaan kivuliaan seurauksen: aurinkovoiteen unohtumisen alaselkään. Olin niin innoissani lenkille lähdöstä, että yläselkään muistin kyllä pyytää rasvausapua, mutta loppu jäi paljaaksi.

Taisin olla ainoa keskipäivän helteessä rannalla juoksennellut. Kun pujottelin rantavedessä käveleskelevien ihmisten, hiekassa leikkivien lapsien ja vaikka mitä krääsää kärryissään myyvien tre euro -kauppiaiden välissä eteenpäin, tunsin monet ihmettelevät katseen niskassani. Kommenttejakin kuulin, joista hauskimmat päivittelivät "noita anorektikkoja, joiden täytyy joka hetki harrastaa liikuntaa" tai " herraisä kun uuvuttaa katsoakin tuota menoa".

Kotiin ja koneen ääreen päästyäni söin kokonaisen  verkkomelonin, kuinkas muuten. Sen avulla pieni osa kuumotuksesta rauhoittui heti, ja tietoisuus melonin sisältämästä betakaroteenista, C-vitamiinista ja muista ihoa auringon haittoja vastaan suojelevista aineista rauhoitti myös mieltäni. Ensi rantapäivänä olen jälleen yhtä virhettä viisaampi.

Kommentit

  1. Hih, voi ei sun appivanhempia!! Vai ettà palaminen on se ruskettumisen merkki, voih...Mun appivanhemmat on mua vaaleampia mahasta ja reisistà ja kaikesta mihin tulee vaatteet, mutta kàsivarret, naama ja jonkunverran jalat ruskettuu heillàkin kun ulkona oleskelevat. Eivàt kumpikaan ole rantaihmisià. Toivottavasti ei iho làhtenyt tuosta selàstà ja nyt kipukin on jo (melkein) unohdettu.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tutti jäi mökille - vinkkejä helpompaan tutistaluopumiseen

Yksi ui altaassa vastaan, toinen purjehti taivaalla - näin keksimme lapsillemme nimet

Lapsen sairastuminen sotki suunnitelmat - taas!

Elän mieheni siivellä ja olen onnellinen siitä

Triplaonni joka sai alkunsa Pasilassa