Tarvitsenko muovipussia? Näkökulmia ympäristöherätykseen

Konsumerismin outo opinkappale: "Mitä enemmän kulutan, sitä enemmän säästän."
Haluatko ostaa muovikassin? Tämän kysymyksen kuulee nykyään usein kauppojen kassoilla. Siihen kesti aikansa tottua, nyt siihen on jo tottunut mutta joka kerta hetkeksi pysähtyy miettimään, mitä vastaisi. Tarvitsenko muovikassia, mihin ostokseni laitan, onko minulla rattaat mukana vai ei, jos ei, niin apua, ihan totta, mihin ostokseni tungen.

Varsinkin jos on kirjakaupassa ja ostoskoriin on tullut laitettua pari painavaa ja isoa kirjaa, leopardipehmolelu, tusina kyniä ja kumeja, lahjanarua, kortteja ja jokunen teroitin ja vihko.

Kuten viime viikolla, kun kävimme Suomalaisessa Kirjakaupassa valmistautumassa esikoisen kolmannen luokan alkuun ja lahjaostoksilla. Onneksi sillä kerralla oli rattaat mukana, sillä olisi ollut mahdotonta mahduttaa kaikki ostokset olkalaukkuuni - kun eihän sitä aikoinani Suomalaisesta Kirjakaupasta ostamaani kirjakangaskassia tietenkään ollut mukana, eikä mitään muutakaan niistä noin 15 kangaskassista, joita omistan.

Nämä asiat eivät vielä mene rutiinilla, mutta ehkä jo 5 tai 10 vuoden päästä on ihan toisin:




Kannamme ostoksien varalta kangaskassia kaikkialle samaan tapaan kuin lompakkoa ja kännykkää. Ei ole mahdollista, että sen unohdamme, tai jos niin teemme, on se yhtä harvinaista kuin kännykän tai lompakon unohtaminen matkasta.

Tai ehkä ei tarvitse enää muistaa lompakkoa, sillä kaikki maksamiseen liittyvä on kännykässä tai sen suojakuorissa, kuten jo nykyään usein alkaa olla. Riittää kun muistaa kännykän ja kangaskassin.

Ehkä 10 tai 20 vuoden kuluttua ne ajat jolloin kassalla kysyttiin haluatko muovikassin, tuntuvat yhtä kaukaisilta ja hölmöiltä kuin nyt ne ajat, jolloin laskuja piti mennä maksamaan pankkiin tai maksuautomaatille, puhelut piti puhua langanmitan päässä puhelinpöydästä, maailmanympärimatkat lentokoneella olivat muotia (vai ovatko ne edelleen...) tai kun hyönteisiä torjuttiin DDT:llä.

Toisin sanoen kaikki muovikasseihin liittyvä kuuluu kaukaiseen hämärään menneisyyteen, jolloin asiat tehtiin enimmäkseen väärin ympäristön kannalta.

Ihminen uhkaa toimillaan viedä luonnosta värit eli saastuttaa ja köyhdyttää sen kuoliaaksi.
Nykyään puhutaan, että ihmiskunta (ainakin länsimaissa) elää heräämisen aikakautta. Herätään ympäristöasioihin, etsitään luontoyhteyttä ja muodostetaan luontosuhdetta (kahdesta viimeksi mainitusta kirjoitan lähiaikoina lisää, luennassa on sen verran mielenkiintoinen kirja aiheeseen liittyen) saadaan metsäherätyksiä, herätään todellisuuteen ja siihen, että nykymeno ei voi jatkua. Konsumerismi on tulossa tiensä päähän tai ainakin elää lopun alun aikojaan.

Rahat laitetaan mielummin elämyksiin kuin tavaraan, sillä on vihdoin ymmärretty, että se meneenkin täsmälleen päinvastoin kun on aiemmin ajateltu: elämykset, eivät tavarat, jäävät loppuelämäksi omistukseemme (eli muistoihimme) mutta tavara hajoaa, häviää tai ainakin menettää merkityksensä hyvin nopeasti. Kiva vaate tai kaunis tyynynpäällinen ilahduttaa viikon tai vuoden, ja lopulta siitä tulee maapalloa kuormittava jäte.

Kulttuurielämys, ravintolaillallinen tai matka ilahduttaa sen ajan kuin se kestää, mutta yleensä siitä saa mielenravintoa hyvin pitkäksi aikaa, ehkä koko loppuelämäksi, eikä baletti-ilta takuulla päädy meriin mikromuoviksi. No, saivartelija sanoisi nyt että kyllä ravintolaillallisen tai balettiesityksen aikaansaaminenkin tuottaa päästöjä, varsinkin jos syöt pihviä tai balettitanssijat tai katsojat ovat matkustaneet Kansallisbalettiin lentokoneella, mutta se ei nyt tässä yhteydessä ole relevanttia. Pointtini varmaan tulee selväksi.

Muutos asenteissa on myönteinen ja kiinnostava. Olen itsekin mukana muutoksessa, tiedostan sen selvästi, ja se tekee ilmiöstä vielä kiinnostavamman, onhan se ajankohtaisuuden lisäksi myös omakohtainen. Tällaisessa asiassa olen mielelläni ryhmäajattelun ja ulkoapäin syötetyn ajattelumuutoksen "uhri".

Nyt kun vielä saisin lapsiin istutettua tämän muutoksen. Että ei olekaan järkevää ostaa Roomassa edicolasta pikku muovieläimiä, olkoonkin että ne maksavat euron tai pari. Tai että uusia leluja ei ole pakko saada, vaan jo olemassaolevilla voi keksiä aina uusia leikkejä. Tai että ilmapallot ja muovipillit, joista viimeksimainittujen käytön Iso-Britannia on jo kieltänyt, ovat pian ehkä jo menneisyyteen kuuluvaa luksusta, joiden olemassaoloa tulevaisuudessa kauhistelemme: kuinka olimmekaan piittaamattomia!

"Joen vesi on kuin nykyhetki: kosketat yhtä aikaa jo
ohi virrannutta vettä ja tulevaa."
- Leonardo da Vinci

Kaikki on vielä tapahtunut niin nopeasti, muutamassa hassussa vuodessa. Tämäkö se on se aikoinaan paljonpuhuttu Mayojen ennustus, jonka mukaan vuoden 2012 joulukuussa tuli maailmanloppu ja uuden maailman alku? Kun konkreettista maailmanloppua ei tullutkaan, sitä lietsoneet henkilöt alkoivat puhua, ettei missään vaiheessa ollutkaan kyse siitä että meteori syöksyisi Maahan tai kaikki elämä täällä muulla tavalla loppuisi.

Vaan siitä, että joulukuussa 2012 vanha maailma siirtyi uuteen vaiheeseen ihmiskunnan tietoisuuden historiassa, ja sen merkki on juuri ihmisten herääminen ruususenunestaan: tietoisuuden, myötätunnon ja kärsimyksen tuntemisen kasvu.

Olkoon sitten kyse Mayojen ennustuksesta, henkisestä heräämisestä tai yksinkertaisesti nykytiedonvälityksen aikaansaamasta silmien avautumisesta ympäristöasioille, niin tietoisuus ympäristö- ja ilmastoasioista on rajussa nousussa - ja silti olemme vasta pitkän polun alussa. Kuten Yval Noah Harari kirjoittaa fantastisessa teoksessaan 21 oppituntia maailman tilasta, emme ole nykyään enää edes tietoisia siitä, milla kaikilla tavoilla horjutamme miljoonien vuosien kuluessa muotoutunutta herkkää ekologista tasapainoa.

Kukaan ei tiedä aiheuttamiemme haittojen laajuutta ja hävitys yhä vain jatkuu, mutta se että asiaan ollaan nyt edes havahtumassa, tuo tilanteeseen valonpilkahduksen. "Homo Sapiens on käyttäytynyt tuhansien vuosien ajan ekologisen sarjamurhaajan tavoin, ja nyt se on muuttumassa ekologiseksi massamurhaajaksi", Harari kirjoittaa viitaten tilanteeseen, jossa yli miljoonaa eläinlajia uhkaa sukupuutto ihmisen toiminnan seurauksena ja biodiversiteetti pienenee mahdollisesti jopa satoja kertoja nopeammin kuin keskimäärin viimeisen 10 miljoonan vuoden aikana.

Herääminen näihin asioihin on hyvä, mutta surullista kyllä, iso osa maailman väestöstä ei vieläkään ole herännyt tai keskittyy kiistelemään siitä, onko ilmastonmuutos totta vai ei.

Ikään kuin ilmastonmuutos olisi ainut ongelmamme. Nykyään tuntuu ettei muusta puhutakaan kuin ilmaston lämpenemisestä, mutta ihminen saa toimillaan lukemattomia muitakin ongelmia parhaillaan aikaan. Biodiversiteetin pieneneminen jo sinänsä uhkaa myös meitä, siitä on esimerkkinä pölyttäjien joukkotuho viime vuosikymmeninä.

Puhumattakaan kaikenlaisesta saastumisesta ja saastuttamisesta, muovin ja kemikaalien syytämisestä luontoon, luonnonvarojen ylikulutuksesta, riistosta ja tehotuotannosta kaikissa muodoissaan liitännäisvaikutuksineen (esimerkiksi tuotantoeläinten antibioottilääkintä osana antibioottiresistenttiongelmaa ja eläintautien muuntuminen ja leviäminen ihmiseen).

Nämä jo pelkästään riittäisivät aiheuttamaan luonnon tuhoutumista ja vakavia haittoja ihmisille, ilmastonmuutos on "vain" kaupan päälle tuleva seuraus. Ilmastonmuutos on toki uhkista ehkä välittömin ja konkreettisin, sillä tulee olemaan seurauksia lähes joka ikiselle elämänmuodolle maapallolla. Ja teille jotka luulitte, että Suomen ja monien muiden maiden laadittua päästötavoitteita tilanne olisi jo parempaan päin, tiedoksi että globaalisti kasvihuonepäästöjen määrä kasvaa yhä.


Ongelma on, että ilmastonmuutoksen torjumisessa ja ympäristöasioissa ylipäätään ainoat käyttökelpoiset ratkaisut liittyvät tavalla tai toisella siihen, että nykyihmisen pitäisi luopua jostakin mukavuudesta, johon hän on tottunut, toisin sanoen laskea elintasoaan. Ja se jos mikä on vaikeaa, meille kaikille, etenkin rikkaiden länsimaiden asukeille! Eihän kukaan haluaisi luopua saavutetuista etuoikeuksista. Päin vastoin, maailmassa on satoja miljoonia ellei jokunen miljardikin ihmistä, jotka haaveilevat nykyisestä länsimaisesta elintasosta ja tekevät kaikkensa, jotta yltäisivät samaan.

Lukemattomien afrikkalaisten suurin unelma on päästä Europpaan, Aasiassa hankitaan kodinelektroniikkaa arkea helpottamaan niin että tuotanto ei ole pysyä perässä, Etelä-Amerikan suurien kaupunkien slummeissa haaveillaan äkkirikastumista (esimerkiksi jalkapallonpeluun avulla), jotta voitaisiin elää ja rellestää kuten muutkin rikkaat.

Ja sitten minulle, pienelle ihmiselle hyvinvointivaltion hyväosaisimmilla seuduilla, luopuminen muovipussien kaltaisesta ylellisyydestä on vaatinut parin vuoden totuttelua.

Jatkuvasta shoppailusta luopuminen, sekin tuntuu niin vaikealta! Rakastan shoppailua ja teenkin sitä yhä jonkin verran, mutta olen muuttunut tietoisemmaksi kuluttajaksi. Lapset ovat vielä oiva (teko)syy  ostella, sillä he kasvavat ja hajottavat vaatteitaan ja tarvitsevat jatkuvasti uusia. Itselleni ostan yhä vaatteita vain piristykseksi, mutta keskitän ostokset alennusmyynteihin ja todelliseen tarpeeseen. En varmasti osta vaatetta enää vain siksi, että se on kivan värinen, kuosinen tai muuten vain muodissa.

Enkä ainakaan osta vaatteelleni muovipussia kassalta! Ellei paperikassia ole, tungen uuden rätin vaikka pikkulaukkuuni, riippumatta siitä mahtuuko se sinne kokonaan vai ei.

Ympäristöasioihin herääminen saa toivon viriämään
- ehkä tulevaisuus sittenkin on vihreä.
Ensikosketuksen muovipussittomuuteen sain Italiassa, joka on ollut muovipussien kieltämisessä edelläkävijöitä Euroopassa. Panama kielsi vastikään ensimmäisenä maana Keski-Amerikassa muovopussit, mutta Italiassa muovipussikielto astui voimaan jo vuonna 2011.

Tuolloin Italiassa astui voimaan laki joka kielsi muovipussien antamisen ostoksen yhteydessä asiakkaalle, ja huomasin että etenkin ruokaostoksilla käymisestä tuli hankalampaa. Oltiin nimittäin siirrytty biohajoaviin muovipusseihin, jotka ovat kestävydeltään aivan toista luokkaa kuin perinteiset muovipussit. Pari tomaattikastikepulloa ne juuri ja juuri kestivät, mutta kun mukaan yritti laittaa teräväkulmaisia pastapakkauksia, puoli kiloa aprikooseja ja muita ostoksia, ne yleensä levittivät sisältönsä välittömästi lattialle.

Näitä biohajoavia muovipusseja miehen kanssa aluksi kirosimme, tyhmiä ja tietämättömiä kun olimme, mutta pian niihin tottui. Tai oikeammin siihen, että ruokakaupassa piti aina olla mukana kestokassi. Niitä alettiin myydä kaupoissa koko ajan enemmän ja niiden valikoima kasvoi. Pian ostimme joitakin kestokasseja ihan vain siksi, että niissä oli niin kiva kuva tai teksti. Nyt meillä on kotona näitä kestokasseja ainakin kymmenkunta, ja olen huomannut että suomalaisissakin ruokakaupoissa on nykyään vaikka mitä kivoja kestokasseja, kuten Muumiaiheisia tai hedelmäisen värikkäitä.

Niin ne ajat muuttuvat. Nykyään melkein jo tuntuu kuin syntiä tekisi, jos vastaa myönteisesti myyjän kysymykseen Tarvitsetko muovikassia?

PAROLA DEL GIORNO: sacchetto (m) di plastica biodegradabile = biohajoava muovipussi






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yksi ui altaassa vastaan, toinen purjehti taivaalla - näin keksimme lapsillemme nimet

Tutti jäi mökille - vinkkejä helpompaan tutistaluopumiseen

Vastasyntyneestä kiukuttelijaksi - "kiukuttelu" on tärkeä etappi lapsen kehityksessä

Miksi kaksi on ideaali lapsiluku ja pyykkikone ei ole tehnyt meistä onnellisempia

Häviäjät nukkuvat, menestyjät heräävät kello 4.30?