Raakaa ruokaa: kasvisravintolasta kinkkuostoksille

Terveellinen alku aamulle: vehnänorasvihersmoothie
Sikäli kun jouluun on enää tasan kaksi viikkoa ja vielä on tekemättä lähes kaikki jouluvalmistelut lahjahankinnoista laatikoihin, tuntuu että on aika ottaa järeämmät aseet käyttöön - väsymyksen torjunnassa nimittäin. Aamulla heräämisessä kestää kaksi tuntia ja iltapäivällä, juuri kun pitäisi kaikkein eniten saada aikaan, iskee toinen lamaannuttava väsymyspiikki.

Lisäksi lähipiirissä jyllää vatsatautia ja ruuhkabusseissa äänistä päätellen kaikenmoista räkätautia, joten sisäinen terveysääneni suorastaan vaatii toimintaa. En voi enää jatkaa suklaa-lakritsilinjallani, jos haluan säilyä terveenä ja saada jouluvalmistelut kunnialla tehdyksi.

Kuin tilauksesta sain viime viikolla käsiini raakaruokareseptikirjan (Christine Bailey: Raakaravinto. Tie terveyteen, vireyteen ja painonhallintaan). Raakaravintoa olen kehunut aiemminkin, ja alan olla yhä enemmän vakuuttunut siitä, että mahdollisimman vähän kuumennettu kasvispitoinen ruoka on parasta terveydelle ja väsymyksen häätöön. Toisin sanoen uusin ruokainnostukseni liittyy vahvasti raakaruokaan.

Tänä aamuna alkoi pienimuotoinen raakaruokakokeilu:


Ohje, jonka mukaan raakaruokailu kannattaa aloittaa vähän kerrassaan ja ottaa mukaan tuorekasviksia pikku hiljaa yhä enemmän ruokavalioon, kuulostaa minusta oikein hyvältä, sillä kaikenlaiset rajut, koko syömisen kerralla mullistavat muutokset ovat pitemmän päälle liian työläitä. Päätin aloittaa raakaruuan lisäämisen helpoimmasta eli viherpirtelöä aamiaiseksi munakkaan rinnalle. Selleriä, omenaa, sitruunaa ja vehnänorasta tehosekoittimella pöperöksi ja voilà, aamuinen vihreä makuelämys on valmis.

 Heinämössöä muistuttavaa selleriltä vahvasti vivahtavaa sosetta lusikoidessani tajusin jälleen kerran, että paikkaansa se pitää, vaikka ilkeältä tuntuukin sanoa: mitä terveellisempää, sen omituisempi ja sokeriin tottuneille makunystyröille vieraampi maku - tai ehkäpä oikea ratkaisu olisi sittenkin raaka-aineiden mehustaminen, kuten reseptissä luki. Tehosekoitin ei mitä ilmeisimmin ole oikea väline vehnänoraan käsittelyyn. Pitäisiköhän laittaa mehustin joululahjalistalle? Kuivurihan sieltä jo löytyy, kuten pitääkin, jos raakaruokailusta meinaa tosissaan innostua. Eri asia on, löytääkö pukki oikean vehkeen pakettiin - pidetään peukkuja.

Hyvin aamu kyllä lähti viherpöperöllä käyntiin, olo tuntui pirteältä ja keho ravitulta. Jo tietoisuus oikein syömisestä virkistää, olen siitä ihan varma. Lounaalla raakaruokailu jatkui, Hakaniemen Silvopleessä jälleen.

Elävän ruuan lounas.


Tällä kertaa raahasin Silvopleehen mukanani äitini ja tyttäreni, joista ensiksi mainittu piti kovasti uusista kasvismakuelämyksistä - jälkimmäinen huomattavasti vähemmän. Lapsen suusta alas taisi päätyä ehkä noin 1/5 teelusikallinen parsakaalimureketta, pari puraisua kreikkalaisen salaatin fetajuustosta ja muutama murunen luomugraham-spelttisämpylästä, mutta siihen jäi. Ärsyttävintä kasvisten syömisen opettamista kaikin keinoin yrittävän äidin kannalta oli se, että edes tavanomainen herkku eli fetajuusto ei kelvannut, koska päällä oli "jotain vihreää" eli yrttimarinadia. Mistä sokeritehtaan syövereistä kumpuaa lasten sisäsyntyinen taipumus hyljeksiä kaikkea vihreää syötävää?

Lopputuloksena oli hyvin ravitut äiti ja mummu, mutta nälkäinen ja siten kaikissa toimissaan vastahankainen ja vetkutteleva kaksivuotias. Yrittää nyt sitten siinä tunnelmassa kiertää keskustan joulutoria ja Vanhan joulumarkkinoita. Vaan pelastus löytyikin lähempää kuin osasimme odottaa. Ylioppilastalon kulman joulukojuissa myytiin muun joulukrääsän lomassa pieniä pyöreitä pikkukinkkuja, ja saadessaan suuhunsa maistiaisen ei lapsen riemulla ollut rajoja: kinkkua, kinkkua, prosciutto, prosciutto! Hän hihkui molemmilla osaamillaan kielillä. Lisää, ancora!
Kinkkua on siinä monenlaista.

 Mummu totta kai alkoi sääliä nälkäistä lapsenlastaan ja kaupat kinkusta syntyivät, lihamestari leikkasi paksun siivun ja lapsi söi sen paljain käsin siltä istumalta. Seurasin täysiverisen lihansyöjälapseni ruokailua ristiriitaisin tuntein: totta kai oli mukavaa nähdä, että ruoka maistui, mutta toisaalta, mitä olen tehnyt väärin, että asiat ovat kehittyneet näin? Aivan sama minkänäköistä ja varmaan makuistakin lihaa tai leikkelettä lapselle tarjotaan, aina maistuu, mutta kasviksien kanssa suuri saavutus on jo se, jos kerran viikossa kelpaa pari parsakaalin kukintoa ja pihvin kanssa pieni lautanen porkkanaraastetta. 

Ainoa järjellinen selitys jonka keksin ja joka edes osittain voi selittää ilmiötä on se, että lapsethan tarvitsevat proteiinia kasvaakseen. Ehkä tämä on sitä lasten sisäsyntyistä tietämystä siitä, mitä heidän kehonsa tarvitsee ja mistä tärkeitä rakennusaineita saadaan. Ja eihän laadukkaassa lihassa sinänsä olekaan mitään pahaa, syönhän sitä hyvin mielellään itsekin ja jopa terveyssyistä. Mutta pihvin tai kinkkusiivun nauttiminen ilman kasviksia kuulostaa melko raa`alta ja luolamiesmäiseltä toiminnalta. Toisaalta, lapsille ei vielä ole kehittynyt aikuisten opittuja ruokailutapoja eli muun muuassa sitä, että lautaselle pitää joka kerta kasata kaikkia makroravintoaineita yhdessä. Liha syödään kerralla, hedelmät toisella ja se porkkanaraaste sitten kolmannella, eikä sekoitella aineksia miten sattuu. Tärkeintä on pitkän ajan kokonaisuus. Tämä siis tietenkin pätee vain siihen hetkeen asti, jolloin me aikuiset eli yleensä vanhemmat olemme ylenmääräisellä sokerinsyöttämisellä ja ravintoköyhän ruuan tarjoamisella pilanneet lasten kyvyn säädellä ja tunnistaa ravinnontarpeitaan, nälkäänsä ja ylipäätään syömistään.

Tämänpäiväinen iltaruoka oli sitten ihan muuta kuin raakaruokaa eli ruispastaa pestokastikkeella ja siihen päälle edellispäiväisiä vähässä vedessä kuumennettuja kasviksia, pari joulusuklaapalaakin vielä jälkiruuaksi. Mutta niinhän se oli, että raakaruokailua ei pidä aloittaa kertaheitolla, joten tämänpäiväistä voi pitää ihan hyvänä alkuna, ellei jopa "liian" raakaruokapainotteisena Silvopleessa ruokailun huomioon ottaen. Loppuviikon ruokalista tulee varmasti olemaan tavanomaisempi ja raaka osuus lähinnä salaatteja sekä tietysti aamuinen viherpöperöni. Jääkaapissa ainakin odottavat tykötarpeet eli pari ruukullista vehnänorasta, omenoita ja pussillinen varsiselleriä.

VIHERSMOOTHIE ALOITTELIJOILLE


noin 1/3 ruukullista vehnänorasta
1 varsisellerin pala
2 omenaa
1 sitruunan mehu

Mehusta kaikki aineet juomaksi ja nauti heti. Jos käytät tehosekoitinta, anna sen surrata tarpeeksi kauan, jotta ainekset varmasti sekoittuvat. Lisää vettä tai vaikkapa tuorepuristettua appelsiinimehua, jotta saat juotavan mehun. Vahva sekoitus vitamiineja, antioksidantteja ja lehtivihreää, jotka puhdistavat ja vahvistavat kehoa, lisäävät kehon emäksisyyttä eli tasapainottavat liikahappamuutta, joka on nykyisen teollisen ruuan aikana useimmilla ongelmana. 

Pöperön kieltämättä hieman kitkerää makua voi makeuttaa lisäämällä mukaan muitakin hedelmiä tai vaikkapa ripauksen steviaa. Tosin tottumuksen lisääntyessä makumieltymysten pitäisi muuttua eli sokerinkaipuu vähetä. Siihen asti, ja kohdallani varmasti vielä hyvän aikaa, banaanit ja appelsiinit kehiin!






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kakkainen kotiinpaluu

Minun valintani: Kuopus täytti kolme vuotta ja jatkan yhä kotiäitinä

Elämää antibioottiresistentin E.colin kanssa ja ajatuksia italialaisesta isovanhemmuudesta

Lapsiluku täynnä - miksi harrastaa enää seksiä?

Vuosikymmenen ensimmäinen päivä: läpi aurinkoisen Rooman, läpi vuosien