Kimppamökki, paras mökki?

Juuri nyt ei ole mökkirannalla ruuhkaa.
Heräämisen hetki on petollisen paljon valoa tulvillaan. Aamuauringon säikeet siilautuvat verhojen raosta lattiaan ja seinille, ja valkoisten verhojen läpi välkehtii järven pinnalta heijastuva valo. On vähän kuuma, sukat tekee mieli potkia pois jaloista. Kuopus sirrittää vieressäni jo hereillä, pian kaksi muutakin pörröistä päätä kohoaa tyynyiltä. Katson kelloa, se on kohta kahdeksan, vaikka toivoin olevan paljon enemmän.

Ulkona todellisuus lyö iholle. Kylmä viima puhaltaa järveltä, taivas on mennyt kokonaan pilveen, heräämisen hetken säteet olivat viimeisiä muistoja äkillisesti kadonneesta helteestä, joka vielä eilen Suomessa vallitsi.

Lähdimme Helsingin 33 asteesta viiden pintaan ja saavuimme yhdeltätoista Itä-Suomen 12 asteeseen. Matkan varrella lämpötilat tulivat alas niin että rytinä kävi, ensin 28, sitten 25, 21, 18, 15... Heinolassa vielä illastimme ulkona terassilla 18 asteessa ja tarkenimme hellevaatteilla juuri ja juuri, mutta mökkipihassa autossa noustessa oli kuin jääkaappiin olisi astunut. Tämähän on yhtä dramaattista kuin Roomasta Helsinkiin saapuessa joitakin viikkoja sitten!

Mieleen voi tietenkin tulla, miksi odotimme helteiden loppumista ja tulimme mökille vasta nyt, juuri kun lämpötilat leikkautuivat kahtia. Syy on yksinkertainen:




Meillä on kimppamökki, ja nyt sattuu olemaan oma mökkiviikkomme. Ja silloin on tultava mökille, kun oma viikko on, vaikka sää olisi kuinka jäätävä hyvänsä.

Tai eihän tämä nyt niin jäätävää ole vaan suomalaista peruskesää, mutta poikkeushelteiden jälkeen tuntuu kuin vuodenaika olisi vaihtunut.

Olkoon sää mikä hyvänsä, aiomme kuitenkin nauttia mökkiviikostamme. Kimppamökkeilyn huonoihin puoliin ehkä kuuluu, ettei voi lähteä mökille silloin kun huvittaa ja parhaiden säiden aikaan, mutta onko tuo nyt niin vakavavaa, enpä tiedä. Helteistä voi nauttia muuallakin, mutta mökkeily on virkistävää ja rentouttavaa joka säällä.

Ja se että saa olla luonnon keskellä veden äärellä, kaukana metelistä ja arkirutiineista. Ja kuitenkin lähellä palveluja, myös kahvilaa, sitä meille niin tärkeää yksityiskohtaa! Mökkipaikkakuntamme Oravi on nimittäin mökkipaikkakunnista ehkä se parhain, sillä puolen kilometrin hiekkatien päässä on kauppa, kahvila-ravintola, hotelli, pesulapalvelut, kesä-ja talviaktiviteettien vuokrausta (kanootteja, retkiluistelua jne), leikkipuisto, ohjattua saunajoogaa ynnä muuta.

Aamucappuccino mökkikahvilassa.

Maisema kahvilan terassilta.


Mihinkään ihan korpeen ei olisi huvittanutkaan lähteä mökkiä osaomistamaan. On mahtavaa, että voi halutessaan käydä aamucappuccinolla kahvilassa, hakea puuttuvat ruokatarpeet pikaisesti kaupasta, pesettää pyykkiä pesulassa tai käydä syömässä pizzat tai paistetut muikut ravintolassa.

Ja kuitenkin täällä on täysin luonnon keskellä ja rauhassa, hiljaisuus on rikkumaton lukuunottamatta tuulen suhinaa, ajoittaista moottoriveneen hurinaa ja kuikan huutoa. Tai no, tämän viikon ajan täällä ovat kolme lastamme mesoamassa, mutta ajoittain hekin ovat hiljaa ja silloin hiljaisuuden kuulee.

Meteliä tosin piisaa joskus muulloinkin, kun olemme koko kimppamökkiporukka koolla samaan aikaan. Silloin meitä on parhaimmillaan yli kolmekymmentä henkeä koolla.

Jätskillä mökkikaupalla. 

Miten kimppamökkeily on toiminut? Onko tullut peruuttamattomia erimielisyyksiä, salaa särjettyä mökin irtaimistoa (eikä kukaan tunnusta!), riitoja siisteydestä tai muuta kimppamökkeilyyn usein liitettyjä selkkauksia?

Edellä mainituilta ei varmasti kokonaan välty mikään kimppamökkiporukka, mutta se mikä ratkaisee tässä asiassa, on asenne ja se, miten hyvin asiat selvitetään. Mitään isoa riitaa ei ole tullut mökkiin liittyvistä käytännön asioista, mikä on varmasti pitkälti hyvin laadittujen mökkisääntöjen ansiota.

Kaikki on kirjoitettu ylös, mökkiviikkojärjestykset laadittu moneksi vuodeksi eteenpäin ja 1-2 kertaa vuodessa pidettävät mökkikokoukset pitävät huolen lopusta, jotta sopusointu mökkiläisten kesken säilyy.

Kaksi kertaa vuodessa on talkooviikonloppu, johon vähintään yhden osakkaan kaikista perheistä on mökkisääntöjen mukaan osallistuttava, force major -syyt poislukien. Joskus oleilemme mökillä yhdessä omilla viikoillakin, varsinkin uuden saunamökin rakennuskesänä. Meillä kun on oikein hyvä porukka koossa, kivoja ihmisiä mukana ja mökillä on mukava viettää aikaa yhdessäkin, ei pelkästään omilla viikoilla tiukasti omista päivistä kiinni pitäen.

Juhannuksena mökille on kaikille lupa tulla, loppu kesäviikoista ja koko vuoden viikoista on jaettu kiertävällä systeemillä mökkiosakkaille omistusosuuden mukaan. Meillä koulujen kesäloman aikana omia viikkoja osuu vuodesta riippuen 1-2, eli juuri sopiva määrä ottaen huomioon, että miehen työn kesäloma-ajat olemme yleensä lähes kokonaan Italiassa. Aina ei välttämättä ehditä mökille koko kesänä, kuten viime kesänä kävi.


Kirjaimellista kimppamökkeilyä on siis meidän mökkisysteemissä tiedossa jonkin verran, se oli alusta lähtien selvää ja oikeastaan mieluisa osa mökkeilyä. Olihan yhteisöllisyys luonnonläheisyyden ohella suurimpia syitä, miksi halusimme lähteä mukaan kimppamökkiprojektiin kolmen veljeni kanssa, kun sellaiseen muutama vuosi sitten tuli tilaisuus. Yksinään emme olisi ikinä ruvenneet mökkiä ostamaan, sellainen ei olisi tullut mieleenkään.

Jos ajatuksissa kangastelee ajatus omasta mökissä ylhäisessä yksinäisyydessä, kimppamökkiä ei kannata harkita vaan on parempi ostaa oma. Mutta silloin on kaikki myös omalla vastuulla, kunnossapito, rakennushommat ja se, että mökillä tulee käytyä tarpeeksi vuoden aikana eikä se jää tyhjän pantiksi.

Kimppamökkeilyssä ei ole näitä ongelmia, mökki on kovassa käytössä ympäri vuoden ja vastuu jakautuu useamman henkilön kesken kaikissa mökkiin liittyvissä asioissa. Meillä on sovittu niin, että jokainen osallistuu yhteisiin hommiin kykyjensä ja mahdollisuuksiensa mukaan, ja ihanasti onkin katsottu sormien läpi sitä tosiasiaa, että minä mieheni kanssa olemme todella tumpeloita rakentamisessa ja remontoinnissa, niin että olemme pystyneet osallistumaan vain joihinkin vähäpätöisiin töihin kuten maalaamiseen, halonhakkuuseen ja pihahommiin. Uuden saunamökin ja laajennusosan varsinaiseen mökkiin veljeni, kaikki tavalla tai toisella rakentamisen tai käsillä tekemisen ammattilaisia - pykäsivät pystyyn muutamassa hetkessä, emmekä me miehen kanssa osanneet muuta kuin ihmetellä sivusta.



Niin, kimppamökkeilyssä on siis etunsa - ja paljon tunnelmaa! Erityisesti niissä hetkissä on aivan omanlaistansa tenhoa, kun kaikki ovat yhdessä mökillä. Olen tottunut siihen että porukkaa on paljon, se on minusta aina yhtä ihanaa, nähdä joka puolella lapsia jotka leikkivät, touhuavat tai puuhastelevat jotain keskenään - tai tätä nykyä yhä enemmän teinejä valumassa puoleltapäivin parvelta aamupalalle, näpräämässä kännyköitään tai jos hyvin käy, myös kalastamassa tai pelaamassa jotain reipasta ulkopeliä.

Olen kasvanut siihen, että lapsia on paljon ja että heillä on aina kavereita toinen toisistaan, aikuiset tekevät asioita ja lapset tulevat siinä mukana kuin itsestään, heistä ei tehdä ylimääräistä numeroa vaikka heitä on paljon, ruokailut ja muu hoito järjestyvät tehokkaasti hyväksi koetulla rutiinilla ja laitoskeittiötunnelmalla. Kymmenen litran kattila keittoa, ämpärillinen lettutaikinaa, viisi kiloa perunoita, pihvejä perhepakkauksissa.

Ja silti jokainen otetaan huomioon, jokainen on yhtä tärkeä niin omana itsenään kuin porukan osana. Yhteisöllisyyden tunne on vahva. Se on ehdottomasti niitä hyviä puolia, joita kasvuympäristössäni on. Ihailen sitä, haluan sellaista itsekin. Tähän mennessä minulla on ollut rohkeutta haluta kolme lasta, enkä usko että rohkeuteni riittää enää enempään. Mutta minusta on mahtavaa katsella, kuinka yhteisinä mökkihetkinä omat lapseni ovat nyt osa mökkiporukkaa, juoksevat muiden mukana ja perässä, tonkivat matoja joutomaalta, uittavat jalkojaan laiturilta ja valmistavat leikkimökissä mutasoppaa ja lehtileivoksia.



Jo sen vuoksi olen onnellinen, että tartuin epäröimättä tilaisuuteen olla mukana yhteisessä mökkiprojektissa, jossa lapseni voisivat olla mukana serkkujensa kanssa, juurtua mökkipaikkakunnalle, vaikkakin sinne väärälle puolelle kanavaa.

Niin, miksi kutsunkaan tätä vääräksi puoleksi?

Aiemmin meillä oli toisella puolella kanavaa sukumme pääpaikka, setäni talo, jossa saatoimme käydä ja jossa setä otti meidän aina sydämellisesti vastaan, ja oi, miten se paikka olikaan minulle rakas. Minä ja sisarukseni olimme käyneet siellä lapsesta asti, se oli sukumme pääpaikka ja vielä kauan isovanhempien kuoleman jälkeen kuin mummola.

Oli vain niin luontevaa, että kävimme kaikki siellä sedän luona, sedästä oli tullut isoisämainen hahmo meille kaikille. Ja oli luontevaa ajatella, että asiat tulisivat jatkumaan niin hamaan tulevaisuuteen. Kävisimme hänen talossaan kuten ennenkin elämämme loppuun asti. Jonain päivänä setää ei enää olisi eikä kukaan tietäisi, mitä hänen talolleen kävisi sillä hän oli lapseton poikamies. Jos asiat jatkuisivat samalla luontevuudella kuin ennenkin, asiat järjestyisivät siten että voisimme yhä senkin jälkeen käydä hänen talossaan, asua sitä kesäasuntonamme. Mutta niin kauan kuin on elämää, on vaikeaa ajatella sellaisia asioita.

Mutta sitten setä sairastui ja alkoi tuntua, etteivät joku tai jotkut sukulaisista oikein katsoneet hyvällä tai ainakaan ymmärtäneet, että kävimme sedän luona hänen ollessaan niin sairas tai hänen talossaan sen jälkeen kun hän oli jo hoitokodissa.

Ja juuri silloin tuli myyntiin mökki kanavan toisella puolella. Lähdetäänkö kimppaan, alettiin sisarusten kanssa pohtia.

Katsoin tulevaisuuteen silloin voimatta tietää, kuinka kauan asiantila eli muistinsa kadottaneen sedän elo hoitokodissa jatkuisi. Kolme vuotta, viisi vuotta, kymmenen vuotta? Niin kauan, että lapseni olisivat jo kasvaneet varhaislapsuuden yli ja pitkälle kouluikään,  niin kauan että heidän varhaisimmat ja varhaisten muistojen luomisen suhteen vastaanottavaisimmat vuotensa olisivat jo takana? Ilman että meillä olisi mitään sijaa täällä, muistojemme kesäpaikassa?

En voinut tietää kuinka kauan, ja ennen kaikkea en halunnut lähteä arvuuttelemaan sitä. Kuten sitäkään, mitä sedän talolle tulisi jonain päivänä käymään. Ei nimittäin ole mitään niin inhottavaa, mutta valitettavasti hyvin tavallista, kuin alkaa tehdä suunnitelmia sellaisen ihmisen omaisuudella, joka vielä on elossa.

Ja kuitenkin halusin viettää lasteni kanssa mökkielämää juuri nyt, kun he ovat vielä pieniä. Poimia heidän kanssaan mustikoita ja metsämansikoita, lämmittää saunaa ja istua yhdessä löylyssä, samoilla heidän kanssaan rantavarvikoissa ja uida kutkuttavankylmässä järvivedessä, viettää yhteisiä juhannuksia mökkiporukan kanssa ja siirtää näin omille lapsilleni sitä lämmintä yhteisöllisyyden tunnetta, joka omasta lapsuudestani on kesistä sedän talossa niin vahvasti jäänyt mieleen. Kaipasin tietenkin näitä asioista myös itsekin, mutta ennen kaikkea halusin tarjota niitä lapsilleni.

Nyt siihen olisi mahdollisuus. Ostimme mökin, ja pian sen jälkeen setä kuoli. Mutta rattaat olivat jo kääntyneet ja raksahtaneet peruuttamattomasti paikoilleen. Meillä sedän luona uskollisesti vierailleilla oli nyt oma mökkimme, ja sedän talolle oli muita, innokkaita ottajia.



Nyt meillä on kimppamökkimme täällä, ja vaikka tulen varmaan ikuisesti ajattelemaan sen sijaitsevan väärällä puolella kanavaa, niin olen onnellinen että olen tässä nyt, istun mökin pihalla auringonpaisteessa, jollaiseksi säätila on suloisesti sitten aamun kuitenkin muuttunut, katselen järvellä lipuvaa vettä, kuulen tuulen huminan ja sen takaa kaukaisuuteen asti ulottuvan hiljaisuuden. Sen saman, jonka aiemmin kuulin sedän pihalta, sieltä rakkaimmalta paikalta, ja jossa siihen saattoi sekoittua sisältä talosta kantautuvaa pianonsoiton ääntä:

Oi lennä, lennä pääskynen, tuo riemu rintaan ihmisten
Ja kanna tuuli kaipauksein iltapilvellein.
Oi paista päivä lämpöinen suo lahjojas maan lapsillen.
Yö tumma soita tuuditellen päivä unehen. ---

Iltahämy maita varjoo, satakieli vaikenee.
Metsä, maa levon saa, tuuli uinahtaa.
Matkamiehen askel sammuu suviöisen sumun taa.
Oksallansa, lintu rauhan saa.
Minne kulki mistä lähti, minne asti ennättää?
Kuka ties, matkamien puolitiehen jää.
Taivahalla iltatähti anna suunta, näytä tie, mistä
polku matkamiehen vie.

Kuulen iltakellon yli niityn, pellon.
Ääni kauas kantaa, sinivettä rantaa.
Elo parhain halvin, kuni kaiku malmin.
Täällä hetken helkkää, mitä jälkeen jää?

(Oskar Merikanto: Kesäillan valssi)

Mökkiranta eilen illalla.


PAROLA DEL GIORNO: cottage (m) = kesämökki, myös casa estiva (f)

Kommentit

  1. Oi, pikkuinen Oravi! Miun isä on sieltä kotoisin alkujaan :)
    Kimppamökkeilyssä on varmasti puolensa. Semmoinen yhteistunnelma ja tietty yhteisöllisyys olisi huippua, mutta toki mukana tulee ne yhteiselon toisetkin puolet :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta! Meillähän on sitten juuret samassa paikassa. =) Olet varmasti sitten käynytkin Oravissa? Joo, puolensa ja puolensa on, mutta enemmän on meidän mökkiporukassa parempia. Olen kyllä kuullut kauhujuttuja kimppamökkeilystä, että mikään ei toimi ja osakkaat riitelee mistä vaan. Niissä tapauksissa usein ei ole sitten säännöistä sovittu etukäteen tai jotain muuta pielessä.

      Poista
    2. Oon joo käynyt, vaikka en nyt just vuosiin :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hammassärkyni todennäköinen syy on niin naurettava etten ole uskoa sitä todeksi

Juoksuharrastuksen aloittaminen vuosien tauon jälkeen – Juoksen kuolemaa karkuun

Miltä tuntuu kevään valo? Haparoivia yrityksiä kertoa se sanoin: "Vain se mitä kirjoitan on totta"

Leivinuunin lämmitys - miksi se on niin vaikeaa eikä tuli syty?

Toivepostaus: Autolla Italiaan! Viimeisin Helsinki-Rooma -matkamme maanteitä pitkin