Via Crucis Roomassa ja pientä pohdintaa kärsimyksestä

Rauhaisaa pitkänperjantaita! Meneillään on suloisen lämmin, aurinkoinen kevätpäivä ja paljon hommaa on jo aamupäivän aikana ehditty tehdä: terassin pesua, ulkoilua, iänikuista sisätilojen järjestelyä (=lelukaaoksen edes osittaista hallintaa).

Melko tavallinen perjantai, siis, paitsi että mies on myös kotona. Kaupatkin ovat auki, halutessaan voisi shoppailla into pinkeänä missä tahansa pääkaupungin kauppakeskuksista. Eivät ole pääsiäisetkään enää entisellään.

Muistan yhä, miltä tuntui kun pääsiäisenä kaikki kaupat olivat kiinni. Kaikki olivat rauhoittuneet koteihinsa tai kuka minnekin, kukaan ei suhannut kauppaan tai sieltä takaisin, kaikki oli hetkeksi ikään kuin hengähdystauolla. Pidin siitä tunteesta. Koko maailma ympärillä tuntui hitusen seesteisemmältä, hieman paremmalta paikalta.

Ennen kuin arki taas koitti ja kaikilla oli taas tuli pyllyn alla. Nyt näitä hengähdyspäiviä on yhä vähemmän, kun kauppojen aukioloja joitakin vuosia sitten vapautettiin. Jouluna taitaa vielä olla ainakin yksi päivä, jolloin kaupat vielä vastustavat suunnatonta painetta pitää ovet auki 24/7. Milloin sekin paine purkautuu, lienee vain ajan kysymys.

Jos menen vielä kauemmas omaan menneisyyteeni, muistan muitakin jänniä juttuja pitkäperjantaista:




Lapsena olin kuullut jostakin ja omaksunut ajatuksen, että pitkäperjantaina on aina pilvistä ja sateista, kun taivaskin itkee Jeesuksen julmaa kohtaloa. Ja joka kerta kun niitä aurinkoisia pitkäperjantaita tuli, olin vähän ymmälläni: eikä se ollutkaan niin? Miten aurinko voi tänään paistaa?

Tänäkään pitkäperjantaina taivas ei itke, vaikka syytä ehkä olisikin. Jos nyt ei välttämättä pelkästään Jeesuksen julman kohtalon takia, niin monen muun syyn takia kyllä. Me ihmiset kun olemme onnistuneet laittamaan niin monta asiaa perusteellisesti sekaisin täällä maapallolla, aiheuttaneet käsittämätöntä tuhoa luonnolle ja aiheutamme edelleen, kohtelemme miljardeja eläimiä jatkuvasti huonommin kuin kärpäsenkakkaa, eivätkä omatkaan keskinäiset suhteemme ole siitä harmonisimmasta päästä. Jeesuksen tärkeimpiin kuuluvista opeista, lähimmäisenrakkaudesta, olemme maailman mittakaavassa ja joskus pienemmässäkin monesti hyvin kaukana.

Jos jotain taivaan pitäisi itkeä, niin sitä.

Historiallisen Jeesuksen kärsimys toki oli hirvittävä henkilökohtainen tragedia, vaikka sen irrottaisi teologisesta merkityksestään. Hänen kuolintapansa oli poikkeuksellisen kauhea. Tätäkin usein pohdin jo lapsena. Kun minulle joskus siinä alakouluiässä valkeni, mitä tarkoitettiin Jeesuksen ristinkuolemalla, minulta meni monta yötä läpikäydessäni sitä kauheutta. Miten ihmiset olivat saattaneet olla hänelle niin julmia? Miksi he löivät häntä, miksi hänen täytyi kuolla niin kiduttavalla tavalla? Ja miten taivaanisä antoi poikansa sillä lailla kärsiä, minkälainen isä hän oikein oli? Ajatus hänen kärsimyksistään saivat minut itkun partaalle.

Näitä samoja asioita oma tyttäreni heräsi pohtimaan ja kyselemään, kun viime pääsiäisenä olimme mukana Rooman Santa Maria delle Molen ristisaatossa  - en ollut vielä kertonut hänelle paljonkaan ruoskimisesta ja ristiinnaulitsemisesta, mielestäni ne eivät ole lasten juttuja ollenkaan. Mutta ristisaaton myötä oli vähän pakko. Ja hänen reaktionsa oli sama kuin äidillään pienenä: suru, hätä ja itku Jeesuksen puolesta. Ja sitten oli keskusteltava siitä, miten jotkut ihmiset ennen olivat vähän julmia ja se tuntuu ymmärrettävästi pahalta. Voih, miksi hänen juuri tässä asiassa eli herkkyydessä täytyy olla niin äitinsä kaltainen!

Ristisaatto oli lasten näkökulmasta kuitenkin enimmäkseen mielenkiintoinen, vaikka vaikeita kysymyksiä herättikin.

Liikkeelle lähdettiin kirkolta.

Nunnien koululla Jeesus tuomittiin ja sai ristinsä kannettavaksi.

Ja alkoi kärsimysten tie.

Isona olen tajunnut, ettei Jeesuksen kohtelu suinkaan ollut mikään ainutlaatuinen poikkeus. Päinvastoin! Ihmisen pahuudelle ja mielikuvituksen määrälle mitä erilaisten kidutusmenetelmien keksimiseen tulee, ei ole mitään rajoja. Menneinä aikoina rajoja niille eivät laittaneet edes lait, yleinen moraalikäsitys ja humanismi, kuten nykyaikana. Jeesuksen kärsimys oli kaiken sen kidutuksen ja kärsimyksen keskellä kuin hiekkahyvä aavikolla.

Ristiinnaulitseminen oli yleinen tapa Jeesuksen ajan Rooman valtakunnassa, ihmisiä teloitettiin kuin heinää pellolla. Ja sadistinen väkivalta sai vain uusia muotoja, kun Jeesuksesta syntynyt pieni esoteerinen uskonlahko kasvoi kaikkien tunnetuksi ja valtionuskonnon asemaan ja alkoi vainota niitä, joiden epäiltiin ajattelevan toisin.

Tai ensin tietysti ne ensimmäiset kristityt joutuivat kärsimään: heitä heitettiin areenoille leijonien eteen ja muuta yhtä pähkähullua. Mutta kun nuo ainoaan oikeaan Jumalaan uskovat sitten pääsivät valtaan, alkoivat ristiretket, noitavainot, inkvisition julma toiminta kidutuksineen.

Enkä nyt tietysti sano, että kristityt yksin olisivat olleet osallisia pahuuteen. Siinä on kyseenalaisesti kunnostautunut koko ihmiskunta, uskonnosta riippumatta.

Vihreää, keltaista ja linnunmunia - toivon, uuden elämän ja uuden alun symboleja. 

Pahan olemassaoloa ja teodikean dilemmaa on pohdittu puhki kaikkina aikoina: Miksi hyväksi sanottu kaikkivaltias Jumala antaa pahan tapahtua? Monille tulee mieleen, että joko Jumala ei sittenkään ole hyvä tai sitten Hän ei ole kaikkivaltias. Ehkä yhtä monille tämä dilemma on niin ylitsepääsemätön, että se vie heidän uskonsa koko Jumalaan.  En yhtään ihmettele.

Minäkin olen dilemmaa pohtinut, mutta nykyisin olen lakannut pohtimasta, monestakin syystä. Olen päätynyt siihen lopputulokseen, että pahan alkuperä mitä luultavimmin on peräisin jostakin ihan muualta kuin jumalallisesta alkuperästä. Se on paljon lähempänä: meissä itsessämme, osana eläimellistä puoltamme, eikä sitä sinne ole laittanut perisynti tai langennut enkeli. Jokaisen ihmisen sisällä piilee kyky pahuuteen, siitä pidetään tyyppiesimerkkinä natsi-Saksan tapahtumia, mutta suureksi onneksi kyky on useimmilla niin piilossa ja hallittu, ettei koskaan ole mitään vaaraa että se pääsisi valloilleen. Vaikka olemme eläimiä, meille on onneksi kehittynyt myös kyky ajatella empaattisesti, eettisesti ja moraalisesti.

Ei tämä tietenkään tyhjentävä vastaus ihmisen pahuuteen ole, mutta itselleni mielelläni selitän asian niin. Jokaisen on ratkaistavan via cruciksen merkitys itselleen jossakin vaiheessa ja löydettävä itseään tyydyttävä selitys pahuuden olemassaoloon.

Tosin eläintenkin joukossa ihmisillä on poikkeuksellisen julmat tavat: Eläimet tappavat yleensä vain tarpeeseen, niiden tapoihin ei kuulu kiduttaa lajitovereitaan. Vain joskus harvoin on nähty kissan "nauttivan" pyydystämänsä hiiren kanssa leikkimisestä ennen sen tappamista, mutta sekin taitaa liittyä vain kissan vahvaan leikkimisvaistoon tai siihen, ettei kissa sillä hetkellä ole tarpeeksi nälkäinen.



Huomaan, että tästä pitkäperjantain postauksesta on tullut paljon synkempi kuin oli tarkoitus. Alun perin minun piti kertoa vain italialaisesta pitkäperjantaista eikä alkaa vajota epätoivoon ihmiskunnan kärsimyksen ja pahuuden takia, vaikka pitkäperjantain teemaan pieni kärsimyksen pohdinta toki sopii kuin nenä päähän.

Vaikka pitkäperjantailta ei tunnukaan, kun aurinko paistaa ja kaupat ovat auki! Italiassa tosin meiniki on aina ollut samantyylinen, siellä pitkäperjantai on tavallinen arkipäivä, aurinko yleensä paistaa ja vasta illansuussa alkaa tapahtua: via crucikset starttaavat eri puolilla maata.

Ennen lasten syntymää kävimme parina pääsiäisenä Trasteveren ristinsaatossa, sillä vanha työläiskaupunginosa on ehdottomia suosikkejamme. Suurin ja komein via crucis järjestetään tietysti Colosseumilla, jota itse paavikin kunnioittaa läsnäolollaan. Sinne kannattaa mennä, jos nauttii ihmismassoista. Me emme niin nauti, joten siellä ei ole tullut käytyä.

Samasta syystä emme ole koskaan menneet pääsiäisaamuna Pietarinkirkon aukiolle, jossa paavi pitää pääsiäispuheensa. Sen sijaan olemme tyytyneet katselemaan sitä telkkarista, suklaamunien syönnin lomassa. Italialaisten suklaamunien koosta kirjoitan lisää myöhemmin, niistä nimittäin todella riittää asiaa!

Nyt on aika jatkaa pitkäperjantain viettoa, lähteä pyöräilemään aurinkoiseen keväsäähän - ja kauppaan. Niin, sinne mekin siis suuntaamme, nyt kun kaupat kerran ovat auki. Tarkoitus ei ole kuitenkaan tehdä viikko-ostoksia vaan ihan vain ostaa kevätkauden ensimmäiset ulkona auringonpaisteessa syötävät jäätelöt täällä Suomessa.

Se jos mikä on aina hieno hetki vuodesta.

PAROLA DEL GIORNO: venerdì santo (m) = pitkäperjantai










Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tutti jäi mökille - vinkkejä helpompaan tutistaluopumiseen

Yksi ui altaassa vastaan, toinen purjehti taivaalla - näin keksimme lapsillemme nimet

Lapsen sairastuminen sotki suunnitelmat - taas!

Elän mieheni siivellä ja olen onnellinen siitä

Triplaonni joka sai alkunsa Pasilassa