Loputonta pastanjauhantaa

Pennepastaa.
Kun kummityttöni kaksi vuotta sitten lomaili viikon Roomassa, hän totesi lähtiessään, että ei sitten taida ihan vähän aikaan kotona syödä pitsaa tai pastaa. Lausahdus oli osuva. Ainakaan hänelle ei ollut jäänyt epäselväksi, mitä italialaiset tapaavat syödä. Äitinsä mukaan tyttö ei yhä edelleenkään ole erityisemmin pitsan ystävä, joten pitsa-pasta -pakkosyöttö taisi jättää lapsiraukkaan pysyvät jäljet.

Lapsen vanhemmat eli veljeni ja kälyni kokivat saman kohtalon täällä vieraillessaan. Tällä hetkellä he istuvat lentokoneessa matkalla kotia kohti ja sulattelevat lähtölounaalla syömäänsä tagliatelle-tomaattipasta-annosta - sekä tietysti palanpainikkeeksi nautittua naudanlihapihviä. Taisi maratoonari-veljellenikin tehdä tiukkaa loman viimeisen pastalautasen tyhjentäminen. 

Ymmärtäähän sen. Aamupalaksi pizza biancaa, lounaaksi pastaa ja illalliseksi pitsaa. Tai lounaalla pizza al taglio eli italialainen pikaruokaversio palapitsa (tiskiltä valitaan eritäytteisistä pitsoista haluamansa kokoinen pala ja hinta määräytyy painon mukaan. Nerokas bisnes, joka valitettavasti ei vielä ole rantautunut Suomeen.) ja illalliseksi pastaa. Päivääkään ei kulu, etteikö niitä lautaseltaan löytäisi. Miten kummassa italialaiset kyllästymättä jaksavat ainaista pastanjauhantaa?

Ehkäpä siksi, että heille käsite pasta tarkoittaa muutakin kuin spaghettia tai makaronia. Pastalaatuja on loputtomasti: penne, bucatini, mezze maniche rigate, stelline, farfalle, capellini, fusilli, vermicelli, linguine, tonnarelli, fettucine, pappardelle, tagliatelle, canneloni, ditalini, rigatoni, conchiglie, fiori, farfalline, orecchiette, rotelle, lasagne, tortellini, treccine, tortelloni, ravioli, mezze penne rigate... Ja tässä vain ne, jotka minulle ovat tuttuja. On pitkää pastaa, lyhyttä pastaa, litteää pastaa ja pyöreää pastaa. On nelikulmaista, täytettyä, linnunpesän muotoon pyöritettyä ja putkimaista pastaa. On tuorepastaa, munapastaa ja kuivapastaa. On sienillä, pinaatilla tai aurinkokuivateilla tomaateilla värjättyä pastaa.  Joka alueella, maakunnalla ja kaupungilla on omat perinteiset pastalaatunsa, ja sanotaan, että maaseudulla myös joka emännällä. Ei ole mikään ihme, että jokainen italialainen syö vuodessa keskimäärin 27 kiloa pastaa.


Sitten ovat tietenkin pastakastikkeet. Niissä variaatio on yhtä suurta, vaikkakin tomaattikastikkeen johtava asema on vankka. Itsekin on myönnettävä, että 90-prosenttisesti kokkailen ja syön pastani tomaattipohjaisella kastikkeella. Loput nautin joko pestolla, kermakastikkeilla tai sienikastikkeella. Välimeren ruokavalion terveellisyyttä kehutaan paljon, ja joidenkin näkökantojen mukaan suurimpana yksittäisenä syynä siihen on runsas tomaattikastikkeen syöminen. Sen sisältämä lykopeeni antaa suojaa muun muuassa erilaisia syöpiä (mm. eturauhassyöpä), sydän- ja verisuonitauteja ja auringon UV-säteitä vastaan. Usein sanotaan, että suomalaiset saavat lykopeenia ruokavaliostaan liian vähän, mutta italialaisten kohdalla tätä pelkoa ei totisesti ole.

Myös pastan syöminen on oma taiteenlajinsa. Kaikki turistit tietävät, kuinka vaikeaa on syödä spaghettia tai bucatinia ilman, että kastiketta roiskuu paidalle ja nenänpäähän. Miten kummassa pitkä liukas naru edes saadaan siististi haarukkaan, saati suuhun asti? Vilkuillaan ympärille, ja kun luullaan ettei kukaan huomaa, tungetaan spaghetit suuhun miten kuten ja puraistaan ylimääräiset takaisin lautaselle. Ja italialaisilla on hauskaa.

Pastan syömisen saloihin kuuluu sekin, että pastalajien runsaudesta valitaan sopiva juuri tietynlaiselle kastikkeelle. Kaikki pastat eivät kuulemma maistu samoilta (vaikka raaka-aineet ovat täsmälleen samat!). En voi ymmärtää miestäni joka sanoo pitävänsä penne-pastasta, mutta ei mezze maniche rigateista. Ne näyttävät melkein samalta, niissä on reikä keskellä ja sahalaitareuna, mutta maku kuulemma on eri. Samoin farfallet käyvät, mutta farfallinet eivät. Niiden ainoa ero on, että jälkimmäiset ovat hieman edellistä pienempiä.

Tämä taitaa olla niitä sisäsyntyisiä ominaisuuksia, joita on vain ja ainoastaan italialaisilla, ja joita ulkomaalaisten ei ole mahdollista sisäistää. Onneksi. Paljon mieluummin sisäistän herkulliset pastakastikereseptit ja nautin niitä vapaasti minkä tahansa pastalajin kanssa. Olkoonkin, että ne eivät siihen italialaisen käsityksen mukaan sopisi.

PERUSPASTAKASTIKE

400 g paseerattua tomaattia
n. 1/2 tl suolaa
2 valkosipulinkynttä
1 raastettu porkkana
oliiviöljyä
basilikaa

Kuullota silputut valkosipulit reilussa määrässä oliiviöljyä, lisää tomaattisose ja porkkanaraaste sekä suola. Lisää myös tilkka vettä (vajaa 1 dl).Hauduta miedolla lämmöllä ainakin varttitunti. Mitä kauemmin hautuu, sen parempi. Jos haluaa oikein hyvää, hauduta tunti tai kaksi. Tärkeää on, että kastike keittyy kokoon eli ei ole liian vetinen. Lisää lopuksi tuore basilika, jos käytät kuivattua laita jo alussa.
Tomaattikastikepastan päälle sopii hyvin parmesanjuustoraaste tai mozzarellapalat.
Peruskastikkeeseen saa vaihtelua lisäämällä siihen lopuksi tonnikalaa, pari ruokalusikkaa ricotta-juustoa ja persiljaa tai hieman pestokastiketta. Jos lisäät keittämisen aikana mukaan jauhelihaa tuloksena on tietysti ragù eli jauhelihakastike.

On sanottava, että omakin pastakiintiö tulee vähäksi aikaa täyteen jokaisella Italian-reissulla. Vaikka muoto ja kastike vaihtuvat, jossain vaiheessa tulee silti olo, että spaghetit kiemurtelevat ulos jo korvistakin. Kotona pastaa ei vähään aikaan tule tehtyä, ja peruna maistuu yhtäkkiä ihan taivaalliselta.

Toivotaan, että veljeni saa viikon kestäneestä pastanylensyönnistä huolimatta hiilihydraattitankkauksen tehtyä viikon päästä juostavaa maratoonia varten. Toivotaan myös, että kälylleni ei jää pysyvää Italia-ähkyä, vaikka omien sanojensa mukaan olo oli  kotiinlähdön hetkellä kuin syöttöporsaalla. Ymmärrän häntä niin hyvin.

Tältä näytti, kun Ryanairin kone nousi kello 15.40 Ciampinon lentokentältä kohti Tamperetta. Lähikuva jäi saamatta, kun hieman myöhästyin kameroineni tilanteesta: 

Hyvää matkaa, terveisiä Suomeen!



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yksi ui altaassa vastaan, toinen purjehti taivaalla - näin keksimme lapsillemme nimet

Tutti jäi mökille - vinkkejä helpompaan tutistaluopumiseen

Vastasyntyneestä kiukuttelijaksi - "kiukuttelu" on tärkeä etappi lapsen kehityksessä

Miksi kaksi on ideaali lapsiluku ja pyykkikone ei ole tehnyt meistä onnellisempia

Häviäjät nukkuvat, menestyjät heräävät kello 4.30?