Melukylän lapset Italiassa

Laskeutuvia lentokoneita katsomassa. 
Kotona täydellisessä hiljaisuudessa nukkuessani (koiran liikehdintää lukuunottamatta)unohdan aina, miten erilainen äänimaisema Roomassa vallitsee, öin ja päivin. Vuosien myötä olen kyllä oppinut aika kiitettävästi nukkumaan roomalaisessa ääniympäristössä, joka totta puhuen on myös kuin ihmeen kautta muuttunut hiljaisemmaksi siitä, mitä se pahimmillaan oli.

Oli aikoja, jolloin lentokoneet läheiseltä Ciampinon lentokentältä nousivat ilmaan läpi yön, roska-autot tyhjensivät lasinkeräysastioita neljältä aamuyöllä, lähikahvilan happy hour venyi yli puolenyön ja vyöryi musiikkeineen makuuhuoneen ikkunasta sisään. Kello puoli kuusi kadunlakaisukone aloitti työnsä kera mahtipontisesti mölisevän lehtipuhaltimen. Ja mihin aikaan hyvänsä saattoi auton varashälytin laueta ulisemaan lähikadulla. Nämä kaikki äänet kantautuvat leikiten sisään, sillä ikkunalasit ovat täällä todella heppoisia, eikä paljonkaan ole eroa, ovatko ne kiinni vai auki.

Ajattelin tuolloin ihmetellen paikallisia asukkaita ja sitä, miten heidän hermonsa ja unilahjansa kestävät jatkuvaa moista koettelemusta. Itsehän saatoin loman jälkeen palata kotiin ja hiljaisuuteen, mutta heille se ei ollut mahdollista. Heissä oli varmasti samanlaisia herkkäunisia kuin minä, jotka eivät koskaan voisi tottua yölliseen meteliin.

Noihin aikoihin herkkäunisuuteni oli myös pahimmillaan, ja jos huonosti kävi, saatoin olla hereillä koko yön paljon pienemmistäkin syistä kuin katon yllä jyrisevistä lentokoneista ja tajuntaa raastavista varashälyttimistä. Juuri kun edellinen äänisaaste oli lakannut ja hetken aikaa oli kuunnellut yöllistä hiljaisuutta kaukaa kantautuvine rauhoittavine linnunlauluineen, aloitti seuraava häiriötekijä työnsä.

Nykyisin tilanne on parempi monelta kantilta katsottuna:


Unenlahjani ovat parantuneet huomattavasti lasten saannin jälkeen. Voi tuntua ihmeelliseltä, mutta vauva-aikoina nukun paremmin kuin koskaan muulloin, mistä tietysti kuuluu isoin kiitos erittäin hyväunisille lapsilleni. Vauva-ajan jälkeenkin hyvät unet ovat jatkuneet, ja jos jokin minut herättääkin, nukahdan pian uudelleen enkä jää valvomaan tuntikausiksi, kuten ennen saattoi käydä.

Nyt Roomassakin äänet herättävät minut monta kertaa yössä, mutta nukahdan häiriöiden välissä autuaan onnellisesti. Myös äänimaisema täällä on muuttunut, jos ei nyt radikaalisti niin ainakin huomattavasti. Lentokoneet aloittavat nousunsa vasta vähän ennen seitsemää eivätkä edes joka päivä. Esimerkiksi nyt lauantaina niitä ei ole vieläkään kuulunut, vaikka kellon on jo kohta kahdeksan. Lähialueiden asukkaiden valitukset ovat kuulemma saaneet sen aikaan, ja lentoja on tietoisesti pyritty keskittämään Rooman päälentokentälle Fiumicinolle.

Katuja ei kai täällä enää niin välitetä puhdistaa, sillä kadunpuhdistuskoneiden ajo on muuttunut satunnaiseksi ja laiskaksi. Lehtipuhaltimia ei enää käytetä ja kadunlakaisukonekin tekee työnsä nopealla vauhdilla, siinä missä se ennen liikkui madon nopeudella, jääden välillä pitkiksi ajoiksi paikalleen hurisemaan, kun kuljettaja kävi esimerkiksi alakerran kahvilassa aamuyön espressolla.

Roskien tyhjennys on mullistunut täysin. Alueella tuli viime  vuonna voimaan jätteiden lajittelupakko kaikkiin talouksiin, ja roskat haetaan nyt pienillä roska-autoilla inhimillisiin aikoihin, ja vain pahviauto käy hakemassa pahvijätesäiliöt aikaisin aamulla. Lasit haetaan nykyisin päiväsaikaan.

Uutuudenviehätyksestä nauttinut kulmakahvila on vuosien myötä supistanut palvelujaan, eikä pidä korttelidiskoa enää yömyöhään.

Varashälyttimistä ei tietenkään olla päästy mihinkään, ja esimerkiksi toissayönä hälytin ulisi jossakin noin kaksikymmentä kertaa peräkkäin. Mutta pazienza, kärsivällisyyttä, kaikkea ei voi saada!

Jotain uuttakin on tullut yölliseen äänimaisemaan: pari vuotta sitten naapuritaloon hankittiin pieni koiranpentu, josta on kuoriutunut melkoinen haukkuja. Se räksyttää pienien koirien tapaan erittäin kimeällä äänellä ja sillä on yöt läpeensä vapaa pääsy parvekkeelle, jossa se sitten kimittää kaikille ohikulkijoille, jotka yön aikana näkee. Onneksi kuitenkin vaikuttaa siltä, että koira nukkuu suurimman osan yötä. Haukuntaa tapahtuu keskimäärin 1-5 kertaa yössä, ja niihin herään kyllä jokaiseen, olkoon unilahjani parantuneet tai eivät.

Ja jos puhutaan päiväaikaisesta melusta, niin siinähän vasta paljon onkin tapahtunut parantumista, mitä melun sietokyvyn kasvuun tulee. Mistä lie johtuu, mutta se mikä kymmenen vuotta sitten tuntui kauhealta melusaasteelta, on lasten myötä muuttunut ihan normaaliksi äänimaisemaksi. Omat lapseni ovat niin äänekkäitä, että minulla ei ole enää mitään sanomista, vaikka italialaiset meluaisivat kuinka.

Monissa tilanteissa päin vastoin tuntuu, että kun me saavumme paikalle, hiljaisuus rikkoutuu ja meitä katsotaan sillä ilmeellä, että mikäs melukylän porukka se tuo oikein on. Kuten eilen kirkossa, johon menimme tädin muistomessuun. Ensimmäiset viisitoista minuuttia menivät ihan hyvin, mutta sitten alkoi pienimmäinen kertoa äänekkäitä mielipiteitään ja hakata pikkuautoja penkin selkänojaan ja keskimmäinen unohti, että piti istua paikoillaan ja kysyä kysymykset kotona. Muita pikkulapsia ei kirkossa näkynyt ja sain tuntuman, ettei paikallisten mielestä heitä pitäisikään näkyä. Puolen tunnin jälkeen livahdimme "vähin" äänin ulos kirkosta ja painuimme leikkipuistoon.

Leikkipuistossa italialaisetkin lapset ovat äänekkäitä, eivätkä jää omistani jälkeen. Mutta kadehdin tapaa, jolla italialaiset lapset käyttäytyvät leikkipuiston ulkopuolella. He pitävät vanhempiaan kädestä, puhuvat kauniisti ja sopivan kuuluvalla äänellä, ovat hiljaa jos heiltä ei kysytä mitään ja vain harvoin kitisevät tai kiukuttelevat. Omani sen sijaan tekevät sitä vähän väliä ja jos ovatkin "nätisti", niin vähintään heidän äänensä desibelitaso kohoaa korkeuksiin heidän puhuessaan.

Varmaan on täällä muunlaisiakin lapsia, mutta meluisien lasten äitinä huomioni kiinnittyy aina niihin paremminkäyttäytyviin. Ihan varmasti noin keskimäärin italialaiset lapset ovat "nätimmin" käyttäytyviä kuin Suomessa, mutta täällä onkin kuri ihan eri luokkaa. Läpsäytykset, tukkapöllyt ja muut ruumiilliset "kasvatustehosteet" ovat ihan normaalia täällä, samoin kuin vanhempien yleinen tiukkuus. Rajat ovat usein tiukkoja ja vanhemmat pitävät niistä kiinni korottamalla ääntään niin, ettei lapsella ole siinä sanomista.

En tietenkään haluaisi lapsilleni sellaista kasvatusta, ja mielummin annankin heidän olla vähän äänekkäämpiä kuin alan heitä läpsimään. Jotakin italialaisesta kurista olen kyllä omaksunut, sen huomaan. Vaikka meilläkin usein neuvotellaan, sanoitetaan tunteita ja otetaan huomioon eri mielipiteitä, on tiettyjä asioita, joissa en ala neuvotella. Näitä ovat säänmukainen pukeutuminen, nukkumaanmenoajat ja sovittuihin paikkoihin sovittuihin aikoihin lähteminen. En myöskään suvaitse lasten suunnalta rumaa kielenkäyttöä tai nimittelyä toisiaan, vanhempiaan tai muita ihmisiä kohtaan.
Näissä asioissa olen tiukkana, enkä pelkää korottaa ääntäni jos tarvitaan.

Muissa asioissa he saavatkin sitten temmeltää, ollaanpa Suomessa tai Italiassa.

PAROLA DEL GIORNO: rumore (m)=melu, ääni

Kommentit

  1. Italiassa on kyllä nykyään melko rauhallista, tosin riippuu kai alueesta. Olin yhden kesän Riminin seuduilla ja siellä tosiaan lasiroskikset tyhjennettiin ja tuotiin ruokia kauppoihin joskus 5 tai 6 aikaan aamulla. Joskus myös junista kuului ääntä mutta kyllä siihen tottui, ne kaikki olivat vähemmän meluisia kun muut asiat. Pahin meteli jota olen matkoilla kuullut oli kun erehdyin ottamaan hotellin Barcelonassa ravintolakadulta vuosi sitten. Kuvittelin että ne olisivat olleet ruokaravintoloita, jotka suljettaisiin yöksi tai viimeistään aamulla. Mutta se olikin niin että ne olivatkin paikallisten biletysmestoja ja möykkä kesti illasta aamuun saakka suoraan hotellin vieressä ja ympärillä. Yritin vaihtaa huonetta mutta ei annettu vaihtaa, niin sain nukuttua ehkäpä 2-4 tuntia vaan. Kun Italiassa totuin siihen että ravintolat on ruokaravintoloita, jotka menee yöksi tai viimeistään aamuun mennessä kiinni. Nyt sain sellaisen käsityksen että ravintolat on juurikin bilemestoja Espanjassa ja jatkossa haluan viettää aikaa ihan muualla, rauhallisemmissa kohteissa. Minua ei yleensä häiritse pienet äänet kuten autojen äänet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on myös kokemusta diskosta hotellin alakerrassa, oli jossakin päin Saksaa en enää muista missä. Jumputus oli kauhea mutta onneksi huoneen vaihto meillä onnistui, ja toisessa päässä hotellia jytä oli enää niin laimeaa, että sai nukuttua. =) Autojen ääniin olen tottunut minäkin täällä Italiassa, ne unohdinkin kokonaan mainita postauksessa... Tosin täällä päin Rooman esikaupunkia missä olemme, autoliikenne lakkaa aika hyvin sydänyön tunneiksi, ja alkaa häiritsevästi vasta siinä kuuden jälkeen.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tutti jäi mökille - vinkkejä helpompaan tutistaluopumiseen

Yksi ui altaassa vastaan, toinen purjehti taivaalla - näin keksimme lapsillemme nimet

Triplaonni joka sai alkunsa Pasilassa

Vastasyntyneestä kiukuttelijaksi - "kiukuttelu" on tärkeä etappi lapsen kehityksessä

Miksi kaksi on ideaali lapsiluku ja pyykkikone ei ole tehnyt meistä onnellisempia