Suomalais-italialainen jouluperinnesoppa

Iloista joulua!
Joululaatikot ovat uunissa, lahjat paketoitu, koti siivottu ongelmallista tavarankerääjäleivinuuninpäällistä myöten. Nyt on juuri se hetki vuodesta, jota varten jaksan kaikkein ankeimpina ja kiireentäyteisimpinä arkipäivinä, joita ihan riittävästi kasaantuu eteen pitkin vuotta.

Olkoonkin, että porkkanalaatikkoon lipsahti liikaa suolaa, tavaraläjät uunin päältä ovat vain siirtyneet komeron perälle pois silmistä ja lahjahankintojen jättämää budjettivajetta on tammikuussa paikkailtava entistä suurempaa kiirettä aiheuttavalla ankaralla työnteolla.

Jospa voisikin sujahtaa siihen lapsuuden joulumaailmaan, jossa lahjat putoavat kuin taivaan lahjana savupiipusta tai ovelle ilmestyy ystävällinen partaherra, joka ihmeesti tietää kaikkien toiveet. Mahtoi äitiäni naurattaa, kun olin häntä pienenä tyttönä lahjakasani keskellä lohdutellut:

onneksi äiti sinun ei tarvitse näitä lahjoja ostaa  vaan ne tuo joulupukki!

Italiassa joulupukki ei ole samalla tavalla vakiovieras kuin suomalaisissa kodeissa. Mieheni esimerkiksi näki joulupukin kotioloissa ensimmäistä kertaa Suomen-jouluinaan. Italiassa joulupukki tuo lahjat yöllä savupiipusta tai muusta sopivasta kolosta hieman Amerikan tapaan, ja lapsien jännitys kulminoituu siis joulupäivän aamuun.

Muutenkin joululahjakulttuuri on omaan makuuni eräässä mielessä liian erilainen: kaikki sukulaiset ja ystävät, joille olen lahjoja Italiassa antanut, avaavat paketin samoin tein kun sen heille antaa. Eräänäkin jouluna lähetin postissa paketit appivanhemmille ja parille muulle sukulaiselle hyvissä ajoin ennen joulua, taisivat saapua perille pari viikkoa etuajassa. Ja samana päivänä kun olivat saapuneet, tuli Italiasta iloisia puhelinsoittoja, joissa kiiteltiin kovasti lämpimistä villasukista, Muumi-hiirimatosta ja muista pakettien sisällyksistä.

Kuten kaikki jouluihmiset tietävät, moinen on kerrassaan anteeksiantamatonta, sillä joululahjat avataan jouluaattona, piste. En ymmärrä, mikä siinä on niin vaikeaa. Jos paketoidun joululahjan avaa etukäteen, se ikäänkuin menettää joululahjamaisuutensa ja muuttuu ihan vain tavalliseksi muistamiseksi.

Tosin olen joutunut joustamaan monesta muustakin jouluun liittyvästä perinne-ehdottomuudesta italialaisen miehen kanssa eläessäni - ja varmaan ihan hyvä niin. Perinteetkin voivat käydä raskaiksi, jos niitä täytyy minuutilleen ja jokaista yksityiskohtaa myöten noudattaa aina samalla tavalla. Miesparallani on kestämistä jo siinäkin, että aattona on syötävä aamiaiseksi riisipuuroa (jota hän ei voi sietää), katsottava tv:stä ensin Lumiukko-animaatio, sitten joulurauhanjulistus, ehdittävä ehdottomasti saunoa ennen jouluateriaa (jolla nautitaan aina niitä samoja iänkaikkisia laatikoita, laatikoita ja laatikoita), ja tietenkin avattava ne lahjat, joiden avaaminen aikaisemmin olisi pieni joulunhäväistys.

Mieheni onkin sanonut, että suomalaisten yhteneväisyys jouluperinteissä on jotakin äärimmäisen hämmästyttävää. Kinkkua - ja niitä laatikoita - syödään jokaikisessä suomalaiskodissa, työpaikkaruokalassa ja pikkujouluillallisilla, menipä joulun aikaan mihin päin Suomea hyvänsä. Hautausmaille on jo aatonaatona satojen metrien jonot (kuten huomasimme tänään isäni haudalla Malmilla käydessämme), ikään kuin joulu olisi ainoa ajankohta, jolloin hautuumaille pääsee rakkaitaan muistamaan. Samoja joululauluja hoilaavat kaikki radiokanavat ja ihmiset ikään, ammattiin ja maailmankatsomukseen katsomatta, ja aaton päiväjärjestys toteutuu saunoineen kaikkineen osapuilleen samanlaisena kodissa kuin kodissa pieniä variaatioita lukuunottamatta.

Italiassa kuulemma jokainen syö jouluna mitä haluaa ja mihin aikaan haluaa, ja musiikkikin on huomattavasti monipuolisempaa ja iloisempaa kuin suomalainen Varpunen jouluaamuna - Sylvian joululaulu - Joulupuu on rakennettu - linja. Tässä vielä eräs jouluperinneyksityiskohta, jonka kohdalla minun täytyy nostaa miehelleni hattua pitkämielisyydestä ja mukautuvaisuudesta. Jouluradio soi kodissamme joka vuosi noin kuukauden putkeen autoa myöten, ja mieheni mukisematta kuuntelee, kun suomalainen joululaulukavalkaadi vyöryy hänen korviinsa päivästä toiseen. Vain silloin, kun Tuikkikaa, oi joulun tähtöset -soi, hän ei malta olla kommentoimatta, että nyt alkaa mennä liian synkistelyn puolelle.

Mitä perinteitä olemme sitten poimineet Italiasta? Korttia emme ole ainakaan vielä alkaneet joulupyhinä pelata, eivätkä välkkyvät värikkäät jouluvalot ole vieläkään hankintalistalla, mutta panettone-kakkua tulee syötyä joka joulu - sen mitättömästä ja tasapaksusta mausta huolimatta. Seimikin on ilmaantunut koristeiden joukkoon, mutta kaikkein vahvimmin italialaisuus taitaa jouluissamme näkyä siinä, että jouluumme kuuluu tunnelmoinnin lisäksi myös paljon iloa. Joulu kun on Italiassa ennen kaikkea iloinen juhla, jossa Jeesuksen syntymähetkeä keskiyöllä juhlitaan avaamalla kuohuviinipullo ja kilistelemällä laseja pienokaisen kunniaksi.


Lumiukko-animaation loppukohtaus saa minut toki yhä vieläkin kyyneliin, mutta sen surullisempaa hetkeä yritän sitten ollakin päästämättä jouluumme. Ja jos oikein meinaa melankolia puskea päälle, italialaisten tv-kanavien katseleminen auttaa aina - ellei sitten ala nyyhkiä silkasta epätoivosta kaiken sen bling blingin, tonttutyttömeiningin ja kaaosmaisen riehakkaan Jingle Bells -joulutunnelman nähdessään. Ja kyllä, näiden ohjelmien katseleminen kuuluu myös kaksikulttuurisiin jouluperinteisiimme aattoillan ja joulupäivän illan tunteina.

Ah, sitä rauhaa, joka laskeutuu, kun tv suljetaan ja ajatukset jäävät kahden Jouluradion kanssa joulukuusen kynttilöiden (valkoisia, ei-välkkyviä) loistaessa huoneen nurkassa ja tuoksuvan glögilasin höyrytessä käsien välissä.

Mutta ennen kuin siihen pisteeseen tänä vuonna päästään, edessä on vielä koko aaton perinnerumba. Sitä odotellessa, glögi lämpiämään.

Hyvää - ja iloista - joulua, Buon Natale!




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Haluatko laihtua? Sairastu koronaan! (Oikeasti en suosittele...)

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Flunssassa korona-aikaan: mistä tunnistan, ettei tauti ole koronaa?

Maskilla vai ilman? Ensimmäinen kerta kasvomaskin kanssa oli elämäni hikisimpiä kokemuksia