Apua, voiko ilman askelmittaria juosta?

Rakkaat Adidas boostini taas jalassa. 
Lenkkikausi on alkanut, mahtavaa! Ja mikä parasta, tänä keväänä juoksemisesta näyttää tulevan yhteinen harrastus tyttäreni kanssa. Olen nimittäin onnistunut siirtämään koko lapsuudenperhettäni ja puolta sukua vaivaavan kroonisen juoksuinnostuksen lapseeni, ja jo parin vuoden ajan tyttö on kärttänyt mukaan lenkeille mutta ei ole päässyt kuin korkeintaan pyörän kanssa.

Nyt kun hän on täyttänyt yhdeksän, uskon että säännölliset juoksulenkit oman tytön kanssa vihdoin onnistuvat. Alku eli pari yhteistä lenkkiä ainakin on ollut lupaava. 1-2 kilometrin lenkit tytön kanssa toimivat hyvänä alkulämmittelynä tai lopun palauttavana lenkkinä itselleni. Tai sitten juoksen ihan vain hänen kanssaan, ilman ajatusta siitä että lenkki jäisi jotenkin liian "lyhyeksi". Eihän omakaan kuntoni tällä hetkellä mikään maan parhain ole koko talven sairastamisen jälkeen.

Kahden kuukauden juoksutauon jälkeen lenkeissäni on muutenkin uusi, rennompi vivahde:





En mittaa aktivisuuttani millään tavalla. Niin, nykyään tämän voi määritellä eräänlaiseksi outoudeksi, niin oudolta kun se tuntuukin!

Omistin ennen aktiivisuusrannekellon, joka mittasi päivittäisiä askelmääriä, kalorinkulutusta, unen pituutta ja laatua jne. Minulla oli myös puhelimessa sovellus, joka sekin mittasi askeleita ja urheilusuorituksiani. Ja kun lähdin lenkille, laitoin parhaimmillaan - tai pahimmillaan - ne molemmat päälle mittaamaan ja arvioimaan matkaani, keskisykettäni, keskinopeutta, huippunopeutta, askeltiheyden optimaalisuutta ja edistymistäni edellisiin lenkkeihin verrattuna.  Hyvä kun eivät sentään lenkinaikaisia ajatuksiani mitanneet.

Sitten eräänä päivänä vajaa vuosi sitten puhelimeni hajosi ja jouduin ostamaan uuden, enkä ole saanut sen jälkeen aikaiseksi ladata ja ottaa liikuntasovellusta käyttöön. Onneksi minulla oli kuitenkin aktiivisuusrannekkeeni. Viime syksynä myös se sanoutui yllättäen irti työstään eli sen laturiin työnnettävä osa meni murskaksi. Viimeiset heikot askelmäärää osoittavat valot sen näytöltä sammuivat vähän ennen pyhäinmiestenpäivää.

Yhtäkkiä siis olin aivan ilman mitään mittareita. Olin hetken aikaa ihan hämmentynyt. Menin kirjaimellisesti askelissani sekaisin.

Miten nyt selviäisin päivittäisistä toimistani ja juoksulenkeistäni, kun mikään ei niitä mitannut? Tulisiko päivittäinen terveyden kannalta mininimäärä askelia eli 10 000 tallustusta täyteen? Mistä tietäisin, juoksenko ideaalilla sykealueella? Ja voi herran tähden, saanko nyt hyvänlaatuista unta tarpeeksi?

Muutama päivä kului ihan oikeasti niin, että kuljin orvonoloisena ympäriinsä. Minulla oli ollut tapana vilkuilla askelmääriä päivän aikana vähän väliä, erityisesti pitkien lenkkien tai talon siivousoperaation jälkeen, jotka molemmat muuten lisäävät askelmäärää ihan tolkuttomasti ja yllättäen lähes yhtä paljon.

Illalla viimeiseksi kurkistin vielä mittariin, ja mitä suurempi lukema, sen tyytyväisempi olin.

Maisema viime viikon lenkiltä Talin golfkentän liepeiltä.
Ilman mittareita lenkillä voi välillä pysähtyä vaikka kosken kuohuja katselemaan...
 Nyt se kaikki oli hävinnyt elämästäni. Olin jo marssimassa urheilukellokauppaan tai ainakin ryhtymässä viimein lataamaan askelmittarisovellusta puhelimeen, kun muutaman päivän eleltyäni tulinkin toisiin ajatuksiin.

Huomasin nimittäin, että elämä ilman mittareita on ihmeen vapauttavaa. Kelloon vilkuilu ja puhelimen vahtaaminen näyttäytyi sen lopettamisen jälkeen oikeastaan ihan hölmöltä hommalta ja näyttää edelleen. Olen onnellinen ettei minun tarvitse enää tehdä sitä.

Kaikella kunnioituksella heitä kohtaan, jotka yhä tekevät. Eipä auta ylenkatsoa, sillä todennäköisesti jossakin vaiheessa liityn heidän joukkoonsa kumminkin taas, kunhan saan hommattua uuden urheilukellon. On nimittäin niin, että oman kunnon seuraaminen on paljon helpompaa kellon kanssa - kun sellaisia kerran on olemassa, niihin on houkutus turvautua.

Ensimmäiset juoksulenkkini tauon jälkeen kun ovat sujuneet vähän niin ja näin. En ole tottunut juoksemaan ilman sykemittaria ja matkan mittausta, ja omien voimien tuntemus on hakusessa. Alkulenkistä askel tuntuu uskomattoman irtonaiselta kevyissä kesälenkkareissa ja sula asfaltti houkuttaa niin, että huomaamatta revittelen ihan liikaa. Puolen tunnin kohdalla on sitten ihan toinen ääni kellossa...

Ja sehän se suurin erhe on, että tauon jälkeen aloittaa liian kovaa. Mittareilla olisi sekin virhe vältetty!

...tai ihailemaan maasta puskevaa kevättä.
Mutta vaikka mittarikellon joskus uudelleen hankkisinkin, niin jotain taatusti tulen tekemään toisin. Yhtä syvälle kuin ennen en aio tämän uusliberalistiseen maailmankuvaan kuuluvaan itsensä huolehtimisen ulkoistamiseen enää vajota. Esimerkiksi askelmääriä en halua enää vahdata. Luulen sitä paitsi, ettei minulla ole koskaan ollut siihen oikeasti tarvettakaan. Haluatko kuulla, mitkä olivat keskimääräiset askelmääräni niinä muutamana vuotena, kun askelia mittasin?

Normipäivänä eli tavallisena kotiäidin päivänä lasten kanssa touhuamisineen, ulkoiluineen, koiran lenkittämisineen ja kodin askareineen 15 000 - 16 000. Jos päälle tuli juoksulenkki tai koko kodin siivous eli useana päivänä viikossa, määrä nousi helposti yli 20 000:n, jopa 30 000:een asti.

Näiden määrien valossa voisin sanoa kaikille niille lähes puolelle 30-45 -vuotiaista suomalaisista, joiden päivittäinen askelmäärä jää alle 5000:een, että hankkikaa muutama lapsi ja ryhtykää kotivanhemmiksi. Ei tule ongelmaa liian vähäisestä liikkumisesta.


Unen määrän ja laadun mittaamiseen en siihenkään enää usko kelloja tarvitsevani. Paljon parempi mittari on se, väsyttääkö aamulla ja miten paljon a) heti herätessä b) puolen tunnin jälkeen c) iltapäivällä. Arkijärjelläkin ymmärtää, että unen määrä ja laatu eivät voi olla riittäviä, jos aamuvalo herättää, illalla kirjoitusinspiraatio valvottaa ja yöllä vieressä potkiva lapsi katkoo unta.

Mutta jos menee kymmeneltä nukkumaan ja koisii katkeamatonta unta aamuseitsemään, niin varmasti on unen määrä ja laatu kohdillaan!

Toisaalta nyt kun minulla on kokemusta itseni mittaamisesta, ymmärrän niitä jotka siihen hurahtavat. Nykytekniikan antamat mahdollisuudet ovat huimia ja niiden tarkoitus on hyvä: parantaa terveyttämme ja hyvinvointiamme. Tulevaisuudessa tulemme mitä todennäköisimmin mittaamaan itseämme entistä enemmän. Yval Noah Harari kirjoittaa näistä(kin ) asioista erittäin mielenkiintoisesti teoksissaan Homo Deus. Huomisen lyhyt historia (Bazar kustannus 2017) ja 21 oppituntia maailman tilasta (Bazar kustannus 2018).

Ehkä jonakin päivänä esimerkiksi elimistössämme kulkee pienenpieniä mikrorobotteja, jotka etsivät, tunnistavat ja eliminoivat jatkuvasti alkavia solumutaatioita ja muita häiriöitä estäen niitä kehittymästä syöviksi ja muiksi tappaviksi taudeiksi. Sitten superälypuhelimme piippaa ilmoituksen merkiksi ja näytön ylälaitaan ilmestyy pieni huomaamaton teksti: se ja se mutaatio eliminoitu siinä ja siinä kohdassa elimistöä.

Sitten napsautamme ilmoituksen pois häiritsemästä somettamistamme, kuten nykyään teemme kun laite ilmoittaa jonkin nettiviruksen eliminoinnista. Se siitä. Pikku juttu.

Sellainen ylellisyys olisi tietysti tervetullut mittari jo nyt. Mutta ikävä kyllä siitä taitavat päästä nauttimaan vasta lapseni, jos vielä hekään.

Siihen asti paras tapa pitää huolta terveydestään on se perinteinen: terveellistä ruokaa, sopivasti monipuolista liikuntaa, riittävästi lepoa ja unta. Mittareilla tai ilman.


PAROLA DEL GIORNO: contapassi (m) = askelmittari Il contapassi è utile per sapere se ti muovi il minimo indispensabile raccomandato per la salute, diecimila passi al giorno. 
= Askelmittari on hyödyllinen, jotta tietää liikkuuko terveyden kannalta suositellun minimäärän eli 10 000 askelta päivässä.












Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Yksi ui altaassa vastaan, toinen purjehti taivaalla - näin keksimme lapsillemme nimet

Tutti jäi mökille - vinkkejä helpompaan tutistaluopumiseen

Vastasyntyneestä kiukuttelijaksi - "kiukuttelu" on tärkeä etappi lapsen kehityksessä

Miksi kaksi on ideaali lapsiluku ja pyykkikone ei ole tehnyt meistä onnellisempia

Häviäjät nukkuvat, menestyjät heräävät kello 4.30?