Keväthumaus, tuo roomalaisilta parvekkeilta puuttuva ylellisyys

Anoppilan ikivihreät parvekekukat.
Roomassa mitä parhainta huvia liikenneruhkan aikaan - ja miksei muulloinkin, ellei satu istumaan ratissa - on parvekkeiden kasviloiston ihailu. Minusta on aina ollut tavattoman mielenkiintoista tiirailla ihmisten parvekkeille ja nähdä, kuinka niistä on rakennettu minipuutarhoja, viherhuoneita tai muuten vain viherkasveja pursuilevia keitaita harmaan kivikaupungin keskelle.

Täyttäisin taatusti omankin parvekkeeni kasveilla niin täyteen kuin voi, jos asuisin Roomassa tai missä tahansa suurkaupungissa ja kerrostalossa. Roomalaisissa parveikkeissa on vielä se hyvä puoli, että ne ovat usein todella suuria ja pitkiä, jopa puoli kerrostaloa kiertäviä jättiparvekkeita, kuten anoppilassani. Sellaiseen mahtuu kasvia jos minkälaista, melkein kuin pienelle pihalle.

Kaikkein söpöimpiä taitavat kuitenkin olla ne miniparvekkeet, joista suorastaan tursuilee ulos köynnöstä, palmunoksaa ja lehtipuuta. Niitä näkee etenkin tiheämmin asutuilla Rooman alueilla kuten Via Appia Nuovan ja Via Tuscolanan liepeillä.

Roomalaisessa ilmastossa ei tarvitse edes miettiä, kasvavatko kasvit ja kuolevatko ne talvella. Kyllä ne kasvavat, ja ankarimmistakin talvista eli jopa lumisateesta ovat selvinneet jopa anoppini parvekkeen palmut, mikä on saavutus jos mikä se.

Vaikka kadehdinkin usein italialaisia kasvienkasvatusolosuhteita, niin viime päivinä en ole kadehtinut. Täällä Suomessa on nimittäin koettu se jokavuotinen ilmiö, jonka takia muistan aina uudelleen, miksi Suomi on niin kiva maa:

Kevään kohiseva saapuminen, suuri humaus. Tänä vuonna se todella tuntui lähes kohisevan tullessaan, sillä kaikki tapahtui niin vauhdilla ja yhtäkkiä. Pitkälle huhtikuun loppuun olemme kärvistelleet loputtomassa talvessa ja koleudessa, mutta viikonloppuna kaikki oli yhtäkkiä toisin. Aurinko paistoi ja ennen kaikkea lämmitti, sitkeästi pitkin pihaa lätköttävät lumet sulivat saman tien pois ja tilalle puskivat narsissit, rikkaruohonalut ja krookukset, joista jälkimmäiset puhkesivat päivässä ja parissa kukkaan asti.

 Ei tällaista häikäisevää ja lähes pyörryttävää kevään tuloa koeta Italiassa - siellä lämpöaaltoja saapuu pitkin talvea, parvekekukat kukkivat ja ruoho säilyy vihreänä vuoden läpeensä (paitsi kesähelteillä kuivuu ruskeaksi). Kaikki kasvu ei ala yhtä aikaa ja valtavalla voimalla, kuten meillä, eli puuttuu mielestäni vuoden ylivoimaisesti paras hetki: kevään saapuminen, ruskean ja ruman maan muuttuminen taimitarhaksi ja pikku hiljaa koko ajan vihreämmäksi.

Harvoin se Suomessakaan näin myöhään ja niin äkillisesti on saapunut, mutta sitäkin makeammalta on viikonlopun aurinkoinen lämpö tuntunut.Vielä viime viikolla manailin takapihan lumia ja jäistä polkua ja mietin kasvimaani tilannetta lumikasan alla. Lauantaina jo pääsin haravoimaan kasvimaan lehdistä - ja ällistymään lumen alta paljastuneista löydöistä. Oregano ja tinjami ne siellä törröttivät pontevan ja vihreän näköisinä pystyssä, ikään kuin mitään talvea ei olisi koskaan ollutkaan (tai no, vähän ne nuutuneilta näyttivät mutta eivät paljon pahemmalta kuin kuivan kauden aikana). Tuoksukin oli huumaava, mutta maistaa en sentään tohtinut. Kokemattomana kasvimaanlaittajana kiinnostaisi tietää, talvehtivatko nämä kasvit todellakin lumen alla rupsahtamatta ja kuihtumatta, vai omistanko ihmeyrttejä.


 Persilja sentään oli asianmukaisesti (lähes) kuihtunut, mutta ilmeisesti lähes vielä lumen alla se oli alkanut kasvattaa uutta vartta. Jos tätä menoa jatkuu, jo ensi viikolla saan maustaa keittoni taas oman maan persiljalla. Myyjä todella oli oikeassa, kun lupaili persiljan, oreganon ja tinjamin olevan helppoja kasvatettavia. Enhän ehdi edes kasvimaata talven jäljiltä putsata ja kääntää, kun ne jo kasvavat täyttä häkää.

En ehkä pääse kasvattamaan rosmariinia, basilikaa, minttua ja muita ihastuttavia yrttikasveja parvekkeellani ympäri vuoden kuten roomalaiset, mutta menettelee tämä oman pihan kasvimaakin. Ainakin jos kasvu tätä vauhtia jatkuu, ei vuodessa ole kuin noin viisi kuukautta aikaa, jolloin yrttien keruu ei onnistu. Loput on sitten taukoamatonta kasvun aikaa ja toivomista, että kesästä ei tule liian kylmää, kuivaa, kosteaa tai lyhyttä, ja että naapurin kissat, etanat tai muut ötökät eivät pissi, pureskele tai muulla tavoin pilaa satoa.

Eläköön kasvun ihme!


Kommentit

  1. Ehkäpä kevään tulo näkyisi hyvin myös Pohjois-Italiassa? siellä kun on myös lunta paikasta riippuen. Rooma näyttää talvisin ainakin hitusen harmaalta myös kun useista puista puuttuu lehdet mutta kun vihreät lehdet tulee puihin katumaisemat näyttää hienommilta.

    VastaaPoista
  2. Totta, pohjoisessa ehkä voisi olla samanlaista nopeaa kasvua ja maiseman muuttumista. Roomassakin toki on talvella harmaampaa kuin kesällä, se on totta. Mutta siellä sentään on se ainavihreä ruoho ja nahkealehtisiä puita, ja jopa appelsiineja kasvaa pihoilla. Suomessa lumen sulamisen jälkeen maisema taas on ihan lohduttoman harmaa...Kuten siis juuri nyt, mutta onneksi krooukset värittää ja vihertäminen alkaa. Mutta ah, sitä Rooman touko/kesäkuuta, jolloin kaikki puut on lehdessä, kukat kukkii ja kaikki on vielä vihreää, ennen kuin helteet kuivattaa! Ja milloin ne Espanjalaiset portaat olikaan kukitettuina, oliko peräti juuri parhaillaan? Se on hieno näky myös!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Leivinuunin lämmitys - miksi se on niin vaikeaa eikä tuli syty?

Hammassärkyni todennäköinen syy on niin naurettava etten ole uskoa sitä todeksi

Hiiriperhe vintillä ja rotanruumis seinässä - elämämme luontokappaleiden kanssa

Savusauna, raskaus ja häkämyrkytys: ainekset pahimpaan painajaiseeni

Hetkiä jolloin kaikki pysähtyy