Italian poikkeustoimi taistelussa koronavirusta vastaan: lähes koko Pohjois-Italia karanteeniin - häät, hautajaiset ja tarpeeton kotoa poistuminen kielletty

Lazion maakunnassa koronavirustartuntoja on tähän mennessä 76. Kuva Aricciasta.
Italiassa taistelu koronavirusta vastaan kovenee. Uusin toimenpide Italian hallitukselta on lauantaina annettu, tänään sunnuntaina voimaan astuva määräys Pohjois-Italian punaisten alueiden (zone rosse) laittamisesta eristykseen. Käytännössä tämä tarkoittaa, että iso osa Pohjois-Italiaa suljetaan karanteeniin. Sinne ei pääse, eikä sieltä pääse pois. Karanteenin on näillä näkymin määrä jatkua 3. huhtikuuta asti.

Karanteeni koskee epidemian alkupistettä Lombardian maakuntaa sekä 14 maakuntaa Piemonten ja Emilia-Romagnan maakunnissa. Uusimpia punaisia alueita eli karanteenin alaisia ovat seuraavat kunnat: Modena, Parma, Piacenza, Reggio Emilia, Rimini, Pesaro ja Urbino, Venezia, Padova, Treviso, Asti ja Alessandria.

Hallituksen poikkeustoimisuunnitelma varmistui varhain sunnuntaiaamuna, kun Italian pääministeri Giuseppe Conte allekirjoitti sitä koskevan asetuksen. Karanteeniuhka aiheutti yöllä ruuhkaa esimerkiksi Milanosta lähtevissä junissa ja autoteillä.

Tartuntatauteja koskevan lainsäädännön nojalla näillä alueilla on käytännössä täysi poikkeustila päällä. Koulut, museot, kulttuurikeskukset, elokuvateatterit ja urheilukeskukset on pidettävä kiinni. Ostoskeskukset saavat olla auki vain maanantaista perjantaihin. Kirkolliset toimitukset ja siviilivihkimiset ovat kiellettyjä, mukaan lukien hautajaiset. Myös kaikenlaiset kokoontumiset sisätiloissa julkisilla paikoilla ja yleiset juhlat ovat kiellettyjä. Niin yökerhot, teatterit, pelihallit kuin tanssikoulut ovat kiinni. Poistuminen karanteenialueilta on sallittua vain erityistapauksissa ja valvotusti.

Ihmisten pyydetään käyvän vain pakollisilla asioilla ja pysymään muuten kodeissaan niin paljon kuin mahdollista. Etenkin jos on flunssan oireita tai kuumetta (37.5 tai yli), kotoa ei pidä poistua vaan ottaa yhteyttä puhelimitse omaan lääkäriin.

Työpaikoilla suositellaan etätöitä mahdollisuuksien mukaan, lomien aikaistamista ja ajoittamista eristyksen ajalle.  Suositus ei luonnollisesti koske terveydenhuoltohenkilöä, vaan heidän kaikki lomansa on tällä hetkellä peruttu.

Kahvilat ja ravintolat saavat olla auki klo 6-18 välillä, mutta metrin etäisyys -sääntöä noudattaen. Jo aiemmin koko Italiaan on annettu ihmisille ohjeistus, jonka mukaan toiseen ihmiseen täytyy pitää vähintään metrin välimatka ja välttää poskisuudelmia. Jos punaisen alueen kahviloissa tai ravintoloissa havaitaan metrin etäisyys -säännön rikkomista, seuraamuksena voi olla paikan sulkeminen.

Pohjois-Italiassa myös kansalaisille voi tulla seuraamuksia eristyslakien rikkomisesta eli joko 206 euron sakko tai jopa 3 kuukauden pidätys. 

Karanteenissa elää uusien säännösten astuttua voimaan noin 16 miljoonaa italialaista.

Epidemia ei kuitenkaan enää rajoitu pelkästään Pohjois-Italiaan, vaan esimerkiksi Toscanassa on yli sata tautitapausta ja Lazion maakunnassa 76. Roomaan on avattu toinen pelkästään koronapotilaille varattu tehohoitoyksikkö Columbus Gemelli -sairaalaan. Gemellin teho-osastolle tulee 150 potilaspaikkaa eli puolet enemmän kuin koronapotilaiden hoitoon tähän mennessä keskittyneessä Lazzaro Spallanzani -tartuntatautisairaalassa, mikä kertoo Italian varautumisesta viruksen leviämiseen.

Poikkeustoimet koskevat osittain koko Italiaa, esimerkiksi koulut ovat koko maassa kiinni ja yleisötapahtumia peruttu.

Roomaan on avattu 150 uutta tehohoitopaikkaa Columbus Gemelli -sairaalaan.
Kuvassa Roomaa Villa Borghesesta kuvattuna.

Viime päivinä uusia tartuntoja koko Italiassa on todettu kiihtyvällä vauhdilla, pelkästään eilen yli tuhat. Kuolleita on 7.3. klo 18 mennessä 233. Sairaanhoitojärjestelmä on jo nyt äärirajoilla, erityisesti tehohoitopaikat ovat vähissä ja henkilökunnasta pulaa. Jo nyt joudutaan tilanteisiin, joissa on tehtävä valinta ketä hoidetaan ensisijaisesti. Päätös tehdään potilaan iän ja selviytymismahdollisuuden suuruuden mukaan. Eläkkeelle jääneitä lääkäreitä on alettu rekrytoida uudelleen sekä valmistumassa olevien lääkärien valmistumista ja työhön siirtymistä kiirehtiä.

Voi siis sanoa, että tällä hetkellä Italia tekee kaikkensa, jotta viruksen leviämistä voitaisiin vielä estää tai hidastaa. Täytyy toivoa, että rajunkuuloiset ja osin hätkähdyttävätkin toimenpiteet auttavat. Italiassa pohjoisen asettaminen karanteeniin on saanut tuoreeltaan osakseen kiitosta, mutta myös kritiikkiä. Hallitukselta toivotaan muun muuassa lisää selkeyttä ja tiedottamista, sillä asia on lehtien mukaan aiheuttanut runsaasti epätietoisuutta, grande confusione.

Liikkumisrajoitukset ovat eurooppalaiselle ihmiselle niin outoja, ettei olekaan ihme että asiaan ei oikein osata suhtautua. Meidän on hetkeksi omaksuttava uudenlainen elämäntyyli, nuovo stile di vita,  vetosi siviilipuolustuksen (la Protezione Civile) päällikkö Angelo Borrelli italialaisiin.

Non dobbiamo essere furbi in questo momento, sanoi puolestaan pääministeri Conte italialaisille televisiopuheessaan, meidän ei pidä nyt yrittää olla "nokkelia" (furbo on vaikeasti käännettävä sana, jolla kuvataan italialaista tapaa kiertää sääntöjä, parkkeerata kaksoisriviin, saada pieniä etuja kyseenalaisilla tavoilla). Tärkeää on yhteistyö, jotta viruksen leviäminen saadaan kuriin.

Kiinassa epidemiaa on kuitenkin saatu hallintaan päättäväisillä karanteenitoimenpiteillä, mutta meille demokratian vapauteen tottuneille eurooppalaisille valtion määräysvallan ja liikkumisrajoitteiden alla eläminen voi tuntua vaikealta. Jäädä kotiin vaikka ei haluaisi, rajoittaa elämäänsä ja mielihalujansa. Löytää päivälle tarkoitus omalta sohvalta ja saada näköaloja ajatuksiinsa kodin parvekkeelta, ilman jatkuvaa ärsykkeiden ja elämysten virtaa. Ymmärtää, että aina ei voi mennä oma ego edellä.

Toivottavasti mahdollisimman monelta se kuitenkin onnistuu, yhteisen hyvän vuoksi. Ja kuten olen epidemian alusta asti ajatellut, ehkä tästä kaikesta myös opimme jotakin arvokasta. Kuten sitä, että pieni voi olla kaunista, yksinkertainen hyvää. Puolta maailmaa ei tarvitse matkustaa läpi löytääkseen aarteita tai tarkoituksen ja sisällön elämälleen.

Pohjois-Italian matka peruuntuu monelta tälle keväälle, mutta jos Italia on valmis tekemään näin suuren uhrauksen eli sulkemaan taloutensa tärkeimmät alueet ja rajoittamaan voimakkaasti ihmisten kulutusta, liikkumista ja liike-elämää, voimme me yksittäiset ihmisetkin kai hyväksyä, että lomamatkalle lähdetään sitten joskus myöhemmin.

(lähteet artikkelissa: repubblica.it, ilnuovomagazine.com, corriere.it, giornaledibrescia.it )

Lue myös muita tekstejäni koronaviruksesta:

Koronavirus on levinnyt Italiaan. Tuleeko se meillekin, täytyykö alkaa täyttää ruokakaappeja?

Hyvää laiskiaista - ja tyyneyttä ja rauhallisuutta! (Koronaviruksesta osa 2)

Terveysviranomaisten ohje koronaviruksen estämiseksi: "Älä mene sairaana töihin" - helpommin sanottu kuin tehty

Koronakriisin vaikutus Italian turismiin: Venetsiassa ilmaisia aperitiiveja ja Roomassa hotelli, jossa hinnan päättää asiakas

Miehet ja vanhukset enemmistönä kuolemantapauksissa - Italian koronaviruskuolemat numeroina ja tunnelmia maskien takaa

Koronaviruspelkoa Roomassa: "Kiinasta tulevilta pääsy kielletty"

P.S. Tänään on naistenpäivä, joka valitettavasti jää nyt Italian koronatilanteen jalkoihin. Muuten olisin varmaan kirjoittanut tänään jotakin naistenpäiväaiheista, mutta nyt tyydyn toivottavamaan hyvää naistenpäivää kaikille naisille! Lue viime vuoden teksti tältä päivältä:
Hyvää naistenpäivää - ja oikeutta mustelmattomuuteen kaikille naisille!


Italian koronavirustapaukset 7.3.2020 klo 18:

5061 tautitapausta, joista:

1843 kotikaranteenissa
2651 sairaalahoidossa
567 tehohoidossa
233 kuollutta
589 taudista parantunutta

Kommentit

  1. Toivottavasti se karanteeni tehoaa, vielä ei taida olla tota virusta paljoa etelä-Italiassa mutta jos se leviää sinne niin siellä on paljon pieniä kyliä ja maaseutua joista joutuu menemään autolla suurempiin kaupunkeihin lääkärille. Niissä pikkukylissä asuu just eniten vanhuksia niin tilanne on siltäkin osin aika huolestuttava, jos siis leviää etelämmäs asti. Muistan just omilta matkoilta sen ettei esim. Sisilian pikkukylissä näkynyt huonekalukauppoja eikä lääkäriä tai terveyskeskuksia, niihin on tapana mennä autoilla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti todella tehoaa,kun on noin tiukille pohjoisessakin jouduttu niin ei ainakaan helpompaa tulisi olemaan Etelä-Italiassa jos epidemia pääsisi siellä leviämään. Siinä voi äkkiä olla koko maan terveydenhoitojärjestelmä kaaoksessa, kuten jo Pohjois-Italiassa on käymässä.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Kun jokainen iltalenkki voi olla viimeinen

Ei vauva-ajat, ei kuorsaus, ei riidat - vaan mikä lopulta sai minut ja mieheni nukkumaan eri huoneissa?

Lämmintä, valoisaa ja liian täyttä: kesäyö korona-aikaan Helsingin keskustassa