Haikeaniloisia joulumuistoja Roomasta


On ollut tarkoitus jo pidemmän aikaa kirjoittaa postaus viime joulustamme Roomassa. Se oli ensimmäinen joulu yhteentoista vuoteen, jonka Roomassa vietimme, ensimmäinen joulu lasten kanssa.

Nyt joulumuistoihin tulee väistämättä haikea, surullinen sävy.

Näin jälkikäteen ajateltuna on outoa ja lohdullista, että tulimme lähteneeksi matkaan juuri tänä jouluna. Aiemmin on aina tuntunut, että joulu on mukavampi viettää Suomessa, koska täällä sentään edes joskus on lunta ja joulutunnelma muutenkin enemmän, no, jouluinen, suomalaiseen makuun ainakin.

Lippujen hankkiminen joulun alla jäi melko viime tippaan koiranhoidollisten ongelmien vuoksi. Taisimme ostaa liput vain kymmenisen päivää ennen aattoa, kun hoitaja koiralle vihdoin löytyi. Koko sen ajan Italian-täti pommitti meitä viesteillä:

Milloin te tulette, joko tiedätte, tulettehan te varmasti?

Tulimmehan me! Ja mikä onni, että pääsimme matkaan. Mieltäni kylmää ajatustkin, että olisimme jääneetkin kotiin ja viimeiset muistomme tädistä olisivat viime kesältä saakka. Joku tarkoitus mitä ilmeisimmin oli sillä vahvalla tunteella, joka minua jo kesästä asti vaivasi: jouluksi Roomaan olisi päästävä. Alkusyksystä jo sitä aloimmekin suunnitella, kun miehen lomatkin antoivat sopivasti myöten olla reissussa kaikkien joulupyhien yli loppiaiseen saakka.

Joulunaika oli täynnä lämpöä, rakkautta ja hyvää ruokaa. Kortinpeluuta, herkkujen syömistä, iloa lahjoista, perheestä ja yhdessäolosta. Aurinkoinen, roomalaisittain kylmä (joulupäivänä vielä +15, mutta sitten laskeuduttiin jopa nollan tienoille monena päivänä), valoisa ja iloinen joulu.

Jouluaattona tihutti vettä, mutta sen jälkeen aurinko paistoi - joka ikinen päivä! Täti oli joulukuun aikana raportoinut, että vettä satoi Roomassa lähes päivittäin. Mutta päivää ennen meidän tuloamme aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Täti lähetti kuvan ja tekstin: aurinko on vihdoin tullut esiin, juuri sopivasti teitä varten!

Ja kyllä me siitä nautimmekin.

Lähipiazzalle oli pystytetty joulutori, jossa tekolumen, joulupukin ja juonnetun jouluohjelman myötä oli mahdollista päästä aitoon (?) joulutunnelmaan. Välillä jouluinen mutta enimmäkseen erittäin epäjouluinen musiikki raikasi, lapset tanssivat, aikuiset katselivat keskenään jutellen ja minä kaiken sen keskellä yritin nauttia erilaisesta joulutunnelmasta, alun shokkivaiheen jälkeen siinä jopa lopulta onnistuen.













Tapaninpäivän vietimme Roomassa, mm. piazza Navonan joulutorilla nukketeatteriesitystä katsellen sekä Pietarinkirkon aukiolla hiekkaseimeä ihastelemassa.










Uudenvuodenaatto oli erityisen aurinkoinen ja vähän jo lämpimämpi. Nautimme siitä mm. kahvilassa cappuccinon ääressä ja aurinkoisella parvekkeella:


Uudenvuodenkimppu

Aurinkokylpy
Uusivuosi on Italiassa ennenkaikkea syömisen juhlaa. Il cenone, uudenvuodenaaton illallinen, on varmasti koko vuoden runsain useimmissa perheissä. Perinneruoka, jota kaikki syövät, on linssit ja cotechino, alun perin Pohjois-Italiasta kotoisin oleva sianmakkara.  Linssit symboloivat rahaa:  mitä enemmän uudenvuodenillallisella syöt linssejä, sitä enemmän vuosi tuo tullessaan rikkautta. Lisäksi syödään kaikenlaista muuta hyvää ja tuhtia, mutta onneksi myös paljon kasviksia, kuten aina Italiassa. Meillä oli ruokalistalla mm.lasagnea, grillattuja kasviksia sekä artisokkia roomalaisittain, lempiruokaani. Artisokkien valmistaminen parvekkeella on talvisia lempipuuhiani Roomassa, sitä ei voita mikään. 

Artisokkien valmistusta uudenvuodenaterialle.


Uudenvuoden perinneruokaa. 

Oma linssinsyöntini jäi melko vähäiseksi, sillä vatsa täyttyi kaikesta muusta pöydän tarjonnasta, joten taitaapa elämä jatkua samaan tyyliin kuin ennenkin, vailla suuria rikkauksia. Mutta hälläkös väliä, en voisi rikkaammaksi itseäni tuntea vaikka kylpisin rahassa, onhan minulla koti jossa asua, perhe, mies, lapset ja elämä, jota voi hyvällä syyllä kutsua onnelliseksi.

Loppiaisaamuna joulukuusta koristi tietenkin loppiaissukka jos toinenkin.




Loppiaisena ilmassa oli jo kotiinlähdön haikeutta, edessä oli vielä viimeinen maanantai ja sitten paluulento. Mieheni sisko oli silloin ollut vilustuneena jo useita päiviä ja jätimme hänelle hyvästit hänen huoneessaan, jossa hän makasi potemassa tautia.

Halasimme häntä, kehotimme häntä pukeutumaan lämpimästi näinä kylminä talvipäivinä ja välttämään vetoa. Muistutin vielä teenjuomisen tärkeydestä, se auttaisi kurkkukipuun edes vähän. Kyllä se siitä ohi menee, olivat viimeiset sanamme hänelle.

Niin, flunssa kyllä meni ohi, mutta sen jälkiseuraukset olivat vakavammat kuin kukaan osasi kuvitella. Elämällä on joskus tarjota yllätyksiä, jotka iskevät suoraan palleaan ja vievät ilmat ja voimat pitkäksi, pitkäksi aikaa. Ja kun vähän taas henkeä saa, on maailma ihan toisen näköinen, mutta siihen on vain totuttava, jatkettava eteenpäin muistot taskussa ja katse siinä kaikessa tärkeässä, mitä ympärillä on.

PAROLA DEL GIORNO: ricordo (m) = muisto Abbiamo tanti bei ricordi che porteremo con noi per sempre. = Meillä on paljon kauniita muistoja, jotka kulkevat aina mukanamme.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tutti jäi mökille - vinkkejä helpompaan tutistaluopumiseen

Yksi ui altaassa vastaan, toinen purjehti taivaalla - näin keksimme lapsillemme nimet

Elän mieheni siivellä ja olen onnellinen siitä

Lapsen sairastuminen sotki suunnitelmat - taas!

Triplaonni joka sai alkunsa Pasilassa