Pala Italiaa keskellä Helsinkiä

Kahvipannullinen Senaatintorin joulutunnelmaa.
Voiko olla mahdollista, että kävelee kotikaupunkinsa kaduilla 30 vuotta sellaisella kiireellä, ettei oikeastaan edes kunnolla katsele ympärilleen? Siltä ainakin minusta on alkanut tuntua viime aikoina. Viime viikkoina olen sattuneesta syystä kävellyt yhden jos toisenkin kerran etenkin Punavuoren ja Eiran (sairaalan) suunnalla Helsingissä, ja ironista kyllä, kaikesta silmiin liittyvästä vaivasta ja näönsumentumisesta huolimatta olen katsellut ympärilleni tarkemmin kuin koskaan - ja nähnyt kotikaupunkini aivan uusin silmin.

Vanhoja arvorakennuksia, mielenkiintoisia pikkuputiikkeja, kivoja kahviloita, sushibaareja ja brunssipaikkoja, kävelykatuja, puistoja ja tietysti merenrantaa. Helsinkihän on aivan mahtava paikka! Onko mahdollista, että vasta silmäleikkauksen pysäyttämänä olen löytänyt aikaa nostaa katseeni asfaltista ja huomata kantakaupungin talojen kauneuden, Fredrikintorin uneliaan idyllin ja Viiskulman seudun omaleimaisen tunnelman, jotka tuovat ajoittain mieleen häivähdyksiä aivan jostain muista eurooppalaisista kaupungeista.

Esimerkiksi Fredrikintoria ohittaessani mietin monta kertaa, mitä paikkaa se etäisesti muistuttaa. Zürich, Ateena vai joku kortteli saksalaisessa pikkukaupungissa?  Vasta kun eilen kävelin siellä mieheni kanssa, asia valkeni:


Tämähän voisi olla kuin jostakin Rooman keskustakortteleista aikaisin sunnuntaiaamuna, kun kaupunki vielä vasta heräilee, mieheni vertasi, ja siinähän se oli, kaupunkivertaus jota olin itse turhaan hakenut.

Erona Roomaan on tietysti se, että Helsinki on tällä hetkellä lumesta valkoinen, ja Fredrikintori on meillä lajissaan valitettavasti ainutlaatuinen, kun taas Rooma on täynnä vastaanvanlaisia ihastuttavia pikkupiazzoja. Mutta että täältä meiltä sentään löytyy edes henkäys roomalaista tunnelmaa, on jo jotakin. Jos olen joskus nuorempana haukkunut Helsinkiä ankeaksi asuinpaikaksi ja pieneksi tuppukyläksi, en sitä enää vastaisuudessa tee - en toki pelkästään Fredrikintorin takia, vaan siksi että paitsi ankeus, Helsingistä puuttuu nykyään kaikenlainen tuppukylämäisyys. Missä vaiheessa kaupungista onkin kasvanut tällainen pikku metropoli, jossa on mukana jopa pala Italiaa?

Paitsi että meille ovat rantautuneet cappuccinot ja espressot, kaiken lisäksi Helsingistä saa nykyään melko mukiinmenevää italialaista pizzaa. Se huomattiin taas eilen Pursimiehenkatu 27:ssä sijaitsevassa Neronessa, jonka ruokalistalta löytyvät lähes kaikki tärkeimmät italialaiset ruuat. Pizzaa saa bufalamozzarellalla, mikä on aina iso plussa ravintolalle, ja Neronessa bufalavalikoimaa riittää monen eri pizzan verran. Valinnanvaikeushan siinä meinasi iskeä, mutta lopulta päädyin pizza contadinaan eli munakoiso-kirsikkatomaatti-parmesanlastupizzaan. Mies valitsi version, jossa munakoiso oli korvattu herkkusienellä. Molemmat olivat melkein yhtä hyviä kuin keskivertoitalialaisessa ravintolassa, ja sen on paljon se! Lisäksi bufalamozzarellaa on pizzan päälle tarpeeksi niin että se todella maistuu, eikä pelkkää pienenpientä länttiä, kuten Suomessa usein näkee.




Eilisen kaupunkipäivän varsinainen tarkoitus oli käydä Senaatintorin joulumarkkinoilla, mutta innostuimme Punavuoren tunnelmasta niin, että tori oli melkein jäädä väliin. Jo pelkästään lastentarvikeliike Ziccossa (www.zicco.fi)olisi saanut kulumaan tunnin ellei toisenkin. Suloisia lastenvaatteita, persoonallisia lastenhuoneen sisustusideoita, puukrokotiileja, samettipehmoja ja muita kivan erilaisia leluja - juuri tällaisia kauppoja löytyy Roomasta tämän tästä, mutta luulin että Suomesta niitä olisi turha etsiä. Vaan eipä näköjään olekaan.

Pizzojen jälkeen etsimme hyvää kahvilaa espresson juomista ajatellen ja törmäsimme Pursimiehenkadulla vasta-avattuun brunssikahvilaan Mille Mozzarelleen (www.millemozzarelle.fi). Paitsi kahveja, pikkusuolaista ja viinejä, paikasta voi ostaa italialaisia laaturuokatarvikkeita, kuten oliiviöljyjä, balsamicoa, pestoja ja pastaa, enimmäkseen luomuna. Italialaiset omistajat takaavat sen, että kahvi on taatusti hyvää ja palvelu aidon italialaista - me ainakin viihdyimme, löysimme ruokahyllystä pari joululahjaakin ystäville ja naapureille ja palaamme takuulla uudelleen. Lapsikin sai heti kupin asianmukaisesti vaahdotettua lämmintä maitoa omalla aluslautasellaan, kuten Italiassa on tapana, eikä suomalaisittain jääkaappikylmää maitolasia pöydälle lätkäistynä, pahimmassa tapauksessa vielä rasvattomana versiona.

Italialaisia herkkuja Mille Mozzarellasta: saksanpähkinöitä hunajaliemessä ja mantelisuklaa-torronea.

Viimein selvisimme Senaatintorin joulumaailmaankin. Väkeä riitti parhaaseen ostosaikaan lauantai-iltapäivänä, ja ostettavaa olisi löytynyt lähes joka kojulta, jos vain olisi raaskinut heittää rahoja ympäriinsä sinne ja tänne. Suomalaisen käsityön ainut huono puoli on mahdottoman kova hinta, jonka tietenkin toisaalta ymmärtää, mutta joka rajoittaa tavallisen työssäkäyvän kuluttajan ostoshaluja. Sukkapari kuin sukkapari maksoi 20-25 euroa, ja vähintään saman verran sai pulittaa jokaisesta hatusta, hanskoista tai revontulikoriste-esineestä, puhumattakaan villaponchoista, lampaantaljoista ja poronkarvatossuista, joiden hinta ainakin kaksinkertaistui. Siinä kuluisi äkkiä puoli palkkaa, jos jokaisen villafleecen ostaisi, johon silmä sattuu ihastumaan.

Aikomukseni oli ostaa joulutorilta jokavuotisia, hieman terveellisempiä jouluherkkujani eli tomusokeroituja karpaloita, mutta niitä en löytänyt. Sitäpaitsi aloin jo olla Punavuorikierroksen jäljiltä sen verran väsynyt, että koti alkoi houkuttaa sokerikarpaloita enemmän. Senhän tietää jokainen, miten väsyttävää turistina olo voi olla!

Vaan kylläpä Senaatintori ja koko kaupunki on kaunis etenkin näin talvisaikaan. En ihmettele yhtään, että turistit mielellään kuvaavat lumista Helsinkiä. Saapa muuten nähdä, kuinka käy minun Helsinki-ihastukseni, kun lumet aikanaan sulavat ja paljastavat kaupungin koko harmaudessaan. Silloin on varmaankin taas suunnattava Punavuoren suuntaan - tai alettava odottaa kesää.

Espalla.




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kakkainen kotiinpaluu

Tapaninaamun sauna ja muita perinteitä sekä yksi ällikältä lyönyt lahja

Minun valintani: Kuopus täytti kolme vuotta ja jatkan yhä kotiäitinä

Elämää antibioottiresistentin E.colin kanssa ja ajatuksia italialaisesta isovanhemmuudesta

Vuosikymmenen ensimmäinen päivä: läpi aurinkoisen Rooman, läpi vuosien