Lastensynttärihumua Italiassa ja mitä siitä lopulta seurasikaan

Ladybug on päivän teema.
Esikoiseni oli kaksi ja puoli kuukautta vanha, kun suuntasimme hänen kanssaan ensimmäisen kerran Rooman-mummolaan. Samalla reissulla saimme kutsun ystäväperheemme pojan 3-vuotissyntymäpäiville. Se oli ensimmäinen kerta minulle Italiassa lastensynttäreillä, ja juhlat järjestettiin lapsen isovanhempien kotona, kaksikerroksisessa kerrostaloasunnossa. Koti oli aivan täynnä porukkaa, kun astuimme sisään, hyvä jos sekaan mahduimme.

Ulkona huomio oli kiinnittynyt valtaviin ilmapalloihin, jotka liehuivat porttien molemmin puolin ja ovenpielessä. Tanti auguri! niissä kaikissa luki. Ulko-oven vieressä komeili puhallettava Mikki Hiiri -hahmo ja ovessa kyltti, jossa luki päivänsankarin nimi ja vielä kerran tanti auguri.

Eikä sisälläkään jäänyt pienintäkään epäilystä, etteikö käynnissä olisivat olleet syntymäpäiväjuhlat. Koristeita oli ihan kaikkialla, ilmapalloja roikkui katosta ja olohuoneen lattialla niitä ui valtoimenaan, seiniä kiersivät Happy Birthday-nauhat ja serpentiinin tapaiset kiemurakoristeet - kaikki Mikki Hiiri -teeman mukaista, totta kai, kakkua ja muita tarjottavia myöten. Joita muuten oli paljon! Pöytä notkui leivoksista, pikkupizzoista, kolmioleivistä, suklaakarkeista, salaattikulhoista ja juustolautasista kuin keskivertosuomalaisissa häissä konsanaan.

Hikoilin imetyshormoneissani ja 35 asteen helteessä vauva sylissäni väkijoukossa, ja hikeä pukkasi pintaan vielä kolmannestakin syystä:

Olin juuri saanut lapsen ja vasta opettelin kaikkea vanhemmuuteen liittyvää. Tälläistäkö lapsen syntymäpäivillä tulisi siis olla, tämäkö minullakin olisi edessäni tästä lähin joka vuosi?

Ajattelin kaikkea sitä järjestelyä ja vaivaa, joka tämän juhlan pystyyn pykäämiseen oli perheeltä kulunut. Olivatko he tehneet nuo järjettömän hienot, kuin suoraan Vuoden ammattileipuri -kisan finaalista tulleet kakutkin aivan itse?

Eivät he olleet, se selvisi juhlien aikana, vaan pojan äiti kertoi avoimesti tilanneensa kakut lähileipomosta. Myöhemmin opin, että Italiassa se on enemmän sääntö kuin poikkeus. Harvemmat vaivautuvat tekemään kakut itse tai jos tekevätkin, niin he ovat tavalla tai toisella erikoistuneet kakuntekoon, kuten eräs kotiäitiystäväni, joka tekee kotona olon lisäksi sivubisneksenä kakkuja tilaustyönä.

Myöhemmin minulle selvisi myös, että vaikka Italiassa lasten syntymäpäiväjuhlat ovat hyvin usein tuollaisia megaluokan bileitä, ei minun tarvitse suinkaan yltää samaan oman lapseni juhlien kanssa. Mutta jotakin lähtemätöntä minuun on varmasti jäänyt tuosta ensikosketuksesta italialaisiin lastensynttäreihin, ja selittyneekö vaikutuksen voimakkuus sillä, että olin sillä hetkellä tuoreissa äitiyshormoneissa marinoitu ja altis imemään kaikenlaisia vanhemmuuteen liittyviä vaikutteita.

Sillä vaikka omien lasteni synttärit eivät olekaan niin mahtipontisia kuin Italiassa, olen silti varmasti keskivertosuomalaista äitiä innokkaampi järjestämään syntymäpäiviä. Ja nimenomaan niin, että teeman, toki lapsen itse valitseman, pitää olla viimeisen päälle mietitty, toistua mielellään kaikessa koristelussa ja varsinkin kakkujen täytyy siihen saumattomasti liittyä. Teen kakkuni itse, joten ei niistä mitään huippuluomuksia tule, mutta ainakin laitan peliin koko sydämeni ja innostukseni.
Ja teeman mukaisia ne ovat kyllä aina olleet!

Viime sunnuntain lastensynttäreillä teemana oli Ladybug, tämän hetken huippusuosittu piirroshahmo  Italiassa, tuo kaikkien pikkutyttöjen leppäkerttusankari, joka pelastaa Pariisin kerta toisensa jälkeen yhdessä supersankariystävänsä Chat Noirin kanssa.







 Teema oli helppo, sillä olen jo pitkään itsekin ollut kova leppäkerttu-fani. Kotimme vähän joka nurkasta löytyy erilaisia leppäkerttuja, kivisiä, savisia, puisia, mitä vain, minulla on leppäkerttukoruja useampia, ja punainen on kotimme teemaväri noin muutenkin, rakastanhan sitä väriä. Alun perin leppäkerttuinnostukseni syntyi ajatuksesta, että leppäkerttu tuo onnea, niin ainakin Italiassa uskotaan. Ja koska olen toisinaan kokenut itseni vähän epäonniseksi, tuumin että ei olisi pahitteeksi alkaa kantaa mukana jotain onnenamulettia ja pitää niitä kotonakin. Ja mikä olisi parempi kuin söpö pieni leppäkerttu, se tuntui mukavammalta kuin chilipalot, pöllöt ja neliapilat, jotka nekin Italiassa ovat hyvän onnen symboleita ja huono-onnisuuden ja muunkin pahan karkoittajia.

Tänä vuonna teema oli vähän laajempikin kuin vain Ladybug: kyseessä olivat aitoitalialaiset karnevaalisynttärit, joihin totta kai vieraat saivat pukeutua naamiaisasuihin. (Italialaisesta karnevaalista kirjoitin ja karnevaalisynttäreitä lupailin äskettäin tekstissä Kalliinpuoleinen häämatkamuisto ja muita karnevaaliajan tunnelmia. )

Kello 12 sunnuntaina ovesta alkoikin saapua mitä ihanimpia karnevaalihahmoja kuten gorilla, yksisarvinen, geisha, samurai, avaruusolento, prinsessoja ja toinenkin leppäkerttu oman tyttöni lisäksi. Vieraat pääsivät heti pöytään, kynttilät sytytettiin ja ensimmäinen Ladybug-kakku leikattiin.

Kakku oli nutella - crema pasticcera eli vaniljakreemi - suklaakakku.
 Katosi lasten parempiin suihin kokonaan! 
Ruokailun jälkeen sokerihumalaa estettiin ja purettiin serpentiinirullia ja pientä namia sisältävän Ladybug-pinjatan rikkomisella ja synttäreiden kohokohdalla, karnevaaliriehalla olohuoneessa. Kun annoin lapsille säkin coriandoleja, paperisilppua jota Italiassa myydään karnevaaliaikaan joka kaupassa ilmaan heittelyä varten ja sanoin, että nyt saatte sotkea näillä niin paljon kuin haluatte, he katsoivat minua hetken epäuskoisena. Kaikki tämä silppuko, saammeko todella heitellä sen vapaasti pitkin olohuonetta?

Kyllä, saivat he. Ja siitä se riemu repesi! Taustalla soi italialainen lastenkarnevaalimusiikki, diskopallo pyöri ja värikäs paperisilppu lenteli. Lopputulos oli yhtä sotkua, mutta sai ollakin. Meillä oli koko ilta aikaa siivota, ja lopulta kävi vielä ilmi, että keskimmäisemme piti silpun imuroimisesta niin paljon, että halusi tehdä kaiken työn. Onhan hän ennenkin osoittanut siivousihmisen merkkejä, mutta tämä ylitti kaiken edellisen innostuksen...






Synttäreiden ohjelmaan kuului vielä karnevaalipannan tekeminen ja parhaan puvun äänestys, jonka lopuksi kaikki saivat palkinnon eli pienet pussukat kotiin vietäväksi,  Ladybugin kuvalla ilman muuta.



Päivän toisessa kattauksessa aikuisvieraiden kanssa pöydässä oli toinen Ladybug-kakku, jonka sokerimassapäällyksen alle kätkeytyi porkkanakakku.



Juhlien jälkeen hengitin hetkeksi syvään, mielen täytti onni siitä että ne oli saatu onnistuneesti päätökseen. Suunnittelu onkin ehkä se paras osa juhlissa, itse juhlat ovat usein aikamoista hässäkkää, ja vieraiden lähdettyä on lopulta aika helpottunut olo. Taas on yhden vuoden juhlat saatu järjestettyä ja vuodeksi voi taas hengähtää.

Paitsi että nyt kun lapsia on kolme, täytyy juhliakin järjestää kolmin kappalein! Sitä en esikoisen kanssa ystäväperheemme hienoja Mikki Hiiri -juhlia hämmästellessäni ja omaa tulevaisuuttani juhlien vuosittaisena järjestänä pohtiessani osannut tulla ajatelleeksi.

Mutta kaikeksi onneksi järjestän juhlia mielelläni. Ja ainahan järjestelyissä voi hiukan loiventaa, ostaa valmiskakkuja, luopua teemoista tai vaikka ulkoistaa koko juhlat jonnekin elämysleikkihelv- ei kun elämysleikkipuistoon, mikä onkin nykyään yhä yleisempää.

Mutta niin kauan kuin jaksan, heittäydyn oikein mielelläni lapsekkaaseen synttärisuunnittelijan osaani ja jopa nautin siitä, täysin siemauksin! Vaikka juhlien jälkeen näyttäisikin sitten tältä:




PAROLA DEL GIORNO: festa del compleanno (f) = syntymäpäiväjuhlat La festa del compleanno è la festa più bella dell`anno almeno per i bambini - e perché no anche per gli adulti! =
Synttärijuhlat ovat ainakin lasten mielestä vuoden paras juhla - ja miksei myös aikuisten!

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tutti jäi mökille - vinkkejä helpompaan tutistaluopumiseen

Yksi ui altaassa vastaan, toinen purjehti taivaalla - näin keksimme lapsillemme nimet

Lapsen sairastuminen sotki suunnitelmat - taas!

Elän mieheni siivellä ja olen onnellinen siitä

Triplaonni joka sai alkunsa Pasilassa