Noro kylässä

Ämpärillä on nyt käyttöä.
Viikko jatkuu ankeissa merkeissä. Eilen oli hautajaiset, joissa vain mieheni oli paikalla ja me muut elimme surussa mukana kotoa käsin.

Olikin onni onnettomuudessa, että en tullut lähteneeksi sinne mukaan, sillä juuri kun mies istui hautajaisten vastaisena iltana lentokoneessa, jossa minäkin olisin istunut jos olisimme lähteneet kaikki, ryhdyin halailemaan ämpäriä täällä kotona. Lapset sain juuri nukkumaan, sitten se alkoi, kello kymmenen illalla.

Ja jatkui aamukuuteen - vessassa juokseminen nimittäin. Ei puhettakaan nukkumisesta. Aamulla olo oli sen mukainen, ja vaikka oksentaminen aamun tunteina loppuikin, niin huono olo ei väistynyt koko päivänä.

Ja siihen päälle vielä kaikki se murhe, mikä mielessä näinä päivinä velloo.

Maatessani voimattomana sohvalla ja seuratessani päivän kulumista (esikoinen lähti ja tuli koulusta, leikkejä olohuoneen lattialla, äitini toi mehukassin ovelle, kuopus ryömi jossakin vaiheessa viereeni ja nukkui päiväunet, välipalan syömisen ääniä keittiöstä, päivä hämärtyi ikkunan takana, ja koko aamusta iltaan satoi lunta) ehdin pohtia monia asioita.

Valtaosaa ajatuksistani leimasi sama oivallus:

Kun ihmiseltä viedään terveys, häneltä viedään kaikki. Voimat, halu ja kyky ajatella tulevaa, ja kaikki ajattelu kiertyy saman asian ympärille: kipuun vatsassa, päässä, oksettavaan oloon joka kuristaa kurkkua. Tunne on niin kokonaisvaltainen, että on vaikea kuvitella hetkeä, jolloin se kaikki on vihdoin menee ohi.

Satuin lukemaan FB-kaverini päivityksen, myös hän sairastaa vatsatautia ja vertasi noroviruksen saamista kuoleman porteilla käymiseen. Vertaus särähti korvaan ymmärrettävistä syistä vaikka se tietysti oli täysin ironinen, juuri perheenjäsenen menettäneenä tuntui banaalilta ajatellakaan ohimenevää vatsatautia samassa yhteydessä kuin kuolemaa.

Mutta toki tuo ironinen vertaus jotakin kertoo siitä, millaista vatsatauti pahimmillaan on. Itse vertaan rajua vatsatautia mielummin junan alle jäämiseen, sellaiseen että hengissä olet mutta olosi on täysin musertunut.

Jopa sohvalta keittiöön käveleminen vesilasia hakemaan tuntuu ponnistukselta. Pahimmalla hetkellä ei jaksa edes vessaan juosta oksentamaan, vaan pitää suorittaa toimenpide sohvalta käsin ämpäriin. Eilinen oli tietysti kaikkein huonoin ajankohta sairastua, sillä olin yksin lasten kanssa, ja oli pakko hoitaa sellaisetkin asiat kuin ovenkahvojen, hanojen ja vessan desifioiminen, kuopuksen nosteleminen, kakkavaipan vaihto ja edes jonkinlaisen ruuan laitto nälkäisille lapsille. Älkää kysykö, kuinka niistä selvisin, mutta voin sanoa, että pyykkipoikaa nenään olisi tarvittu!

Ja koko päivän jatkuneen lumisateen jälkeen piha olisi tietysti pitänyt aurata, mutta eihän sellaista voinut kuvitellakaan tekevänsä eilisillä voimilla.

Aamulla näkymä kotiovelta näyttikin sitten tältä:




Olen saanut pienen hipun verran tuntumaa siihen, miltä tuntuu yksinhuoltajan arki: pesue on hoidettava yksin, olkoon tilanne mikä on. Tietysti voi pahimmilla hetkillä yleensä turvautua johonkuhun, minullakin onneksi on äiti joka toi juomia ja lapsille runebergintorttuja (voi mitä tekisimmekään ilman äitejä!), mutta noin enimmäkseen yksin on selvittävä ja päävastuu kaikesta on aina yksin sinulla. Sen täytyy tuntua usein rankalta, paljon rankemmalta kuin tämä yhden päivän sairaus yksin lasten kanssa, enkä voi muuta kuin nostaa hattua kaikille niille, jotka huolehtivat lapsistaan yksinhuoltajana!

Lapsille päivä oli virkistävän erilainen. Äiti on kipeä! he hihkuivat mutta kyllä myös kiitettävästi toivat juomista ja kaksi vanhinta huolehti, että kuopuksella riittää tekemistä eikä hän jatkuvasti kiipeile äidin päällä sohvalla. Illalla esikoinen jopa halusi laittaa iltapalan pöytään ja siivosi vielä keittiön jälkeenpäin. Se sai minut liikuttumaan: onko hän jo noin iso tyttö, on tosiaan, tällaisinako hetkinä sen lopullisesti tajuaa.

Eilen sai myös katsella piirrettyjä ja pelata tabletilla yli kaikkien rajoitteiden. Kun alan laskea, niin apua, he taisivat katsoa piirrettyjä yhteensä yli viisi tuntia ja siihen päälle ainakin puolitoista tuntia tabletilla... Mutta onneksi tekivät paljon muutakin, muun muuassa levittivät kaikki dublo-legot lattialle ja leikkivät niillä antaumuksella monta tuntia.

Tältä näyttää päivä olohuoneessamme, kun äiti on sairaana:




Mutta pääasia on, että päivä saatiin päätökseensä ja nyt seuraavana aamuna voimani ovat palanneet sen verran, että olen valmiina kohtaamaan mahdolliset tartunnan saaneet seuraavat potilaat... Vaan niin kauan kuin ei ole oksennusta, on toivoa. Että tämä jäisikin tähän. Toivossa on hyvä elää, katsotaan kuinka käy.

PAROLA DEL GIORNO: vomitare = oksentaa. Ieri notte ho vomitato almeno quindici volte. = Viime yönä oksensin ainakin viisitoista kertaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tutti jäi mökille - vinkkejä helpompaan tutistaluopumiseen

Yksi ui altaassa vastaan, toinen purjehti taivaalla - näin keksimme lapsillemme nimet

Lapsen sairastuminen sotki suunnitelmat - taas!

Elän mieheni siivellä ja olen onnellinen siitä

Triplaonni joka sai alkunsa Pasilassa