Olisinko onnellisempi muualla vai kärsinkö tarkennusharhasta?

Suomen sää on elokuussa(kin) ailahtelevaa: voi sataa ja paistaa yhtä aikaa!
Olisinko onnellisempi jossakin muualla? Tätä otsikon piinaavaa kysymystä miettii itse kukin ainakin joskus. Ei siis riitä, että pohdimme pakonomaisesti omia tunteitamme ja omaa onnellisuuttamme lähes 24/7 (nykyihmisen onneton ominaisuus), lisäksi mietimme usein myös sitä, olisimmeko onnellisempia joissakin muissa olosuhteissa tai fyysisessä paikassa.

Otan esimerkin omasta elämästäni: Tänään on elokuun 15. päivä, ja Italiassa vietetään suomalaiseen juhannukseen verrattavaa keskikesän juhlaa. Kesä on parhaimmillaan ja kuumimmillaan. Tänä vuonna  vielä poikkeuksellisen kuuma, sillä Ferragoston tienoille sattuvat 40 asteen hirmuhelteet suuressa osassa Italiaa.

Neljä viidestä italialaisesta on lomalla, Rooman (ja muiden kaupunkien) kadut ovat autioita ja tyhjiä, kun väki on pakkautunut läkähdyttävän kuumille rannoille tai vähän viileämpään vuoristoon, al mare o in montagna, jotka ovat italialaisten päälomakohteet (ja joista ensimmäinen hakkaa suosiossaan jälkimmäisen, asia jota sivumennen sanoen en aina ihan ymmärrä ottaen huomioon, kuinka paljon italialaiset valittavat kuumuudesta).

Mitä minulla sen sijaan on tänään täällä Suomessa ja sen pääkaupungissa Helsingissä (muuta kuin Taiteiden yö)?




Rapsakka 13 asteen aamulämpötila ja kun ulko-oven aukaisee, iholle välittömästi hiipivä aamukasteinen viileys.  Aurinko sentään paistaa, mutta ei enää jälkeäkään heinäkuun aamuhelteestä, joka tuoksui oven takana jo yhdeksältä aamulla. Osa puiden lehdistä on jo kääntynyt keltaiseen, maitohorsmat haiventuneet valkoisiksi, pihlaja punoittaa, valkoposkihanhet ovat aloittaneet päivittäiset kaakattavat ylilentonsa muuttomatkalle valmistautuessaan ja kaikki muutkin merkit viittaavat vahvasti syksyyn.

Lapsi kiirehti kouluun silmät liian aikaisesta heräämisestä ristissä kahdeksan pintaan, koulut ovat olleet hyvässä vauhdissa jo viikon. Kun kerromme Italiassa, että koulut ovat alkaneet, ihmiset ihmettelevät että miksi lasten täytyy keskellä kesää käydä koulua.

Meille kesä on jo mennyt, yritän selittää mutta sitten muistan, miten vaikeaa sitä oli itsekin ymmärtää niinä kesinä ennen esikoisen kouluun menoa, kun vietimme elo- ja syyskuut Italiassa. Elokuun viidestoista oli silloin itsestään selvästi keskikesää, ei ehkä kalenterin ja päivän pituuksien mukaan mutta kaikin muin tavoin kyllä.



Mutta nyt elämme Suomessa ja menemme suomalaisen vuodenkierron ja maantieteellisen sijainnin mukaan, se on selvä. Mutta kieltämättä tämmöisinä päivinä, puhumattakaan marras- tai maaliskuun päivistä, jolloin lämpötilaero Helsingin ja Rooman välillä saattaa olla 25-30 astetta, kysyy itseltään väkisinkin alussa esittämäni kysymyksen: olisinko onnellisempi jossakin muualla, olisinko onnellisempi Italian tammikuisessa 20 asteessa?

Olisinko onnellisempi lempeän auringon hyväillessä kasvojani aamucappuccinolla kahvilassa kuin tarpoessani loskassa ja ainaisessa pimeydessä kohti lähikauppaa ostamaan loppumaan päässyttä maitoa tai suorittamassa muita jokapäiväisiä arkivelvollisuuksiani? Ja jos kävisin töissä, kysyisin itseltäni, olisinko onnellisempi ajaessani töihin edellä mainitussa tammikuisessa 20 asteessa ja auringonpaisteessa, kuin käynnistellessäni syväjäätynyttä autoani pakkasyön jälkeen ja suunnatessani sysimustille aamuteille?

Näihin kysymyksiin on näennäisesti helppo vastasta myöntävästi. Mutta jos asiasta poistaa säänäkökulman, mitä jää jäljelle? Melko samanlainen arki molemmissa maissa, kaupassa ja töissä on käytävä, ihmissuhdesotkuja syntyy eikä omia ajatuksiaan pääse pakoon.

Eikä asia oikeastaan rajoitu edes säähän. Kysymykset jatkuvat: Olisinko onnellisempi, jos ylipäätään asuisin jossakin muualla,  Lapissa tai Päiväntasaajalla, riippumatta paikan säästä? Jos olisin valinnut toisen alan, toisen työn, toisen puolison, toiset harrastukset? Olisinko onnellisempi jos olisin rikkaampi, multimiljonääri suorastaan?



Sitä että sää (tai jokin muu yksittäinen seikka) saa suhteettoman suuren merkityksen jonkin asian kokonaisuutta arvoidessa eli tässä tapauksessa kokonaisonnellisuutta, kutsutaan tarkennusharhaksi. Se on nykyään lempikäsitteitäni ja auttaa avaamaan monia solmuja ajattelussa.

Tarkennusharhassa kiinnitetään huomio eli tarkennetaan väärään kohteeseen ja erehdytään luulemaan, että se yksittäinen asia määrää esimerkiksi sen, olemmeko onnellisia vai emme. "Mikään elämässä ei ole niin tärkeää kuin kuvittelet sen olevan, kun ajattelet sitä", on Nobel-palkitun psykologi-tutkijan ja prospektiteorian luojan Daniel Kahnemanin kuvaus tästä ilmiöstä.

Ratkaisu asiaan on laajentaa näkökulmaa, tarkastella kaikkea hiukan laajemmin kuin omalta kotiterassilta käsin syksyn ensi puraisun hiipiessä iholle. Nähdä taaksesi ilmestyvät, aamuilmaa ihmettelevät lapset. Tänään ei sadakaan niin kuin eilen! he huomaavat.

Nähdä se, että sinulla todellakin on tällainen koti ja terassi, jonne yhdellä ovenaukaisulla pääset säätä ihmettelemään. Sinulla on junarata keskustaan vieressäsi ja toisella puolella metsä. Sinulla on vaatteita, joilla pystyt varustamaan itsesi ja lapsesi säähän kuin säähän. 

Sinulla on elämässäsi ihminen jonka kanssa pystyt jakamaan kaiken tämän, lasten kasvun, aamuauringot, syyssateet ja kaihoilusi kahden maan välillä. Sinulla on ihmisiä, ystäviä, jotka eivät ehkä ymmärrä viimeksi mainittua kuten kumppanisi, mutta ymmärtävät sinua monessa muussa asiassa.

Sinua rakastetaan ja pidetään hyvänä, on koko elämäsi ajan rakastettu ja pidetty, ja vaikka jotkut rakkaat ihmiset ovat elämästäsi jo poistuneet, heidän muistonsa ja heiltä oppimasi asiat saat pitää aina luonasi. Ja jos oletkin kohdannut kaltoinkohtelua tai epäoikeudenmukaisuutta, olet siitä selvinnyt ja jatkanut viisaampana matkaa.

Asut maassa jossa perusterveydenhuolto toimii, kauppojen hyllyt ovat täynnä ruokaa eikä tarvitse pelätä sotaa, ebolaa tai sitä, että pojastasi tulee lapsisotilas tai tyttäresi silvotaan ympärileikkauksen nimissä.

Aloitamme aamun lähes aina, varsinkin kesäaikaan, avaamalla oven ja
katsomalla vallitsevan sään. 
Kauempaa katsottuna monet rypyt tasoittuvat ja huomaa, ettei niitä ikinä ollutkaan. Mikään ei ole pahempaa kuin jumiintuminen merkityksettömiin pikkuseikkoihin.

Niin, edes sää ei ole niin tärkeää kuin kuvitellaan. Onhan auringopaiste ihanaa ja lämpö suloista, ja tunnetusti valo hoitaa myös mielenterveyttä, puhumattakaan auringonpaisteen muista hyvistä puolista. Mutta kun tarkasti ajattelee, ihan tottahan se on: arki on arkea kaikkialla maailmassa.

Sään takia toiseen maahan ei kannata muuttaa, mutta onko toisella maalla tarjota muita, kokonaisuuteen vaikuttavia myönteisiä tekijöitä, se on jo toinen juttu. Ja siitä lisää ehkä joskus toisella kertaa!

Nyt toivotan kaikille hyvää italialaista keskikesän juhlaa, Buon Ferragosto, satoi tai paistoi!

PAROLA DEL GIORNO: errore (m) di precisazione = tarkennusharha



Joskus aamut alkavat sateella...

....joskus sataa ja paistaa yhtä aikaa, kuten toissapäivänä. Tämä
sateenvarjo on muuten koko perheemme suosikki: sen alla paistaa aina!



Kommentit

  1. Mä uskon, että on ihminen voi olla onnellinen ja onneton paikasta riippumatta. Oma ajatusmaailma tekee juuri sen onnellisuuden tunteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on todella hyvin sanottu ja ihan totta! Helposti sitä kuvitellaan, että jossain muualla olisi paremmin, mutta onni löytyy lopulta siitä ihan läheltä, itsestä ja perheestä. Mun mies aina niin hyvin sanoo, että hän asuisi vaikka missä ja olisi onnellinen, kunhan vaan saa asua minun ja lastemme kanssa. =)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hammassärkyni todennäköinen syy on niin naurettava etten ole uskoa sitä todeksi

Juoksuharrastuksen aloittaminen vuosien tauon jälkeen – Juoksen kuolemaa karkuun

Leivinuunin lämmitys - miksi se on niin vaikeaa eikä tuli syty?

Miltä tuntuu kevään valo? Haparoivia yrityksiä kertoa se sanoin: "Vain se mitä kirjoitan on totta"

Kaduttaako, etten ottanut lapsille rotavirusrokotetta?