Lämpimiä paketteja Italiasta lapsiraukan lämmikkeeksi

Taas pääsee jäälyhtyjen tekoon!
Italiasta tuli joulupaketti hyvissä ajoin. Isovanhemmilta lapsenlapselle leluja ja tietenkin lämmin talvitakki - niitä hienoja italialaisia lastenvaatteita, jotka ovat ah niin suloisia mutta mahdottoman epäkäytännöllisiä. Tavallisina arkipäivinä eli suurimman osan ajasta uusi tekokarvakauluksinen pikkuaikuisen takki varmasti pysyy naulakossa ja pääsee korvaamaan käytännölliset talvihaalarit vain juhlahetkinä ja hienommilla kaupunkireissuilla.

Nyt kun lämpötila on pudonnut tukevasti pakkasen puolelle, isovanhempien ykköshuolenaihe on tietysti se, miten me tarkenemme, ja ennen kaikkea miten lapsenlapsi tarkenee. Auta armias, jos Skype-puhelun aikana tyttö sattuu aivastamaan, silloin on lähellä ettei nonna lähetä villapeittoja tulemaan puhelinlankoja pitkin. Ja joka kerta hän arvelee, että tyttäremme yllä oleva paita taitaa olla liian vilpoisa ja pyytää laittamaan villatakkia ylle. Edes se ei auta, että vakuutamme sisälämpötilan pysyttelevän juuri sopivissa ja suositelluissa lukemissa eli reilussa kahdessakymmenessä. Jos ulkona paukkuu kymmenen asteen pakkanen, sisällä pitäisi olla ainakin 26 astetta, on anopin vankka mielipide, jota vuosikausien keskustelut aiheesta eivät ole onnistuneet muuttamaan. 21 asteen sisälämpötila on silkkaa vilustumisen kerjäämistä ja edesvastuutonta lapsen sairastuttamista, piste.

Suomalainen ilmasto on italialaisille tietenkin vieras, siitä eroavaisuudet sisälämpötilamielipiteissäkin ilmiselvästi johtuvat. Kun on koko ikänsä elänyt paikassa, jossa lumisade on viisi kertaa vuosisadassa kohdalle osuva harvinaisuus, paukkupakkaset ovat pelottavakin asia. Liekö miehenikin saanut osakseen äitinsä pelotteluja, vai miten muuten voisi selittää hänen matka-asunsa, kun hän 11 vuotta sitten eräänä elokuisena päivänä saapui Helsinki-Vantaan lentokentälle vaihto-oppilasvuotta viettämään?

Toppatakki ja hansikkaatkin varmuuden vuoksi taskussa. Äitihän ne oli sinne pakannut, ja matkalaukkuun vielä kasan villapaitoja, flanellipyjamia ja muuta lämmintä. Olihan säätiedotuksissa näkynyt, että Helsingissä minimilämpötila saattoi elokuussakin pyöriä kymmenen asteen hujakoilla, puhumattakaan talvesta, joka kohta jo teki tuloaan.

Ihan hyvin varauduttu, ei siinä mitään. Mutta kuumahan miehelleni siinä toppatakissa heti tuli, sillä päivä oli kaunis suomalainen hellepäivä. Myöhemmin toppatakille tuli toki käyttöä ja muillekin talvivaatteille. Talven aikana Italiasta saapui lisäksi paketti jos toinenkin, joista löytyi lisää toppatakkeja, villapaitoja ja villasukkia, mammalta tietenkin. Huoli kylmässä maassa oleilevasta pojasta oli suuri, varsinkin kun epäselvyyttä oli siitäkin, löytyisikö Suomesta varmasti kaikkea tarpeellista syötävää, kuten oliiviöljyä ja kuivapastaa. Näitäkin hyödykkeitä huolehtiva äiti pariin otteeseen vuoden aikana lähetti, oliiviöljyä vaatimattoman viiden litran kanisteritönikän.

Mammassa yhdistyy siis äitien yleismaailmallinen huoli lastensa lämpimänä pysymisestä italialaiseen kylmänpelkoon ja Suomen näkemiseen ikijään peittämänä jääkarhujen maana, tai ainakin jotain sinne päin. Luulo tosin korjaantui hiukan, kun appivanhemmat matkustivat Suomeen ensimmäistä kertaa kesäaikaan häihimme. Koko kaksiviikkoinen, jonka he Helsingissä viettivät, sattui olemaan helteistä ja aurinkoista parasta suomalaista kesää - lukuunottamatta hääpäiväämme, jolloin satoi lähes taukoamatta aamusta iltaan, mikä pienenä mielenkiintoisena yksityiskohtana tässä mainittakoon.

Helteet ovat kuitenkin Suomessa harvinaisia Italiaan verrattuna, ja kanssakäymisessämme appien kanssa suurin osa vuodesta menee siis sen vakuutteluun, että meitä ei täällä palella. Ja että 21 on oikein sopiva sisälämpötila, ja että lapsemme on varmasti tarpeeksi lämpimästi puettu sisällä ja ulkona.

Vaikeahan sitä on selittää, jos asiasta ei ole toisella tarpeeksi kokemusta. Että kovakaan pakkanen ei ole ongelma, jos pukeutuu asianmukaisesti ja pysyy ulkona liikkeessä. Että lumen narskuminen kenkien alla, hengityksen höyryäminen kirpeässä ilmassa ja pakkasen pistely poskilla on jotakin mukavaa, piristävää ja suorastaan kaivattua ja odotettua, ei hankala ja epämiellyttävä olosuhde, jota on vain siedettävä. Näin ainakin minä sen koen, ja onneksi myös mieheni italialaisista juuristaan huolimatta.

Sitä paitsi, kumpi onkaan loppujen lopuksi vaikeampi kestää, roomalainen plus viiden asteen kostea talvenkylmyys vai suomalainen kymmenen asteen rapsakka pakkanen? Uskokaa tai älkää, pakkanen tuntuu paljon vähemmän kylmältä. Tämän totesi myös appiukkoni kuusi vuotta sitten Suomen-joulunaan, jolloin lämpötila laski heti tulopäivänä - 7:ään, mutta saimme hänet silti houkuteltua ulos kävelylle. Eihän se tuntunutkaan niin pahalta, hän totesi päästessään jälleen takaisin sisälle lämpöön. Kylmemmältä tuntuu monesti talviaamuisin kotona Roomassa, kun astuu ulos aamun lehden ja lounasleivänhakureissulle. Liekö kyseessä pukeutumiskysymys, sillä pakkasella villakerrasto ei pääse unohtumaan, mutta näennäisen "lämpimässä" tarpeeksi lämmittävät vaatteet helposti kyllä.

Nyt tarvitsee enää vain toivoa, että pakkaskelit Helsingissä jatkuvat ja pelastumme ankealta asfattitalvelta. Toistaiseksi näyttää hyvältä. Hiihtämäänkin jo pääsisi, jos vain hiihdon jumalat kääntäisivät minulle suosiolliset kasvonsa ja lopettaisivat hiihtoharrastukseni vuosia jatkuneen sabotoinnin. Yleensä saan viikkokaupalla jatkuvan flunssan juuri kun lumet saapuvat, tai sitten juuri lumen sadettua onkin aika lähteä Italiaan, kuten viime talvena kävi. Tänä vuonna ladulle lähtöä on hidastanut silmäleikkaus ja varsinkin sen sivuilmiö silmänpaineen nousu, tuo ihastuttava uusi seuralaiseni.

Entä mikä on hiihtämisessä parasta, tai oikeastaan kaikessa kylmässä ulkoilussa? Sisälle lämpimään paluu tietenkin, parhaimmassa tapauksessa saunominen. Teen tai lämpimän kaakaon keittäminen ja tunne, kun lämmin juoma valuu kurkusta alas. Se on osoitus siitä, että lämpö on sittenkin se meille ihmisille sopivin seuralainen, se joka pitää hengissä ja turvaa terveyden. Oikeassahan kaikki äidit ja mummot tietenkin ovat, kun kylmästä varoittelevat ja muistuttavat villasukkien tärkeydestä.

Mutta kyllä pakkasellakin hengissä selvitään ja jopa voidaan hyvin, toisin kuin italialaisesta näkökulmasta katsottuna voi tuntua.




Kommentit

  1. Mielenkiintoinen blogi sinulla! Satuin tänne haulla ICL-leikkaus - miten silmäsi voivat nykyään? Minunkin unelmani "edullisesta ja helposta" laserleikkauksesta on murskattu, ja ICL kiinnostaa siksi.
    -Iina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva että tykkäät! Silmäni voivat nykyään oikein hyvin. Leikkauksesta on nyt reilut kaksi vuotta ja näkö on edelleen yhtä tarkka ja hyvä kuin leikkauksen jälkimainingeista toipumisen jälkeen. Kävin kontrollissa viimeksi vuosi sitten, ja silloin todettiin myös, että näkö on erittäin tarkka ja kaikki muukin silmän sisällä oli kohdallaan. Koska tilanne oli niin hyvä, seuraava kontrolli määrättiin kahden vuoden päähän eli seuraavan kerran menen kontrolliin vuoden kuluttua. Toki jos jotakin oiretta ilmenisi, niin sitten aiemmin.

      Ilmeisesti sinullakin on paljon miinuksia tai jokin muu syy, joka estää laseroinnin. Silloin voisin kyllä suositella ICL:lää, varsinkin kun nykyisin kuulemma linssit ovat vieläkin kehittyneempiä kuin sillä hetkellä kun minulle ne asennettiin. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin niissä on nyt valmiina pienenpieniä reikiä helpottamaan nesteenkiertoa silmässä, eikä sitä varten tarvitse enää laserilla tehdä silmiin reikiä, kuten mulle tehtiin ja vielä moneen kertaan, kun tuli se jälkikomplikaatio.

      Poista
    2. Kiitos vastauksestasi. Ihana kuulla, että silmäsi voivat hyvin! Tosiaan ohut sarveiskalvo estää leikkauksen omalla kohdallani, ja miinuksia on niin paljon, että ilman laseja ei voi edes lukea kirjaa. On hienoa lukea toisten kokemuksia, ja pohtia samalla itse, onko leikkaus paras ratkaisu itselleni - riskien lisäksi mietin mm. silmien väsymistä päätetyöskentelyssä leikkauksen jälkeen, kun nykyisin helpotan silmien taakkaa töissä vähemmän vahvoilla "päätelaseilla", ja tuntuisi hassulta hankkia heti päätelasit leikattuihin silmiin.
      -Iina

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Leivinuunin lämmitys - miksi se on niin vaikeaa eikä tuli syty?

Hammassärkyni todennäköinen syy on niin naurettava etten ole uskoa sitä todeksi

Heather Morris: Auschwitzin tatuoija. Unohtumaton rakkaustarina keskitysleiriltä - jotta emme unohtaisi

Savusauna, raskaus ja häkämyrkytys: ainekset pahimpaan painajaiseeni

Miten savusauna lämmitetään ja miksi sen löylyt ovat täydelliset kuin vanha parisuhde