Miksi tehdä piparitaikina itse, vaikka valmistaikinoitakin on?

Piparitaikina on helppo ja hauska tehdä. Vielä hauskempaa on leipoa!
Oli aika, jolloin Mustikkapasta oli ravitsemusaiheiden kyllästämä blogi. Jaksoin kirjoittaa terveellisestä ruuasta, ruuan vaikutuksista terveyteen ja lisäaineettomista valinnoista loputtomiin.

Sitten alkoi tökkiä. Huomasin, että ravitsemuksesta oli tullut somen pahimpia taistelukenttiä, aihepiiri jossa korostui moni somen huono puoli: omasta näkemyksestä pidetään kiinni kuin se oli Jumalan sanaa, toisten mielipiteet ei oo mittään, ja jos sittenkin jotain niin suorastaan vaaraksi itselle ja muille.

Monesti ravitsemususko lähentelee oikeaa uskontoa. On opinkappaleita, joita noudatetaan ja niistä poikkeaminen tuottaa huonoa omaatuntoa ja syyllisyyttä; apua, söin leivän, pavun, väärin ruokitun pihvin tai maan alla kasvaneen vihanneksen, karrageenia tai kovaa rasvaa. Mitä kenenkin syntilista kieltää.

En sano, etteikö terveellinen syöminen olisi hyväksi. Mutta se mikä on terveellistä, vaihtelee ravitsemususkovaisten ja ravitsemusasiantuntijoiden kesken niin paljon, että tavallinen ruokailija on vaarassa mennä ihan sekaisin. Olen todennut, että on parempi pitää pää kylmänä ja seurata ravitsemuskeskustelua kaukaa sivusta.

Itse olen typistänyt oman ravitsemusoppilistani ihan muutamaan kohtaan, joista kaikista voin toisinaan joustaa ilman huonoa omaatuntoa:


  • Syö paljon kasviksia. Tätä ei tarvitse edes perustella. 
  • Vähennä tehotuotettua lihaa (teen näin ideologisista, en ravitsemuksellisista syistä) ja jos joskus kuitenkin ostat nakkeja lapsille, niin valitse nitriititön nakki, vaikka onkin sikakallis. Nitriitti on lapsille haitallista ja haitallisuuden raja ylittyy pienellä lapsella jo muutamasta nakista. 
  • Vältä valkoista sokeria niin paljon kuin voit. Sokeri on myrkyn kaltainen, riippuvuutta aiheuttava aine. Tästä on jo niin paljon luotettavia tutkimustuloksia, että asiasta ei ole epäselvyyttä.
  • Kun juot maitoa, valitse luomua ja punaista. Tämän opin ravitsemusintoiluaikoinani, enkä ole siitä vieläkään luopunut. Luomumaito on homogenoimatonta eli rasvamolekyylejä ei ole siinä pilkottu. Pilkkominen on turha ja lähinnä kosmeettinen toimenpide, sillä homogenoimattomassa maidossa rasva saattaa joskus muodostaa klönttejä. Siitä selviää ravistelemalla tölkkiä, ei sen kummempaa. Entä se maidon rasva? Ravitsevaa, maidon parasta osaa. Ilman sitä on ihan sama juoda vettä, mitä yleensä perheessä jano- ja ruokajuomana juommekin. Toisen eläimen maito ei ole ihmiselle välttämätön eikä edes ihanteellinen juoma, ilman pärjää oikein hyvin. Maidolla herkutellaan silloin tällöin, ei muuta. 
  • Valitse arominvahvenneton (ilman E620-lisäainetta) vaihtoehto kaikesta mistä voit, mutta ei siksi että E620 heti koituisi kuolemaksi vaan koska lisätyn arominvahventeen käyttö jo kertoo, että ruuassa on jotain, joka estää aitojen makujen tuntemista eli ruoka on ravitsemuksellisesti huonoa. 
  • Käytä ceylon-kanelia (Cinnamomum zeylanicum)

Listan viimeinen kohta on näin joulun alla ajankohtainen, vaikka meillä syödäänkin antioksidanttipitoista ja verensokeritasoja tasaavaa kanelia ympäri vuoden riisipuuron kanssa. Tiesitkö, että tavallisen kanelin eli Euroopassa pääasiassa myytävän kassiakanelin sisältämä kumariinipitoituus on haitallisen suuri, jos kanelia syö päivittäin? Kumariini on maksalle haitallinen aromaattinen yhdiste, jota löytyy luonnostaan monesta ruoka-aineesta, kanelin lisäksi muun muuassa vihreästä teestä ja mustikasta. Kassiakanelissa sitä kuitenkin on huomattavan paljon, 2-3mg/g, ceylonkanelissa paljon vähemmän. 

Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen EFSA on antanut suositukseksi, että kumariinia tulisi saada korkeintaan 0,1 mg ruumiin painokiloa kohden vuorokaudessa. Tämä tarkoittaa noin 50 kiloiselle ihmiselle 5 mg kumariinia eli noin 1 tl kassiakanelia. Lapselle siis jo alle puolen teelusikallisen kanelimäärä päivässä voi olla haitaksi. 

Lyhyt yliannostus ei vielä ole vaaraksi eikä normipiparit silloin tällöin haitaksi, mutta jos on sellainen piparien ja kanelin suurkuluttaja kuin meidän perhe, niin silloin on parempi kiinnittää asiaan huomiota!



Ceylonkanelissa kumariinia on huomattavasti vähemmän kuin kassiankanelissa, lisäksi se on maultaan aromaattisempi ja aavistuksen makeampi. Puuroon riittää pelkkä kaneli, sokeria ei enää tarvitse, tosin meillä lapset haluavat puuroonsa myös kookossokeria. 

Tämän vuoksi teen piparitaikinan aina itse. Mutta myös muista syistä. Piparkakkutaikinan teko kun on niin helppoa ja hauskaa, että valmistaikinoiden olemassaolo tuntuu oikeastaan ihan hölmöltä. Mitä järkeä on vetää pakkasesta tylsä valmistaikina, kun vaihtoehto on leipoa lasten kanssa kerrankin jotain helppoa, sellaista jonka lapsikin osaa? 

Pilkkoa voi kulhoon ja kaataa fariinisokeri päälle. Kuumentaa siirappi kattilassa, lisätä mausteet kunhan ensin ollaan haisteltu niiden huumaavaa tuoksua ja huomattu, että kun ne laittaa yhteen, tulee ihan joulun tuoksu. Kaataa kuumentunut siirappi voin ja fariinisokerin päälle, sekoittaa ja katsella miten voi lumoavasti alkaa sulaa ja sekoittua siirappiin. Lisätä munat, sekoittaa hyvin. Sekoittaa sooda ja jauhot, lisätä jauhoa voi-siirappiseokseen ja sekoittaa, kunnes muodostuu pehmeä, tuoksuva, makunystyrät herättävä massa. Ihan oikea piparitaikina! 

Minulla oli eilen kolme pikkukokkia apuna tässä puuhassa, eikä itselleni oikein mitään tekemistä jäänytkään, kunhan siirapit keittelin jotteivat innokkaat apurit olisi polttaneet näppejään. Ja kun illalla ryhdyimme leipomaan aamulla valmistamaamme taikinaa (sen on hyvä antaa maustua jääkaapissa vähintään pari tuntia), ei minulle silloinkaan jäänyt kuin peltien uuniintyöntäjän ja sieltä poisvetäjän osa. 



En ollut siitä kuitenkaan ollenkaan pahoillani, vaan päin vastoin onnellinen. Niin ovat kasvaneet minun pieneni, että piparien teko onnistuu heiltä jo alusta loppuun ilman apua! Se oli hieno hetki, tunteellinenkin. 

Kuopus toki tarvitsi vielä apua, onneksi edes sentään hän. Mutta ehkä joulun, parin päästä ei tarvitse apua enää hänkään. Ja silloin on esikoinenkin jo niin iso, että osaa hoitaa kuumat siirapit ja uuninpellit. Mitä minä silloin teen? No, ehkä juuri ja juuri jotain keksin. Syön piparin tai kaksi,  kuuntelen joululauluja, otan kuvia alati kasvavista piparinleipojistani ja ajattelen kaikkia menneitä vuosia, jolloin pipareita olemme leiponeet ja niitä jotka vielä ovat tuloillaan. 

Mutta niitä jouluja en tahdo ajatella, jolloin joudun leipomaan piparini aivan yksin, ja korkeintaan saan lapset kylään niitä maistamaan, jos malttavat omalta elämältään tulla.

Mutta onneksi vielä eivät ole ne ajat käsillä. Nyt meillä on koti täynnä pieniä piparinleipojia, joille taikinan valmistaminen, muottien esilleottaminen ja lopulta itse leivonta on parhaimpia ja odotetuimpia joulunodotuspuuhia. 




PIPARKAKKUTAIKINA

250 g voita
2 dl fariinisokeria
2 dl tummaa siirappia
2 kananmunaa
2 tl CEYLONkanelia
1 tl jauhettua pomeranssikuorta
1 tl inkivääriä
1 tl jauhettua kardemummaa
1 tl jauhettua neilikkaa
2 tl soodaa
1 litra vehnäjauhoja

Valmistusohje edellä tekstin lomassa. Paista pipareita 200 asteessa 5-7 minuuttia.



PAROLA DEL GIORNO: biscotti natalizi alla cannella = joulupiparit


Kommentit

  1. Minäkin leivoin viikonloppuna kolmen aputontun kanssa. Itse vedin pakkasesta sen valmistaikinan, sillä tuo kaikki kuulostaa ihan liian haastavalta näiden apureiden kanssa. Ehkä sitten, kun pienin tonttu on hieman kasvanut, malttaa olla edes sekunnin paikallaan mekin teemme taikinan itse 😆 T. Sari / pikkuleijonatblogi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo, ymmärrän hyvin, vilkkaan yksivuotiaan kanssa kieltämättä mikä tahansa puuha alkaa helposti tuntua monimutkaiselta =D. Valmistaikinat on ihania silloin, kun kerta kaikkiaan ei oo mahiksia muuhun.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yksi ui altaassa vastaan, toinen purjehti taivaalla - näin keksimme lapsillemme nimet

Kukat haudalla eivät ilahduta ketään - viethän vanhemmillesi kukkia kun he vielä ovat elossa

Vastasyntyneestä kiukuttelijaksi - "kiukuttelu" on tärkeä etappi lapsen kehityksessä

Oi Suomi on - vain yksi on juhlista poissa