Olenko uuden puhelimen tarpeessa? Onko pakko ostaa aina uutta?

Toivottavasti jääkaappimme kahva kestää. Varaosia ei välttämättä löydy.
Olen viime viikkoina tuskaillut puhelimeni kanssa. Se on ostettu viime syksynä eli minun näkökulmastani katsottuna juuri äsken. Ostin uuden puhelimen, koska entisen akku alkoi sammuilla kolmen käyttövuoden jälkeen vähän väliä. Lisäksi olin tyytymätön kameran kuvien laatuun. Siispä hankin Huawein P20 Pron (minun oli katsottava malli puhelimestani, en nimittäin muista sitä enää) hienolla Leica-linssin puhelimella. Kamera on osoittautunut juuri niin hyväksi kuin toivoinkin, ja puhelin muutenkin toimii juuri niin kuin pitää: sillä voi soittaa, lähettää viestejä ja käyttää internetiä, tässä tärkeysjärjestyksessä. 

Mikä sitten mättää? Se että puhelimeni akun kesto on ruvennut lyhenemään. Siinä missä se ennen kesti kovallakin käytöllä kolme päivää, joudun nyt latailemaan sitä jopa päivittäin. Olen yrittänyt ladata akkua juuri niin kuin nykypuhelimien akkuja neuvotaan lataamaan: pitämään sen varauksen 20 - 95 %:ssa, eli päästämättä akkua koskaan täysin tyhjäksi ja välttämällä puhelimen pitämistä laturissa enää silloin, kun se on (lähes) täynnä.

Kuitenkin pari onnetonta kertaa on päässyt käymään, että akku on tyhjentynyt lähelle nollaa. Olen unohtanut ladata akun ennen jonnekin lähtöä, ja sitten olen huomannut sen olevan punaisella eikä mahdollisuutta lataukseen ole tuntikausiin näköpiirissä,  esimerkiksi keskellä metsää. Kerran puhelin on jopa sammunut. Voi olla, että nämä laiminlyönnit oikeaoppisessa latauksessa ovat aiheuttaneet peruuttamatonta tuhoa akkuun, ja tätä tämä nyt sitten tulee olemaan: laatamista yhä kiihtyvämpään tahtiin.

Pian kai alan olla siinä tilanteessa, joka on jokaisen puhelimenmyyjän ja koko nykyisen talousjärjestelmän unelma: alan tarvita uutta puhelinta. Mutta juurihan minä ostin edellisen! Ei voi olla mahdollista, että jo vuoden, kahden tai kolmenkaan jälkeen tulee ajankohtaiseksi uuden hankkiminen. Miksi puhelimet on tehty sellaisiksi, että niiden akut vioittuvat "vääränlaisesta" lataamisesta tai ne muuten vain alkavat näyttää nuhjuisilta, kun uutuusmalleja pukkaa markkinoille? Samaan hengenvetoon voisi kysyä, miksi pesukoneet eivät enää kestä niin kuin ennen vanhaan, jolloin pyykinpesukoneen saattoi melkein jättää perinnöksi jälkipolville?

Miksi on aina pakko ostaa uutta? Tätä kysymystä olen tänä keväänä pyöritellyt enemmän kuin koskaan. Mikä on tämä vimmaisen kuluttamisen maailmamme, jossa elämme? Nyt kun se on monilta osin "törmännyt seinään" koronapandemian takia ja tällä hetkellä oikoo hauraita jalkojaan törmäyksen ensi-iskusta yhä pökertyneenä, on sen mielettömyys paljastunut selkeämmin kuin vielä koskaan. Mitä me olemme siellä kaupoissa oikein juosseet, mitä etsineet, mitä elämyksenkaipuutamme ostoskeskuksissa (turhaan) yrittäneet tyydyttää?

Astianpesukoneemme on jo yli 10 vuotta vanha.
Pelottavan vanha nykyajan elektroniikaksi. 
Maailma on nyt laman kynnyksellä, jolle haetaan vertailukohtaa vuoden 2008 talouskriisistä, 1990-luvun ja 1930-luvun lamasta, eikä siltikään vertaista löydy. Kestämättömän kulutuksen ja rajattoman kasvun ihanteen maailman romahtaminen kirpaisee monia ja kovaa, myös ja ennen kaikkea heitä, jotka eivät ole tähän rajattoman kasvun ja ylikuluttamisen ihanteeseen varsinaisesti mukaan lähteneetkään: pienen liikevaihdon yksityisyrittäjiä, matalapalkkaisilla aloilla toimivia, työttömiä, eläkeläisiä, lomautettuja ja työnsä kriisin takia menettäviä.

Moni sellainen, joka alun alkaenkin olisi tyytynyt vähempään, joutuu nyt kärsimään siksi, että niin moni muu ei ole tyytynyt ja on syntynyt kulutusyhteiskunta, jonka rakenteiden hajoaminen nyt syöksee talouden kriisiin. Tämä kulutusyhteiskunta on ihannoinut jatkuvaa varallisuuden kasvattamista, sijoitusvoittoja, ylellisyyttä sisustuksessa ja vaatetuksessa, matkustelua, kaikenlaisen elektroniikan ja muiden "elämänlaatua parantavien" vimpaimien ostamista.

Kaikkea sitä, minkä hinta on ympäristön jatkuvasti paheneva tila. Elektroniikkaan kuten älypuhelimiin tarvittavien komponenttien ja muun muuassa sähköautojen litiumakkujen valmistuksessa syntyy runsaasti hiilidioksidipäästöjä ja ympäristötuhoja. Komponentteihin tarvittavia harvinaisia metalleja louhitaan jättimäisissä louhoksissa ympäri maailmaa.

Ja koska kuten kaikessa muussakin, niin myös älypuhelimissa ja muussa elektroniikassa, meidät on opetettu haluamaan ain vaan uutta mallia, kaikki tämä vaiva nähdään käytännössä kertakäyttökulttuurin tyyppistä kulutusta varten. Elektroniikasta ei edes haluta nykyään tehdä kestävää, vaan bisnes pohjautuu nimenomaan siihen, että ihmisten on jatkuvasti ostettava uutta. Kodinkonehuoltajat nimittävät nykyisiä kodinkoneita "kertakäyttöisiksi". On tapauksia, joissa esimerkiksi jääkaapin kahva on hajonnut käytössä alle vuodessa, eikä varaosaa ole ollut saatavilla. Uudenkarhea jääkaappi meni siis kierrätykseen.

Miksi tällaista älyttömyyttä on? Tämän takia: miten paljon rahaa valmistajat menettäisivätkään, jos pesukoneet yhä olisivat yhtä kestäviä kuin ne olivat vielä joitakin vuosikymmeniä sitten! Silloinhan yksi ihminen ei elämänsä aikana ostaisi kuin yhden jääkaapin tai pyykinpesukoneen, hyvällä tuurilla ehkä kaksi. Ja liian kestäviä kodinkoneita saatettaisiin jopa alkaa kierrättää perheeltä toiselle, sukupolvelta toiselle.

Puhumattakaan siitä, jos markkinoilla olisi puhelimia, jotka kestäisivät käyttöä kymmenen tai kaksikymmentä vuotta, ja käyttäjä olisi kaiken lisäksi ihan tyytyväinen omaan kymmenen vuotta vanhaan puhelimeensa. Häntä ei olisi aivopesty ajattelemaan, että uusi malli pitää aina saada. Silloinhan yhden ihmiselämän aikana tarvitsisi kahta tai kolmea puhelinta nykyisen kahden- tai kolmenkymmenen sijaan.

Puhelimeni kameran Leica-linssillä saa upeita kuvia.
Siksi toivon, että saan pitää puhelimeni vielä kauan toimivana!
Minunkaltaiselleni puhelimenkäyttäjälle tämä olisi unelma. Olen sitä tyyppiä, joka ei juokse uutuusmallien perässä (kaikkea muuta). Minulle tärkeintä on että puhelimella voi soittaa ja viesteillä, ja sitten kun puhelimiin sellainen ominaisuus tuli, myös käyttää kohtuullisen nopeaa nettiyhteyttä. Olen aina käyttänyt puhelimeni ns. loppuun, eli ostanut uuden vasta kun entinen ei käytännössä enää pysy päällä.

Ja silti minullakin on ollut jo neljä puhelinta 22 vuodessa eli sen jälkeen, kun 17-vuotiaana sain ensimmäisen kännykkäni. Ja jos nykymeno jatkuu nykyisen puhelimeni kanssa, viimeistään kahden, kolmen vuoden päästä on taas pakko hankkia uusi. Eli jos elän keskivertoelinajanodotteen verran, minulla tulee olemaan ainakin 12 puhelinta elämäni aikana!

Kahdentoista puhelimen komponentit ja niihin tarvitut mineraalit louhoksista, kahdentoista puhelimen kokoaminen halpatyövoimamaiden tehtaissa, kaksitoista ongelmajäteakkua ja muuta ongelmajätettä, mitä nyt puhelimessa onkaan...

Kaksitoista kertaa noin 70-80 kg hiilidioksidipäästöjä (79 kg on yhden Applen iPhonen X-puhelimen päästölukema, sisältää valmistuksen, logistiikan, käytön ja kierrätyksen). Yksi uudehko henkilöauto saastuttaa saman verran eli 79 kg hiilidioksidipäästöjä 800 kilometrin matkalla.

Valtaosa puhelimen päästöistä eli noin 80% syntyy tuotannossa. Noin 15 % aiheutuu puhelimen arkipäiväisestä käytöstä. Ympäristövastaisinta mitä ihminen voi puhelimen käyttöön liittyen siis tehdä, on ostaa usein uusia malleja. Ympäristön kannalta paras vaihtoehto on siis yrittää viimeiseen asti korjata vanhaa puhelinta, vaihtaa sen akkua tai rikkoutunutta osaa. Jos varaosia siis ylipäätään saa.

Kuin parahiksi tätä kirjoittaessani sain tekstiviestin. Mainosviesti teleoperaattorilta, yksi niistä lukuisista puhelimen kautta jotakin ostamaan yllyttävistä, viemäriremontista vitamiinikuureihin. Tällä kertaa kaupattiin - mitäpä muutakaan kuin puhelimen uutuusmallia! Oletko uuden puhelimen tarpeessa, viestissä kysyttiin. En todellakaan ole! Olen vasta ostanut uuden ja toivoisin kovasti, että se toimisi vielä vuosikaudet. Puhelimen osto on minulle ikävä velvollisuus, vaivalloinen projekti jota en toivoisi joutuvani tekemään enää kovin monta kertaa elämässäni.

Varsinkin kun jokainen puhelin tarkoittaa yhtä ympäristöä tuhoavaa akkua ja puhelimen muita osia lisää, jotka on jonnekin tässä maailmassa tungettava käyttökaarensa päätteeksi. Ei, en halua ostaa aina uutta.

Kommentit

  1. Kannattaisi ehkä vaihtaa merkkiä? minulla on ollut Samsung jonka ostin joskus 2010 tai 2012 ja se on kestänyt, siinä on kyllä yksi vika google apps ei toimi. Taidan pitää sen varapuhelimena kuitenkin. Ostin tarjouksesta Huawein y5 koska se oli edullinen ja siinä on noita lisäominaisuuksia joita ei vanhassa ole ollenkaan. Mutta nyt jo pelottaa mitenhän kauan se akku kestää? tykkäsin enemmän irroitettavista akuista, sehän oli parempi systeemi kun se että joutuu ostamaan uuden/korjauttamaan puhelimen. Ostin myös suojakuoren tuohon uuteen ettei tippuessa heti hajoaisi. Kertakäyttökamaa näistä uusista on kyllä tehty se on huomattu, vaikka niin ei saisi olla. Yritin etsiä puhelinta jossa olis irroitettava akku ei taida enää olla myynnissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Metsästän parhaillaan uutta puhelinta ja sattumalta törmäsin yhteen malliin, jossa irroitettava akku: Motorola E6 plus. Sitä en sitten tiedä, onko niitä vaihtoakkuja noin vaan saatavilla :D Katselen vielä muita malleja.

      Uuden puhelimen tarvitsisin, koska nykyisessä alkaa tila loppumaan (ja muistikorttikin täyttymään). Mikrofoni myös rikki, mutta se ehkä korjaantuisi takuun piikkiin vielä. Ottaa myös päähän, ettei yksikään älyluuri ole ollut mulla 2,5 vuotta pitempään. Nyt kolmas tulossa tiensä päähän...

      Poista
    2. Irrotettava akku olisi kyllä parempi, en ymmärrä minäkään miksi niitä enää ei saa useimmissa malleissa irrotettua. Ja jos saakin, niin onko niitä vaihtoakkuja sitten markkinoilla, kuten Nimetön huomautti =) Mulla myös ensimmäinen lisävaruste jonka uuteen puhelimeen ostin oli näyttösuoja. Edellinen puhelin nimittäin uutena heti putosi asfaltille ja lasi meni rikki...Harmittaa tosiaan tämä nykypuhelimien lyhytikäisyys, sillä kyse ei ole mistään halvoista tavaroista vaan minitietokoneista, joista joutuu maksamaan satoja euroja ja jopa yli tuhat.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Flunssassa korona-aikaan: mistä tunnistan, ettei tauti ole koronaa?

Hiiriperhe vintillä ja rotanruumis seinässä - elämämme luontokappaleiden kanssa

Minun valintani: Kuopus täytti kolme vuotta ja jatkan yhä kotiäitinä