Joulun upein kuusi on tässä, kirjaimellisesti käsin tehty!

Useimmissa vauvakirjoissa on sivu, johon voi painaa tai piirtää lapsen jalan-ja kädenjäljen. Jos jotakin kadun niin sitä, että en ole kenenkään kolmen lapsen kohdalla saanut aikaiseksi piirtää näitä jälkiä kirjan sivulle heti heidän ensi päivinään. Silloin kun heidän kätensä ja jalkansa ovat pienimmillään, ne pikkuruiset ruttuihoiset jalkapohjat ja tiukkaan puristuneet nyrkit, joita on melkein mahdoton saada auki kämmenen jäljentämistä varten. (Lue lapsen jalkojen ja käsien suloisuudesta lisää tekstistä Paljasjalkainen lapsi on onnellinen lapsi)

Sitten kun he ovat jonkun kuukauden kasvaneet, olen havahtunut siihen ettei jalkaa ole vieläkään jäljennetty, ja sitten sen teen. Pieni se vieläkin on, mutta ei enää vastasyntyneen jalka. Ja joka kerta kun teemme käsi- tai jalkataidetta ja vertaamme lopputulosta edellisiin, aina tulee se sama hellyydensekainen hämmästys: noinko pieni se käsi joskus oli, ja jalka.

Teemme käsi- ja jalkataidetta lasten kanssa melko usein. Isänpäiväkortteihin lapset yleensä laittavat käsimerkkinsä, lähipuistossa olemme painaneet jalanjälkiä saveen, ja sormivärien kanssa lasten lempipuuhaa on kämmenenjälkien tuottaminen.

Niinpä oli oikeastaan ihme ettei jo aikaisemmin ollut tullut mieleen, tämän joulunalusajan tähän mennessä ylivoimaisesti hienoin askarteluideamme: kämmenjoulukuusi! Idea ei ole omani, poimin sen taskuuni -  kuten useimmat ideat jostakin poimin sillä en todellakaan ole mikään ideanikkari askarteluissa, - jokin aika sitten kun vierailimme poikien kanssa tutun lapsen päiväkodissa, josta olen kirjoittanut myös blogiin otsikolla Ensimmäinen päiväkotiaamu.

Siinä ne ovat, kaikkien lasten kädet juuri sen kokoisina kuin ne tänä jouluna armon vuonna 2019 ovat. Alimpina oksina vanhimman, keskioksina keskimmäisen ja latvaoksina pienimmäisen kädet. Ensin teimme paperille sormiväreillä kämmenenjälkiä, sitten leikkasimme ne irti ja liimasimme isolle pahville. Ja ei kun koristelemaan.

Taideteos elää ja täydentyy koko ajan sitä mukaa kun löydämme kuuseen koristeita ja keksimme kuusen ympärille tapahtumia. Tähän mennessä siihen on syntynyt talvipuro ja muutama metsän eläin.






Joulunalusaika on muutenkin askartelujen aikaa. Milloinkaan muulloin koko vuoden aikana en innostu järjestämään lapsille niin paljon askarteluja kuin joulun aikaan, lukuunottamatta lyhyttä jaksoa pääsiäisen alla ja jo lähes perinteeksi muodostuneita vuodenaika-askarteluja, jolloin teemme vuodenaikaan sopivat kuvakollaasit keittiön seinälle.

Lasten kanssa askartelusta tulee useimmiten jumalaton sotku. Lattia lainehtii paperisilpusta, pöytä pilkuttuu läikkyneistä väreistä ja koristehilettä löytyy nurkista vielä monen siivouksen jälkeenkin, eikä lopputulos välttämättä ole ihan juuri sitä mitä äiti on etukäteen ajatellut, toisin sanoen lapset ottavat kaiken sen taiteellisen vapauden mikä otettavissa on, ja se on tietysti hienoa se.

Harvoin tilanne myöskään sujuu täysin ilman kiukkua, vaan useimmiten joku lapsista menettää hermonsa ainakin kerran huomatessaan, ettei jokin askartelun vaihe sujukaan niin helposti kuin miltä toisten tekemänä näyttää. Vanhemmalle askarteluhetket ovat hermojenhallinnan, sotkunsiedon ja kärsivällisyyden kasvattamisen oppitunteja. Ajan myötä niissä kehittyy, sotku haittaa koko ajan vähemmän, kärsivällisyys näyttää kymmenennen kerran sama työvaihe kasvaa, ja kiusaus korjata lapsen kädenjälkeä vähenee. Mitä sitten, vaikkei taideteoksesta tule sellainen kuin askartelukirjan sivulla, eihän se pääasia ollutkaan.

Viime joulun askarteluja olivat nämä
helmimassajoulukoristeet, joihin meidät innosti
esikoisemme kummitäti. 



Kaikkein tärkeintä on, että on mukavaa ja hauskaa, luovuus saa kukoistaa ja siinä sivussa opitaan tärkeitä taitoja kuten saksienkäyttöä, käden ja silmän yhteistyötä ja hienomotoriikkaa.

Sitä paitsi, kun kaikki kolme pakertavat oman askartelunsa parissa, kuka kieli keskellä suuta, kuka luomisen riemusta hihkuen, kuka hermojen menon ja onnistumisen ilon häilyvällä rajalla jatkuvasti keikkuen, on ilmassa hetkittäin hyvin suurta harmoniaa. Nämä ovat taas kerran niitä hetkiä, joita kymmenen vuoden kuluttua tulen kaipaamaan. Eivät nuo ikuisesti kanssani tule tässä keittiön pöydän ääressä askartelemaan, he oppivat leikkaamaan, piirtämään ja liimaamaan, eivätkä he sitten enää halua askarrella vaan tehdä ihan muita asioita, ja saan tehdä jouluaskarteluni yksin.

Mutta niin kauan kuin he haluavat, tulen kantamaan kaupasta ja luonnosta askartelutarvikkeita, levitämme kaiken keittiön pöydälle ja otamme sakset ja kuumaliimat ja pensselit esiin. Ja aloitamme!

Lasten kanssa askartelusta olen kirjoittanut blogissa myös mm. tekstissä
 Keväaskarteluja lasten kanssa - "varhaiskasvatusta" kotona


Tämän joulun askarteluja ovat käpyjoulukuuset ja tonttumaailma.

PAROLA DEL GIORNO: fare l`arte con i bambini = askarrella, tehdä taidetta lasten kanssa

Kommentit

  1. Mä oon myös innostunut nyt lasten kanssa askartelemaan. Meidän 3v on nyt alkanut kiinnostumaan kovasti myös! Hienoja juttuja ootte tehneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten kanssa askartelussa on se hyvä puoli, että saa itsekin heittäytyä luovaksi ja sotkea käsiään väreihin. Ja mitä enemmän he kasvavat, sitä enemmän osaavat ja kiinnostuvat, se on aina hienoa kun huomaa että johonkin eivät tarviikaan enää apua vaan osaavat kaiken alusta loppuun asti itse! =)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Korona: minun tarinani ja näin se oireilee perheenjäsenissämme

Miksi päiväkoti ei ole sairaan lapsen paikka ja miksi suositus koronatestituloksen odottamisesta kotona on oikein

Kolme viikkoa koronaoireilua: näin tauti alkoi, eteni ja parani

Kesäilta Haltialan auringonkukkapelloilla. Niin kauan kuin on auringonkukkia, on myös toivoa.

Helsinki-Rooma, 4. matkapäivä: Italian aurinko ja uusi koronatodellisuus