Parmesaanipahis roskiksessa ja rikkaruoho lautasella

Ekologista salaattia,  vuohenputkea.
Jokainen suomalainen heittää noin 25 kiloa ruokaa roskiin vuodessa. Liikaa ostettua, huonoksi mennyttä, homeen pilkuttamaa tai muuten vain syömättä jäänyttä ruokaa. Kalliilla rahalla ostettua, kalliisti ja ympäristöä kuluttaen tuotettua.

Italialaisen keskimääräinen roskiin päätyvä ruokamäärä on 42 kiloa vuodessa. Aika paljon enemmän kuin suomalaisella! Silti 25 kiloakin on liikaa, eikä auta pröystäillä. On meillä syytäkin tuottaa vähemmän ruokajätettä, kun asumme täällä ankaran ilmaston alueella, jossa mikään ei kasva kunnolla tai ainakaan samalla vauhdilla kuin vaikkapa Välimeren lämmössä. Kauhea määrä ruokaa pitää tuoda ulkomailta tai kasvattaa kasvihuoneissa - erittäin epäekologista molemmat.

Mistähän syystä italialaiset tuhlaavat ruokaa noinkin paljon enemmän? Tieteellisellä tasolla asialle on varmasti järkevät selityksensä, mutta noin maallikkona tulee heti mieleen pari syytä:

Italialaiset rakastavat ruokaa, ja sitä täytyy olla paljon. Ja kun ruualla nautiskellaan, on luonnollista että sitä tulee hommattua ja laitettua vähän liikaa. Ainakin mieheni on tästä hyvä esimerkki. Hän on hulluna italialaisiin antipasto-leikkeleisiin, pateisiin (erityisesti al tartufo tai ai funghi porcini) paprikoihin sott`oglio ja moniin muihin italialaisiin ruokaerikoisuuksiin. Niitä hän ostelee kaupoista täällä Suomessakin aina kun löytää, eikä kyllä ihan aina muista kaikkea sitten syödä. Tälläkin hetkellä jääkaapissamme lymyilee pari avattua etikkapaprikapurkkia, eikä siitä ole montaa viikkoa kun jouduin heittämään roskiin kokonaan homehtuneen parmesaanijuustokannikan, pahimman luokan ilmastopahiksen.


Italiassa ruokaa varataan paljon myös vieraille. Kun on juhlat tai vieraita muuten vain syömässä, pitää pöydässä olla hirveä määrä ruokaa ja monia eri ruokalajeja. On häpeällistä isännälle, jos ruoka loppuu kesken, ja parempi siis ostaa sitä varmuuden vuoksi aina hieman yläkanttiin.

Jos pöydässä on monta alkupalalajia, pastalautanen ja lopuksi liharuoka contorneineen, on ymmärrettävää että ruokaa jää yli - ja päätyy roskiin. Ainakin vieraiden lautasilta. Ruokajätteen määrää ajatteleva emäntä tai isäntä voi tietenkin syödä muut ylijääneet ruuat, jos vain vatsa vetää. Näin tekee usein ainakin anoppini, joka ei totta puhuen ole mikään maailman ekologisin ihminen, mutta ruokaa hän ei mielellään heitä pois. Ei edes vanhentunutta, vaan syö kiltisti niin vierailta ylijääneet kuin parhaimman tuoreutensa menettäneet edellispäivien ruuat jääkaapista.

Olen monesti ajatellut, että hänellä täytyy olla teräsvatsa tai sitten vain vuosikymmenien tottumus puolipilaantuneen ruuan syömiseen. Muuten ei voi selittää sitä, että hän syö ilman minkäänlaisia vatsavaivoja liharuokaa, joka on hellesäillä seissyt päiväkaupalla huoneenlämmössä tai munakoisovuokaa, joka on valmistettu kaksi viikkoa aikaisemmin ja seilannut siinä välillä kymmeniä kertoja pöydän ja jääkaapin välillä.

Pitäisi varmaan itsekin alkaa kehittää vatsan vastustuskykyä pilaantunen ruuan bakteereille, jotta ei tarvitsisi heittää niin paljon ruokaa roskiin. Toinen vaihtoehto on alkaa suunnitella ruokaostoksia paremmin, ja taidanpa kallistua tämän jälkimmäisen puoleen...

Eniten hirvittää ajatella toiselta puolelta maailmaa rahdattuja banaaneja, ananaksia ja soijaruokia, jotka päätyvät käyttämättöminä biojätteeseen tai pahimmassa tapauksessa kaatopaikalle mätänemään. Niin iso hiilijalanjälki ja ihan turhaan.

Tunnustan, että meillä roskiin on päätynyt liian monta mustaksi mennyttä banaania. Banaanit ovat kodissamme jopa eräänlainen toistuva riidanaihe. Itse en banaaneja edes ostaisi, sillä en erityisemmin pidä niiden mausta paitsi erittäin kypsänä ja ruskeapilkullisena, lähes ylikypsinä. Lapsen välipaloina ne ovat kuitenkin ykkösluokkaa, ja miehenikin pitää banaaneista, tosin minun näkökulmastani katsottuna raakoina eli juuri ja juuri vihertämästä lakanneina.

Ostamme siis yleensä melkein joka kauppareissulla muutaman banaanin. Ärsyttävän usein käy, että osa niistä pääsee kypsymään miehen mielestä aivan liikaa eli pilkuttumaan. Hän on heittämässä niitä heti roskiin, mutta siinä vaiheessa minä tulen hätiin ja vaadin säästämään banaaniparat ekologisuuden nimissä. Lupaan syödä ylikypsät banaanit heti kun seuraavan kerran on välipalan tarvetta.

Hyvin usein banaanit pääsevät jatkamaan kypsymistään vielä pari päivää, kunnes ovat kauttaaltaan ruskeita. Enhän usein syö välipaloja, enkä varsinkaan banaania, joka ei edes kuulu mielihedelmiini. Siitä se kiista sitten syntyykin, kun mieheni huomaa ja haistaa ylikypsät banaanit ruokakaapissa - haju ja maku kuulemma tarttuvat hänen pähkinöihinsä, pikkuleipiin ja kaikkeen niiden lähellä olevaan. Miksi et ole syönytkään näitä -syytöksiä kuulemaan kyllästyneenä avaan banaanin, ja yleensä se osoittautuu syömäkelvottoman kypsäksi.

Toinen ruoka-aine, jonka poisheittäminen tuntuu erityisen pahalta, on (ruukku)salaatti. Ruukkusalaatti kun kuuluu yhdessä ruukkuyrttien, jauhelihan, pakastekalapuikkojen, kasvihuonetomaattien, kuorimattomien katkarapujen ja parmesaanijuuston (voi meitä, kun kuulumme sen suurkuluttajiin!) kanssa tuotannostaan aiheutuvien ympäristövaikutusten takia pahimpiin luonnon vihollisiin. Ja vielä salaatti, maailman terveellisin ruoka-aine, jota pitäisi syödä päivittäin ja suuria määriä, eikä jättää kaappiin pilaantumaan.

Ihanteellista olisi, jos voisi kasvattaa salaattinsa omalla pihalla tai parvekkeella. Mutta hei, nythän on kesä ja hortoiluinnostus suurimmillaan. Salaattia kasvaa joka puolella:

Vuohenputki on yllättävän maistuva ja superterveellinen villivihannes, jota suotta pidetään pelkkänä rikkakasvina. Myös voikukkaa voisi kokeilla, mutta omalla pihalla sitä ei kasva sellaisissa paikoissa, jotka olisivat suojassa koirien pissoilta.

Villivihanneksissa ravintoaineita on kymmenkertainen määrä tavallisiin ruokiin verrattuna, joten niitä kannattaisi syödä enemmänkin! On vitamiineja, antioksidantteja ja lehtivihreää - ja ihan ilmaiseksi. Eikä tarvitse pelätä, joutuuko heittämään jotakin roskiin, kun voi poimia luonnosta sitä mukaa ja siinä määrin kuin tarvitsee. 

Olen vuosikausia tuskaillut pihan vallanneen vuohenputki-invaasion kanssa, mutta nyt taisi tulla asiaan muutos. Salaatissa oliiviöljyllä, viinietikalla ja ruususuolalla maustettuna nuoret vuohenputken versot maistuvat yllättävän hyvältä - ihan oikealta salaatilta:

Siellä se vuoheputki on, friseesalaatin, kevätsipulin ja paprikan seassa kuin kotonaan.
 Ainoa miinus asiassa on se, että vaikka vuohenputkia kasvaa joka puolella, olen silti kovin epävarma, mistä niitä poimia. On koiranpissamahdollisuus, saasteita ja autoteitä. Omaakin salaattia syödessä epäilys valtasi välillä mielen: onko tämä varmasti puhdasta, mitä jos koirat kuitenkin olivat ängenneet puutarhakeinun taakse pissalle ja mitä jos sittenkin olen mennyt vahingossa keräämään sekaan jotakin vierasta kasvia ja saan jonkin kauhean kohtauksen...

Tottumuksen puutetta kenties? Kun hortoilun makuun pääsee, eivät tällaiset pikkuseikat varmaan pysäytä, ja löytää ne oikeat paikatkin, mistä poimia. Vie varmasti vähän aikaa, ennen kuin pääsee kaikista ennakkoluuloista ja oppii ajattelemaan rikkakasveja hyödyllisinä villivihanneksina. Mutta halu on kova.

Kuin sattuman oikusta minulle on näinä päivinä valjennut keino estää jatkossa myös banaanien tuhlaaminen. Törmäsin reseptiin, joka on täsmäratkaisu ongelmaan:

BANAANI-KIKHERNECURRY (kahdelle)

2 ylikypsää banaania
1 purkki säilykekikherheitä
2 tomaattia
pala tuoretta inkivääriä
1 iso sipuli tai 2 pientä
2-3 valkosipulinkynttä
1 tl kurkumaa
1 tl chilijauhetta
1 dl turkkilaista jogurttia
ruususuolaa
öljyä

Kuullota silputtuja sipuleita öljyssä, kunnes ne pehmenevät. Lisää mausteet ja raastettu inkivääri. Pilko tomaatit ja lisää ne yhdessä valutettujen ja huuhdeltujen kikherneiden kanssa pannulle. Hauduta kymmenisen minuuttia. Kuori ja pilko sillä välin banaanit. Lisää jogurtti ja banaanit viimeisenä ja hauduta vielä muutama minuutti. Mausta maun mukaan ruususuolalla. 

Piri piri -chilipaprika antaa banaanicurryyn tulisen säväyksen!
Piristävän erilainen makuelämys pastaan ja Välimeren keittiöön tottuneelle! Yleensä jopa nirsosti uusiin ja erityisesti ei-italialaisiin makuihin suhtautuva miehenikin piti ruuasta ja otti sitä lisää - hyvän ruuan merkki.  Curry käy täydestä ateriasta itsessäänkin, mutta luulisin että kana voisi sopia sen kanssa oikein hyvin. Mutta pääasia, että ylikypsille banaaneille löytyy käyttöä!

Pienin askelin kohti ympäristötietoisempaa elämää!

Kommentit

  1. Hyvältä näyttää, ootko kokeillut banaanikakkua tai banana split eli yhdistää banaania jäätelön kanssa? tai voisihan niistä smoothienkin tehdä

    VastaaPoista
  2. Banaanimuffineja olen joskus tehnyt kypsistä banaaneista, hyviä olivat! Ja banaanipirteöitä, tykkään erityisesti ihan simppelistä versiosta jossa maitoa, vaniljajäätelöä ja banaania. Aikoinaan tein myös sellaista versiota, jossa rasvatonta maitoa ja banaania. Rasvaton maito vaahtoaa kivasti kun sitä vatkaa, ja juomasta tulee tosi kuohkea! Tosin rasvattoman maidon maku ei ole mistään kotoisin, mutta banaani tässä sitä hyvin kompensoi.

    Onhan niitä tapoja käyttää kypsiä banaaneja, kunhan vain viitseliäisyyttä löytyy... =)

    VastaaPoista
  3. Täällä yksi ruokapoliisi ilmoittautuu. Tunnustan kyttääväni silmä tarkkana jääkaapin sisältöä ja koitan aina hyödyntää mahdollisimman tarkasti kaiken. Sielua korpeaa heittää ruokaa roskiin. Vaan tähän taitaa olla ihan paljon "maallisempi" syy kuin ekologisuus. Olen näet suunnattoman nuuka ja jos heitän ruokaa roskiin, musta tuntuu, että heitän sinne euroja.

    Meillä on aina silloin tällöin "jämäpäiviä" :-) Jos jotain ruokaa, jota voi pakastaa, jäljelle vaikkakin vain yksikin annos, työnnän sen pakkaseen ( tapa, jota on kauhistellut muutama italialainen ystäväni). Kun näitä annoksia on sitten kertynyt tarpeeksi, on meillä jämäpäivä.-) Annokset lämmitetään ja kukin voi valita mieleisensä. Ja jos ei sopuun päästä vaiinnoista, ainakan voi vaikka arpoa. Näitä annoksia kertyy yllättävän paljon, vaikka kuinka olen kokkailussa tarkkana. Yksi syy on se, että vanhempi pojista tekee aika epäsäännöllistä työtä ja usein myös työvuorot muuttuvat yllättäen. Eli kun kokkausta suunniteltaessa olikin vielä neljä syöjää, ei loppupelissä olekaan kuin kolme. Samoin nyt kun nuorempi pojista on päättänyt koulunsa mutta ei ole vielä töissä, eli on päivät usein kotona, on kätevää, että pakkasessa on noita "jämäannoksia" :-)

    Teen yleensä ruokaostoksia kerran viikossa ja suunnitelen myös ruokalistat noin viikoksi eteenpäin. Lähes poikkeuksetta ruokaa ei kulu siinä suunnitellussa tahdissa, kiitos näiden "jämäpäivien". Eli kyllä tällä varmaan ainakin vuositasolla taas ihan mukavan säästön.

    Nostan sulle kyllä hattua, että jaksat olla noin aktiivinen noiden ruokaan liittyvien terveysasioiden suhteen ! Ja mukavaa, että jaat niitä täällä myös meidän muiden kanssa. Mä olen kuule saanut montaa "ahaa-elämystä" tätä sun blogia lukiessani. Kiitos ! :-)

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa hyvältä systeemiltä tuo jämäpäivä! Ja varmaan toimii sitä paremmin, mitä enemmän taloudessa ihmisiä erilaisine aikatauluineen. Meillä yleensä valmiit ruuat aika hyvin tulee syötyä, mutta sitten on näitä leikkeleitä, maitotuotteita, kasviksia jne, joita harmittavan usein ostetaan liikaa tai ei tule jostain syystä käytettyä, ja sitten löytyy hometta tai pahaa hajua --> roskiin...

    Yritän myös suunnitella viikko-ostoksia ja ostaa kerran viikossa isommat ostokset, mutta olen huomannut että sillä tavalla ehkä sitä ruokaa enemmän pilaantuu...Jos tuleekin suunnitelmien muutoksia viikkoon, ulkona syömistä tms., niin sitten sitä ruokaa jää taas pilaantumaan. Eniten harmittaa, jos kasvikset pääsevät homehtumaan, ja niitä yritänkin syödä vaikka millä ilveellä mielummin kuin heitän pois, tyyliin teen ylimääräisen salaattiaterian päivään vaikka olisinkin syönyt illalla ulkona.

    Kiva kuulla, että terveellisyysinnostuksestani ja siihen liittyvistä teksteistä on sinulle iloa ja hyöytyäkin! Mulla tosiaan on ainakin viitisen vuotta ollut aihepiiri läheinen, liittyy varmaan siihen kun kärsin itse kroonisesta nuhasta ja aloin pohtia, että miten ravinnolla voisi siihen vaikuttaa. Ja paljon voikin! Nuhani on sellainen "ruokavalionuha", eli jos pidän tiukkaa linjaa, oireet vähenee ja jopa häviää, ja jos syön epäterveellisemmin, kärsin valuvasta nenästä paljon enemmän...Eli kehon tulehdustila selvästi pahenee huonolla ruualla. Pikku hiljaa on kiinnostus kasvanut, ja kasvaa yhä. Ja työnkin parissa onneksi saan nykyään aiheeseen perehtyä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kakkainen kotiinpaluu

Tapaninaamun sauna ja muita perinteitä sekä yksi ällikältä lyönyt lahja

Minun valintani: Kuopus täytti kolme vuotta ja jatkan yhä kotiäitinä

Elämää antibioottiresistentin E.colin kanssa ja ajatuksia italialaisesta isovanhemmuudesta

Vuosikymmenen ensimmäinen päivä: läpi aurinkoisen Rooman, läpi vuosien