Uutisahdistusta, ilmastoahdistusta, lapsiahdistusta

Tein noin puolitoista vuotta sitten päätöksen, että aloitan uutislakon. En katso enää uutisia televisiosta. En suomalaisilta enkä etenkään italialaisilta, teatraalisempia uutislähetyksiä näyttäviltä kanavilta. Päätin myös rajoittaa uutislehtien lukemista sekä uutissivustoilla vierailua netissä, mikä tarkoitti että luin korkeintaan pääotsikot enkä edes joka päivä.

Ajankohtaisista asioista pysyttelin joten kuten kärryillä lukemalla aikakauslehtiä kuten Suomen Kuvalehteä sekä satunnaisesti Hesarin taustoittavia juttuja, kolumneja ja esseitä.

Päätöksen taustalla oli nyt niin muodikas sana, ahdistus. Ei ilmastoahdistus, vaan uutisahdistus.

Etenkin televisiouutisista vyöryy vastaan lähes pelkästään negatiivisia, pelottavia uutisia, eikä itse voi valikoida, mitä uutisia haluaa tietää. Luonnonkatastrofeja, Venäjän uhkaavia toimia, hulluja presidenttejä, murhia, raiskauksia, pedofiliaa, massojen ja yksilön mielipuolisuutta.

Kiistelyä siitä, onko ilmastonmuutos tulossa vai jo alkanut vai tuleeko sitä ollenkaan, vai odottaako meitä päin vastoin viilenevä kausi, kun ilmasto jatkaa ikiaikaista lämpimien ja kylmien syklien vaihteluaan ihmisen toimista riippumatta.

Kiistelyä siitä, saako Italiaan, Suomeen, Eurooppaan tulla laittomia maahanmuuttajia vai ei ja kuinka paljon, rajat kiinni vai tervetuloa kaikille.

Kiistelyä siitä, saako hankkia lapsia ilman huonoa omaatuntoa vai ei, ovatko lapset tulevaisuuden toivoja vai maapallon tuhon viimeistelijöitä.

Mitä Venäjä aikoo Suomen suhteen, leviääkö ebola, alkaako kolmas maailmansota, palaako tuhkarokko, ja auta armias - älkää edes puhuko antibioottiresistenssistä.

TV-uutisista oli helppo luopua (en katso niitä edelleenkään), mutta vannoutuneena sanomalehdenlukijana lehtiuutisten jättäminen oli vaikempaa. Sen reilun vuoden aikana, jonka elin ilman uutislehtiä, oli monta kertaa orpo olo:





Olinhan niin tottunut lapsesta pitäen aloittamaan aamuni avaamalla ulko-oven ja tepsuttelemalla terassin poikki postilaatikolle Hesarin hakuun. Hengitin aamuilmaa, milloin kirpeää pakkasta, milloin sysipimeää sadekosteutta, milloin lupausta keväästä tai alkavasta suloisesta hellepäivästä, sitten aamupalapöydässä painotuoreen musteen tuoksua. Aamu ei olisi alkanut ilman Hesaria, digilehdistä ei oltu vielä kuultukaan.

Ja nyt olin kokonaan ilman kokonaisen vuoden verran. Paperihesarista tosin olin luopunut jo aiemmin ja siirtynyt digiversioon, sillä niin paljon kuin paperilehteä rakastankin, siitä alkoi muodostua paperikasaongelma ja lukupaniikki, kun lehti toisensa perään jäi ajanpuutteen takia lukematta.

Nykyään jos saan näytelehden Hesarin kampanjakaupustelijalta, se jää viikkokausiksi lukematta. Edelleen pöydällä odottaa näytelehti viime heinäkuun 21.päivältä, enkä ole päässyt ensimmäisiä sivuja pidemmälle.

Rooman-matkalta palatessa reilu kuukausi sitten lentokentältä mukaan napattu näytehesari jäi kokonaan lukematta - otin sen lasten askartelujen alustaksi viime viikolla, kun tajusin etten ikinä löytäisi sopivaa hetkeä sen lukemiseen.

Nyt kun olen jälleen palannut digihesarin tilaajaksi, olen huomannut uudelleen sen ärsyttävän seikan, joka yhtenä syynä on ollut vaikuttamassa siihen, että lehtien lukuhalu on vähentynyt: kommenttikenttien anti. Kaikenlaiset kaikkitietävät mielipidevulkanot, maailmanlopun maalaajat tai muuten vain viisastelevat kynäniekat, ne saavat jutun kuin jutun muuttumaan veteläksi ja ikävän maun suuhun jättäväksi.

Kommentteja ei tietenkään olisi pakko lukea, mutta niin vain luen. Joskus jopa itse jutun lukeminen jää silmäilyksi, kun on päästävä lukemaan niitä lopusta löytyviä viisasteluja ja kaikkitietävyyttä.

Kun satunnaisesti luen vielä joskus paperilehteä, tuntuu että siitä puuttuu se odotetuin osuus: hölmöt (tai kieltämättä joskus myös osuvat ja asiaan uutta näkökulmaa avaavat)kommentit. Paperilla artikkeli jää ikään kuin kesken.

Olenkohan ainoa joka ajattelee näin hölmösti? Toimittaja on laittanut juttuun koko asiantuntemuksensa, perehtynyt aiheeseen kaikella tarmollaan ja kirjoittanut kieli keskellä suuta viimeistellyn tekstin aiheesta, ja minä luen sen hätäisesti läpi odottaen, että pääsen hölmöihin kommentteihin.

Tällaiseksikö tämä lehtimaailma on mennyt, ei olisi joskus uskonut kun itse olin harjoittelijana Helsingin Sanomilla ja tuhrustin omia tekstejäni lehteen. Mitä luksusta olisikaan silloin ollut lukea sellaista suoran palautteen määrää, joka nykyään toimittajille suodaan nettilehden kommenttien muodossa.

Mutta sitä ei varmaankaan kukaan toimittaja toivo, että kommenteista tulee jutun paras anti.

Kommentit ärsyttävät ja provosoivat, monet niistä aivan tarkoituksella ja ties kenen toimeksiannosta, joskus taas ne osuvat juuri siihen paikkaan joka on omasta mielestä jutun perimmäinen pointti mutta toimittaja ei voi sitä sanoa koska se ei ole poliittisesti tai muutenkaan korrektia.



Pitäisi ehkä todellakin lakata lukemasta kommentteja, kun joskus niin ärsyttää. Erityisesti ärsyttää kommenttien nykyinen vakiofraasi, eli se että lähes joka asiaan jotakin kautta kiertyy lastenhankinta ilmastonvastaisena tekona.

Mistä tahansa puhutaan, niin heti joku ehtii kirjoittamaan ja yleensä ensimmäisenä, että lasten hankkiminen se vasta itsekäs/ ympäristönvastainen/ vastuuton/ jättihiilijalanjäljenjättävä/ tulevaisuudessaehkäjolaillakiellettyteko on.

Kyllä mitä tahansa muuta, kunhan ei vaan lapsia hanki. Ei auta, vaikka elät kuinka askeettisesti ja ympäristötietoisesti, jos sinulla on lapsi, kaikki vesittyy. Suomalaisten vähenevästä määrästä ei voi kirjoittaa yhtä pientäkään uutista, ilman että kommenttikenttä täyttyy liikakansoitus on maailman ongelma numero yksi, suomalaisten pitäisi lakata kokonaan lisääntymästä -kommenttitulvasta.

Ja onhan se totta, maapallolla on sen kantokykyyn nähden liikaa ihmisiä ja suomalaisen vauvan hiilijalanjälki on isompi kuin kehitysmaan vauvan, mutta hei, jotain rajaa ja suhteellisuudentajua.

Ilmastonäkökulma on kätevä argumentti jo valmiiksi lapsivastaisille ja sellaisille, jotka eivät lapsia hankkisi ilman mitään ilmastopöhinääkään. Ympäristöasioiden käyttäminen syynä valmiille elämäntapapäätökselle saa sen kuulostamaan jalolta ja epäitsekkäältä, vaikka oikeasti asia voi olla juuri päin vastoin. Lapsia ei haluta muistakaan, ehkä hyvin itsekkäistä syistä.

Minunkin on helppo sanoa, että vastustan kerskakulutusta ja lentomatkailua ja se kuulostaa oikein fiksulta ja ympäristötietoiselta. Jälkimmäistä se onkin, mutta ei minulla olisi kerskakulutukseen edes rahaa, ja lentomatkailusta en pidä muutenkaan, tunnen oloni pelokkaaksi lentokoneissa ja olen nuoresta asti muistakin syistä ajatellut, että Eurooppa riittää minulle, en tahdokaan nähdä maailmaa sen kauemmas.

Nykyisin matkustan Italiaan lentokoneella vain koska on pakko (monesti menemme sinne myös autolla). Ellei mieheni olisi italialainen ja lasteni isovanhemmat asuisi Italiassa, en varmaankaan juuri matkustelisi lentokoneella.

Lasten luontaista rakkautta luontoa kohtaan voi vahvistaa ja varjella
liikkumalla luonnossa. Näin heistä kasvaa ympäristötietoisia nuoria ja aikuisia.

Minun on siis helppo olla lentomatkustus"vastainen" ja sanoa, että minä ainakaan en halua kasvattaa lentojalanjälkeäni lentämällä. Halutessani voisin naamioida sen ekologisuudeksi, vaikka se on sitä vain osittain. Ekologinen puoli tulee paketissa oikeastaan kaupan päälle; huoli ilmastosta ei ole niin suuri ja pakottava, että se olisi lentokoneiden välttämisen syy.

Uskon, että sama pätee monessa tapauksessa myös vapaaehtoiseen lapsettomuuteen,  sinänsä neutraaliin ja hyväksyttävään ajan ilmiöön muiden ajan ilmiöiden joukossa. Lapsettomuus on nykyaikana todella helppo paketoida ekologiseksi valinnaksi ja samalla syyllistää niitä, jotka lapsia haluavat hankkia.

Ei silti, että pitäisi syyllistyä! Syyllistyminen ja uhriutuminen ovat toisilleen pikkuveli ja isoveli, saman provosoitumismekanismin eri asteet. Itse ainakaan en syyllisty, vaikka nykyään puhutaan lapsenhankkimista ilmastonmuutoksen pahimpana takapiruna.

Koska tiedän, ettei se niin mene. Eikä ihmiseltä voi kieltää lisääntymisvaiston kaltaisen syvimmän vaiston olemassaoloa ja toteutusta, biologiselta kannalta suorastaan elämän tarkoitusta, tai syyllistää häntä sen toteuttamisesta.  Loppujen lopuksi ei se ihmisten määrä, vaan ihmisten asenne on se, joka ratkaisee. Vaikka maailmaan ei syntyisi enää yhtään ihmistä, me jo nyt täällä olevat olisimme kykeneviä tuhoamaan koko maapallon toimillamme, ellei mikään käyttäytymisessämme muutu.

Se joka pelkää oman mahdollisen lapsensa aiheuttamaa jättihiilijalanjälkeä, pitäköön ensin huolen omasta hiilijalanjäljestään ja pienentäköön sen nykyisestä keskimääräisen suomalaisen 10 tonnista siihen yhteen tonniin, joka on määritelty ympäristön kannalta kestäväksi tasoksi.

Vertailun vuoksi, luonnonsuojeluaktiivi Leo Straniuksen, joka on tullut tunnetuksi kylmässä suihkussa käymisestään, kolmesta paidastaan ja muista äärimmäisistä ympäristöteoistaan, hiilijalanjälki on 2-3 tonnia.


Luonnon ihmeitä tarkkailemassa, muurahaiset eivät valitettavasti näy kuvassa.
Puhumme paljon lasten kanssa siitä, ettei pienimpiäkään hyönteisiä pidä tappaa tarkoituksella.

Vapaaehtoinen lapsettomuus voi olla luonnon oma keino säädellä ylikasvanutta populaatiota, ja joka tapauksessa kaikki kunnia heille jotka lapsia eivät halua. Mutta älkää syyllistäkö heitä, jotka haluavat. Ja me jotka haluamme, älkäämme syyllistykö.

Nykyisin olen siis palannut taas uutislehtien lukijaksi - tämänkin aamun digihesari on luettu kuten tarkkasilmäinen ehkä huomaakin.

Mutta uutisahdistus on jäänyt. Luen edelleen erityisesti katastrofiuutisista vain otsikot ja keskityn mielummin taustoittaviin juttuihin. Monia aiheita, kuten ebolaepidemiaa, superbakteerien leviämistä ja maailmanvaltojen uhitteluja, olen lakannut seuraamasta siksi, että asia on liian ahdistava eikä millään lailla omissa käsissä, joten sellaisilla on turha kuormittaa itseään.

Nyt pitäisi vielä päästä eroon kommenttikenttien lukemisesta, totaalisesta ajanhukasta. Olisikohan syytä palata paperilehteen? Ai niin, mutta sehän olisi kauhean epäekologista, puuta kuluu ja lehden kuljetuksesta aiheutuu päästöjä...



PAROLA DEL GIORNO: notizia (f) = uutinen telegiornale (m) = televisiouutiset

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tutti jäi mökille - vinkkejä helpompaan tutistaluopumiseen

Yksi ui altaassa vastaan, toinen purjehti taivaalla - näin keksimme lapsillemme nimet

Vastasyntyneestä kiukuttelijaksi - "kiukuttelu" on tärkeä etappi lapsen kehityksessä

Miksi kaksi on ideaali lapsiluku ja pyykkikone ei ole tehnyt meistä onnellisempia

Häviäjät nukkuvat, menestyjät heräävät kello 4.30?