Puukotus lähimetsässä

Kotimetsän polkuja.
Nyt kun asia on uutisvälineissä, niin uskallan siitä jo kirjoittaa. Kotikulmillamme on nimittäin viime päivinä tapahtunut muutakin kuin ruoka-apujonoja, joista kirjoitin eilen otsikolla Voi meitä pussinperäläisiä! Milloin lie Italiaan voi taas matkustaa?

Sunnuntai-iltana kuuden jälkeen kuulin pihalla lähestyvää hälytysajoneuvon ääntä. Nyt se kyllä tulee lähelle. Tosi lähelle. Ja kuten aina sireenin äänen kuuluessa, levottomuus kasvoi. Mitä on sattunut, kenelle?

Lopulta voimakas sireenin ääni lakkasi ja näin poliisiauton ajavan kovaa vauhtia talomme ohi ja siitä parin tienpätkän päähän metsään. Yritin aidan läpi katsella mihin se oli matkalla, mutta auto peittyi talojen ja puiden taakse. Pian toisesta suunnasta alkoi kuulua toisen hälytysajoneuvon ääntä, sekin lähestyen ja lopulta niinikään lähimetsään paikantuen.

Siinä vaiheessa menin sisään ja vedin oven perässäni lukkoon. Jotenkin tuntui, että oli parempi tehdä niin.

Lähimetsikössä on joskus ollut epämääräistä nuorisoporukkaa, joten ajattelin tilanteen liittyvän heihin. Mikä lie tappelu. Toivottavasti kenellekään ei käynyt pahasti.

Siitä kahden päivän kuluttua kuulin naapurustosta huhuja, että lähimetsässä on tapahtunut puukotus. Erittäin päihtynyt nuori kuulemma huitonut mattoveitsellä satunnaista ohikulkijaa, lenkkeilijää, sillä samalla lenkkipolulla jota olen ehkä miljoona kertaa elämäni aikana kiertänyt juosten ja koiran kanssa. Jossa usein iltalenkitän koiraa. Sunnuntaina iltalenkkiä siellä en tehnyt, sillä olimme juuri viettäneet iltapäivän espoolaisella luontopolulla koko poppoo.

Eilen keskiviikkona uutinen oli jo tiedotusvälineissä: Poliisi epäilee 17-vuotiaan tytön puukottaneen keskellä päivää satunnaista ohikulkijaa useita kertoja mattoveitsellä päähän helsinkiläisellä ulkoilualueella. 67-vuotias uhri säilyi onneksi hengissä ja jopa ilman hengenvaarallisia vammoja.

Tällaista tapahtuu jatkuvasti, sanoo väkivaltarikosten parissa työskentelevä ystäväni kun kerron hänelle asiasta. Missä tahansa voi tapahtua tällaista, jos vain huono tuuri käy. Ihmisiä menee järjiltään kaiken aikaa. Yhteiskunnassa on pahoinvointia, monet nuoret voivat huonosti, on ongelmaperheitä ja -koteja, vastuutonta vanhemmuutta, päihteiden liika- ja sekakäyttöä sekä mielenterveysongelmia. Tässä tapauksessa voisi niitä ajatella tekijällä olevan. Tai sitten pää on vain joillakin aineilla saatu aivan sekaisin ja mieli harhojen hallusinaatioiden vallassa.

Vain arvailuja voi esittää, sillä todellista tilannetta emme tiedä. Ongelmien kirjo on niin moninainen nykymaailmassa, että kaikki on mahdollista. Tervetuloa todellisuuteen, äsken mainittu, väkivaltarikoksia työssään näkevä ystäväni sanoi kun päivittelin tapahtunutta. Itse hän on työnsä kautta kuulemma oppinut kävelemään jatkuvasti toisella silmällä olkansa yli tarkkaillen.

Niinhän se on. Maailma on julma paikka, täynnä vinksahtaneita, kaltoinkohdeltuja, vaikean lapsuuden henkisesti vammauttamia, vinoonkasvaneita ja käsittämättömään pahuuteen kykeneviä ihmisiä. Heitä voi huonolla onnella kohdata missä vain, jos sattuu olemaan väärässä paikassa väärään aikaan.



Mutta ajatus sattumanvaraisuudesta ja ihmisten järjiltäänmenon yleisyydestä ei saa oloa tuntumaan yhtään paremmalta, kun sellaista tapahtuu kotikulmillasi, lähimetsässäsi, aivan lähellä sinua. Turvallisuudentunne järkkyy samankaltaisesti kuin silloin, kun joku murtautuu kotiisi. Kotimurroissa pahinta ei ole se, että jotain on viety, vaan se että joku on ollut kodissasi, turva-alueellasi, pahoissa aikeissa. Tässä tapauksessa pahinta ei ole se, että tällaista tapahtuu - vaikka toki sekin jo tarpeeksi kauheata on- vaan se että se tapahtuu kotisi lähipiirissä, alueella jota olet pitänyt turvallisena.

Heti kun ensimmäiset huhut tapahtumasta tiistaina kuulin, jäi asia mieleen pyörimään illalla nukahtamista odotellessa. Puukotus keskellä päivää, tekijä alaikäinen tyttö, uhri satunnainen ohikulkija, meidän lähimetsässämme. Siellä missä esikoinen usein piipahtaa kaverin kanssa leikkimässä, jossa lukemattomat kerrat olemme lasten kanssa metsäretkeilleet, keränneet kukkia, keppejä ja sieniä, laskeneet talvella mäkeä.

Pimeässä, sateessa ja tuiskussa olen siellä lenkkeillyt. Kävellyt iltahämärässä ja aamunkajossa, syksyn synkkyydessä ja kuten näinä aikoina, kevään valossa, koskaan osaamatta pelätä, koskaan edes epäystävällistä sielua, saatikka päällekäyvää kulkijaa kohtaamatta.

Miten lie, uskallanko tästä lähtien enää?

Koronakevään keskelle tämä oli erittäin epämieluisa tapaus. Kuinka hulluksi maailman täytyy mennä ennen kuin se loppuu?







Kommentit

  1. Onpa kurja Kun teidän lähinurkilla. Tuommoinen varmasti pistää miettimään kun noin lähelle sattuu.

    Kamalasti on tosiaan ihmisiä jotka voivat todella huonosti:( missä syy? Sitä voimme vain pohtia. Aika armotonhan tämä maailma on jo itsessään joka varmaan osan ihmisten huonovointisuuteen tekee. Meiltä vaaditaan nykypäivänä aika paljon. Ole tuottava, tehokas jne. Mutta onko ne syitä sitä en tiedä mutta aina välillä pohdin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista, ja kyllä tosiaan oli hyvin ikävää ihan lähikulmilla tuommoinen tapahtuma. Tosi paha olo sekä uhrin että tekijän puolesta, kun jälkimmäinen niin nuori ja tuollaiseen tekoon jo kykenee. Pistää miettimään, että mitkä ovatkaan olleet kotiolot, vaikka toisaalta tiedetään, että on olemassa myös ns. hyviä koteja, joiden lapset alkavat esimerkiksi käyttää huumeita ja jäävät sille tielle. Mutta hyvänkin perheen julkisivun takana tietysti voi olla yhtä ja toista "mätää". Tämän yksittäisen teon taustat ei ole tiedossa, mutta yleisellä tasolla pahoinvointia on todella paljon, kuten kirjoititkin, armottomuutta ja kovia vaatimuksia. Paineet käyvät monilla liian koviksi. Kun ympäristö ja yhteiskunta voi pahoin, yksilökin voi huonosti. =(

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hammassärkyni todennäköinen syy on niin naurettava etten ole uskoa sitä todeksi

Juoksuharrastuksen aloittaminen vuosien tauon jälkeen – Juoksen kuolemaa karkuun

Miltä tuntuu kevään valo? Haparoivia yrityksiä kertoa se sanoin: "Vain se mitä kirjoitan on totta"

Leivinuunin lämmitys - miksi se on niin vaikeaa eikä tuli syty?

Toivepostaus: Autolla Italiaan! Viimeisin Helsinki-Rooma -matkamme maanteitä pitkin