Säkeittäin kirsikoita (ja muuta hyvää) vieraille

Vieraiden herkkua ja kevyt iltapala.
Vieraiden lähdön jälkeen tuntuu aina hetken aikaa talo tyhjältä. Niin nytkin, kun sukulaistyttöni ovat vieneet vaateröykkiönsä ja ylitsepursuavat matkalaukkunsa yläkerrasta ja jättäneet minut illastamaan parvekkeelle ilman huolehtimista siitä, tulevatko he iltarimpsalta takaisin sovittuun kotiituloaikaan.

Kälynkään viihtymisestä vilkkaassa ja eläväisessä ja ennen kaikkea vieraanvaraisuuttaan lähes tungettelevasti ja vaivaannuttavasti osoittavassa anoppilassani ei enää tarvitse huolehtia. (Koko perhe mm. lakkasi käyttämästä kokonaan vessaa, jonka vieressä käly nukkui, anoppi petasi hotellihuonemaisella perusteellisuudella hänen vuoteensa joka päivä, ruokaa, junalippuja ja jopa uima-altaan pääsymaksuja tarjottiin niin paljon kuin vatsa vain veti tai kehtasi ottaa vastaan).

Ellei veljentyttöjen jättämää tyhjiöntunnetta oteta huomioon, illalliseni sujuu melko mukavissa merkeissä:

Aurinko laskee horisonttiin Rooman ylle oranssinkeltaisena pallona, kattojen yllä vilisee pääskysiä kuin järvi-Suomessa ikään, ja lämpötila on juuri sopiva oleskeluun ulkona hellemekossa ja kevyessä puuvillatakissa.


Kaiken lisäksi sikäli kun yhteiset illalliset vieraiden kanssa ovat ohi, minulle tarjoutuu vihdoin parempi mahdollisuus valita itse ateriani. Vieraiden ollessa kylässä pöytään virtaa pastan jälkeen pihviä, kasvislisukkeita ja hedelmälautasia niin, että ei ole mitään mahdollisuutta nousta pöydästä sopivasti täytenä - vaan aina liian täytenä.

Tänä iltana siis nautin ylellisyydestä syödä jääkaapista sitä mitä sieltä löytyi ja annoin appivanhempien syödä pastansa ja pihvinsä kahdestaan. Illallinen näytti tällaiselta: erinomaista italialaista kanaa, paljon salaattia, kirsikkatomaatteja, hiukan paprikaa (peperoni sott`oglio) ja bufala-mozzarellaa:


Jälkiruuaksi oli tummanpunaisia, karkinmakeita kirsikoita, joita vihdoin löytyi keskiviikon markkinoilla hävinneiden tilalle ( lue niistä lisää täältä) :


Kirsikoita olikin ilmaantunut kaappiin melkoinen säkki sen jälkeen, kun appi huomasi veljentyttöjeni syövän niitä mielellään. Apella on ilmiömäinen ja lähes mihin tahansa talent show`hun kelpaava kyky ilman yhteistä kieltäkin ymmärtää, mistä kukakin vieras pitää ja täyttää ruokakaapit juuri heidän makujensa mukaan.

Yhdestä asiasta ei poiketa, olipa vieraiden maku mikä hyvänsä: pyödässä on joka päivä pastaa, tomaattikastiketta ja pihvejä. Olin jo varma,  että kummityttöni olisi saanut pitsa-pastayliannostuksen myös tällä toisella Rooman-lomallaan (lue ensimmäisestä täältä), mutta ilmeisesti hänen makuaistinsa on jotenkin kehittynyt sitten viime kerran. Vielä tänään lounaalla tytöt nimittäin kyselivät pastatomaattikastikkeen reseptiä, kun "se vaan on niin hyvää ja erilaista kuin Suomessa". Resepti on jo jossakin täällä blogissa, mutta kirjoitan sen vielä tähän, ihan teitä varten tytöt:

TOMAATTIKASTIKE PASTALLE (2-3 hengelle)

1 tölkki (400 g) paseerattua tomaattia
noin 1 dl vettä
2 valkosipulinkynttä tai 1 pieni sipuli (jos tykkää)
kourallinen porkkanaraastetta
noin 1 tl suolaa
kylmäpuristettua oliiviöljyä
(tuoretta) basilikaa

Kuullota oliiviöljyssä silputtu sipuli, lisää paseerattu tomaatti ja vesi sekä porkkanaraaste ja anna kiehua miedolla lämmöllä ainakin 20 minuuttia, mutta mielellään paljon kauemmin, jopa tunnin. Parhain tekemäni tomaattikastike hautui lähes 2 tuntia. Mitä kauemmin, sen parempaa. Mausta suolalla ja kun kastike on valmis, muutamalla revityllä basilikanlehdellä tai jos basilika on kuivattua, lisää se vähän aiemmin. 

Nauti al denteksi (eli ei liian löllöksi) keitetyn pastan kanssa , vajaa 100 grammaa pastaa per ruokailja. Sekoita lähes kaikki kastike pastan kanssa kattilassa, tarjoile lautasille ja lisää loput kastikkeet päälle. Melkein kuin Italiassa! 

Alkujaan nirsosti italialaisiin pizzoihin suhtautunut toinen veljentyttökin oppi lopulta ymmärtämään, että parhaat pizzat tehdään Italiassa. Ensimmäisten kokeilujen perusteella hän tyrmäsi pizzat täysin, mutta kun tarpeeksi hyvä pizzeria löytyi, sinne olisi pitänyt päästä heti uudestaan. 

Matkalaukkuja punnitessa kävi ilmi hauska sivuseikka, sillä tytöt huomasivat pulskistuneena lähes kaksi kiloa molemmat kuudessa Italian-päivässä. Lohdutin tikunlaihoja tyttöjä (ikään kuin muutama lisäkilo olisi heille muka jokin ongelma, päinvastoin), että Italian-kilot ovat Suomessa nopeasti katoavaa luonnovaraa, kun kahdesti päivässä toistuvat pastakestit, jatkuva jäätelönsyönti ja voisarvet aamiaisella jäävät pois.

Kälyn painonmuutoksia en tiedustellut, mutta hänkin epäili erään kerran lounaspöydässä hikoillessamme, että tyttären tuleviin rippijuhliin suunniteltu mekko ei ehkä enää mahtuisikaan hänen päälleen.

Tämäniltaisen kevyen illallisen jälkeen onkin hyvä alkaa valmistautua huomiseen pakkaamispäivään ja keskiviikkoiseen kotiinlähtöön. Viimeisen illan kunniaksi olemme yleensä tavanneet syödä tavallista paremmin, mutta luulenpa että tällä kerralla ehdotan, että huomenna jätämme perinteen suosiolla väliin. Onhan lapsenlapsikin vielä toipilas ja sitä paitsi, muutaman viikon kuluttua me jo palaamme koko perheellä (tällä kertaa mies jäi Suomeen töihin) ja koiraa myöten tänne kesäloman viettoon. 

Ehkä siis huomenna tyydymme tilaamaan pizzat piazzan lähiravintolasta eli sieltä, mistä saa todennäköisesti maailman parasta pizzaa. Ihan vähään ei siis tarvitse huomennakaan tyytyä!

Kommentit

  1. Minulla on myös aina lähes vakio tuo 2kg/1 viikko :-) Ne tulee, vaikka en edes mässäile millään makealla. Yksi syy on varmaan se, että koti-Suomessa syön hyvin askeettisesti, lähinnä siitä syystä, että painoni on herkästi nousevaa sorttia. Kun nyt sitten tänä keväänä olin lähdössä Italiaan peräti kahdeksi kuukaudeksi huoletti aika lailla, mitä vaaka näyttää kotiin palattua. Minulla kun se ei ole pelkästään mikään "kosmeettinen" haitta vaan myös ihan terveydellinen. Mulla on myös toinen polvi menossa hyvää vauhtia siihen kuntoon, että tekonivel kutsuu. Toisessa se jo on. Ja jokainen ylimääräinen kilo tietenkin kuluttaa jo ennestään kuluineita niveliä lisää.

    Tuo kaksi kuukautta sitten sujui neljän kilon painnolisäyksellä. Verrattuna tuohon aikaisempaan 2 kg/viikko kuulosti ihan inhmilliseltä. Tosin siihen auttoi varmaan se, että usein sain syödä lounaani yksin ja näin ollen päättää myös, mitä se pitää sisällään. lisäksi olin raahannut muutaman pussin Nutrilett-keittoja mukanani:-) Niitä söin ehkä 1-2 krt/viikko, vähän noin niin kuin tasapainottamassa.
    Lisäksi pyrin tekemään joka aamu pitkän kävelylenkin. Tai siis niin pitkän mitä minun polvet antatavat myöten.

    Vielä muutama vuosi sitten nuo parikiloiset tippuivat aina ihan kivasti pois kotiin palattuani ja normaaliin ruokavaliooni siirtessäni. Vaan ei enää. Kaipa se niin on, että kun ikää tulee lisää, myös aineenvaihdunta hidastuu.

    Turvallista kotimatkaa! Täällä (ainakin Lahdessa) ovat ne ihanat helteet kadonneet jonnekin:-(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Neljä kiloa kahdessa kuukaudessa ei kuulosta paljolta=). Tietenkin jos niitä joka reissulla tulee eikä välillä lähde pois, niin sitten Italiassa reissaaminen tarkoittaa pysyviä ylikiloja...Saa nähdä, muuttuuko mullakin iän mukana tilanne siten, että vakio kahden kilon lisäys ei kotona lähdekään itsestään pois!

      Olen miettinyt, että painon nousu täällä saattaa johtua osittain siitäkin, että syön suolaa niin paljon enemmän ja se kerää nestettä. Ainakin mun anoppilassa jo salaattiin laitetaan sellainen määrä suolaa, että verenpaine nousee jo sen katselemisesta! Puhumattkaan pastan keitinvedestä, pihveistä ja kaikenlaisista kasvislisukkeista. Leipäkin on tosi suolaista täällä. Mutta kyllä tietysti reissussa tulee syötyäkin enemmän, en esimerkiksi koskaan kotona syö täyttä pastalautasta ja siihen vielä päälle pihviä! Ja nämä jäätelöt täällä...niitä varsinkin kesällä tekee mieli joka päivä!

      Säätiedotuksista katsoinkin, että ilmat on Suomessa viilenneet. Tänne taas juuri on saapumassa helleaalto, huomisesta lähtien näyttää 30 astetta ja pilvetöntä taivasta, tänäänkin on lämmin mutta ei ihan kolmeakymmentä, ja taivaalla oli vielä aamulla muutamia pilviä. Niin se vaan menee, että säät taitaa pitää mua tällä hetkellä ihan pilkkanaan =):

      Poista
  2. Tuota suolan määrää minäkin hirvittelin tuon kahden kuukauden aikana, kun vierestä seurasin italialaisten kokkausta. Sitä käytettiin aika roskisti, varmaan yhdessä päivässä se, mitä minä kotona viikossa.

    En tiedä, onko ihan yleinen tapa italiassa, mutta minä olen hyvin harvoin saanut ruokapöydässä istuessa itse annostella ruokaa lautaselleni vaan sen tekee joku muu. Ja annokset ovat todella massiiviset. Nyt tämän kevään aikana, jossain vaiheessa sitten hienotunteisesti vinkkasin, että voinko ottaa itse. Vaan ei sekään paljoa auttanut. jos pastakulhoon jotain jäi, joku yleensä aina ammensi sen mun lautaselle! Ja vaikka kuinka joskus yritin estellä, ei siitä mitään hyötyä ollut. Kaipa he pelkäsivät ettei vaan suomalaiselle jää nälkä :-)

    Toivotaan, että tuo sää tuosta nyt hiukan lämpenee. Äsken kävin pyöräilemässä ja olisi pitänyt olla hanskat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin tuntuu olevan maan tapa Italiassa, että talon emäntä laittaa pastan valmiiksi lautasille! Ja yleensä vielä sitä laitetaan paljon ajattelematta ollenkaan, tykkääkö vieras ruuasta. No, yleensä pasta on hyvää, mutta ei tietenkään voi kaikkia miellyttää. Olen monesti kylässä syönyt itseni huonovointisuuden partaalle ihan vain siksi, että en ole kehdannut jättää lautaselle laitettua pastaa, oli se sitten hyvää tai pahaa. Sekin on niin totta mitä kirjoitit, että jos pastaa jää yli, niin vieraan lautaselle se ensimmäisenä aina tyrkätään....=) Kuuluu ilmeisesti italialaiseen vieraanvaraisuuteen!

      Harmittavaa kuulla, että Suomessa on noin kylmä, mutta kieltämättä täällä nämä viimeisimmät päivät ovat olleet sen verran kuumia, että pieni viilennys on ihan paikallaan....

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hammassärkyni todennäköinen syy on niin naurettava etten ole uskoa sitä todeksi

Leivinuunin lämmitys - miksi se on niin vaikeaa eikä tuli syty?

Juoksuharrastuksen aloittaminen vuosien tauon jälkeen – Juoksen kuolemaa karkuun

Miltä tuntuu kevään valo? Haparoivia yrityksiä kertoa se sanoin: "Vain se mitä kirjoitan on totta"

Kaduttaako, etten ottanut lapsille rotavirusrokotetta?