Mitäs me mämminsyöjät

Kolme mämminsyöjää, aivan kuten
 meidän arkiruokapöydässä!
Tänä vuonna emme purekaan pastaa pääsiäisenä vaan pääsemme pitkästä aikaan pääsiäismämmin syöntiin. Kaksi viimeistä pääsiäistä olemme viettäneet Italiassa, joten nyt ovella kolkuttavassa kevään juhlassa ja sen vietossa täällä Suomessa on jotain melkein uuden tuntuista.

Pitkästä aikaa kiva viettää suomalainen pääsiäinen! Näin olen ajatellut koko kevään, mutta nyt kun juhla on viimein, tänä vuonna harvinaisen myöhään saapunut, mietin että voisihan siellä Italiassakin nyt olla... Naapuri nousi juuri tänä aamuna Finnairin koneeseen kohti Roomaa, ja melkein olisin voinut lähteä mukaan. Ajatus 20-25 asteen lämpötiloista, vihreistä puista ja kukkaloistosta Espanjalaisilla portailla on kieltämättä houkutteleva.

Sitten katson ikkunasta ulos tätä kirjoittaessani. Ruskean sävyt hallitsevat vielä, mutta kukkapenkistä nousevat tulppaaninlehtien kärjet, kukassaan loistavat krookukset ja häivähdykset ensimmäisistä ruohontupsuista antavat aavistuksen vihreydestä, joka kohta täälläkin pääsee valloilleen. Tuomen nuputkin pullottavat niin, että hyvä jos eivät kohta repeä.

Niin, aurinko paistaa täällä Helsingissä ja ulkona tuoksuu lämpimälle ilmamassalle, mullalle ja - keväälle. Mieli virittyy jo kohti teepaitakelejä, sandaalikautta ja ah, hellettä! Aikamoinen onni tämä myöhäinen pääsiäinen. Ei ole sittenkään lainkaan hullumpaa viettää sitä kotona, toisestakin syystä:





Saammehan syödä mämmiä ihan perinteidenkin puolesta! Meillä tosin mämmi on ympärivuotinen ruoka, kuten blogini lukijat tietävät. Siihen ei ole enää pitkiin aikoihin liittynyt meillä mitään pääsiäismäistä.

Silti kävi niin, että edellisvuosien Rooman-pääsiäisinä sitä tuli vähän ikävä. Perinteiden voima on niin vahva. Ovathan perinteet yksi osa arkisia tapoja ja arvoja, joista muodostuu yhteinen, jaettu historiamme perintö ja koko suomalainen yhteisidentiteetti. Vain toinen suomalainen voi täysin tietää, miltä tuntuu syödä mämmiä pääsiäispöydässä ilman, että siihen liittyy naureskelua sen ulkomuotoon liittyen. Tämä on meidän perinneruokamme, mitä siitä vaikka se näyttää siltä itseltään, sillä nyt vain on sellainen ulkomuoto. Ja sitten syömme sitä kiltisti, kerman kanssa tai ilman, sokerilla tai kermalla tai molemmilla, pidämme siitä tai emme. Koska se kuuluu perinteeseen.

Joinakin aikaisempina vuosina olemme kyllä vieneet mämmiä Roomaankin pääsiäisenä, mutta se oli silloin kun lentokentältä vielä löytyi Stockmann. Viime pääsiäisinä emme mämmiä lentokentän kauppojen valikoimista löytäneet, ja Italian isovanhemmat ja ystävät jäivät paitsi suomalaisesta perinnemakuelämyksestä.

En usko, että heitä haittasi. Isovanhemmat eivät varmaan vieläkään tajua, miksi lapsemme rakastavat niin paljon sitä tummaa löysää puuroa, jota syövät yhden jos toisen Skype-puhelun aikana, usein siis soitamme heille juuri illallispöydästä jolloin he ikään kuin virtuaali-istuvat kanssamme saman pöydän ääressä. Se auttaa vatsan toimintaan, olen joskus maininnut anopilleni, ja hän todennäköisesti vieläkin ajattelee, että syömme sitä ehkäistääksemme ummetusta tai jotain. Siinä tarkoituksessa anoppi on mämmiä itsekin syönyt, kun olemme sitä tarjonneet, kiltisti koko annoksen. Lääkkeeksi ihan mukiinmenevä maku, kai.



Näin kiirastorstaina suomalaisen pääsiäisen lähestyessä en voi myöskään olla miettimättä, mitä kummaa me oikein nyt pääsiäisenä tulemme tekemään. Suomessa ohjelma on ihan tyhjä. Ei ole via crucista, ei pitkäperjantain kala-ateriaa, ei pääsiäisaamun messua ja jättisuklaamunia, ei toisen pääsiäispäivän piknikiä.

Tai olisihan nämä kaikki Suomessakin järjestettävissä, via cruciksestakin tullut salavihkaa yhä isompi osa myös luterilaisia pääsiäismenoja, mutta ei se ole sama asia. Perinteen ohuus näkyy ja tuntuu, en pääse ajatuksesta että via crucis on luterilaiseen pääsiäiseen jotenkin vähän päälleliimattu.

Mutta ehkä pitäisi luopua tästä ajatuksesta tai ainakin olla siitä välittämättä, ja mennä mukaan huomiseen Helsingin keskustan ristisaattoon. Harmi vaan että se alkaa niin myöhään eli kello 21, lasten nukkumaanmenoaikaan eikä kello kuusi kuten Roomassa lähikorttelimme ristisaatto, johon oli paljon mutkattomampaa osallistua.

Italiassa ja Roomassa via cruciksia nimittäin järjestää joka seurakunta omansa. Vau, se olisi jotain täällä Suomessakin. Mietipä nyt, oman lähikirkon järjestämä ristisaatto, joka kulkisi kotitalosi ohi ja ihmiset voisivat liittyä mukaan kotioveltaan. Se toisi suomalaiseenkin pääsiäiseen liikettä!

Lupaan kertoa roomalaisen lähikorttelimme via cruciksesta tarkemmin tulevissa postauksissa pääsiäisen aikana.



Pitkäperjantaina Italiassa syödään siis perinteisesti kalaa, liha on kiellettyjen listalla. Mieheni ei ole mitenkään uskonnollinen, mutta kala-asiasta hän kyllä muistuttaa. Mitä kalaa ostetaan perjantaiksi, hän kysyi eilenkin. Tosin hän unohti, että Suomessa ei tätä kalaperinnettä ole, kyllä, hänellä on joissakin asioissa aivan käsittämättömän onneton muisti.

Ai niin, no unohdetaan se kala sitten, hän sanoi. Jos se ei kuulu suomalaisten perinteiden listalle, ei se sitten ole tärkeä; hän todella tuntee perinnevouhottajavaimonsa läpikotaisin. Tämä hänen asenteensa joskus vähän surettaa minua, sillä toivoisin hänen siirtävän omia perinteitään lapsille. Minä yritän sitä sitten tehdä hänenkin puolestaan, otan kontolleni molempien maiden perinteiden siirtämisen.

Pääsiäisperinteet kuuluvat niihin italialaisiin, joista pidän eniten. Pidän siitä, että pääsiäinen on niin iso juhla kuin mitä se Italiassa on, se on katolisen kirkon vuoden tärkein juhla ja se näkyy. Pääsiäiskoristelu kauppojen ikkunoissa on runsaampaa kuin Suomessa, kokoonnutaan perheen piiriin kuin jouluna ikään, vaikka italian kielessä onkin sanonta: Natale con i tuoi, Pasqua con chi vuoi eli joulu vanhempiesi kanssa, pääsiäinen kenen kanssa haluat. Usein silti valitaan pääsiäisenäkin se perhe.

Ja sitten on tietysti uskonnolliset perinteet, jotka ovat näkyvämpiä kuin Suomessa ja joihin ihmiset ottavat osaa, vaikka eivät niin uskonnollisia olisikaan. Suomalainen pääsiäinen tuntuu vähän tyhjältä ja merkityksettömältä italialaiseen verrattuna. Tänä vuonna sitä onneksi tuntuu täyttävän auringonpaiste ja lämpö, ainakin jos ennusteet pitävän paikkansa. Se on jo todella paljon se. Kuten tiedämme, meille suomalaisille auringonpaiste on kaikki kaikessa, hullaannumme siitä, ryntäämme terasseille, riisumme paitamme, unohdamme aurinkovoiteen ja palamme. Janoamme aurinkoa kaikin tavoin, varsinkin nyt pitkän ja pimeän talven jälkeen. Jos vain pääsiäisenä paistaa, meillä on kaikki.

Ja onhan meillä aina myös mämmi.

Entä mitä meillä on sitten pöydässä huomenna pitkäperjantaina, jos kalaa kerran ei ole? No, vastaus ei ole vaikea: pastaa. Kirjoitin nimittäin alussa vähän huolimattomasti väärin, että emme tänä pääsiäisenä söisi pastaa, mutta se ei ole totta. On mahdotonta antaa edes yhden päivän kulua ilman pastaa. Jos jonkun italialaisen perinteen lapset ovat omaksuneet, niin se on päivittäinen pastanpurenta.

Suomalaisen (lähes päivittäisen) mämminpurennan lisäksi.


PAROLA DEL GIORNO: giovedi santo = kiirastorstai Nella sera di giovedì santo in Italia si celebra la messa in Cena Domini, nella quale si ricorda l`Ultima cena di Gesù. =
Kiirastorstain iltana Italiassa vietetään Cena Domini -jumalanpalvelusta Jeesuksen viimeisen ehtoollisen muistoksi.







Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tutti jäi mökille - vinkkejä helpompaan tutistaluopumiseen

Yksi ui altaassa vastaan, toinen purjehti taivaalla - näin keksimme lapsillemme nimet

Lapsen sairastuminen sotki suunnitelmat - taas!

Elän mieheni siivellä ja olen onnellinen siitä

Triplaonni joka sai alkunsa Pasilassa